M.B. Lemonetta

16-vuotias suomalainen puoliveritamma,
syntynyt 23.10.2016.
Ruunikko sabino (EE/Aa/nSb), läsi, sukat joka jalassa.
167 cm korkea.
Koulutukseltaan tällä hetkellä Helppo A (ko), 120 cm (re), 80 cm (me).
Kilpailee esteratsastuksessa, kokeilee myöhemmin ehkä myös kenttäratsastusta.
Rekisterinumero VH16-031-0905.
Kasvattanut ja omistaa Mandelbacke
(VRL-00102 & VRL-00692).

i. Lemon Trio PB
FWB, rn tobiano, 166 cm
ii. Cassini SWA
HAN, km, 167 cm
ie. Yellow Label PB
FWB, rn tobiano, 165 cm
e. Trish Wish RS
XX, rn sabino, 172 cm
ei. WPE Third Wish
XX, rn, 167 cm
ee. S Settin The Mood
XX, m sabino, 173 cm

"Ootko nähnyt Nettaa?" kuulen Miljan huutavan minulle toimiston ikkunasta kesken valmennukseni. "En, missä sen pitäis olla?" Hetken huutelun jälkeen totean parhaimmaksi laskeutua satulasta alas ja ojennan ratsuni valmentajalle. Ratsastakoon hän sen aikaa kun etsimme Nettaa. Karsinat ovat tyhjiä, tarhoissa oikea määrä hevosia ja kentälläkin vain valmentaja äskeisen ratsuni selässä. Rehuvarasto on kiinni ja satulahuoneessakaan se ei ollut toisin kuin ihana kimo unelmamme, Pulkka aikoinaan. Mihin ihmeeseen voi kokonainen hevonen kadota? "Onko teillä hevonen karkuteillä?" kysyy pihaamme juuri ajanut porkkanasäkkejä meille tuova naapurimme. "Yksi makaa tuolla teidän lantalassa kaiken paskan keskellä!" Hölmistyneenä katsomme toisiamme ja sen jälkeen kipaisemme riimu ja riimunvarsi mukanamme lantalan nurkalle. Siellähän se kaaliaivo todentotta makoilee. Onneksi lantala tyhjennettiin viime viikolla, muuten Netta reppana olisi hukkunut sinne."

Kun näimme Miljan kanssa Netan ensimmäisen kerran ja yhteen ääneen totesimme pitävämme tamman meillä Mantsussa, en olisi osannut kuvitellakaan kuinka uskomattoman kiltti ja lempeä siitä kasvaisikaan. Asuihan se elämänsä ensimmäiset kuukaudet maailmanluokan pellen, oman emänsä, kanssa. Netta on alusta asti ollut kuin ratsastuskoulun luottohevonen. Se jota kaikki haluaa hoitaa ja kenellä kaikki haluavat kisata ensimmäiset kilpailunsa. Se kenet jokainen haaveilee omistavansa. Netta tuntuu tietävän jokaikisessä tilanteessa kuinka sen toivotaan toimivan. Eikä se rajoitu vain ihmisten toiveisiin, Netta on erinomainen apu myös tallin arkajaloille maastoreissuilla. Olenpa kerran istunut Netan selässä Miljan takana sen jälkeen kun eräs nimeltä mainitsematon tollo heitti minut selästään nähtyään naapurin papan alpakan.

Joskus Netankin on kuitenkin tehtävä niin kuin se itse haluaa. Tällöin se saattaa mystisesti avata karsinansa oven (emme vieläkään tiedä kuinka se sen saa auki) ja hiipiä hiljaa minne sen milloinkin mieli tekee. Netta ei kuitenkaan varsinaisesti aiheuta vaaratilanteita karkuun lähtiessään. Sillä vaan tulee aika pitkäksi ja se päättää itse keksiä itselleen tekemistä.

Saavutukset

21.01.2017 All-Sim Evaluation (Foal)
Conformation: 22, Type: 8, Athletic Ability: 11, Overall Impression: 19
Grand Total: 60% Premier

22.08.2017 All-Sim Evaluation (Mare)
Conformation: 11, Type: 5, Walk In-Hand: 5, Swing & Elasticity of Gaits: 6, Correctness of Gaits: 11, Overall Impression: 5
Grand Total: 43% Star

06.09.2018 3 Star Prospect (1033 p.)

27.07.2019 PJ'19-voittaja

Jälkeläisinfo

Netta on varsonut kahdesti

Kilpailuhistoria

45 starttia, joista 15 sijoituksia.

