Revontulia

† 4. elokuuta 2016

rotu, sukupuoli	suomenhevonen, ori
väri, säkäkorkeus	punarautias, 150 cm
syntynyt	16.06.2012, 25-vuotias (3v. 15.09.2012)
osaaminen	Vaikea yhdistetty
rekisterinumero	VH15-018-1498
kasvattaja	Tähtisaran tila
omistaja	Milja, Fiktio (VRL-00692)
saavutukset	KTK-II, Ch, VVJ-I

Tämä on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse. Sivuilla olevat tiedot eivät liity mitenkään kuvissa olevaan hevoseen! Kuvat © ei halua nimeään mainittavan

Retu on suhteellisen ruunamainen tapaus, sen elämänasenne tuntuu olevan "hälläväliä, ei kiinnosta". Ori on todella kiltti, mutta myöskin aivan suorasanaisesti tylsä. Se on varsasta asti lähinnä torkkunut hoitotoimia tehdessä ja taluttaessa seuraa perässä kuin lauhkea lammas. Retu ei oikeastaan ikinä siis aiheuta ihmisille turhaa päänvaivaa, ainoa missä se voisi parantaa käytöstään, on mahavyön kiristys. Siinä se yrittää ihan tosissaan päästä näykkäisemään. Retulla on hassu tapa haukotella aina kun tajuaa saavansa suitset päähän ja haukottelua kestää tasan niin kauan kuin suitsia sille viritetään – voi vaan kuvitella kuinka helppoa turparemmin kiinni saaminen on! Ori on oikeastaan kaikkien kaveri ja se jaksaa ihan uskomattoman kauan varsojen ärsytystä. Se onkin aika passeli kaveri niille ylivilkkaille ikinuorille. Retun kanssa sujuu myös kaikki normaalista poikkeavat toimenpiteet oikein hyvin, kengittäessä se alkuun hieman kyselee onko sitä kaviota ihan pakko pitää ylhäällä, mutta komentamisen jälkeen äijä on todella kiltisti!

Ajaessa Retu onneksi herää, mutta ei ole silloinkaan missään tapauksessa villi tai muuten raju. Retu on hieman ajurinsa kyseenalaistava tapaus, vaikka avut antaisi ihan oppikirjojen mukaisesti, voi ori silti vain mennä porskuttaa suoraa. Eli ihan kuin se ei osaisi haluttuja tehtäviä, tai ymmärtäisi niitä. Retua pitää siis ohjastaa hyvin napakasti ja olla todella tomerana! Jos Retun antaa alussa päättää tahdin, se päättää sen takuulla sitten koko ajon ajan. Orilla on oikein hienot liikkeet ja niiden esiinsaamiseksi ei tarvita taikatemppuja. Retu on myös jokaisessa tilanteessa kovin varma, se ei keksi mitään hölmöyksiä, mitä pelkäisi.

Retu tulee porkkanan avulla vaikka kuuhun, joten vaikka ori ei lastaustilanteissa olekaan mikään ihanteellinen, saa sen käytöksestä ihanteellisen porkkanan avulla, helppoa! Kisapaikoilla käytös on hyvää ja normaalisti pitkälti torkkuva äijänkäppänä jopa herää ja katselee maailmaa mielenkiinnolla, hurjina hetkinään Retu saattaa jopa hirnua tovereille! Retu tykkää olla esillä, mutta tämän vuoksi orin keskittymiskyky kärsii. On siis erittäin mukavaa, kun kisatilanteessa ori missaa käskyjä kahta kauheammin. Retun kanssa onkin todella tärkeää saada se verryttelyssä kuulolle, jos haluaa radan onnistuvan! Retu on kisoissa ihanan helppo siinä, että se jaksaa odottaa kuljetusautossa vaikka hamaan tappiin asti – kunhan sillä on ruokaa turvan edessä.

