M.B. Acapella

Acapellalla oli etulyöntiasema rakkauden saamisen suhteen jo ennen kuin se edes syntyi. Ja synnyttyään se olikin jo meidän molempien silmäterä, ihana pieni Bella. Kutsumanimen keksiminen ei ollut haastavaa, Acapellaa teki mieli kutsua Bellaksi jo sen kauneuden takia. Bella on molempien vanhempiensa esikoinen, ja meidän ensimmäinen varsa, jonka molemmat vanhemmat ovat Mandelbacken kasvatteja. Tamman suvussa yhdistyvät eri maiden huippuhevoset tehden Acapellasta tulevaisuuden lupauksen, niin kilpakenttien kuin kasvatustyön suhteen.

Bella on luonteeltaan harvinaisen rauhallinen. Jo pienestä varsasta asti Bellan jokainen askel on ollut hallittu ja rauhallinen, tosin iltaisin Bellalle saattaa iskeä pieni känkkäränkkä ja se tarvitsisi lisää actionia. Jos actionia ei järjestetä omistajien toimesta niin tamma yrittää keksiä sitä itse. Milloin hirnumalla tylsistymistään, milloin kolkuttelemalla karsinan ovea saadakseen edes jonkun huomion herätettyä. Bellan onneksi se on meidän silmäterä ja olemme hioneet päivärytmiämme Bellan ympärille. Yhdeksän aikoihin illalla kun muut alkavat saamaan iltapalaa ja käymään nukkumaan, lähteekin Bella kentälle tai maneesiin työskentelemään. Iltoja lukuunottamatta tamma on itse rauhallisuus ja tottelee välillä melkein ajatuksenkin voimasta. Bellaa on helppo rakastaa sen persoonallisuuden vuoksi.

Kertomuksia vuosien varrelta

Viikko 37/2018 » Lupaavin tamma ja paras hyppääjä

Alkuviikko vierähti nopeasti valmistautuessani Bellan ja Vapun kanssa nuorten hevosten arviointiin. Perjantaina sitten lähdimme Katin kanssa samaa matkaa Humlegårdiin, Paraisten kupeeseen, sillä Kati oli lupautunut tuomaroimaan lauantaina järjestettävissä näyttelyissä. Olihan matka nimittäin helpompi taittaa kahden nuoren hevosen kanssa meidän molempien voimin. Sekin hyvä puoli asiassa oli, että tammakaksikko ehti jo vähän totuttautua tapahtumapaikkaan etukäteen, sillä niin sanottu epävirallinen talenttikilpailu oli vuorossa vasta sunnuntaina. Onneksi tallin omistajapariskunta oli hyvin ystävällinen ja asiat saatiin näin järjestymään.

Perjantaina pääsimme myös moikkaamaan Cameronia, joka on asustellut tallissa nyt jo jonkin aikaa. Ori oli komistunut huimasti ja siinä meidän rapsutellessa herraa Melinda kertoili orin kuulumisia. Saimme mm. kuulla, että Camu debytoisi koulukisoissa kotitallillaan seuraavalla viikolla. Ilahduin kovasti, sillä olin tulossa itsekin kisaamaan ja näkisin toivottavasti samalla Camun suorituksen, mutta sen sijaan Kati valitettavasti joutuisi tyytymään vain videomateriaaliin. "Parempi sekin kuin ei mitään", totesi Kati.

Lauantaipäivä meni minulla pitkälti näyttelyä ja hevoshuutokauppaa seuratessa, Bellan ja Vapun saadessa rauhassa palautua matkasta. Sunnuntaina heräsin pirteänä kuin peipponen, mutta Kati oli vielä tiukasti peittoonsa kääriytyneenä, kun kävin hänen huoneen ovella huhuilemassa. "Sä lupasit laittaa Vapun kuntoon, joten alapas pikkuhiljaa nousta." Vastaukseksi sain vain epämääräistä muminaa. Toivoin kuitenkin, että viestini oli mennyt perille ja Vappu todella olisi valmiina Bellan esiintymisen jälkeen.