  • 31.07.2019 ERJ-Cup Mörkövaara 120 cm - 6/70
  • 27.07.2019 ERJ Auburn Estate 120 cm (Power Jump arvoluokka) - 1/52 (0 vp.) (lue lisää)
  • 26.07.2019 ERJ Auburn Estate 120 cm (Power Jump karsintaluokka) - 2/15 (0/0 vp.) (lue lisää)
  • 24.07.2019 ERJ Auburn Estate 120 cm - 14/16
    + Lähisukuisten estekilpailu, aluetaso - 25/2028 (18+21,9=39,9)
  • 30.06.2019 ERJ-Cup Kuuralehdon hevostila 120 cm - 57/80
  • 31.05.2019 ERJ-Cup Riimuvaara 120 cm - 54/67
  • 15.05.2019 ERJ Coldstorm 110 cm - 8/24
  • 07.05.2019 ERJ Adina 110 cm - 1/13
  • 30.04.2019 ERJ-Cup Teilikorpi 110 cm - 97/125
  • 08.04.2019 ERJ Kilpailukeskus Provando 110 cm - 10/14
  • 25.03.2019 ERJ Kilpailukeskus Bernie 110 cm - 5/15
  • 14.02.2019 ERJ Adina 110 cm - 13/17
  • 12.02.2019 ERJ Hunajakumpu 100 cm - 1/22
  • 31.01.2019 ERJ-Cup Mörkövaara 110 cm - 59/136
  • 23.01.2019 ERJ Oriasema Ketjukolari 110 cm - 15/30
  • 01.01.2019 ERJ Tiiron ratsutalli 110 cm - 15/30
  • 31.12.2018 ERJ-Cup Kuuralehdon hevostila 110 cm - 35/142
  • 31.10.2018 ERJ-Cup Teilikorpi 110 cm - 96/113
  • 31.08.2018 VPV-Cup 110 cm - 12/15
  • 18.08.2018 ERJ Mandelbacke 100 cm - 3/15
  • 12.08.2018 ERJ Mandelbacke 100 cm - 16/18
  • 02.08.2018 ERJ Thrillium 90 cm - 4/30
  • 31.07.2018 ERJ-Cup Mörkövaara 100 cm - 40/162
  • 01.07.2018 ERJ Auburn Estate 100 cm - 5/20
    + Lähisukuisten estekilpailu, aluetaso - 3/20 (3+5=8, lue lisää)
  • 30.06.2018 ERJ-Cup Kuuralehdon hevostila 100 cm - 151/163
  • 01.07.2018 ERJ Liljalehdon tila 100 cm - 3/30
  • 31.05.2018 ERJ-Cup Ventos 100 cm - 10/178
  • 20.05.2018 ERJ Kelmin suomenhevoset 100 cm - 14/30
  • 30.04.2018 ERJ-Cup Teilikorpi 90 cm - 125/155
  • 18.04.2018 ERJ Arian Stud 100 cm - 11/19
  • 18.04.2018 ERJ Arian Stud 90 cm - 1/15
  • 14.04.2018 ERJ Mandelbacke 100 cm - 18/27
  • 06.04.2018 ERJ Mandelbacke 100 cm - 14/25
  • 06.04.2018 ERJ Mandelbacke 90 cm - 10/26
  • 31.03.2018 ERJ-Cup Harmony Sporthorses 100 cm - 164/180
  • 03.03.2018 ERJ Mandelbacke 100 cm - 1/2
  • 03.03.2018 ERJ Mandelbacke 90 cm - 2/2
  • 24.02.2018 ERJ Mandelbacke 90 cm - 1/7
  • 17.02.2018 ERJ Mandelbacke 90 cm - 1/1
  • 15.02.2018 ERJ Adina 90 cm - 29/34
  • 03.12.2017 Working equitation Rihtniemi Harraste - 2/5 (tarina, lisätiedot)
  • 30.11.2017 ERJ-Cup Ventos 90 cm - 98/141
  • 31.10.2017 ERJ-Cup Hukkapuro 80 cm - 11/107
  • 25.09.2017 ERJ Adina 80 cm - 17/21
  • 03.09.2017 ERJ Mandelbacke 60-70 cm - 10/11

Kertomuksia vuosien varrelta

Viikko 30 » Power Jump 2019 -rataestemestaruus

Jeeeee!

2018

Viikko 26 » Lähisukuisten hevosten kilpailu Auburn Estatessa

Kun kuulin, että Auburn Estatessa järjestettäisiin Esteratsastusjaoksen alaisten estekilpailuiden yhteydessä epävirallinen lähisukuisten hevosten kilpailu, olin heti innoissani. Vähän lisäjännitystä kisoihin! Ainoa harmillinen juttu oli vain se, että en saanut mukaan kuin yhden hevosparin, puolisisarukset Netan ja Rushin. Emä + poika -yhdistelmällä Sandalla ja Wilburilla, sekä veljeksillä Hiisillä ja Kummituksella ei valitettavasti kapasiteetti riittänyt matalimman luokan ollessa metrinen. Iran ja Pulkan kanssa taas osallistuminen jäi väliin siksi, että 17-vuotias Ira on jäänyt jo kisakentiltä eläkkeelle. Pulkan tytär sen sijaan oli vielä aivan liian nuori. Valitettavasti myöskään täti + veljenpoika -kombolla (Kerttu & Pulkka) ei päässyt osallistumaan. Pulkalla olisi ollut siis jopa kolme ehdokasta pariksi, mutta harmillisesti mikään niistä ei nyt tällä kertaa onnistunut. Mutta onneksi sentään yksi pari saatiin muodostettua.

