Tuiskulan Lakutoffee

rotu, sukupuoli	suomenhevonen, ori
väri, säkäkorkeus	mustanvoikko, 159 cm
syntynyt	22.12.2016, 16-vuotias
osaaminen	ko: Helppo A, re: 80 cm
rekisterinumero	VH17-018-0384
kasvattaja	Tuiskula
omistaja	Milja, Fiktio (VRL-00692)

Tämä on virtuaalihevonen. Sivuilla olevat tiedot eivät liity mitenkään kuvissa olevaan hevoseen! Kuvat © Fiktio

20.03.2017	SV-I (2v.)	30,4 p.
	rakenne 8 p., suku 9 p., käytöskoe 6 p. + 7,4 p.
20.04.2017	KV-II (3v.)	21 p.
	rakenne: 8 p., käynti: 3 p., ravi: 3 p., laukka: 2 p. lisäpisteet: 1 p., suku: 4 p.
20.06.2017	KTK-III	69 p. (R-suunta)
	17 p. + 17 p. + 18 p. + 17 p.
19.12.2017	Champion
15.03.2018	KRJ-II	95,25 p.
	8 p. + 42 p. + 20,25 p. + 10 p. + 15 p.
20.05.2018	SLA-II	80 p.
	13 p. (4-3-3-3) + 17 p. + 10 p. + 20 p. + 20 p.
15.04.2019	KRJ-I	105,25 p.
	8 p. + 42 p. + 20,25 p. + 20 p. + 15 p.

Tuiskulan Lakutoffee on oman elämänsä salainen agentti. Ei siksi, että ori olisi erityisen seikkailunhaluinen, karismaattinen tai tammojen perään, vaan sen takia, että siitä ja sen aikeista ei ota Erkkikään selvää. "Ootsä ihan oikeesti tosissas?" on Lakun kanssa usein toistettava ilmaisu, sillä sen yleisin reaktio kaikkeen kaatosateesta tammoihin ja melassiveteen on rehellinen evvk. Taivas voisi tippua niskaan ja kolmas maailmansota alkaa, eikä Lakua kiinnostaisi pätkääkään. Paitsi sen yhden kerran, kun Laku päättää repäistä ja innostua jostain aivan käsittämättömästä asiasta – kuten kumisaappaista tai kottikärryistä. Ja sitten mennään. Tai Laku meni jo; ihminen joko tuli mukana tai sitten ei.

Koska Lakua ei oikeasti voisi vähempää kiinnostaa pyöriikö ihminen sen yllä, alla, sivuilla, edessä tai takana, se on hyvin simppeli hoidettava. Kaikki perushoitotoimenpiteet sujuvat moitteetta, eikä eläinlääkärin tai kengittäjän kanssa ole myöskään ongelmia. Mikään hellyydenkipeän hoitajan rapsuttelukaveri Laku ei kuitenkaan ole, mutta kaipa oria voi rapsuttaa jos niin haluaa – todennäköisesti sitä ei vaan voisi koko homma vähempää kiinnostaa. Ongelmiin törmätään vasta siinä vaiheessa, kun Laku pitäisi saada tekemään jotain sen tahtonsa vastaisesti. Oli tämä sitten naaman nostaminen pois heinäkasasta, takajalan siirtäminen pois hoitajan varpailta tai tarhasta poistuminen kesken tarhavuoron, Laku suhtautuu ihmisen pyyntöihin samalla vakaalla evvk-asenteella. Sillä jos Lakua ei kiinnosta missä ja mitä ihmiset tekevät, sitä ei myöskään kiinnosta kuka tai mikä saattaa ohimennen jäädä sen jalkoihin.
    Vaikka 90% ajasta Laku on oikein hyväkäytöksinen joskin hieman tylsä hevonen, ne viimeiset 10% ihmisen pitää oikeasti tietää mitä tekee, sillä Lakua eivät kohteliaisuussäännöt tai mahdollisesti jalkoihin jäävät ihmiset pidättele. Tämän takia Laku onkin hyvä hoitaa aina kiinni ja taluttaa ketjun kanssa – ihan kaiken varalta.