• Kantakirjattu 20. marraskuuta 2015: 21 p. + 19 p. + 19 p. + 17 p. = 76 p. (R-suunta)
• Champion-arvonimi myönnetty 29. kesäkuuta 2016
• VVJ-I-palkittu 31. heinäkuuta 2016: 9 p. + 42 p. + 20 p. + 20 p. + 15 p. = 106 p.

Sukuselvitys

i. Haamuvalo on upea ilmestys niin ulkonäöllisesti kuin luonteeltaankin. Kauniin sävyinen punarautias on varsinainen tukkajumala, joka tuo oman säväyksen koulu- ja valjakkoradoille lennokkaiden ja näyttävien liikkeiden ohella. Vaikka ori onkin melko pieni, 152cm säkäkorkeudeltaan, tuo sen ryhdikkyys liikkuessa reilusti kokoa lisää. Haamuvalo toimi viisivuotiaasta kymmenvuotiaaksi asti lähinnä kouluratsuna, kilpaillen ja myös menestyen helppo A -luokissa. Ori on luonteeltaan kiltti ja erittäin miellyttämisenhaluinen, mutta kisaradoilla siitä löytyy myös melkoista show miehen ainesta. Rakenteeltaankaan Haamuvalo ei ole hassumpi - sillä on pitkä, kaareva kaula, kaunis ja ilmeikäs pää, pitkä, hyväasentoinen lapa ja sopivan mittainen, syvä ja tiivis runko. Lautanen on turhan jyrkkä ja jalat hieman hentoluustoiset, mutta muutoin hyväasentoiset.
  Haamuvalo aloitti valjakkouransa omistajanvaihdoksen myötä 11-vuotiaana, joka osoittautui erittäin hyväksi valinnaksi. Rautias ori on herkkäsuinen, kuuliainen ja reipas ajettava, joka kuuntelee ohjastajaansa tarkasti ja täsmällisesti. Kouluratsastus jäi uuden omistajan kanssa vähemmälle, mutta parin vuoden päästä Haamuvalo kirjattiin kuitenkin ratsusuunnalle II-palkinnolle. Tämän jälkeen Haamuvalo oli muutamana kesänä siitoskäytössä, jona aikana sille ehti kertyä kahdeksan jälkeläistä, viisi oria ja kolme tammaa. Lähes kaikki varsat perivät vahvasti isänsä rakenteellisia piirteitä ja erinomaisen luonteen. Orin omistaja ei innostunut siitosorin omistamisesta, joten hän keskittyi näiden muutamien kesien jälkeen taas täysillä kilpailemiseen. Haamuvalo jäi kisaeläkkeelle 18-vuotiaana, kun sen jalat alkoivat hieman oireilemaan aktiivisesta ja rankasta treenistä. Nykyään rautias hulmuharja viettää rauhallisia eläkepäiviä harrasteratsuna pienellä yksityistallilla.

ii. Elmon Tuli oli upea, I-palkinnolle kantakirjattu, 153cm korkea punarautias. Pitkä, kaarevakaulainen ja ryhdikäs ori sai kantakirjalausunnossaan kehuja hyvästä kaulasta, erinomaisista tyypeistä ja erittäin hyvästä luonteesta. Elmon Tuli kilpaili nuorempana kouluratsastuksen parissa lähinnä helppo B -luokissa, mutta aloitti 10-vuotiaana kilpailemaan omistajansa kanssa varsin menestyksekkäästi myös valjakkoajossa. Ori oli rauhallinen ja tasainen suorittaja, joka pysyi rauhallisena tilanteessa kuin tilanteessa, myös täynnä tammoja olevilla kisapaikoilla. Herrasmiesmäinen ori saikin suuren suosion tammanomistajilta, kun sitä tarjottiin ensi kerran jalostukseen 13-vuotiaana. Elmon Tuli oli muutamana kesänä tammojen käytössä, jonka jälkeen se jatkoi vielä kilpailua pari vuotta aina 18-vuotiaaksi asti. Tämän jälkeen ori jäi kisaeläkkeelle ja sen kanssa keskityttiin siitosorin hommiin sekä rentoon harrasteluun. Elmon Tulelle kertyi jälkeläisiä 28 kappaletta, jotka perivät vahvimmin isältään hyvää luonnetta ja pitkää, kaarevaa kaulaa. Orin jälkeläisistä useampi on aloittanut menestyneen kisauran niin valjakkoajon kuin kouluratsastuksenkin parissa. Elmon Tuli kuoli kotitallillaan sydämenpysähdykseen 23-vuotiaana.