Matkustimme Netan ja Rushin kanssa Auburniin myöhään lauantai-iltana. Kartanon alue näytti upealta kauniissa kesäillassa, enkä malttanut mennä ajoissa nukkumaan. Se kostautui seuraavana päivänä, sillä nukuin pommiin. Hiukset pystyssä aloin kiireen vilkkaa kaivamaan kisavaatteita esiin, sillä en tietenkään ollut tehnyt sitä jo illalla valmiiksi. Yritin samaan aikaan sekä pukea vaatteita, laittaa hiuksia jotakuinkin siedettävään kuntoon ja syödä aamupalaa, että soittaa kilpailun johtajalle Isabellalle, josko ensimmäistä lähtöäni olisi mahdollista siirtää. Minun oli tarkoitus nimittäin lähteä luokan ensimmäisenä Netan kanssa, mutta luokan alkuun oli aikaa enää puoli tuntia. Ja tamma piti vielä laittaa valmiiksi ja ehtiä verrytellä. Lopulta sain hieman lisäaikaa, mutta koska osallistujia oli luokassa muutenkin melko vähän, jäisi nyt myös Rushin verryttelyyn vähemmän aikaa. Siitäkin huolimatta, että sain vaihdettua lähtövuoron sen osalta viimeiseksi.

Ennätysnopean varustamisen jälkeen ryntäsin Netan kanssa kentälle. Onneksi se oli tapansa mukaan kuin unelma, eikä minun tarvinnut tehdä muuta kuin saada sen lihakset vetreiksi. Ehdimme ottamaan ainoastaan yhden verkkahypyn kun meidät jo kuulutettiin radalle valmistautumaan toisen ratsukon suorituksen ajaksi. Rata meni läpi rutiinilla ja menimme tässä vaiheessa toiselle sijalle nyffitamma Elderwood Joelinen pitäessä johtopaikkaa. Sitten ei muuta kuin Rushia valmistelemaan.

Rushin kanssa tilanne olikin monin tavoin erilainen. Ensinnäkin ruuna vaatii yleensä kunnon verryttelyt, jotta kaikki turha ylimääräinen energia saadaan puristettua pois. Toisekseen kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun starttasin sen kanssa metrin luokassa. Kotona olemme toki hypänneet metriä ja pari kertaa vähän isompiakin, mutta koska koulupuolella ruuna on vasta Helppo B -tasoinen, on kenttäkisoissa menty vasta tuttaria. Siinä mielessä oli kyllä kiva päästä kokeilemaan ihan vaan estekisoissa isompaa luokkaa.

Juuri ennen Rushin vuoroa luokkassa ensimmäiseksi kaasutteli suomenhevosori Varismäen Vulcanus, joka tipautti edellä mainitun new forestin toiseksi. Kolmantena oli niin ikään myös new forest -tamma Kernfield Jade Jewel ja neljäntenä, eli viimeisenä sijoittujana sitten meidän Netta. Astelin radalle avoimin mielin ja hyvin tyytyväisenä siitä miten hienosti Rush oli toiminut verkassa. Aavistelin, että tämähän voisi mennä jopa hyvin. Ja niinhän siinä sitten kävi, että pääsimme maaliin puhtaalla suorituksella ja sujahdimme tuloslistalla kolmanneksi tipauttaen Netan ensimmäiseksi ei-sijoittuneeksi.

Palkintojen jako pidettiin heti, joten jäimme Rushin kanssa kentälle odottelemaan muita sijoittuneita ratsukoita. Ruuna kuitenkin alkoi olla jo sitä mieltä, että on ollut ihan tarpeeksi kauan kilttinä, joten muiden seistessä nätisti rivissä, Rush vain steppasi ja kääntyili omalla paikallaa. Kaikesta huolimatta valkoinen ruusuke saatiin kiinnitettyä ruunan suitsiin ja pääsimme kunniakierrokselle. Yritin parhaani mukaan pidätellä sitä, sillä halusin tulla alas omin neuvoin, enkä kuin tykin suusta.

Lähisukuisten kisan tuloksia sen sijaan jouduimme odottelemaan luonnollisesti estekisojen loppuun asti. Halusin olla paikan päällä kuulemassa tulokset ja kysyin Isabellalta voisiko hevoset päästä ulos tarhaan tässä odotellessa. Hän osoitti hyvin ystävällisesti yhden tarhan, jonne päästin kaksikon nauttimaan päiväheiniään. Itse siirryin katsomoon seuraamaan isompia luokkia. Aika kului nopeasti toinen toistaan jännittävämpiä suorituksia seuratessa ja lopulta olikin aika kuulla miten hevospareilla oli mennyt. Kilpailu oli jaettu vielä kahteen eri kastiin, alue- ja kansalliseen tasoon, ja me kuuluimme ensimmäiseen. Sen voitti metrin luokasta tuttu nyffikaksikko, joka paljastui äidiksi ja tyttäreksi. Toiseksi tulivat welsh cob -parivaljakko isä ja poika. Ja tadaa, kolmanneksi sijoittuivat Netta ja Rush! Kaikki sijoittuneet saivat vielä kotiinviemisiksi omat hienot ruusukkeet.

