† Muistoissamme 15.10.2017

rotu, sukupuoli	suomenhevonen, ori
väri, säkäkorkeus	tummanrautiaankimo, 150 cm
syntynyt	15.06.2016, 16-vuotias
osaaminen	Vaativa valjakkoajo
rekisterinumero	VH16-018-1821
kasvattaja	Varismäki
omistaja	Milja, Fiktio (VRL-00692)

Tämä on virtuaalihevonen. Sivuilla olevat tiedot eivät liity mitenkään kuvissa olevaan hevoseen! Kuvat © ei halua
nimeään mainittavan

20.08.2016	SV-III (2v.)	22,2 p.
	rakenne 7,2 p., suku 10 p., käytöskoe 5 p.
20.09.2016	SV-III (3v.)	33,5 p.
	rakenne 7 p., suku 10 p., käytöskoe 10 p., ratsastuskoe 6,5 p. + 0 p.
30.09.2016	KTK-II	71 p. (R-suunta)
	18 p. + 17 p. + 17 p. + 19 p.
31.03.2017	VVJ-I	107 p.
	8 p. + 40 p. + 22 p. + 20 p. + 15 p.
20.05.2017	SLA-I	95 p.
	12 p. (3-3-3-3) + 24 p. + 22 p. + 22 p. + 15 p.

Revontiera on yleisolemukseltaan hyvin rento ja letkeä hevonen, joka ei luonteeltaan tai käytökseltään juuri oria muistuta. Kimo on hyvin seurallinen ja lempeä ihmisiä kohtaan, ja se onkin lähestulkoon kenen tahansa käsiteltävissä. Hoitaessa Revontieraa voikin huoletta pitää karsinassa vapaana, toki ovi kannattaa varmuuden vuoksi pitää kiinni – kyllä tämäkin kaveri lähtee tutkailemaan pihoja ja käytäviä, jos se tilaisuuden saa... Ori seisoo useimmiten kiltisti aloillaan, ja tutkailee hoitajan tekemisiä. Silloin tällöin Revontiera tulee varovasti kerjäämään rapsutuksia ja paijauksia turvallaan kevyesti tuuppien, ja yleensä se onnistuukin pyrkimyksessään. Kimo on helppo hoitaa ja varustaa, eikä vähän erikoisemmatkaan tilanteet, kuten eläinlääkärin tai kengittäjän käynti, saa lupsakkaa oria jännittymään.
    Taluttaessa Revontiera on kuin suuri, hyvin koulutettu koira; se kävelee rauhassa taluttajan määräämää vauhtia siihen suuntaan, mihin ihminen sitä viekään. Tämän orin kanssa ei tarvitse pelätä mitään showpullistelua, vaikka olisi tammojakin näkyvissä, sillä suomenhevonen astelee tyynen uteliaana daamienkin ohi, toki hirnahduksen tai parin saattelemana, mutta muuten se ei toisiin hevosiin reagoi.

