† Muistoissamme 30.11.2016

rotu, sukupuoli	suomenhevonen, tamma
väri, säkäkorkeus	punarautias, 143 cm
syntynyt	09.02.2015, 21-vuotias
osaaminen	Vaativa valjakkoajo
rekisterinumero	VH15-018-1295
kasvattaja	Milja, Fiktio (VRL-00692)
omistaja	Milja, Fiktio (VRL-00692)

Tämä on virtuaalihevonen. Sivuilla olevat tiedot eivät liity mitenkään kuvissa olevaan hevoseen! Kuvat © Fiktio

20.09.2015	KTK-II	72 p. (P-suunta)
	19 p. + 19 p. + 17 p. + 17 p.
30.09.2016	VVJ-I	1095 p.
	8 p. + 41 p. + 25 p. + 20 p. + 15 p.
01.11.2016	VSR jälkeläisluokka C
20.11.2016	SLA-I	97 p.
	15 p. (4+4+3+4) + 24 p. + 25 p. + 21 p. + 12 p. Kaunis tamma. Hyvä kaula, hieman piirteetön säkä, sopusuhtainen runko, hieman takakorkea, laskeva lautanen. Sirohkot etusääret, hyvät jalat.
30.11.2016	YLA2	89,5 p.
	23,5 p. (15+8,5) + 28 p. (20+8) + 17 p. + 17 p. + 4 p.

On aika hakea Vanella tarhasta päivän treeniä varten. Se tulee tarhan portille vastaan yhtä iloisesti kuin emänsä aikanaan. Kävellessämme tallia kohti pohdin miten paljon tamma muistuttaakaan luonteeltaan emäänsä. Näin taluttaessa Vanella on kyllä mukavampi tapaus, sillä se kulkee aina hyvässä tahdissa nätisti vierellä, kun Virettaa sai aina päivästä ja tilanteesta riippuen joko himmailla tai vetää perässään.

Kiinnitän Vanellan käytävälle ja tamma alkaa lepuuttaa toista takajalkaansa, kun lähden hakemaan sen harjakoria. Palatessani käytävälle, on neidillä jo silmät puoliksi kiinni. Harjaus on nopeasti suoritettu, sillä likaa ei sen kummemmin ole ja Vanellakin jatkaa rauhassa torkkumistaan. Otan käteeni kaviokoukun ja hieman nostan ensimmäisen jalan putsattavaksi. Tässä vaiheessa tamma hiukan virkistyy ja nostaakin jo seuraavia jalkoja oma-aloitteisesti. Jätän sen vielä hetkeksi torkkumaan, kun kipaisen satulahuoneessa hakemassa suitset ja valjaat. Vanella haukottelee oikein makeasti, kun siirrän riimun kaulalle. Myös koko valjastamisen ajan tamma pysyy kiltisti paikoillaan, aivan kuten siinäkin vaiheessa, kun siirrymme ulos kiinnittämään vaunut sen perään. Mutta tässä vaiheessa on jo havaittavissa se, että Vanella on tyytyväinen päästessään taas työn touhuun.

Tällä kertaa on tarkoitus treenailla ihan sileällä. Ajaessa Vanella vastaa pitkälti juuri sitä, mitä emäkin oli. Esimerkiksi seuraavat toteamukset kuvaavat täydellisesti myös tätä tammaa: "Sillä on erinomainen työmoraali ja taito sekä kuunnella ohjastajaa, että toimia myös järkevällä tavalla oma-aloitteisesti." ja "Voisi sanoa, että valjakkoajon koulukoe, jossa arvioidaan mm. liikkeiden suorittamista, hevosen kuuliaisuutta, rentoutta, askellajien lennokkuutta, on tamman bravuuri. Kestävyyskokeessa eduksi ovat tietysti tamman kestävyys ja rohkeus. Tarkkuusajo taas, no, eipä senkään suhteen juuri valittamista ole. Tämä hevonen on kuin luotu valjakkohevoseksi." Mitäpä muutakaan voisi valjakkohevoselta toivoa. Tämänpäiväinen treeni soljuu sujuvasti eteenpäin ja Vanella suorittaa normaaliakin paremmin. Seuraaviin kisoihin on vielä muutama päivä aikaa, joten huomenna varmaan harjoitellaan maastossa ajaen. Ylihuomenna otetaan sitten vähän rennommin, eli voisin vaikka ratsastella tammalla ilman satulaa kentällä tai maastossa.