2017

Viikko 50 » Lumihiutaleita

Katselin ulos Netan karsinan ikkunasta, kun lumihiutaleet leijailivat kevyesti maahan. Oli aivan hiljaista, sillä muut hevoset olivat ulkona ja Katikin puuhailemassa omia juttujaan ties missä. Otin harjan käteeni ja aloin sukia rennosti tammaa. Sen pää alkoi painua alas ja silmäluomet lupsua kiinni. Vatsaa harjatessani keskeytin homman hetkeksi ja painoin korvani pehmeää karvaa vasten. Jotain siellä selvästi tapahtui, sillä kohta jo tunsin hennon potkun käteni kohdalla. Hymy nousi huulilleni ja se leveni entisestään, kun kuvittelin, kuinka parin kuukauden päästä Mantsussa kirmaisi ensimmäinen toisen polven kasvatti. Jos varsa olisi tamma, meillä olisi sille jo nimikin valmiina. Jatkoin kaikessa hiljaisuudessa harjauksen viimeistelyä. Putsasin vielä kaviot ja laitoin sitten tammalle suitset. Talutin Netan kentälle, napaten portin pielestä jakkaran ja kiipesin kyytiin lämpimään selkään. Lähdimme kiertämään kenttää lumihiutaleiden jatkaessa hiljaista pudotustaan.

Viikko 48 » Rihtniemen WE-kilpailut

Jippii, ensimmäiset WE-kisat takana ja sinisen ruusukkeen kanssa kotiin! Alla vähän lisää päivän suorituksesta.

Tehtävänanto: Miten ratanne kokonaisuudessa meni? Kerro yhdellä tai useammalla virkkeellä, jossa kaikki sanat alkavat samalla kirjaimella!

Kiidimme kaunokaiseni kanssa kernaasti kunkin kohteen. Kiitettävästi kävi kellokujalta kulkumme kymen kautta kannuille.

Viikko 46 » Takaisin Rihtniemeen

Oli mukava palata Rihtniemeen WE-valmennuksen merkeissä, varsinkin kun mukana oli myös vanhoja tuttuja edelliskerralta. Minun täytyi kuitenkin heti ensikättelyssä tunnustaa, etten ollut valitettavasti ehtinyt Netan kanssa harjoitella lajia kotipuolessa niin paljon kuin olisin halunnut. Vähän jopa epäröin tamman ilmoittamista mukaan, mutta eipä asiaa ole sen kummemmin kannattanut katua. Varsinkaan nyt kun Juulia kertoi, että hän järjestää joulukuussa WE-kilpailut ja minä haluan ehdottomasti mukaan!

Valmennus alkoi itsenäisellä esteisiin tutustumisella ja verryttelyllä, jonka tuli tapahtua maasta käsin. Juulia ohjeisti hyödyntämään verryttelyssä tynnyriapilaa, pujottelua ja siltaa. Itse suuntasin ensimmäisenä pujotteluun. Netta seurasi minua kuuliaisena tapansa mukaan heti alusta lähtien, mutta vähän jouduin herättelemään sitä, ettei käynti olisi jäänyt tyystin löntystelyksi. Tamma valpastui viimeistään sillan kohdalle päästyämme, sillä siinä tarvitsi jo luonnollisesti nostella jalkoja vähän enemmän. Ehdimme vielä lopuksi tynnyriapilalle, jossa ohjasin Netan esteen läpi ensin kokonaan käynnissä. Koska se sujui ongelmitta, ajattelin kokeilla sitä vielä ravissa. Tamma otti pikku pyrähdyksen, kun pyysin sitä eteenpäin, mutta hidasti sitten tasaiseen raviin. Saimme suoritettua sen kunnialla loppuun, minkä jälkeen Netta sai ansaitsemansa kehut.

Sitten olikin aika nousta selkään, mutta Juulia käski heti ottaa ohjat yhteen käteen. Seuraava tehtävä oli kannukuja. Juulian selitettyä mitä tulee tehdä, minä ja Netta saimme aloittaa. Ohjasin tamman kohti kujaa ja pysäytin sen tolppien kohdalle. Otin jostain syystä kannusta kamalan huonosti kiinni, mutta sain sen kuitenkin taiteiltua tiputtamatta tolpasta toiseen. Sen jälkeen pitikin peruuttaa pois kujalta. Parin ensimmäisen askeleen jälkeen Netan vasen takajalka kolahti laitaan, mutta sitten jatkoimme ilman osumia ulos. Lopuksi ohjasin tamman kaviouralle ja nostin samalla laukan. Saimme kokeilla tehtävää vielä uudestaan, jolloin peruutusreitti oli jo lähes suora, mutta ainakaan emme tällä kertaa ottaneet osumaa.

Seuraava tehtävä ei tuottanut harmaita hiuksia niinkään Netalle, mutta itselläni oli alkuun vaikeuksia ratsastaa garrocha-kepin kanssa. Onhan sitä jo monet vuodet tullut pidettyä toisenlaista keppiä kädessä, mutta raippaa pidetään kuitenkin ihan eri asennossa. Mutta ratsastus alkoi lopulta sujua niin käynnissä kuin ravissakin, kun sai suljettua kepin pois ajatuksistaan ja ratsasti kuten normaalisti yhdellä kädellä.

Kun kepin kanssa ratsastus oli tullut tutuksi, oli aika keihästää härkä. Ei sentään onneksi oikeasti. Tarkoitus oli napata kepillä vanerisen härän selästä pieni rengas ja pudottaa se maneesin toisessa päässä olevaan ämpäriin. Ensimmäisellä kerralla härkä sai Netassa aikaan väistöliikkeen, mutta toisella yrityksellä se jo muisti, että se olikin vain vanha tuttu jo edelliskerralta, vaikka silloin mitään varsinaista tehtävää sen kanssa ei tehtykään. Ämpäriin kolahtavasta renkaasta tamma ei ollut moksiskaan.