ie. Aurinkotuuli oli itsepäinen ja jossain määrin myös ilkeähkökin tamma, joka kuitenkin omasi erittäin hyvän rakenteen ja suvun. Vaikka punarautiaan tamman suku olikin vahvasti juoksijapainotteista, ei Aurinkotuuli itse ollut juurikaan juoksijan näköinen. Sillä oli sopivan pituinen, tiivis runko, pitkä pyöreä lautanen, kevyt, kaareva kaula, pitkä loiva lapa ja kirsikkana kakun päällä suorat, vahvat jalat. Pienen kokonsa vuoksi 149cm korkea tamma ei koskaan juossut kahta ravilähtöä enempää, vaan se myytiin pian kasvattajansa luota pois. Aurinkotuuli päätyi yksityisharrastajalle, joka oli vannoutunut valjakkoihminen. Aurinkotuuli ei ollut kovin miellyttämisenhaluinen tai yritteliäs, mutta se sai muutamia sijoituksia helpoista valjakkoluokista. Melko pian Aurinkotuulen omistaja päätti kuitenkin teetättää tammallaan varsan, joka osoittautui varsin hyväksi ideaksi - Aurinkotuuli muuttui kiltimmäksi ja lempeämmäksi varsan kanssa, eikä varsa näyttänyt perineen emältään lainkaan huonoja piirteitä. Niimpä Aurinkotuuli jäi siitostamman tielle, ja 15-vuotiaaksi mennessä se oli ehtinyt varsomaan viisi kertaa. Kukin varsoista peri emältään hyviä rakenteellisia piirteitä, eivätkä lainkaan huononpuoleista luonnetta. Aurinkotuuli kuoli pahaan suolikierteeseen 21-vuotiaana, ja kaiken kaikkiaan se ehti saada kahdeksan hyvärakenteista varsaa.

e. Pistaasipähkinä kaunis, ison läsin ja neljä sukkaa omaava punarautias tamma. 148cm korkuinen tamma eli lähes koko elämänsä suurehkolla ratsastuskoululla, jossa oli myös pienimuotoista suomenhevoskasvatustoimintaa. Pistaasipähkinä oli kauniin ulkomuotonsa ja lempeän ja rauhallisen luonteensa puolesta monien tuntiratsastajien suosikki, eikä syyttä - Pistaasipähkinä oli myös osaava ja herkkä ratsu, josta kokeneemmat ratsastajat saivat paljonkin irti. Rautias tamma kilpaili myös jonkin verran tuntiratsastajien kanssa seurakisoissa, joissa se menestyi vähän ratsastajasta riippuen vaihtelevasti. Pistaasipähkinä toimi myös ajokursseilla ja -leireillä opetushevosena, sillä monipuolinen tamma oli myös hyvin toimiva valjakkohevonen. Siinä lajissa läsipäinen tamma ei kuitenkaan koskaan kilpaillut, mutta se oli kotona herkkä ja kuuliainen ajettava. Ratsastuskoulu-uransa aikana Pistaasipähkinä teki muutaman vuoden välein neljä varsaa, joista kukin oli vähintään yhtä hyväluontoinen kuin emänsä. Valitettavasti jälkeläiset perivät myös rakenteellisia seikkoja äidiltään, sillä kaikilla neljällä varsalla oli emänsä tapaan pitkä, avo runko, lyhyehkö mutta kevyt kaula, jyrkkä, pitkä lautanen, käyrähköt kintereet ja vennot vuohiset. Rakennevirheistään huolimatta Pistaasipähkinän jälkeläiset menivät hyvin kaupaksi, vaikka yksi niistä jätettiinkin kotiin seuraamaan emänsä jalan jälkiä. Pistaasipähkinän pitkä ja menestyksekäs ratsastuskoulu-ura päättyi, kun tamma löytyi kuolleena karsinastaan 24-vuotiaana.