Tiedän, että kun kisapäivä koittaa, voin rauhassa nukkua niin pitkään kuin vain pystyy, sillä Vanella on helppo lastata ja se matkustaa rauhassa. Se voi olla kotioloja säpäkämpi, mutta hyvillä verryttelyillä saamme varmasti hyviä suorituksia aikaan.

Sukuselvitys

ii. Askeetti oli 144 cm korkea vaaleanpunarautias ori ja luonteeltaan todellinen kiusankappale. Askeetti oli aina napsimassa hoitajaansa takista tai heittämässä muutamaa pukkihyppyä vaunujen edessä kesken kisojen. Ori herätti koko tallin väessä suurta kunnioitusta, mutta ei juuri kerännyt itselleen ystäviä edes muiden hevosten keskuudesta. Askeetti suvaitsi lähelleen vain tietyt tammat sekä hoitajat, jotka eivät menettäneet hermojaan ensimmäisten kepposten jälkeen. Vaikka ori ei ollutkaan luonteeltaan timanttia, se taitoi silti vaativammatkin valjakkoajon kiemurat. Kilpailuissa satoi sijoituksia, mutta menestyksestään huolimatta ori jätti jälkeensä vain pari varsaa.

iii. Askar oli koulukenttien taituri ja todellinen herrasmies. Tämä pieni 145 cm korkea ori oli hoidettaessa kuin unelma, eikä se ollut ratsunakaan huonoimmasta päästä. Tallilla liikkui aikanaan huhu, että Askar olisi kantanut suussaan muutamaa kukkasta aina talliin asti, ilahduttaakseen hoitajiaan. Silloin kun ori ei ollut hurmaamassa tallin väkeä, se oli todennäköisesti kentällä suorittamassa vaativan B:n koukeroita. Ori keräsi useita mitaleja itselleen ja oli siksi suosittu jalostuksessa aina 2000-luvulle asti. Askar jätti jälkeensä yli kymmenen jälkeläistä, joista usealle periytti upean luonteensa.

iie. Hurmatar ei ollut tallin miellyttävin tamma, vaan sillä tuntui olevan aina paha päivä. Vaikka tällä pienellä neidolla löytyi säkäkorkeutta vain 141 cm, se ei antanut sen haitata tekemisiään. Hurmatar ei nimensä mukaan ollut kovinkaan hurmaava hoidettaessa ja se tuppasi luimistelemaan sekä väläyttelemään hampaitaan aina varusteiden laiton yhdessä. Monikaan hoitaja ei päässyt tämän neidon hampailta pakoon. Vaunujen edessä Hurmatar oli kuin eri hevonen. Se oli kuulias, eikä temppuillut mitään käskyjä vastaan. Tamma nettosi itselleen useat palkinnot vaikean valjakkoajon kilpailuista ja jätti jälkeensä kuusi jälkeläistä, joista kaikki olivat jostain syystä oreja.

ie. Iita oli 143 cm korkea punarautias tamma, joka oli todellinen valjakkoajojen kestävyyskisojen kuningatar. Vaikka Iita olikin todella hentoinen pikku tamma, se yllätti lähes joka kestävyyskisassa tuomarit sekä kilpakumppanit suoriutuen tästä osiosta ennätysajassa. Tammalle satoi palkintoja sekä astutuspyyntöjä, mutta Tähtisaran tilan omistaja Elisa Saarinen ei kuitenkaan halunnut rasittaa tammaa liioilla varsomisilla. Elisa valikoi oriiden joukosta kolme yksilöä, jotka pääsivät astumaan Iitan. Tamma varsoi kolme upeaa varsaa – kaksi tamma ja yhden oriin. Varsoista kaksi myytiin muualle, mutta yksi tamma jätettiin omaan talliin varsan isän omistajan pyynnöstä.

