† Muistoissamme 17.11.2017

rotu, sukupuoli	suomenhevonen, tamma
väri, säkäkorkeus	vaaleanpunarautias, 142 cm
syntynyt	19.05.2016, 22-vuotias
osaaminen	Noviisi valjakkoajo
rekisterinumero	VH16-018-1219
kasvattaja	Milja, Fiktio (VRL-00692)
omistaja	Milja, Fiktio (VRL-00692)

Tämä on virtuaalihevonen. Sivuilla olevat tiedot eivät liity mitenkään kuvissa olevaan hevoseen! Kuvat © Fiktio

20.07.2016	SV-I (2v.)	32,2 p.
	rakenne 7,2 p., suku 10 p., käytöskoe 15 p.
31.08.2016	VV-II (2v.)	25,5 p.
	rakenne 4 p., käyttäytyminen 4 p., käyttöosuus 1 p., askellajit 2 p., suku 8,5 p., lisäpisteet 6 p.
30.09.2016	KTK-III	67 p. (P-suunta)
	18 p. + 17 p. + 16 p. + 16 p.
30.04.2017	VVJ-I	102,5 p.
	7 p. + 41 p. + 24 p. + 20 p. + 10,5 p.
01.10.2017	VSR:n jälkeläisluokka C
30.10.2017	SLA-I	98 p.
	13 p. (3-4-3-3) + 21 p. + 25 p. + 20 p. + 19 p.

Vivennalla tuppaa olemaan välillä sellainen ajatusmaailma, että mennään mielummin aitojen alitse, kuin ylitse. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei asialle voisi tehdä mitään. Tammaa vain pitää todella innostaa ja kannustaa. Joskus riittää vähempi, joskus se vaatii enemmän. Toispuoleisuus on toinen asia, jonka kanssa saa tehdä töitä. Vivenna on selvästi parempi oikeaan kierrokseen, mutta hyvillä harjoituksilla sen saa kulkemaan ainakin lähes yhtä hyvin myös vasempaan. Kun nämä asiat saadaan kuntoon, on ohjaksissasi oikein mainio valjakkohevonen, joka saattaa jopa salaa nauttia työnteosta. Vivennan oma lemppari osakokeista on maraton, jossa saa painaa pitkin maita ja mantuja.

Kilpailutilanteista Vivenna ei varsinaisesti nauti, mutta tekee urheasti parhaansa. Usein höpöttelenkin sille hiljaa koko suorituksen ajan, jotta tilanteessa olisi enemmän jotain tuttua, sillä samaa tulee harrastettua kotonakin. Heppakavereista tulee reissuilla tammalle erityisen tärkeitä ja niille täytyy varmuuden vuoksi välillä huudella, että ovathan vielä maisemissa. Traileriinkin Vivenna menee ainoastaan jos siellä on jo toinen hevonen odottelemassa. Se ei ole kuitenkaan koskaan matkustanut yksin, joten en tiedä millainen se mahtaisi tällöin käyttäytyä. Luultavasti ei niin hyvin kuin kaverin kanssa.

Kotona sen sijaan tämä neiti tuppaa olemaan välillä vähän liiankin utelias ja on tunkemassa turpaansa joka paikkaan. Rehu- ja heinävarastot Vivenna sen sijaan jättää onneksi rauhaan, sillä se on hyvin nirso, eikä ole oikeastaan yhtään edes herkkujen perään. Se mielummin työntää päänsä ihmisten kainaloihin rapsutuksien toivossa. Tämä tapa saattaa myös häiritä hoitotoimenpiteiden suorittamista, mutta jos kainaloon pyrkivä hevonen ei haittaa, on Vivenna hyvin helppo hoitaa ja varustaa. Mitään harjoja tai varusteita ei kuitenkaan kannata jättää tamman lähettyville, ellei halua seuraavaksi puhdistaa niitä kuolasta.

Sukuselvitys

isälinja - Kuusenkerkkä     emälinja - Viretta

Näyttelytulokset

10.09.2016 Loitsulähde, irtoSERT, päätuom. Kati

Valmennukset ja päiväkirjamerkinnät

19.03.2017 - Päiväkirjamerkintä

Vivenna täyttää tänään pyörät kymmenen vuotta! Tässä juhlinnan lomassa olen myös päättänyt ilmoittaa sen Valjakkoajojaoksen huhtikuiseen laatuarvostelutilaisuuteen, joka järjestetään siis reilun kuukauden kuluttua. Siitä tulee pian puoli vuotta kun tamman emä Vanella palkittiin samaisessa laatuarvostelussa ensimmäisellä palkinnolla. Vivennan suhteen odotukset ovat korkealla. Mitä jälkeläisiin tulee, on Vivennan esikoinen Askuri tehnyt jo hienoa uraa niin kouluradoilla, kuin valjakkokisoissakin. Sen ansiosta tamma onkin nyt valmis laatuarvosteluun. Toisena syntynyt Virella sen sijaan on vasta vuoden ikäinen, joten sen debyyttiä valjakkokisoissa saa vielä odotella muutaman vuoden. Olen mietiskellyt josko jättäisin Vivennan varsamäärän kahteen. Virellalle voisi sitten aikanaan teettää useamman jälkeläisen. Täytyy vain toivoa, että kaikki menisi jotakuinkin suunnitelmien mukaan.