ei. Mustajalo oli nimensä mukaisesti syvän musta, jalo ja komealiikkeinen ori. Pyrstötähdellä ja takajalkojen vuohissukilla varustettu ori kilpaili valitettavan lyhyen mutta menestyksekkään uran valjakkoajon parissa vaativissa luokissa. Paksukaulainen, loivalapainen ja kevyt runkoinen ori kantakirjattiin kolmannella palkinnolla juoksijasuunnalle, jossa se sai kehuja hyvästä, herkästä ajettavuudesta sekä hyvistä jalka-asennoista. Mustajalon suku oli isän puolelta vahvasti juoksijasuuntaista, mutta emän puolelta se oli hyvin monipuolista - löytyi valjakkohevosta, kouluratsua, ravuria, harrasteratsua ja vaikka mitä muuta. Mustajalo toimi kuitenkin alusta asti pääasiassa valjakkohevosena, jossa se olikin hyvin lahjakas. 145cm korkea musta ehti toimia siitosorina vain yhden kesän kantakirjauksensa jälkeen, sillä Mustajalo kuoli kuljetusonnettomuudessa 10-vuotiaana. Yhden kesän tammoista syntyi orille kolme jälkeläistä, jotka perivät isältään lähinnä hyviä käyttöominaisuuksia.

ee. Yötaivas oli 150cm korkea, vaaleanpunarautias liinaharjainen tamma, joka oli luonteeltaan ja rakenteeltaan melko mitäänsanomaton. Tamma oli kiltti, mutta vähän turhan laiska ja hidas, se ei syttynyt oikein missään, eikä se myöskään pärjännyt juuri missään kovinkaan kummoisesti. Rakenteeltaan se oli kolmannen palkinnon arvoinen kantakirjauksessa, jossa mainittiin pitkä, kevyt kaula, pysty lapa, pitkä pyöreä runko, lyhyt jyrkkä lautanen, hentoluustoiset jalat, joissa lyhyet vuohiset ja takasissa käyrähköt kintereet. Yötaivas kilpaili omistajaperheensä teinien kanssa niin este-, koulu- kuin kenttäkisoissakin, kun taas perheen äiti kilpaili tammalla valjakossa. Missään lajissa Yötaivas ei loistanut, vaan oli hyvin keskiverto - ruusukkeita tuli silloin tällöin, jos luokan taso ei ollut liian kova. 9-vuotiaana Yötaivas astutettiin ensimmäisen kerran, jonka jälkeen syntynyt varsa jäi samaiselle perheelle kasvamaan. Kahden vuoden päästä Yötaivas astutettiin uudestaan, ja kun kumpikaan varsa ei näyttänyt perineen emältään juuri mitään muuta kuin leveän läsin ja sukkajalat, astutettiin se vielä myöhemmin kaksi kertaa uudestaan. Yötaivaan kaikki varsat perivät lähes kaikki ulkonäölliset ja käyttöpuoliset ominaisuudet isiltään, joka oli tamman tuntien ihan hyvä juttu. Yötaivas lopetettiin pitkään kestäneen kaviokuumeen takia 20-vuotiaana. © dookie

Jälkeläiset

⟩ 3 kpl: 3 oria, 0 tammaa

Tämä on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse. Sivuilla olevat tiedot eivät liity mitenkään kuvissa olevaan hevoseen! Kuvat © ei halua nimeään mainittavan