iei. Lennartti tai kavereiden kesken Lennu oli upea vaaleanpunarautias 142 cm korkea ori. Se oli seisoessaan kuin veistos ja keräsikin näyttelykehistä useamman ruusukkeen sekä pokaaliin. Vaunujen edessä Lennu oli eteenpäinpyrkivä sekä hieman sählä. Ori voitti muutaman valjakkoajokilpailun, mutta ei juuri menestynyt näyttelykehien ulkopuolella. Luonteeltaan Lennu oli todella perus orimainen, eikä poikennut juuri valtavirrasta. Se rakasti laitumella oloa, tammoja sekä ruokailuja. Jälkeläisiä ori jätti jälkeensä viisi kappaletta, joista vain muutama on menestynyt kisakentillä.

iee. Loviisa oli koko tallin suosikki tamma, sillä se osasi vähän sitä sun tätä. Säkäkorkeutta tältä monitaitajalta löytyi 151 cm ja se oli siksi helppo ensiratsu monelle pienelle harrastajalle. Kisakentillä tammaa ei juuri nähty, sillä se vietti koko elämänsä tuntiratsuna. Loviisa oli luonteeltaan lempeä ja se ei menettänyt hermojaan kenenkään kanssa. Tätä hyvää luonnetta se periytti kahdelle tammavarsalle, joista toinen jäi Loviisan kotitallille jatkamaan sukuaan. © rebely

ei. Virratta oli musta juuri ja juuri pienhevoseksi jäänyt (147 cm) ori, joka näytti olevan lähes täydellinen kopio isästään. Pienhevosleima oli tyydyttävä, orileima oli parantunut paljon, runko syvä ja pyöreä, kaula leveä ja hieman alas liittynyt, piirteetön säkä, etujalat olivat suorat ja takaset vain lievässä pihdissä. Liikkeiden säännöllisyys, suoruus ja tahti olivat säilyneet, kuten myös takaosan työntö. Virratta oli luonteeltaan hieman typerämpi, mutta yhtä iloinen ja seurallinen kuin edellinen polvi, huomionkipeä jopa siihen pisteeseen, että se tahtoi kiivetä syliin. Virratta myytiin nelivuotiaana, valmiiksi ratsukoulutettuna, mutta omistajaa ei juuri kiinnostanut ratsastaa sitä vaan se toimi lähinnä perheen lasten talutteluratsuna. Valjakkopuolella omistajalla oli kuitenkin tavoitteita vaikka muille jakaa ja Virratta kilpailikin valjakossa luokkia koko ikänsä, sillä sen luonne ei kestänyt eläkettä. Vaikeita luokkia kisannut ori kisasi vanhoilla päivilläänkin noviisia ja kirjattiin ykkösellä pienhevossuunnalle. Virratta periytti voimallisesti luonnettaan, mutta myös liikkeitään, rakenne jäi onneksi lähes aina tamman alle. Kahdeksastatoista varsasta kymmenen jäi pienhevoskokoisiksi ja moni niistä on menestynyt erinomaisesti valjakkoajon parissa.