Aika kului kuin siivillä ja kaikki olivat hämmästyneitä, kun Juulia ilmoitti, että on aika siirtyä viimeisen tehtävän pariin. Kepistä emme päässeet vielä eroon, paitsi hetkellisesti, kun se piti pudottaa takaisin tynnyriin. Ennen sitä oli kuitenkin tarkoitus ratsastaa ravissa tai laukassa kohti tynnyriä ja pysäyttää ratsu ilman käyntiaskeleita sen viereen. Kokeilin Netan kanssa tehtävää molemmissa askellajeissa ja ensimmäisillä kerroilla en onnistunut pysäyttää tammaa tarpeeksi tarmokkaasti, sillä se ehti ottaa muutaman ei-toivotun käyntiaskeleen. Mutta lopulta kun takana oli onnistunut suoritus, Juulia antoi luvan aloittaa loppuverryttelyn.

Valmennuksen jälkeen Juulia antoi vielä kootusti palautetta suorituksestamme: "Esteisiin tutustuttaminen sujui Netan kanssa hyvin, toimit sen kanssa rauhallisesti ja päättäväisesti, Netta selkeästi pitää sinua johtajanaan! Kannukujalla peruutuksessa on hyvä välillä vilkuilla olan taakse, missä hevosen takaosa menee, niin sen saa peruutettua helpommin suoraan. Ensimmäisen kerran jälkeen olitte kumpikin hieman tarkempia ja peruutuksesta tuli oikein mallikas. Garrochan kanssa ratsastaminen on kieltämättä vaikeaa, mutta sait ratsastuksen näyttämään todella helpolta. Kaiken kaikkiaan teidän osalta valmennus oli ainakin näin valmentajan näkökulmasta hyvin onnistunut, saitte suoritettua kaikki vaaditut tehtävät niin hienosti, että jos kyseessä olisi ollut kilpailutilanne, olisitte varmasti päätyneet havittelemaan tuloslistan kärkisijoituksia!"

Aina löytyy siis parannettavaa, joten nyt ei muuta kuin kotiin harjoittelemaan ja kohti joulukuun kisoja!

Viikko 33 » Jotain uutta ja erilaista

Emme ole vielä Netan kanssa päässeet aloittamaan kisauraa, mutta tänään kävimme kokeilemassa jotain uutta ja jännittävää. Vasta hiljattain avattu Rihtniemi järjesti nimittäin tiloissaan working equitation -valmennuksen. Olen kuullut lajista aiemmin vain sivukorvalla, mutta en ole sen kummemmin ottanut asioista selvää. Valmennuskutsussa kuitenkin kerrottiin, että laji on Espanjassa kehitetty vastine lännenratsastukselle. Siellä sanottiin myös, että tehtäviä suorittaessa hevoselta vaaditaan kuuliaisuutta ja herkkyyttä. Kiinnostuksen kasvaessa aloin miettiä kuka Mantsun hevosista sopisi kuvaukseen parhaiten. Pienen pohdinnan jälkeen päädyin Nettaan ja ilmoitin meidät samantien mukaan.

Innostuksissani en tullut katsoneeksi järjestyspäivää ja Katin epäonneksi olinkin onnistunut buukkaamaan valmennuksen samalle päivälle kuin Mantsun estekisat. Asia oli omalta kantiltani helposti ratkaistu, sillä jätin kisoista vastuun iloisesti ei-niin-iloisen Katin harteille, kun lähdin itse kohti Keski-Suomea. Lupasin kuitenkin olla puhelimen päässä, jos jotain akuuttia tulisi.

Hyvissä ajoin ennen valmennuksen alkua kaarsin Rihtniemen pihaan. Siellä tallin omistajatar Juulia oli jo meitä vastassa, seuranaan suomenlapinkoira, jonka nimi oli kuulemma Rölli. "Tervetuloa Rihtniemen", toivotteli Juulia ja jatkoi: "Voit laittaa tammasi kuntoon joko tallissa tai tuossa puomilla, minkä jälkeen kentälle voi mennä verkkaamaan." "Kiitos kiitos, teillä on tosi kivannäköiset tilat täällä", kehuin laskiessani trailerin lastaussiltaa. Hetken rupateltuamme Juulia lähti maneesiin valmistelemaan tehtäviä ja minä liityin hetken päästä kentälle ensimmäisenä saapuneen kaveriksi. Eikä mennyt kauaakaan, kun viimeiset kaksi ratsukkoa saapuivat paikalle. Valmennus saattoi alkaa.

Aivan ensimmäiseksi ennen maneesiin siirtymistä Juulia käski kaikkien laskeutua selästä, sillä hän halusi meidän tutustuttavan hevoset uusiin asoihin taluttaen. Taka-ajatuksena oli mahdollisten vaaratilanteiden minimoiminen, sillä monet hevoset nyt vain sattuvat jännittämään uusia asioita. Esimerkiksi maneesin keskelle sijoitettu vanerihärkä oli melkein kaikkien mielestä pelottava, myös Netan. Pienen haistelun ja maistelun jälkeen tamma kuitenkin uskaltautui ihmeotuksen lähelle ja sai sen ansiosta Juulialta herkkupalan.