Kilpailutulokset

⟩   42 VVJ-sijoitusta, 4 Cup-sijoitusta
⟩   Kilpaillut nimellä Revontuli

Näyttelytulokset

09.04.2016 Moondance, MVA-SERT (BIS2), päätuom. Vibaja
30.03.2016 Rosenhof, irtoSERT, päätuom. Kati
09.09.2015 Susiraja, irtoSERT, päätuom. Welby

Valmennukset ja päiväkirjamerkinnät

23.06.2016 - Päiväkirjamerkintä

Pari päivää sitten valitsin jo pari heinäkuun VVJ:n laatuarvosteluun menijää ja ajattelin, että jospa saisin niiden valitsemieni kahden shetlanninponitamman, Hanin ja Auroran, kaveriksi muutaman suokin. Ja nyt näyttäisi vahvasti siltä, että Retu, Kirppu ja Kerttu olisivat valmiit lähtemään mukaan. Jo olikin aika. Edellä mainittu kolmikko ja lisäksi Viretta, sekä jo edesmennyt Askur saapuivat Fiktioon suht samoihin aikoihin jo kauan kauan sitten, mutta ainoastaan kaksi jälkimmäistä ovat käyneet laatuarvostelussa. Ja nekin jo viime vuoden puolella. On siis vähintäänkin oikeutettua, että loput kolme pääsevät nyt vihdoin arvioituttamaan laatunsa. Melkein kaikki alkavat olla lähempänä kolmeakymmentä kuin kahtakymmentä, joten ei tässä välttämättä enää paljo yhteistä aikaa ole jäljellä. Tosin tähän asti nuo ovat olleet terveitä kuin pukit, mitä nyt Kertulla on ollut hieman ongelmia hampaidensa kanssa.

Vähintään II-palkintoja lähdemme näiden kolmen kanssa tavoittelemaan, vaikka hienoahan se olisi palata kotiin I-palkittujen hevosten kanssa. Kunhan nyt vain ensin pääsisimme paikan päälle, sillä aikaahan tässä on vielä reilun kuukauden verran. Niinpä ehdimme hyvin puunata hevoset edustuskuntoon ja tehdä kaiken, mikä tehtävissä on.

Kunhan laatis on ohi, täytyisi miettiä lapsien kohtaloa. Fiktiossahan asuu tällä hetkellä siis Retun pojat Fiktion Repolainen (emä Kirppu) ja Fiktion Retu (emä Kerttu), joiden myyminen on ollut takaraivossa jo pitkään. Toisaalta haluaisin jättää toisen pojista kotiin, mutta kääntöpuolena on se, että meillä on jo tammat kummastakin emästä. Toinen vaihtoehto on astuttaa vielä joku tamma Retulla ja pitää se sitten omassa tallissa. Kolmas vaihtoehto on myydä Kertun tytär pois...

20.11.2015 - Päiväkirjamerkintä

Olemme viimein alkaneet käydä Retun kanssa silloin tällöin myös näyttelyissä. Herra saikin ensimmäisen sertinsä syyskuussa, kun matkustimme Susirajaan suomenhevosnäyttelyyn. Eikä ollut mikään hullumpi suoritus, sillä ori meni ja voitti luokkansa! Mutta BIS-kehässä oli viisi vielä hienompaa hevosta, joten Retulle ei BIS-sijaa riittänyt. Tuon päivän perusteella voisi kuitenkin päätellä, että orilla saattaa olla mahdollisuuksia vaikka muotovalio-arvonimeen!