Kun Laku päättää että jotain tehdään, niin se sitten tehdään. Tämä on totta niin käsitellessä kuin ratsain. Vaikka Laku on hitaasti syttyvää potkukelkkamallia ja siinä on tuttuun suomalaiseen tapaan hieman maantiejyrän vikaa, se on kuitenkin hyvin suoraviivaisen ratsastettava – kunhan vain saat orin haluamaan samoja asioita kuin sinä. Lakun kanssa hyvin suunniteltu onkin puoliksi tehty, sillä Laku vetää nopeammin palkokasvin nenään nopeatempoisista ja poukkoilevista harjoituksista joissa ei tunnu olevan päätä eikä häntää, kuin lukemattomista toistoista ja saman asian hinkkaamisesta viikkotolkulla. Lakulla on keskinkertainen käynti ja oikein mukava sekä elastinen ravi, tosin laukka tippuu helposti nelitahtiseksi jos Lakun päästää toteuttamaan elämäntehtäväänsä etupainoisena maantiejyränä. Ehdottomasti parhaimmillaan yhden askellajin ja temmon sisällä työskennellessä, sillä mitä enemmän Lakua pyytää säätämään ja venkslaamaan, sitä vähemmän sitä koko asia kiinnostaa.
    Vaikka Lakua ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa kevyeksi ratsastettavaksi tai herkäksi kädelle, se on hyvin ennalta-arvattava ja putkiaivoinen ratsu. Kouluradalla Lakun valttikortti onkin aina tasainen ja täsmällinen suoritus, ilman turhaa venkoilua tai tuomaripöydän kyttäämistä.

Vielä ei ole sellaiseen esteeseen törmätty, mitä Laku katsoisi kahdesti tai kieltäytyisi ylittämästä. Vaikka kokenut ratsastaja saa Lakusta tarvittaessa irti räjähtävää voimaa ja kohtalaista vauhtia, on ori kuitenkin parhaimmillaan kerryttämässä ratsastajan kisakokemusta. Laku ylittää keskikokoiset risut tasaisen varmasti ja tasaisen verkkaisessa tahdissa, ja osaa itse valita ponnistuspaikat, sekä sovittaa askeleensa sarjaväleihin jos ratsastaja unohtui unelmoimaan edelliselle esteelle. Aikaahan Lakulla on aivan turha ratsastaa, se häviää puoliverisille mennen tullen, eikä se myöskään ole erityisen tarkka jaloistaan. Kisakaverina Laku on kuitenkin tasaisen rauhallinen suorittaja, vaikka puomit vähän kolisevatkin.

Maastossa ja maastoesteillä Laku on aivan ehdoton vetoapu kaikille yliherkille viipottajille, sillä se vähät välittää pelottavista postilaatikoista tai naapurin koirista. Maastoilee sujuvasti niin yksin kuin ryhmässä, tosin kaikista nopeimpaan porukkaan Lakua ei kannata laittaa – muuten koko reissu menee Lakua odotellessa. © Ada

Sukuselvitys

isälinja - Kuninkaan Aarre     emälinja - Muiston Charlotta

Näyttelytulokset

02.12.2017 Lily's Trotters, irtoSERT, päätuom. Welby
22.06.2017 Lily's Trotters, irtoSERT, päätuom. Vibaja
29.04.2017 Hervannan Oriasema, irtoSERT, päätuom. Kati

Valmennukset ja päiväkirjamerkinnät

06.08.2017 - Kouluvalmennus, valmentajana Siguri

Lakun kanssa lähdimme tänään suorittamaan alkulämmittelyjä hieman poikkeavasti maasta käsin. Annoin ratsastajan taluttaa oria hyvän aikaa kentällä, jotta selkään noustessa Laku olisi hieman herkempi pohkeelle. Tänään suunnitelmissa oli keskittyä siirtymisiin sekä ylipäätään hevosen kevyeen liikkumiseen.

Kun alkukäynnit oli suoritettu, nousi ratsastajakin vihdoin selkään. Ratsukko käveli muutaman kierroksen uralla, ja pyysin ratsastajaa pitämään huolta erityisesti siitä, että Laku kulkisi rentona ja suorana ja että se tukeutuisi ohjien tuntumaan. Jätimme vieläkin pohkeen hieman kevyeksi, ja ratsastaja käytti enemmän istuntaa sekä ohjia pitämään Lakun liikkeellä eteenpäin.