Saimme luvan nousta selkään, kun kaikki hevoset kävelivät rennosti esteiden ympärillä. Kiertelimme sitten itsenäisesti esteiden ympäri taivutellen käynnissä. Pian Juulia pyysi jättämään raipat pois (meillä Netan kanssa sellasta ei tosin ollutkaan), sillä tässä lajissa niitä ei kuulemma käytetä lainkaan. Sen jälkeen hän kehotti ottamaan ohjat yhteen käteen, mikäli vain uskaltaa. Ja sitten me kaikki neljä jatkoimme harjoituksia yhdellä kädellä ratsastaen. Ensimmäisenä tehtävänä oli pujottelu, jota lähdimme suorittamaan Niina ja hänen tilastoponiorinsa etunenässä. "Muistakaa kääntää jalalla ja antaa ohjan hoitaa vain asetus", huuteli Juulia ohjeita. Lopulta kun homma alkoi sujua kaikilta käynnissä, siirryttiin raviin. Netta meni hienosti vauhdikkaammassakin askellajissa ja Juulialta saimme kuulla kehuja kuinka olemme kuin vanhoja tekijöitä.

Pujottelu olikin ilmeisesti vain lämmittelyä, sillä sen jälkeen siirryimme ensimmäiseen varsinaiseen tehtävään. Tehtävänanto kuului seuraavasti: "Kyseessä on kahdesta pitkästä penkistä rakennettu kuja, jonka toisessa päässä nököttää estetolppa ja tolpannokassa kannu. Tehtävänä on ratsastaa käynnissä sisään kujalle ja pysähtyä estetolpan kohdalle. Sitten pitää peruuttaa hallitusti pois ja nostaa peruutuksen jälkeen laukka poispäin tehtävästä." Tämähän nyt sujui vielä hyvin, mutta seuraavalla kerralla pitikin saada nostettua kannu ilmaan oman pään yläpuolelle. Mutta Nettapa pelkäsi leijuvaa kannua ja lähti peruuttamaan vauhdikkaasti pois kujalta. Saimme kuitenkin yrittää vielä uudelleen, tosin ilman sitä kannun nostoa. Ja heti meni paremmin.

Sitten oli vuorossa vanerista rakennettu, hieman korotettu silta. "Pyydä tammaa napakasti eteen ja anna reilusti ohjaa, kun se astuu sillalle", kuuluivat ohjeet. "Sillan jälkeen ohjat saa kerätä takaisin käteen ja nostaa kierroksen ajaksi laukan." Tässä Netta osoitti taas olevansa kuin vanha konkari, vaikka Juulia kertoikin aiemmin, että silta yleensä pelottaa aluksi useimpia hevosia. Olen kyllä hurjan ylpeä meidän nuoresta tammasta, joka käveli sillan yli kuin tekisi sitä joka päivä!

Aika kului kuin siivillä ja sillan jälkeen olikin vuorossa viimeinen tehtävä, apila. "Apilassa kolme tynnyriä oli asetettu kolmion muotoon niin, että jokaisen ympärille pystyi tekemään voltin. Ensin oikealle, sitten vasemmalle ja sitten oikealle niin, että ratsastetusta urasta tuli kolmilehtisen apilan muotoinen." Yritimme kuunnella tarkkaan, kun Juulia selitti miten tehtävä oli tarkoitus suorittaa: "Tulkaa apila harjoitusravissa ja kootkaa ravia volteilla. Jokaisesta voltista pitää ratsastaa keskenään samankokoisia ja hevosta tulee taivuttaa kumpaankin suuntaan yhtä paljon." Onnistuneen ravikierroksen jälkeen sama tehtävä tultiin laukassa, kuitenkin niin, että ennen uudelle voltille lähtemistä tuli tynnyreiden välissä tehdä laukanvaihto käynnin kautta.

Valmennus ei kuitenkaan loppunut vielä tähän, vaan saimme vielä suorittaa tehtäviä omaan tahtiin. Ennen sitä Juulia kertoi, että ravi ei ole lajissa hyväksytty askellaji, joten kaikki tehtävät tuli suorittaa joko käynnissä tai laukassa. Tällä kertaa onnistuimme Netan kanssa myös kannutehtävässä, kun tamma ei yrittänytkään enää paeta kujalta. "Nyt alkaa pikku hiljaa olla tämä valmennus lopuillaan. Kiitos paljon kaikille! Harmi vain, että emme ehtineet seivästämään härkää tai harjoittelemaan useampia esteitä, mutta ehkäpä te haluaisitte tulla myöhemmin uuteen valmennukseen, niin pääsisimme erilaisten tehtävien kimppuun?" Juulia tiedusteli kävellessämme loppukäyntejä ja itse vastasin heti: "No me tullaan ainakin, ilman muuta!" Myös muut vaikuttivat innokkailta. Kiitin vielä Juuliaa vuolaasti mukavasta valmennuksesta ennen kuin lähdin ajelemaan kohti kotia. Muistinpa siinä vaiheessa vilkaista myös puhelinta, jossa näkyi olevan muutama vastaamaton puhelu Katilta. Hups...

Mikäli haluat lukea valmennuksen kulusta Juulian sanoin, löytyy tarina valmennuskutsusta. Lainaukset ovat otteita Juulian tekstistä. Sivulla myös havainnollistavia kuvia tehtävistä.