eii. Pihlamaan Savu, tummanruunikko pienhevosori (146 cm) ei ollut rakenteeltaan se kummoisin, tyypit olivat tyydyttävät – ratsumainen, ruunamainen olemus – runko oli syvä ja pyöreä, kaula oli leveä ja helposti alakaulainen, säkä piirteetön, etujalat vasikkapolviset ja takaset pihdissä. Liikkeet olivat kuitenkin erinomaiset, suorat, säännölliset, tahdikkaat ja ori työnsi luonnostaan takaa voimakkaasti. Luonteeltaan ori oli iloinen, seurallinen ja huomionkipeä, älykäs ja puuhakas hevonen, joka kaipasi paljon tekemistä jotta ei olisi tylsistynyt. Pihlamaan Savulle opetettiinkin sirkustemppuja ja sitä ajettiin sekä ratsastettiin. Ori kilpaili pääasiassa valjakkoajossa vaikeita luokkia, sillä sopivankokoinen ratsastaja oli vaikea löytää – Pihlamaan Savu asui Rovaniemen suunnalla ja omistaja oli itse liian iso treenaamaan säännöllisesti hevosensa kanssa. Helppo A ja 90cm sujuivat kuitenkin hyvin ratsastajan löytyessä. Ajettavuudella pienhevossuunnalle kirjattu ori sai ykkösen. Pihlamaan Savu kuoli suolikierteeseen ensimmäisen jalostuskautensa alkupuolella, luomuna astuneesta orista ei jäänyt edes pakasteita. Pihlamaan Savu ehti jättää vain neljä orivarsaa, jotka kaikki olivat kuitenkin melkein ilmettyjä kopioita isästään, niin vikoineen kuin hyvine puolineen.

eie. Talventaikoja oli musta, piirtopäinen ja sukkajalkainen 152 cm korkea ratsutamma, joka oli erityisen lahjakas estepuolella. Varsanäyttelyissä se sai kehuja rakenteestaan, se oli hyväntyyppinen, kevytrunkoinen ja hyväjalkainen tamma. Pitkät kintut sillä oli ja laskeva lautanen, kaula oli myös turhan kevyt, mutta muutoin Talventaikoja oli oikein korrekti. Sen liike oli vaatimatonta ja matalaa, erityisesti käynti oli vain kutosen arvoinen, eikä se siitä juuri kostunut, mutta hyppytekniikka takasi 3- ja 4-vuotiaana laatuarvostelun lupaavimman estehevosen tittelin. Talventaikoja oli luonteeltaan valitettavan tammamainen ja tuulella käyvä, pitkälti yhden ihmisen hevonen. Se kilpaili pari luokkaa helppoa B:tä kelvollisin tuloksin, mutta esteillä eteni peräti 120cm avoimiin luokkiin joista se toi ruusukkeita tasaiseen tahtiin. Neljä suomenhevosten estemestaruutta voittanut Talventaikoja kantakirjattiin ensimmäiselle palkinnolle erinomaisin käyttöpistein. Talventaikojalle valittiin orit ensisijaisesti luonteen perusteella tasoittamaan sen tammamaisuutta. Se periytti pääasiassa hyppykapasiteettiaan, liike tuli isältä jos isä vain oli hyväliikkeinen periyttäjäori. Luonteeltaan orivarsat tulivat enemmän isiinsä, tammavarsoille jäi jonkin verran mielialamuutoksia ja kiimaoireita, mutta tasaisempia ne olivat kuin Talventaikoja.

ee. Ahokallion Viivi, rautias 145 cm, pienhevostamma peri rakenteensa onneksi emältään. Se oli hyväntyyppinen ja pyöreärunkoinen, pitkä niska ja hyvät jalka-asennot. Pään ja kaulan liittymä olisi saanut olla hieman avarampi ja lautanen oli aavistuksen luisu, mutta ne olivatkin oikeastaan ainoat Ahokallion Viivin suoranaiset rakennevirheet – toki se myös lihoi helposti, mutta se pysyi kurissa tarkalla ruokavaliolla. Tamman omistajaa eivät ratsastustouhut paljoa kiinnostaneet, joten se lähinnä peruskoulutettiin ja satula selässään se liikkui eteen, kääntyi ja pysähtyi pyytäessä. Hyväliikkeinen (erityisesti hyväravinen) Ahokallion Viivi kuitenkin opetettiin huolella valjakkoajoon ja siinä se kilpailikin vaikeita luokkia ulkomailla asti. Ruusukkeita tuli, ei toki aina, mutta kaksi kultaa pienhevosten valjakkomestaruudesta kertoivat tamman potentiaalista. Innokas pikku tamma oli omistajansa silmäterä ja pienhevossuunnan ensimmäinen palkinto täysillä ajettavuuspisteillä ei ollut yllätys kenellekään, joka oli seurannut Ahokallion Viivin kilpauraa. Ahokallion Viivi oli periyttäjätamma. Mikä tahansa ori sille valittiin, saattoi olla varma, että vähintäänkin jälkeläisillä oli kakkosen rakenne ja paljon kapasiteettia koulupuolelle tai valjakkoajoon. Tamman kuudesta jälkeläisestä neljä kilpaileekin aktiivisesti, kaksi on valitettavasti päätynyt pihan periä koristamaan.