Kun liikkuminen näytti tarpeeksi hyvältä, siirryimme avotaivutuksiin. Ratsukon tuli tehdä pitkän sivun alusta kulmavoltti ja sen jälkeen jatkaa pitkän sivun läpi avotaivutuksessa. Ratsukko suoritti voltin ja taivutus lähti liikkeelle ihan hyvin, mutta puolessa välissä hyvä asento hukkui sekä ratsastajalta että hevoselta. Pyysin heitä tekemään pitkän sivun puoliväliin toisen voltin, jolla saimme hieman korjattua asentoa, ja toistimme saman myös toisella pitkällä sivulla. Muutaman kierroksen jälkeen välivolttia ei enää tarvittu, vaan taivutus sujui hyvin loppuun saakka kumpaankin suuntaan.

Taivutusten jälkeen lähdimme tekemään pohkeenväistötehtävää uraa pitkin niin, että hevosen etuosa kulki uralla ja takaosa siirrettiin hieman uran sisäpuolelle. Tässä muodossa pohkeenväistöä tuli jatkaa koko pitkä sivu. Alku tuottikin ratsukolle heti hieman vaikeuksia, sillä Laku ei meinannut pysyä suorassa vaan se asettui liikaa pohkeen ympärille, mutta sinnikkäällä yrittämisellä ja toistamisella ratsastaja sai lopulta asennon korjattua.

Pohkeenväistöjen jälkeen pääsimme vihdoin siirtymisiin. Ensin pyysin ratsukkoa suorittamaan käynnissä hyvät kulmat ja heti kulman jälkeen nostamana ravin. Ennen seuraavaa kulmaa ratsukon tuli taas siirtyä käyntiin. Tehtävä ei ollut kovin haastava, ja pian pystyimme ottamaan pitkille sivuille mukaan myös laukan. Teimme ensin siirtymisiä hyvin tasaisin välein, mutta kun Laku alkoi ennakoida ratsastajan apuja, aloimme hoitaa siirtymiset hyvin satunnaisesti vaihdellen ravin ja laukan paikkoja.

Lopputunnista kävimme läpi vielä muutamia ratsastusradan teitä, kuten täyskaartoja sekä loivaa kiemurauraa, ja pyysin ratsastajaa tekemään näillä niin paljon hallittuja siirtymisiä kuin jaksoi. Laku oli todella hyvin mukana, ja se totteli ratsastajan apuja hyvin aina pitkiin ohjiin saakka. Loppukäyntien aikana kehuin ratsukkoa hienosta valmennuksesta ja jäin heidän seurakseen kävelemään kenttää ympäri.

25.07.2017 - Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut laura

Tuiskulan Lakutoffee oli ehkä komein koskaan näkemäni hevonen. Se pörhisteli orimaisesti kisakentän aitojen sisälle astellessaan ratsastajan pidätellessä määrätietoisesti oria ja päästi ilmoille vihlovan hirnahduksen, kuin ilmoittaen saapuneensa paikalle. Kiersin pikaisesti kameran putkesta linssinsuojuksen irti ja asetuin valmiusasemaan, kun ratsukko aloitti radan suorittamisen - mustanvoikosta (tarkan värin selvitin ihan itse pikaisella googletuksella, kun etsin käsiini kyseisen hevosen tiedot nähtyäni sen täydellisyyden) suomenhevosesta oli pakko saada muutama kuva muistoksi, eihän sitä tiedä jos tässä olisikin elämäni rakkaus.

Lakutoffeen jonkinlaiselle lettihökötykselle taiteltu harja pomppi tasaiseen tahtiin mukana, kun hevonen kulki ravaten läpi ohjelmaa. Aina välillä tumman orin keskittyminen herpaantui tai se lähti yrittämään liikaa, mutta ratsastajan sinnikkäillä (ja erityisen huomaamattomilla) merkeillä ja ohjeistuksilla nelijalkainen saatiin palaamaan sählinkiä edeltäneeseen muottiin niin, että radan ratsastus jatkui kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan.