Viikko 19 » Irtohypytystilaisuus

"Lauantaiaamu valkeni Adinassa kirkkaana ja lämmintä oli keväisen mukavat viisi astetta. Tänään oli odotettu ja jännitetty irtohypytyspäivä meillä, johon oli ilmoittautunut kaikkiaan vajaat parikymmentä nuorta 3-vuotiasta mukaan hyppäämään. Laitettuani makkaranpaistajalle grillin kuumaksi suuntasin kohti maneesia rakentamaan muutaman ahkeran hoitajan ja Disan kanssa rataa. Saimme juuri ja juuri sen tehtyä kun ensimmäiset jo kaartoivat pihaan. Tuttu nainen hyppäsi farmariauton ratista ja toivotteli hyvät huomenet. Katselimme kopista tulevia welshejä mielenkiinnolla, ne olivat ikäisekseen hyvin kehittyneitä ja welsheillä oli tunnetusti hyvät hyppylahjat, joten päivästä tulisi varmasti tasaväkinen."

Näin alkoi Jannican kuvailemana Adinan ja Sjöholman järjestämä kaksipäiväinen irtohypytystapahtuma. Viikonloppu starttasi lauantaina keväisessä Lapissa Adinan tiluksilla, kun kykynsä pääsivät näyttämään kolmivuotiaat nuoret. En ottanut päivästä mitään paineita, vaikka hevoset arvosteltiinkin tekniikan, hyppykapasiteetin ja yhteistyöhalukkuunden perusteella. Tulimme hakemaan täältä vain mukavaa kokemusta. Ja koska kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Netta pääsi tutustumaan uuteen ympäristöön, oli kokemus entistäkin arvokkaampi.

Netta ei selvästikään esittänyt parastaan, mutta se pistettäköön jännityksen piikkiin. Olen silti tyytyväinen, että tamma suoritti kaikki esteet, vaikkei pisteet mitenkään huimia olleet. Tekniikasta tamma sai nelosen, kapasiteetista 6,5 ja yhteistyöhalukkuudesta kolmosen. Ei siis ollut oikein normaalisti kiltin ja helpon Netan päivä. 4,5 pisteen keskiarvollaan tamma oli ryhmän neljäs. Tästä on suunta vain ylöspäin ja olen varma, että neitokaisesta tulee vielä kelpo esteratsu.

Lähdin heti tilaisuuden tullen ajelemaan kohti lounaisrannikkoa ja Sjöholmaa, sillä sunnuntaina oli luvassa kaksivuotiaden hyppelöt. Niinpä olimme jo valmiiksi paikalla, kun kaksivuotiaiden oli aika esitellä omat taitonsa. Wendi oli ollut seuraneitinä Netalle Adinassa ja nyt osat vaihtuivat siis toisinpäin, kun oli Wendin vuoro. Poneja oli sunnuntaina paikalla harmittavan vähän, vain kaksi meidän tamman lisäksi.

Lämpimän ja aurinkoisen sään helliessä meitä puhui varsoja arvostellut Disa mikrofoniin ja kommentoi Wendin suoritusta seuraavasti: "Criallt Dawns Ddiwethaf selvitti esteet vähän hapuilevassa ja voimattomassa tahdissa kohtuullisen hyvästä hyppytekniikastaan huolimatta. Tamma oli oman vuoron koittaessa ehkä hieman jännittynyt, mutta se ei käyttäytynyt hermostuneesti, vaan enemmänkin haahuili hieman omiaan." Loppuun hän luetteli vielä pisteet, jotka olivat 8,5 tekniikasta, 3,5 kapasiteetista ja kutonen yhteistyöhalukkuudesta. Keskiarvoksi tuli siis tasan kuusi. Tamma on kuitenkin vielä sen verran nuori ja kokematon, että varmasti senkin kohdalla on vain suunta ylöspäin.

Palattuamme takaisin Mantsuun, odotti vastassa kaksi iloista yllätystä. Kati ei ollut kertonut minulle ollenkaan, että Ira oli varsonut aamuyöstä orin ja Zirilla myöhemmin iltapäivällä tamman! Loppuilta menikin sitten niitä ihastellessa. Trishinkin laskettu aika oli sunnuntaina, mutta vielä tallista lähtiessäni se ei ollut näyttänyt merkkejä tulevasta varsomisesta. Se ei kuitenkaan antanut meidän odottaa kuin seuraavaan aamuun, jolloin syntyi suloinen orivarsa. Ihanaa, että tallissa alkaa viimein vilistä söpöjä pikkuvarsoja!

Viikko 13 » Meillä todellakin sattuu ja tapahtuu

Eikös jossain ole tapana leipoa kakku, kun putoaa hevosen selästä? Meillä Mantsussa näin ei normaalisti tehdä, mutta ajattelin nyt kokeilla, kun lensin lyhyen ajan sisällä niin Charmanten kuin Adellenkin selästä. Saavuin talliin vastaleivotun porkkanakakun kanssa ja Kati oli juuri käytävällä hoitamassa Sandraa. "Katsoppas mitä mulla täällä on", sanoin heilutellen Katin nenän edessä foliolla peitettyä tarjoiluastiaa. Mutta Sandran mielestä viritelmä näytti pelottavalta, eikä foliosta lähtenyt kummallinen ääni helpottanut asiaa, niinpä se loikkasi yhtäkkiä sivulle ja suoraan Katin varpaiden päälle. "Ai helkutti, tää tästä vielä puuttukin!" huudahtaa Kati tuskissaan kun itse nakkaan äkkiä lautasen sivuun ja keskityn rauhoittelemaan hevosta. "Hupsista, taisin vähän innostua." "Ai vähän...", kuului vastaukseksi vaikeroinnin lomasta. "Oota mä laitan Sandran karsinaan, niin katotaan miten sun varpaiden kävi."