Aikaa ei nimittäin ihan hirveästi ollut, sillä estehevosten luokassa oli vain kolme osallistujaa. Bella oli niistä vanhin. Ensimmäisenä arvosteltiin rakenne, sitten hypättiin irtona ja kaiken tämän aikana tuomarit vielä tarkkailivat hevosten luonnetta ja käyttäytymistä. Bella käyttäytyi tapansa mukaan hyvin hallitusti ja rauhallisesti, joten meidän arvosteluvuoromme sujui hyvin jouhevasti. Se oli ohi nopeammin kuin osasin arvata, joten sitten ei voinut muuta kuin tähystellä Katia ja Vappua, sillä tulokset julkistettaisiin vasta kunhan kaikki päivän nuoret olisi arvioitu.

Olin jo vähällä lähteä talliin katsomaan, että oliko Kati ylipäätään vielä päässyt sinne asti, mutta sitten jo huomasinkin hänen taluttavan Vappua meitä kohti. "Tässä tulee seuraava potilas. Miten Bellalla meni?" Kati tiedusteli samalla kun vaihdoimme hevosia päittäin. Totesin vain, että hyvin meni ja nyt vain odotellaan tuloksia. "Ei tässä kouluheppojenkaan arvostelussa varmaan kauaa kestä, kun osallistujia on vähän, niin mä luulen ettei teidän kannata tästä mihinkään kauas lähteä. Näet sitten säkin jotain ja Bella nyt varmasti pysyy hyvin aloillaan jonkun aikaa."

Siinä missä äsken esitin porukan vanhimman, niin tällä kertaa Vappu oli kaikista nuorin. Vaikka tamma onkin perusluonteeltaan melko rauhallinen, toi tämä uusi ympäristö ja tilanne nuoreen neitiin vähän lisämaustetta. Rakennearvostelussa seisominen tuotti hiukan ongelmia ja laukan sijaan esitettiin ensiksi pikkupätkä pukkilaukkaa, mutta muuten ihan hyvä suoritus jännityksestä huolimatta.

Tuomarit pohdiskelivat vielä hetken pisteitään, kunnes kaikki kutsuttiin kuulemaan tulokset. Bella sai rakenteesta 13/20 pistettä, sekä hyppytekniikastaan ja luonteestaan hienot 9 pistettä kympin ollessa kummassakin osa-aluessa täydet. Yhteensä pisteitä kertyi siis 31, joka tarkoitti myös sitä, että Bella palkittiin korkeimmilla pisteillä parhaana hyppääjänä! Vapulle rakennepisteitä tuli 12, liikeistä se sai kahdeksikon ja luonteestaan viisi pistettä, yhteensä siis 25 pistettä. Sijoitus luokassa oli kolmas (osallistujia oli neljä). Lopuksi julistettiin vielä lupaavin ori sekä tamma, ja kuinka ollakaan, meidän Bellahan se sitten sai vielä toisenkin tittelin tästä tapahtumasta! Enää jää nähtäväksi miten tamma nämä odotukset lunastaa. Ensimmäiset kisat on luvassa parin viikon päästä, joten siellä ainakin nähdään jotain.

Viikko 12/2018 » Kevätmyrsky

Meri oli jo muutaman päivän käyttäytynyt epäilyttävästi, ja ekaa kertaa Mantsun historian aikana olimmekin saaneet vastaamme kevätmyrskyn. Televisio, radiokanavat ja lööpit varoittivat lähestyvästä myrskystä ja kehoittivat varautumaan parhaalla mahdollisella tavalla. Nyt myrsky oli saapunut ja olimme Miljan kanssa linnoittautuneet varapetiemme kanssa tallin käytävälle. Hevoset eivät tänään pääsisi ulkoilemaan ja kaikki ovet ja luukut pidettäisiin visusti kiinni.

Tuuli ujelsi ja myrsky riepotteli tallimme kattoa uhkaavasti. Olen itse ollut myrskyssä, jossa talosta lähti puolet katosta irti ja puristin rystyset valkeina polviani tallin käytävällä istuen. Hevoset olivat rauhattomia ja varmasti aistivat minunkin hermostuneisuuden kaikkien kummallisten äänien lisäksi. Sähköt olivat katkenneet jo muutamaa tuntia aiemmin ja tallissa oli muutamaa lyhtyä lukuunottamatta pilkkopimeää. Milja kiersi karsinalta toiselle rauhoittelemassa hevosia ja jakoi niille lisää heinää iltaa varten.