Tuolloin saadun sertin ansiosta Retusta tuli myös kantakirjakelpoinen ja heti kun vain sopiva väli löytyi, ilmoitin orin kantakirjaustilaisuuteen. Tänä aamuna arvostelupäivä viimein koitti, mutta jo näin illan tullen päivän tapahtumat ovat paikoin häipyneet mielestä, sillä kahdeksan hevosen esittämisessä riitti puuhaa. Sentään saadut palkinnot vielä muistan. Saldona olikin tällä kertaa kolme III-palkintoa ja viisi II-palkintoa. Yksi näistä kakkospalkinnoista oli Retun saama ja itseasiassa ori sai tästä kahdeksikosta parhaimmat pisteet. Ykköspalkintokaan ei nimittäin kovin kaukana ollut.

30.03.2015 - Päiväkirjamerkintä

Aivan lyhyen ajan sisään Retusta tuli isä kahdesti, kun tammoistamme sekä Kirppu, että Kerttu varsoivat sille komeat oripojat. Kirpun varsa, joka syntyi pari päivää sitten, nimettiin Fiktion Repolaiseksi. Punarautias varsa on sen verran isokokoinen, että luulen sen kasvavan samoihin mittoihin emänsä kanssa. Tänään syntynyt Kertun varsa taas oli huomattavasti pienempi ja niin kovasti isänsä näköinen, että se päätettiin nimetä Fiktion Retuksi isänsä lempinimen mukaan. Tällä hetkellä sitä kutsutaan Pikku-Retuksi tai Retu Junioriksi. Isä Retu ei ole päässyt tekemään lähempää tuttavuutta poikiensa kanssa, eikä varmaan tulekaan vielä pitkään aikaan. Mutta kunhan varsat on vieroitettu, ne todennäköisesti pääsevät samaan porukkaan isänsä kanssa.

11.02.2013 - Valjakkoajovalmennus, valmentajana Sani

Tapasin tallissa rautiaan suomenhevosoriin omistajansa kanssa. Oli vuorossa valjakkovalmennus ja lähdimme yhdessä kävelemään nurmikentälle missä se pidettäisiin. Pystytin sinne muutamia pieniä tötteröitä, joiden avulla pääsisimme harjoittelemaan hieman tarkkuusajoa. Alkuveryttelyn aikana neuvoin ohjastajaa lämmittelemään oriin kunnolla molempiin suuntiin ja pitämään huolta, että ori olisi taipuisa kun aloittaisimme. Retu tuntui alussa vähät välittävän mitä kärryiltä pyydettiin sitä tekemään, mutta rauhoittuttuaan toimi todella hyvin. Aloitimme ensin helpoilla ympyröillä ja jätin alkuun pallot pois tötteröiden päältä. Retu tuntui vielä hieman jäykältä ja pujottelu näytti hieman haastavalta. Neuvoin ohjastajaa kääntämään jo ajoissa, jotta se ehdittäisiin tehdä ajoissa. Vauhtia sai ottaa myös hieman pois. Otimme samaa tehtävää myös ravissa. Siinä vauhti oli suurimpana ongelmana eikä kääntyilystä meinannut ensin tulla yhtään mitään. Neuvoin ohjastajaa ottamaan reilusti puolipidätteitä ja rauhoittamaan oria ääniavuilla. Lopuksi tehtävä tultiin vielä laukassa. Minut yllätti hieman se, että laukka ei meinannut millään pysyä yllä vaan ohjastaja sai tehdä reilusti työtä sen eteen. Hioimmekin hetken laukkaa, jotta se saataisiin pyöriväksi ja hyväksi ennen kuin aloitimme tehtävällä. Sen sujuessa palasimme takaisin käyntiin ja tein radasta vaikeamman. Lisäsin myös pallot tötteröiden päälle. Teimme tehtävää sekä ravissa että käynnissä, ja molemmissa askellajeissa se tuntui sujuvan paljon paremmin kuin helpommalla radalla. Ehkä se johtui siitä, että Retu oli rauhoittunut ja notkistunut, sekä kuunteli nyt paljon paremmin apuja. Tähän olikin pian aika lopettaa ja neuvoin tekemään vielä kevyen loppuveryttelyn.