Revontiera on loistava valjakkohevonen. Se on erittäin herkkä niin äänelle kuin ohjasavuillekin, sillä on hieno ravi ja se on notkea ja tarkka jaloistaan. Orista suorastaan huokuu into lähteä töihin, kun sitä valjastaa tai kun se odottaa kärryjä peräänsä. Revontiera on kuin kala vedessä tarkkuus ja koulukokeissa – ensin mainitussa se tuntuu taipuvan vaikka rinkeliksi, jos sitä pyydettäisiin, ja koulukokeessa ori ymmärtää pistää parhaat puolensa liikkeistä esiin. Kuten aikaisemmin tulikin mainittua, Revontieran ehdottomasti näyttävin askellaji on ravi. Siitä löytyy paljon kokoamis- ja lisäämisvaraa ja joustoa, ja etenkään kärryjen edessä liikkeestä ei lennokkuutta puutu. Maastokokeessa ori saisi olla vähän vauhdikkaampi, mutta Revontieran hyvät puolet ajaessa säilyvät yhtä vahvasti myös aitojen ulkopuolella. Se on myös rohkea maastoilija, eikä se kummastele tai säpsy turhia.
    Ratsuna Revontiera on ihan mukava ja toimiva, mutta vähän laiska tapaus. Se on silti erittäin miellyttämisenhaluinen ratsu, mutta eteenpäinpyrkimystä saisi löytyä enemmän. Herkkyys kädelle tulee ilmi myös ratsastaessa, sillä kimo ei siedä kovakätisiä kuskeja lainkaan – tälläisen sattuessa kohdalle se pienelläkin teholla toimiva oma moottori sammuu täysin. Pehmeäkätisen, istunnaltaan huolellisen ratsastajan kanssa on kelpo peli helppoihin koulukiemuroihin. Esteillä Revontieran hitaus tulee parhaiten ilmi – kimo ei tunnu lainkaan ymmärtävän värikkäiden puomien yli hyppelyä ja kurvien läpi pinkomista, vaan se mielummin suorittaa radat tasaisen varmalla menolla. Harvoin se pudottaakaan esteillä, mutta Revontieran ratavauhdeilla ei ole kisaradoille asiaa.

Revontiera on hyvin helppo lastata – kun ihminen kävelee koppiin tai autoon, suomenhevonen kulkee perässä. Ori on rauhallinen matkustaja, eikä se tarvitse kaverikseen heinäkasaa kummempaa seuralaista pysyäkseen tyytyväisenä. Se onkin mitä mainioin matkakaveri hermostuneemmille tapauksille, sillä Revontieran tyyneys ja hyväntuulisuus tuntuu tarttuvan herkästi vierustovereihinkin.
    Kisapaikoilla Revontiera on varsinainen mallikansalainen. Se on yhtä tyyni ja rauhallinen kuin kotonakin, eikä se viitsi vetää tammoillekaan muutamaa hirnahdusta suurempaa esitystä. Verryttelyssä ori keskittyy täysillä työntekoon, ja sama mielentila säilyy aina radalle asti, jossa orin into ja tarmo tuntuu moninkertaistuvan - Revontiera pistää aina parastaan, kun tulee totinen paikka. © dookie

Sukuselvitys

ii. Haamuvalo on upea ilmestys niin ulkonäöllisesti kuin luonteeltaankin. Kauniin sävyinen punarautias on varsinainen tukkajumala, joka tuo oman säväyksen koulu- ja valjakkoradoille lennokkaiden ja näyttävien liikkeiden ohella. Vaikka ori onkin melko pieni, 152cm säkäkorkeudeltaan, tuo sen ryhdikkyys liikkuessa reilusti kokoa lisää. Haamuvalo toimi viisivuotiaasta kymmenvuotiaaksi asti lähinnä kouluratsuna, kilpaillen ja myös menestyen helppo A -luokissa. Ori on luonteeltaan kiltti ja erittäin miellyttämisenhaluinen, mutta kisaradoilla siitä löytyy myös melkoista show miehen ainesta. Rakenteeltaankaan Haamuvalo ei ole hassumpi - sillä on pitkä, kaareva kaula, kaunis ja ilmeikäs pää, pitkä, hyväasentoinen lapa ja sopivan mittainen, syvä ja tiivis runko. Lautanen on turhan jyrkkä ja jalat hieman hentoluustoiset, mutta muutoin hyväasentoiset.
  Haamuvalo aloitti valjakkouransa omistajanvaihdoksen myötä 11-vuotiaana, joka osoittautui erittäin hyväksi valinnaksi. Rautias ori on herkkäsuinen, kuuliainen ja reipas ajettava, joka kuuntelee ohjastajaansa tarkasti ja täsmällisesti. Kouluratsastus jäi uuden omistajan kanssa vähemmälle, mutta parin vuoden päästä Haamuvalo kirjattiin kuitenkin ratsusuunnalle II-palkinnolle. Tämän jälkeen Haamuvalo oli muutamana kesänä siitoskäytössä, jona aikana sille ehti kertyä kahdeksan jälkeläistä, viisi oria ja kolme tammaa. Lähes kaikki varsat perivät vahvasti isänsä rakenteellisia piirteitä ja erinomaisen luonteen. Orin omistaja ei innostunut siitosorin omistamisesta, joten hän keskittyi näiden muutamien kesien jälkeen taas täysillä kilpailemiseen. Haamuvalo jäi kisaeläkkeelle 18-vuotiaana, kun sen jalat alkoivat hieman oireilemaan aktiivisesta ja rankasta treenistä. Nykyään rautias hulmuharja viettää rauhallisia eläkepäiviä harrasteratsuna pienellä yksityistallilla.