eei. Kivirikko oli punarautias 156 cm korkea ori, rakenteeltaan erittäin kelvollinen, mutta ei sitä kärkikastia: lyhyt ja paksu kaula, etupainoinen runko, huipukas lautanen. Kivirikon jalat olivat kuitenkin hyväasentoiset, suorat ja korrektit, joskin vuohiset olivat vennohkot. Ori oli kuitenkin hyväliikkeinen, hieman matala-askelinen, mutta liike vei hyvin eteen ja oli helppoa ratsastaa. Luonteeltaan Kivirikko oli niin ikään asiallinen ja helppo käsitellä, olihan se jonkin verran tammojen perään ja vahti omiaan, mutta ei kaivannut vuosikymmenten hevoskokemusta pysyäkseen lapasessa. Kivirikko kilpaili pääasiassa kouluratsastuksessa (helppo A) ja valjakkoajossa (vaativa), mutta sillä hypättiin erityisesti kotona paljon. Metri ei ollut mikään ongelma, ja ne muutamat estekisat joissa ori kävi se osallistui 80cm luokkiin, toipa se muutaman ruusukkeenkin kotiin. Kivirikko oli hyvä, mutta ei koskaan erinomainen yleishevonen ja kirjattiin ratsusuunnalle toisella palkinnolla. Kivirikon jalostusura oli samantapainen kuin ori muutenkin: hyvä kyllä, mutta ei sitä kirkkainta kärkeä. Kivirikon parikymmentä jälkeläistä perivät isältään helpon käsiteltävyyden ja monipuolisuuden, mutta se oli ori, joka päästi emän ominaisuudet paremmin läpi.

eee. Virkkunen oli kaunis ruunikko pienhevostamma (146 cm) ja vieläpä erittäin hyvärakenteinen sellainen. Sillä oli erittäin hyvät tyypit, pyöreä runko, hyvä, pitkä niska ja avarat pään liittymät, hyvä lanne ja hyvät jalka-asennot. Lihasköyhyys ja hyvä keskivartalon pyöreys olivat sen heikkoja kohtia kuten myös luisu lautanen ja selkä, joka notkahti melko voimakkaasti iän myötä. Virkkunen kävi yksi- ja kaksivuotiaana varsanäyttelyissä, mutta muutoin se toimi vain tuntiratsun virassa. Valitettavasti tämä koulupuolella melko lahjakas tamma (helppo A olisi ollut täydellisen realistinen odotus) toimi kiltin, nöyrän luonteensa vuoksi lähinnä alkeistuntien varmana kuljettimena, eikä Virkkusta koskaan oikein edes lähdetty työstämään sen pidemmälle. Monipuolinen tamma se kuitenkin oli, veti kärryjä, rekeä, lanaa ja hyppäsi mitä tahansa kenen tahansa kanssa. Ratsastuskoulu oli kiinnostunut myös varsojen teosta ja Virkkunen varsoikin kolme kertaa eri oreista. Se tekikin varsin kelpo jälkeä, jälkeläiset perivät siltä hyvän rakenteen, joskaan eivät yhtä erinomaista kuin emällään. Kapasiteetti peilasi usein isää, liikkeet tulivat emältä, samoin pitkälti luonne. © Susiraja