"Kyllä nää vielä toistaseks muistuttaa enemmän varpaita kun perunamuusia", totean hetken tarkastelun jälkeen, "mutta toi pottuvarvas on alkanut jo vähän turvota. Käyn hakemassa sulle jäitä ja hoidan sitten Sandran loppuun." Jätän Katin hetken päästä taukohuoneeseen mutisemaan ja suuntaan itse Sandran luo. Porkkanakakku on tässä vaiheessa autuaasti unohtunut siihen paikkaan, mihin sen siinä hässäkässä laskin. Ehdin puuhailla yhtä sun toista, enimmäkseen ulkona, joten olen autuaan tietämätön tallin tapahtumista.

"Miljaa! Sun kakkus on nyt kuule syöty", kuulen Katin huutavan tallin ovelta. "Oho, mä unohdin sen ihan kokonaan! Mitä on tapahtunut?" tiedustelen kävellessäni sisälle ja huomaan sitten Katin pitelemässä Nettaa riimusta. "Mä torkahdin tonne sohvalle, mutta heräsin kun täältä alko yhtäkkiä kuulua jotain kolinaa. Tulin sitten katsomaan ja täällä tää meidän nuori neiti veti viimestä kakkupalaa." "Jaahas, tylsyys on näköjään jälleen kerran iskenyt tai sit Rose on opettanu sille taas jonkun uuden kikan. Sinne meni meidän herkut. Ja mä kun ajattelin kerrankin kokeilla jotain uutta. Kuules Netta, mitä me oikeen tehdään ton sun karkailun kanssa?" Vastaukseksi saan tammalta vain hiljaisen pörähdyksen, jonka jälkeen se tuuppaa minua niin, että meinaan kaatua. "Tätä menoa me ollaan kohta rampoja molemmat. Ja mulla on vieläkin paikat kipeenä niistä tippumisista. Parasta kai nyt viedä tää karkulainen takasin sinne mistä se tulikin." "Juu, tee se. Mä raahaudun takas sohvalle. Jatka sä vaan hommia", Kati virnistää. Tekisi mieli sanoa jotain takaisin, mutta lähden sitten viemään Nettaa ulos.

2016

Viikko 42 » Näenkö kahtena?

Vai odottiko meitä oikeasti aamulla tallissa kaksi varsaa? Sandra ja Trish olivat ilmeisesti päättäneet pysyä synkronoituna koko kantoajan ja näin ollen myös varsoa samana päivänä, kun kerran astutuksetkin oli näin tehty. Jostain syystä näiden varsojen odotus lipui hiukan nopeammassa tahdissa kuin ensimmäinen, mutta kyllä tämäkin välillä tuskaista oli. Joka tapauksessa varsat ovat nyt täällä, kun tytöt olivat ne aivan salaa viime yönä varsoneet. Ilmeisesti meillä oli Katin kanssa mennyt varsakameroiden vahtimisvuorojen kanssa ajatukset sekaisin, sillä kumpikin nukkui tyytyväisenä tapahtumien ohitse. Ensitöiksemme tutkimme siis sekä tuoreet äidit, että pikkuvarsat, mutta onneksi kaikki vaikuttivat terveiltä.

Kelasimme varsakameroiden tallenteita taaksepäin ja selvisi, että Sandran varsominen oli alkanut ensin, mutta Trish aloitti noin vartti sen jälkeen. Loppujen lopuksi Trishin varsa oli ensimmäisenä ulkona. Sen äidinvaistot eivät kuitenkaan heränneet heti, vaan ensimmäiset hetket tamma vain tuijotti kummastuneena karsinaan ilmestynyttä pientä myttyä. Pikkuhiljaa Trish alkoi tehdä lähempää tuttavuutta ja nuolla pienokaistaan puhtaaksi. Superkaunis sukkajalkainen tammavarsa seisoi omilla jaloillaan noin puolitoista tuntia syntymänsä jälkeen.

Sandra sen sijaan oli heti kärryillä siitä, mitä varsan kanssa tulee tehdä. Sandra on kuitenkin arka hevonen ja osasimme jo etukäteen aavistaa, että se tulee varmasti olemaan hyvin suojelevainen varsaansa kohtaan. Sen silmissä oli havaittavissa pientä epäluuloa meitä kohtaan, kun änkesimme karsinaan tarkistamaan parivaljakon vointia, mutta antoi kuitenkin tehdä kaiken sen, minkä halusimme tehdä. Muita se ei sitten olekaan toistaiseksi päästänyt varsansa lähelle. Toivomme vain, ettei tämä vaikuttaisi kamalasti tähtipäiseen orivarsaan. Illan tullen kyllä havaitsimme, että pikkuherra yritti uteliaasti kurkistella emänsä takaa ja uhmata tätä pyrkimällä ihmisten luo rapsuteltavaksi.