iii. Elmon Tuli oli upea, I-palkinnolle kantakirjattu, 153cm korkea punarautias. Pitkä, kaarevakaulainen ja ryhdikäs ori sai kantakirjalausunnossaan kehuja hyvästä kaulasta, erinomaisista tyypeistä ja erittäin hyvästä luonteesta. Elmon Tuli kilpaili nuorempana kouluratsastuksen parissa lähinnä helppo B -luokissa, mutta aloitti 10-vuotiaana kilpailemaan omistajansa kanssa varsin menestyksekkäästi myös valjakkoajossa. Ori oli rauhallinen ja tasainen suorittaja, joka pysyi rauhallisena tilanteessa kuin tilanteessa, myös täynnä tammoja olevilla kisapaikoilla. Herrasmiesmäinen ori saikin suuren suosion tammanomistajilta, kun sitä tarjottiin ensi kerran jalostukseen 13-vuotiaana. Elmon Tuli oli muutamana kesänä tammojen käytössä, jonka jälkeen se jatkoi vielä kilpailua pari vuotta aina 18-vuotiaaksi asti. Tämän jälkeen ori jäi kisaeläkkeelle ja sen kanssa keskityttiin siitosorin hommiin sekä rentoon harrasteluun. Elmon Tulelle kertyi jälkeläisiä 28 kappaletta, jotka perivät vahvimmin isältään hyvää luonnetta ja pitkää, kaarevaa kaulaa. Orin jälkeläisistä useampi on aloittanut menestyneen kisauran niin valjakkoajon kuin kouluratsastuksenkin parissa. Elmon Tuli kuoli kotitallillaan sydämenpysähdykseen 23-vuotiaana.

iie. Aurinkotuuli oli itsepäinen ja jossain määrin myös ilkeähkökin tamma, joka kuitenkin omasi erittäin hyvän rakenteen ja suvun. Vaikka punarautiaan tamman suku olikin vahvasti juoksijapainotteista, ei Aurinkotuuli itse ollut juurikaan juoksijan näköinen. Sillä oli sopivan pituinen, tiivis runko, pitkä pyöreä lautanen, kevyt, kaareva kaula, pitkä loiva lapa ja kirsikkana kakun päällä suorat, vahvat jalat. Pienen kokonsa vuoksi 149cm korkea tamma ei koskaan juossut kahta ravilähtöä enempää, vaan se myytiin pian kasvattajansa luota pois. Aurinkotuuli päätyi yksityisharrastajalle, joka oli vannoutunut valjakkoihminen. Aurinkotuuli ei ollut kovin miellyttämisenhaluinen tai yritteliäs, mutta se sai muutamia sijoituksia helpoista valjakkoluokista. Melko pian Aurinkotuulen omistaja päätti kuitenkin teetättää tammallaan varsan, joka osoittautui varsin hyväksi ideaksi - Aurinkotuuli muuttui kiltimmäksi ja lempeämmäksi varsan kanssa, eikä varsa näyttänyt perineen emältään lainkaan huonoja piirteitä. Niimpä Aurinkotuuli jäi siitostamman tielle, ja 15-vuotiaaksi mennessä se oli ehtinyt varsomaan viisi kertaa. Kukin varsoista peri emältään hyviä rakenteellisia piirteitä, eivätkä lainkaan huononpuoleista luonnetta. Aurinkotuuli kuoli pahaan suolikierteeseen 21-vuotiaana, ja kaiken kaikkiaan se ehti saada kahdeksan hyvärakenteista varsaa.