Näyttelytulokset

27.02.2016 Hervannan Oriasema, CH (4-4-4½-4-4½-4½-4-3½-3½-3½=40p), tuom. dookie
12.01.2016 Seljasaaren Kartano, SW3 (4½-4-5-4-4½-4½-4-4-3½-3½=41,5p), tuom. dookie
15.08.2015 Virtuaaliset Suomenratsut, I-palk. (LKV3), tuom. Elisa

Valmennukset ja päiväkirjamerkinnät

07.09.2016 - Päiväkirjamerkintä

Kävimme tänään Vähäpellon Ratsutilalla VP:n valvovan silmän alla ja kotiin palattuani havahduin siihen, että Vanella saattaisikin olla jo valmis VVJ:n laatuarvosteluun. Tarkemmin tutkiskelun jälkeen asia todella oli niin ja vielä samana iltana ilmoitin tamman mukaan syyskuun tilaisuuteen. Miten onkin aika tämän tamman kanssa vierähtänyt niin nopeasti. Vastahan Vanellan isä ja emä kävivat arvosteltavana ja hakemassa ensimmäiset palkinnot. Toivottavasti Vanella itse yltää samaan. Tamman kuopus Vivenna aloittelee tällä hetkellä omaa valjakkohevosen uraansa ja tavoitteena on aikanaan esittää tietysti sekin laatuarvostelussa. Se on kuitenkin jo Valjakkovarsojen ja -nuorten laatuarvostelussa saanut toisen palkinnon, sekä Suomenhevosvarsojen arvioinnissa ensimmäisen palkinnon. Vanellan esikoista Viljaa ei olla vielä radoilla nähty, mutta sen sijaan keskimmäinen Mokka on menestynyt valjakkoajon lisäksi upeasti myös ratsastuslajeissa! Ori on myös kantakirjattu kolmannella palkinnolla.

07.09.2016 - Valjakkoajovalmennus, valmentajana VP

Tänään Milja tuli poikkeuksesti hevosensa kanssa Vähäpellon tiluksiin, sillä olimme sopineet maratonille painottuvan valjakkoajovalmennuksen. Auttaessani Miljaa varustamaan kauniin punarautiaan tamman kuntoon kertoi hän hevosen sekä valjakon yhteisestä historiasta ja pian selvisikin, että kyseessä on Fiktion oma kasvatti, joka on tehnyt upean kilpailu-uran. Hevosen ollessa kunnossa hyppäsin groomin kaveriksi kärryille, ja lähdimme kävelemään kohti derbykenttää jossa halusin tsekata valjakon perustekemisen läpi. Vanella liikkui energisesti, mutta se kuunteli kuitenkin ohjastajan antamia apuja tarkkaavaisesti. Sillä oli tahdikkaat, melko lennokkaat liikkeet ja se liikkui hyvällä tasapainolla. Valjakon ollessa valmis lähdimme ensin koivukujalle, jossa on portteja jotka mahdollistavat melko laajat kääntämiset. Milja ajoi hevosta tarkasti, ja Vanella laukkasi portilta portille rohkean oloisesti. Olin hyvin iloinen näkemästäni, enkä voinut olla kehumatta valjakkoa kokonaisuudessaan. Haastetta lisätäkseni siirryimme melko pian vedelle, jossa oli edeltävää tehtävää enemmän kääntämistä sekä joitakin hevosia jännittävä vesielementti. Ennen tehtävälle siirtymistä opastin Miljaa käyttämään tarpeen vaatiessa ääntä hevosen rohkaisemiseksi ja muistutin, että raviin siirtyminen ei ole vaarallista - kunhan tehtävä onnistuu turvallisesti, melko tasapainoisesti ja rennosti niin kaikki on hyvin. Vanellan nähdessä veden sen korvat osoittivat suoraan eteen ja se tuntui kuin itsestään lisäävän vauhtia, ei siis pientä epäilystäkään että vesi olisi elementtinä jännittänyt sitä! Valmennuksen loppua kohden menimme vielä muutamille erilaisille esteille, joiden hyvän suorittamisen vuoksi pääsin vaikuttamaan yhä enemmän ohjastajan apujen käyttöön. Tänään valjakon suorittaminen oli lähes erinomaista, joten sekä hevonen, ohjastaja että hyvin matkaa tasapainoittanut groomi ansaitsi loppupalautteeksi mukavia sanoja.