Bellan uusi ystävyys Wendin kanssa oli tapahtunut parhaaseen mahdolliseen aikaan. Bella oli todella hermostunut tilanteesta joten koimme parhaaksi siirtää sen Wendin karsinaan imemään vaikutteita Wendistä. Wendiä ei meinaan kiinnostanut tippaakaan mitä parhaillaan tapahtui. Tamma lopsutteli korviansa puolikenossa ja hörähteli rauhoittavasti muille hevosille, kuin sanoakseen että turhaan te stressaatte.

Pitkän ja rauhattoman yön jälkeen aamu valkeni ja pääsimme ulos tutkimaan miltä tallipiha näytti. Muutama puu oli kaatunut ja parit tarhat rikkoutuneet, muutama kattotiili oli näköjään myös lentänyt pihamaalle. Miljan auton päällä oli läheisestä puusta irronnut iso oksa, mutta olimme välttyneet isoilta vahingoilta. Päästimme osan hevosista ulos tarhoihin ja muutaman laitoimme kentälle ja maneesiin purkamaan eilen kasautunutta energiaansa.

Viikko 9/2018 » Uudet kaverukset

En tiedä mikä kevätmasennus Wendiin oli iskenyt, tamma oli jo pidempään ollut kiukkuinen ja sille ei ollut kelvannut kavereiden seura. Tammaa oli jouduttu tarhaamaan yksin, sillä se oli jopa Zirillaa potkaissut niin, että Zirilla joutui olla muutaman viikon kokonaan tauolla ratsastuksesta. Voitkin varmasti kuvitella järkytykseni kun eräänä päivänä olin nukkunut normaalia pidempään ja Wendin tarhan ohi käveltyäni huomasin siellä makoilevan vierekkäin Wendin ja Bellan. Hieraisin aamu-unisia silmiäni kahteen kertaan ennen kuin uskoin näkemääni. "Milja mitä ihmettä oot tehny, Bella makoilee tarhassa Wendin vieressä? Yritätkö päästä eroon Bellasta?" Milja pyöritti silmiänsä ja vastasi minulle pitäneensä Bellaa ja Wendiä vierekkäisissä tarhoissa jo muutaman päivän ennen kuin kuin oli tänään päättänyt laittaa tammat samaan tarhaan. "Mee katsoo Wendiä, se on taas ihan normaali, se tykkää Bellan seurasta." Yritin mutista Miljalle takaisin jotain vastalausetta, mutten keksinyt mitään fiksua, joten päätin vain mennä katsomaan tammojen yhteiseloa. Todentotta, Wendi rapsutteli tyytyväisen näköisenä Bellaa sä'än kohdalta, molempien edelleen makoillessa vieretysten. "Noi on ihan mahottoman sulosia, mutta jos jotain tapahtuu ni sä oot kyllä vastuussa." En uskaltanut vielä luottaa Wendiin Zirillan tapauksen jälkeen.

Wendistä ja Bellasta oli lyhyessä ajassa tullut parhaat kaverukset, Bellankin vieroitus sujui paremmin kuin minkään muun aiemman varsamme kun sillä oli tukena ja turvana Wendi. En tiedä muistiko se enää edes omaa emäänsä. Wendi taas oli palautunut täysin normaaliksi omaksi itseksensä Bellan ansiosta.

Viikko 50/2017 » Lumihiutaleita

Katselin ulos Netan karsinan ikkunasta, kun lumihiutaleet leijailivat kevyesti maahan. Oli aivan hiljaista, sillä muut hevoset olivat ulkona ja Katikin puuhailemassa omia juttujaan ties missä. Otin harjan käteeni ja aloin sukia rennosti tammaa. Sen pää alkoi painua alas ja silmäluomet lupsua kiinni. Vatsaa harjatessani keskeytin homman hetkeksi ja painoin korvani pehmeää karvaa vasten. Jotain siellä selvästi tapahtui, sillä kohta jo tunsin hennon potkun käteni kohdalla. Hymy nousi huulilleni ja se leveni entisestään, kun kuvittelin, kuinka parin kuukauden päästä Mantsussa kirmaisi ensimmäinen toisen polven kasvatti. Jos varsa olisi tamma, meillä olisi sille jo nimikin valmiina. Jatkoin kaikessa hiljaisuudessa harjauksen viimeistelyä. Putsasin vielä kaviot ja laitoin sitten tammalle suitset. Talutin Netan kentälle, napaten portin pielestä jakkaran ja kiipesin kyytiin lämpimään selkään. Lähdimme kiertämään kenttää lumihiutaleiden jatkaessa hiljaista pudotustaan.