ie. Pistaasipähkinä kaunis, ison läsin ja neljä sukkaa omaava punarautias tamma. 148cm korkuinen tamma eli lähes koko elämänsä suurehkolla ratsastuskoululla, jossa oli myös pienimuotoista suomenhevoskasvatustoimintaa. Pistaasipähkinä oli kauniin ulkomuotonsa ja lempeän ja rauhallisen luonteensa puolesta monien tuntiratsastajien suosikki, eikä syyttä - Pistaasipähkinä oli myös osaava ja herkkä ratsu, josta kokeneemmat ratsastajat saivat paljonkin irti. Rautias tamma kilpaili myös jonkin verran tuntiratsastajien kanssa seurakisoissa, joissa se menestyi vähän ratsastajasta riippuen vaihtelevasti. Pistaasipähkinä toimi myös ajokursseilla ja -leireillä opetushevosena, sillä monipuolinen tamma oli myös hyvin toimiva valjakkohevonen. Siinä lajissa läsipäinen tamma ei kuitenkaan koskaan kilpaillut, mutta se oli kotona herkkä ja kuuliainen ajettava. Ratsastuskoulu-uransa aikana Pistaasipähkinä teki muutaman vuoden välein neljä varsaa, joista kukin oli vähintään yhtä hyväluontoinen kuin emänsä. Valitettavasti jälkeläiset perivät myös rakenteellisia seikkoja äidiltään, sillä kaikilla neljällä varsalla oli emänsä tapaan pitkä, avo runko, lyhyehkö mutta kevyt kaula, jyrkkä, pitkä lautanen, käyrähköt kintereet ja vennot vuohiset. Rakennevirheistään huolimatta Pistaasipähkinän jälkeläiset menivät hyvin kaupaksi, vaikka yksi niistä jätettiinkin kotiin seuraamaan emänsä jalan jälkiä. Pistaasipähkinän pitkä ja menestyksekäs ratsastuskoulu-ura päättyi, kun tamma löytyi kuolleena karsinastaan 24-vuotiaana.

iei. Mustajalo oli nimensä mukaisesti syvän musta, jalo ja komealiikkeinen ori. Pyrstötähdellä ja takajalkojen vuohissukilla varustettu ori kilpaili valitettavan lyhyen mutta menestyksekkään uran valjakkoajon parissa vaativissa luokissa. Paksukaulainen, loivalapainen ja kevyt runkoinen ori kantakirjattiin kolmannella palkinnolla juoksijasuunnalle, jossa se sai kehuja hyvästä, herkästä ajettavuudesta sekä hyvistä jalka-asennoista. Mustajalon suku oli isän puolelta vahvasti juoksijasuuntaista, mutta emän puolelta se oli hyvin monipuolista - löytyi valjakkohevosta, kouluratsua, ravuria, harrasteratsua ja vaikka mitä muuta. Mustajalo toimi kuitenkin alusta asti pääasiassa valjakkohevosena, jossa se olikin hyvin lahjakas. 145cm korkea musta ehti toimia siitosorina vain yhden kesän kantakirjauksensa jälkeen, sillä Mustajalo kuoli kuljetusonnettomuudessa 10-vuotiaana. Yhden kesän tammoista syntyi orille kolme jälkeläistä, jotka perivät isältään lähinnä hyviä käyttöominaisuuksia.