Kun ystäväni Lakutoffeen radan loppupuoliskolla totesi uskovansa, että tämän ratsastuksenohjaaja tunsi kyseisen hevosen ratsastajan, mä meinasin saada hepulin. Kameran läpi suoritusta seuraten mä tivasin vieressä istuvalta tytöltä loppuajan opettajan tämänhetkistä sijaintia, ja kuultuani että kyseinen naishenkilö oli myös paikan päällä paikallisen ratsastuskeskuksen kilpailuissa, mä kädestä pitäen raahasin meidät varikolle. Naisen löydyttyä mä vaatimalla vaadin päästä lähemmäksi tuota jumalaista otusta, ja lopulta me naamioiduttiinkin tervehdysseurueeksi, joka lähti ohimennen kuulumisia vaihtamaan - keskustelun lomassa sain maailman suloisimpia kuvia mustanvoikosta orista, ja koko kotimatkan mä suunnittelinkin itselleni uutta virtuaaliponia, joka tietenkin saisi Lakutoffeen kuvat. Ehkä paras päivä ikinä!

22.02.2017 - Voi Jukra, Laku haihtui Savuna ilmaan

Lunta tuprusi lähes vaakatasossa, kun Fiktion uudet asukkaat astelivat ulos hevosrekasta. Tuiskulalaiset Lakutoffee ja Savuruuti eivät olleet säästä moksiskaan, mutta outo ympäristö sai ne pörheiksi. Nuorukaiset ovat saaneet alkunsa tilausvarsaperiaattella, mutta asustelivat ensimmäiset elinvuotensa kasvattajallaan opettelemassa hevosen elämää. Lakutoffee, eli Laku kääntyi juuri tänään kaksivuotiaaksi ja Savuruuti, eli Savu saavutti yhden vuoden iän muutama päivä takaperin.

Kaikkihan lähti siitä, että Tuiskulan omistaja felissa myi kasvattejaan, mutta minä ihastuin kahteen emätammaan. Lakun emästä Salmiakki-Toffeesta oli myynnissä tammavarsa, mutta se ehdittiin myydä ennen kuin ehdin apajille. Ja oikeastaan tarvetta oli enemmän orivarsalle. Savun emästä Kasketar BRE:stä oli tarjolla orijälkeläinen, mutta valitettavasti sen isän puoleinen suku ei aivan täysin sopinut suunnitelmiini. Niinpä ajattelin kysyä mahdollisuudesta tilausvarsoihin. Tietysti siinäkin on omat riskinsä, sillä haaveilin kahdesta orivarsasta, mutta ei auttanut kuin pitää peukut pystyssä.

Olin Salmiakki-Toffeelle löytänyt sopivan sulhasen Tuiskulan oreista (joka tosin oli jo myyty, mutta asui vielä toistaiseksi tallissa) ja Kaskettarelle ehdotin omaa oriani Villahaan Ruutria. Felissa vastasi kyselyyni ja ehdotuksiini myöntävästi ja niin varsat laitettiin seuraavista kiimoista aluille. Ja kuten on jo saatu huomata, molemmat tammat varsoivat kuin varsoivatkin komeat orivarsat. Tähdet olivat selkeästi oikeissa asennoissa.

Mutta ikään kuin tallissa ei olisi jo ihan tarpeeksi hevosia, hakiessani tänään Tuiskulasta kaksikkoa vihdoin uuteen kotiinsa, tuli minusta vielä kolmannen felissan orikasvatin omistaja. Hänellä on Lapissa toinen suomenhevostalli, mutta siellä ei olekaan ihan mitä tahansa suokkeja, vaan westernsuokkeja. Hän kertoi, että siellä olisi neljä varsaa kotia vailla. Olen pitkän aikaa haaveillut länkkärisuokista, joten en voinut alkaa estellä, kun felissa alkoi esitellä niistä kuvia. "Tää tässä on Jukra", felissa sanoi näyttäessään ensimmäisen varsan. "Voi jukra..." oli ainoa mitä sain suustani ulos. Kävimme läpi kaikki varsat yksi kerrallaan ja yritin samalla pääni puhki miettiä, mitä sanoisin. Lopulta suustani pääsi: "Joku tossa Jukrassa vaan on, että pakko mun on sille tarjota kotia. Pääsisinpähän sit vihdoinkin kokeilemaan westerniä suokilla!" Niinpä ennen kuin lähdin ajelemaan Lakun ja Savun kanssa kohti Fiktiota, oli laitettu nimet myös kolmansiin papereihin. Samalla sovimme, että haen Jukran Lapista muutaman viikon kuluttua.