31.05.2016 - Päiväkirjamerkintä

Vanella on osallistunut elämänsä aikana lukuisiin VVJ-Cupeihin, mutta vasta nyt kymmenennellä kerralla tärppäsi. Irlannissa, Wicklow:n kreivikunnassa, Breandan-nimisellä irlannin cob -tallilla järjestetyissä valjakkoajokilpailuissa osallistuin tammalla vaativaan yhdistettyyn yksilöluokkaan. Mukana oli myös lauma muita fiktiolaisia ottamassa osaa kilpailuun ja itseasiassa samassa luokassa sijoituin myös shetlanninponitamma Cutieberryn kanssa. Cutien kanssa suoritus sujui hiukan Vanellaa paremmin, mutta kahdeksas sija ei ole lainkaan huono, kun hevosia on vastassa yhteensä 106 kappaletta. Iloisin mielin menin palkintojenjakoon noutamaan ruusukkeen, mutta menin sinne Cutien kanssa, sillä tamma oli startannut viimeisimpänä, joten sillä oli vielä varusteet päällä. Muiden hevosten luo palattuani siirsin Vanellan ruusukkeen sen omiin suitsiin ja otin muutamat pakolliset ruusukekuvat kotipuoleen lähetettäväksi.

09.02.2015 - Päiväkirjamerkintä

Tässä on jo joku tovi odoteltu Viretan varsomista, mutta tamma on pitänyt meitä tiukasti jännityksessä. Laskettu aika tuli ja meni jo muutama päivä sitten, eikä varsaa vain ole näkynyt. Tamman ollessa ensikertalainen olen tietysti höösännyt sen ympärillä, mutta Viretta ei ole ollut siitä onneksi moksiskaan. Se rakastaa huomiota, joten tamman päässä se on varmasti mennyt vain normaalien huomionosoitusten piikkiin.

Mutta tänään alkoi vihdoin tapahtua. Olin juuri laittamassa tallia kiinni, kun Viretan suunnalta kuului normaalista poikkeavia ääniä. Ajattelin tietysti, että jes, nyt se alkaa. Mutta päästessäni karsinan luo siellä olikin jo pieni raudikko läsipäinen varsa! Varsominen olikin alkanut sillä välin, kun olin ollut siistimässä pihapiiriä ja ilmeisesti varsa oli tullut maailmaan juuri kun menin takaisin talliin. Lähempi tarkastelu osoitti varsan tammaksi. Juuri sitä olin toivonutkin. Päivystävä eläinlääkäri kävi vielä tarkistamassa molemmat ja kumpikin olivat täysin kunnossa, aivan kuten olin itse jo alustavasti päältäpäin arvioinut.

Vielä ihastelemasta päästyänikin katselin uutta varsaa ja tuoretta emää. Ne näyttivät niin suloisilta yhdessä. Lopulta alkoi kuitenkin olla niin myöhä, että oli pakko lähteä nukkumaan, jotta jaksaisi taas herätä seuraavaan päivään. Sänkyyn päästessänikin hevoset olivat mielessäni ja pohdiskelin varsalle sopivaa nimeä. Jokin kaunis sen pitäisi olla ja V-kirjaimella alkava emän mukaan tietenkin. Lopulta nimeksi valikoitui Fiktion Vanella. Tarkoitus on, että tämä varsa jäisi jatkamaan Fiktiossa emänsä kavionjälkiä valjakkohevosena, sekä tietenkin myöhemmin siitostammana.