iee. Yötaivas oli 150cm korkea, vaaleanpunarautias liinaharjainen tamma, joka oli luonteeltaan ja rakenteeltaan melko mitäänsanomaton. Tamma oli kiltti, mutta vähän turhan laiska ja hidas, se ei syttynyt oikein missään, eikä se myöskään pärjännyt juuri missään kovinkaan kummoisesti. Rakenteeltaan se oli kolmannen palkinnon arvoinen kantakirjauksessa, jossa mainittiin pitkä, kevyt kaula, pysty lapa, pitkä pyöreä runko, lyhyt jyrkkä lautanen, hentoluustoiset jalat, joissa lyhyet vuohiset ja takasissa käyrähköt kintereet. Yötaivas kilpaili omistajaperheensä teinien kanssa niin este-, koulu- kuin kenttäkisoissakin, kun taas perheen äiti kilpaili tammalla valjakossa. Missään lajissa Yötaivas ei loistanut, vaan oli hyvin keskiverto - ruusukkeita tuli silloin tällöin, jos luokan taso ei ollut liian kova. 9-vuotiaana Yötaivas astutettiin ensimmäisen kerran, jonka jälkeen syntynyt varsa jäi samaiselle perheelle kasvamaan. Kahden vuoden päästä Yötaivas astutettiin uudestaan, ja kun kumpikaan varsa ei näyttänyt perineen emältään juuri mitään muuta kuin leveän läsin ja sukkajalat, astutettiin se vielä myöhemmin kaksi kertaa uudestaan. Yötaivaan kaikki varsat perivät lähes kaikki ulkonäölliset ja käyttöpuoliset ominaisuudet isiltään, joka oli tamman tuntien ihan hyvä juttu. Yötaivas lopetettiin pitkään kestäneen kaviokuumeen takia 20-vuotiaana. © dookie

Näyttelytulokset

07.02.2017 Huvitutti, irtoSERT, päätuom. Siiri K.
05.11.2016 Hortensia, irtoSERT, päätuom. Kati

Valmennukset ja päiväkirjamerkinnät

24.02.2017 - Päiväkirjamerkintä

Revontiera on edennyt elämässään niin hurjaa vauhtia, että nyt 8-vuotiaana ori on jo valmis laatuarvosteluun. Tarkoitus on siis ilmoittaa se Valjakkoajojaoksen maaliskuun laatuarvostelutilaisuuteen. Harvemmin hevoseni valmistuvat näin nuorina, mutta poikkeuksia on aina silloin tällöin. Tällä kertaa asiaa on nopeuttanut se, että Revontiera astui jo hyvin nuorena ensimmäisen tammansa ja sen astutuksen seurauksena syntynyt esikoinen on jo päässyt näyttämään taitojaan kilpailuissa. Tällä meillä asusteleva kimo pienhevosen mittoihin jäänyt ori näyttääkin seuraavan isänsä kavionjälkiä. Nähtäväksi jää ollaanko senkin kanssa jo 8-vuotiaana ilmoittautumassa laatikseen.

Viime kuussa syntyi ensimmäinen orin varsa Fiktion omalle kasvattajaliitteelle ja muutama päivä takaperin Koistilassa Virri-tamma varsoi ihanan tammavarsan. Virrihän on Fiktion kasvatti, joten oli hienoa, että Vibaja valitsi sille sulhaseksi Revontieran. Mielenkiinnolla jään seuraamaan näiden kahden jälkeläisen kasvua ja kehitystä.