01.03.2017 - Valjakkoajovalmennus, valmentajana VP

Fiktioon saavuttuani näin Miljan jo varustavan varsin suloisen näköistä suomenhevostammaa valjakkokärryjen eteen, joten kiiruhdin tallin parkkipaikalta pikimiten auttamaan kärryjen kiinnittämisessä. Siinä samalla kun kiinnitimme kärryt ja tsekkasimme valjaiden olevan niin kuin kuuluukin Milja kertoi hieman kuulumisiaan ja valjakon yhteistä historiaa. Koska Fiktion maita oli hemmoteltu viime päivinä runsaalla lumisateella ja päivä oli aurinkoinen, päätimme pitää valmennuksen maneesin sijasta ulkokentällä - ja sehän kannatti, sillä koko porukka tuntui puhkuvan intoa auringonsäteiden lämmittäessä kasvoja. Valmennus aloitettiin taivuttelemalla hevosta molempiin suuntiin suurilla, kaarevilla urilla jonka aikana halusin Miljan huolehtivan, että hevonen antaa oikeasti periksi nistakastaan ja pehmittyy hiljalleen molempiin suuntiin. Alkuun Vivenna vaikutti vähän toispuoleiselta, mutta Miljan sinnikkään taivuttelun tuloksena tamma saatiin notkistettua melko hyvään balanssiin. Valmennuksen pääaiheena oli harjoitella tänään erinäisiä kohtia koulukokeesta, joskin painoitin selkeiden apujen tärkeyttä ja suoria, tarkasti ajettuja ajolinjoja. Kuten monella ohjastajalla ja ratsastajalla on tapana, myös Milja antoi hevosen alkuun vähän oikoa kulmia ja suorilla urilla haahuilla vuoroin vasemmalle ja oikealle, mutta heti kun muistutin ohjastajaa asiasta, hän korjasi virheitään hyvin. Valmennuksen loppua kohden tulimme kilpailuissa ajettavan kouluradan vielä kertaalleen läpi ja kokonaisuus oli varsin hyvä - tehtävät tuli suoritettua hyvin pisteissään, hevonen liikkui hyvässä muodossa ja tahdissa kaikissa askellajeissa ja mikä parasta sekä ohjastaja että hevonen tuntui nauttivan yhdessä tekemisestä.

24.05.2016 - Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut laura

Jokin outo tuijotti mua. Se oli aivan järkyttävän kokoinen, puhalsi lämmintä ilmaa mua kohden ja suoraansanoen möllötti mua herkeämättä. Aivan rauhassa kun vietin toukokuista päivääni auringossa paistatellen voikukanlehdellä, tuo pitkäjalkainen otus saapui kuin tilauksesta tuomaan jännitystä mun lyhyeen elämääni. Eiväthän perhoset eläneet normaalistikkaan mitenkään hirveän kauaa: jos selvisi kauheiden pikkuihmisten tahmaisista näpeistä, saattoi vastaan tulla villejä kotikissoja, laiskanpulskeita ja hölmöjä kesykoiria tai vaikka niitä hurisevia bensiinisyöppöjä (turhan moni tuttavani on lentänyt sellaisen lasia päin, hölmöt). Mutta näistä kaviollisista, ilmeisesti raitapäisistä hörökorvista ei kukaan ollut koskaan mua varoittanut.

Yhtäkkiä tuo hevoseksi (voi veikkoset kotelokoulun opettaja olisi ylpeä) tunnistamani kauramoottori otti askeleen lähemmäksi. Sen sieraimet turvan päässä laajenivat tasaiseen tahtiin ja se koitti kurotella mua kohden, mutta onnistuin majailemaan tällä vihreällä lehdellä tarpeeksi kaukana siitä.

"Vivenna, mitä sä teet?" jokin aivan järkyttävä, hirnahdusta muistuttava ääni kantautui niin rautiaan varsan kuin munkin korviini. Hevonen nosti päänsä säpsähtäen ja käänsi katseensa äänen suuntaan. "Mamma mä tulen syömään ihan just, löysin jonkun oudon jutun täältä. Tule katsomaan!" Vivenna jatkoi rankuttamista niin kauan, että tuo mammaksi kutsuttu emähevonen lähti lähestymään varsaa kyllästyneen oloisena. Aivan täydellinen kopio pikku-Vivennasta saapui varsan vierelle, vilkaisi mua puolsilmällä ja pärskähti sitten mun olevan vain perhonen. "Mutta mamma, se on niin hassun... pieni. Miksei se voisi olla mun kokoinen, niin voitaisiin leikkiä näin ja näin, pomppia ja juosta ja kaikkea", rautias varsa esitteli niin takajaloille nousuaan, pukkihyppyjään kuin jotakin piruettia kovasti muistuttavaa äidilleen, joka vain naurahti ja ohjasi pienen turvan maitobaarille. Mä sain jäädä kaikessa rauhassa voikukanlehdelleni, ja siinä olinkin koko päivän, seuraten pikku-Vivennan juoksenteluja ja kuunnellen sen ihmettelyjä suuren suuresta ja erityisen oudosta maailmasta. Olipahan taas päivä.