24.01.2017 - Valjakkoajovalmennus, valmentajana VP

"Näin juuri, hyvä Milja!" kehuin ohjastajaa ja jatkoin, "Tule vielä kerran uudelleen ihan samalla ajatuksella. Vaikka kokoat sitä aavistuksen, huolehdi, että se uskaltaa rentoutua niskasta ja leukaperistään ja uskaltaa tukeutua ohjalle ennemmin luotilinjan eteen kuin taakse. Kun se tuntuu hyvältä, lähdet vasta sitten houkuttelemaan sitä pieneen avotaivutukseen." Nyt, kun Milja uskalsi vaikuttaa kimoon oriinsa enemmän kärryjen kyydistä, oli valjakon kulku koulukentällä varsin hyvän näköistä - Milja vaikutti hevoseensa juuri tarpeeksi, ja Revontiera kantoi itseään hyvässä muodossa ja askelsi ravia varsin hyvässä tasapainossa ja tahdissa. Avotaivutuksessa tehdyn alkuverryttelyn jälkeen lähdimme ajamaan tulevan viikonlopun rataa kohta kohdalta läpi, jotta Milja saisi vielä valmennuksen päätteeksi ajaa koko radan läpi ja saisi viimehetken vinkit radan suorittamiseen. Käyntiohjelmassa Revontiera jäi aavistuksen hitaaksi ja vastahakoiseksi, mutta heti kun Milja patisti oria paremmalle kuolaintuntumalle ja työntämään käyntiä aktiivisemmin takaosasta kohti etuosaa käyntiohjelma saatiin jo ihan hyvälle mallille. Raviohjelma tuntui olevan Revontieralle varsin helppoa ja mielekästä, jonka myötä myös ohjastaja pääsi fiilistelemään kärryjen kyytiin - "Näitä hetkiä sun pitäisi hakea pikkuhiljaa myös käynnissä ja laukassa, näyttää hyvälle!" huikkasin valjakolle, joka ravasi hyvässä tasapainossa ohitseni. Laukassa houkuttelin Miljaa kokoamaan ja aktivoimaan hevosta yhä enemmän, sillä nyt Revontiera tuntui laukkaavan melko velttoa laukkaa tullen samalla aavistuksen vahvaksi edestä. "Kokonaisuudessaan rata oli varsin hyvä ja sujuva pienistä huolimattomuusvirheistä huolimatta. Kun maltat itse suorittaa alusta loppuun asti ilman kiirettä, niin eiköhän teille sijoitus ainakin koulupuolelta ole melko taattua." hymyilin valmennuksen päätteeksi kaikkensa antaneelle ohjastajalle.

09.12.2016 - Valjakkoajovalmennus, valmentajana Sippe

Kaarnin jälkeen siirryimmekin vaihteeksi ulkoilmaan, sillä seuraavaksi olisi vuorossa valjakkovalmennus kimon oriin Varismäen Revontieran kanssa. Milja ajoi hevosensa kentälle, samalla kun minä virittelin tehtäviksi erilaisia pujotteluja sekä kapeita "portteja" punaisista kartioista. Milja käveli Revontieran kanssa hetken, ennenkuin maiskautti kevyesti siirtäen hyväliikkeisen oriin hienoon, lennokkaaseen raviin.

"Oo tarkkana siinä kaarteessa ku tuut näille porteille, nytki oli tosi lähellä et pyörä ois kaatanu noi ulommat kartiot!", opastin Miljaa. Aluksi tultiin helpohkoa tehtävää, jossa kentän lyhyelle sivulle oli asetettu kaarevalle linjalle kolme kartioista koostuvaa välikköä, joiden läpi valjakon tulisi ajaa. Pieni ongelma oli se, että Revontiera meinasi lähteä kaarteessa liikaa ulospäin, jolloin Milja herkästi lähti vetämään sisäohjasta ja näin saamaan hevosen puskemaan lapa edellä epätasapainossa.

Seuraavaksi tultiin tehtävää, jossa oli ensin lävistäjällä kuuden kartion pujottelu, sitten loiva kaarros vasemmalle, jossa kiemurteleva porttitehtävä. Pujottelu sujui valjakolta muuten hyvin, mutta yhdessä vaiheessa Milja käänsi turhan jyrkästi vain toisella ohjalla, jolloin yksi kartio meni nurin. "Ei haittaa, kato vaan et aina kun käännät nii pidät kans sen toisen ohjan kädessä et tulis sellasia sulavampia noista käännöksistä", neuvoin ajuria. Loiva käännös vasemmalle ei tuottanut ongelmia, samoin kuin eivät portitkaan. Seuraavan hetken käytimmekin Miljan ja Revontieran kanssa pujottelun hiomiseen, ja loppuvalmennuksesta se sujuikin valjakolta kuin vettä vaan, hipaisemattakaan kartioita.