† Muistoissamme 24.08.2018

rotu, sukupuoli	suomenhevonen, ori
väri, säkäkorkeus	punarautias, 152 cm
syntynyt	12.02.2017, 18-vuotias
osaaminen	ko: Helppo B, re: 100 cm
rekisterinumero	VH17-018-0183
kasvattaja	Veera Ruusula (VRL-14299)
omistaja	Milja, Fiktio (VRL-00692)

Tämä on virtuaalihevonen. Sivuilla olevat tiedot eivät liity mitenkään kuvissa olevaan hevoseen! Rakennekuva © Suomen Hippos / Eero Perttunen, muut kuvat © Fiktio

20.04.2017	SV-II (2v.)	28,8 p.
	rakenne 5 p., suku 9 p., käytöskoe 10 p. + 4,8 p.
20.05.2017	SV-II (3v.)	39,4 p.
	rakenne 6,8 p., suku 10 p., käytöskoe 10 p. + 5,8 p., ratsastuskoe 6,8 p. + 0 p.
20.11.2017	KTK-III	67 p. (R-suunta)
	17 p. + 16 p. + 17 p. + 17 p.
28.02.2018	ERJ-II	91 p.
	8,5 p. + 40 p. + 22 p. + 5,5 p. + 15 p.
20.03.2018	SLA-I	96 p.
	12 p. (3+3+3+3) + 21 p. + 23 p. + 20 p. + 20 p.
31.07.2018	ERJ-I	106,5 p.
	9,5 p. + 40 p. + 22 p. + 20 p. + 15 p.

"Tässä on Tuure. Se on ihan superhelppo hevonen, kunhan vaan teet selväks kuka määrää", selitän tuoreelle tallintyöntekijällemme Netalle, joka pääsee nyt ensimmäistä kertaa puuhaamaan Fiktion hevosten kanssa. "Onpa sulonen. Ja heti herkkuja etsimässä", Netta nauraa, kun Tuure yrittää tunkea turpansa nuoren naisen taskuun. "No joo, se on semmonen aina herkkuja ja rapsutuksia vailla oleva hölmö. Pärjääthän sä sen kanssa, jos mä meen tekemään muita hommia? Huudat vaan, jos tulee jotain." Saatuani myöntävän vastauksen, jätän kaksikon tutustumaan toisiinsa.

Jonkin ajan kuluttua palaan Tuuren karsinan luo. "Te tuutte näköjään oikein mainiosti juttuun", totean, kun näen orin seisovan rentona silmät kiinni ja takajalkaa lepuuttaen. "Joo, ei se oo ollu musta milläänsäkään. Musta tuntuu, että ihan kun me oltais tunnettu toisemme aina!" Netta kertoo innoissaan. "Hauska kuulla. Joitain ihmisiä se on testannut ihan kunnolla alkuun, mutta antanut sit aina periksi. Sähän voisit vaikka ratsastaakin sillä tänään."

"Onpha hienoa, että sulle löyty näin äkkiä sopiva vakkarihevonen", sanon Netalle, joka kiipeää parhaillaan Tuuren selkään. "Tai eihän sitä vielä tiedä mitä mieltä sä oot Tuuresta ratsuna", lisään naurahtaen perään. Autan satulavyön kiristämisessä ja jään seisomaan kentän keskelle ratsukon siirtyessä käyntiin. Tuure on hyvin energinen hevonen ja sitä se on tänäänkin. Netta on onneksi vauhdikkaiden hevosten ystävä, joten hän ei ole moksiskaan, vaikka ori yrittää tuon tuosta nostaa vaihdetta. Seuraan tyytyväisenä ratsukon työskentelyä. Netta on juuri sellainen ratsastaja, josta Tuurekin tykkää. Apujen on oltava lempeitä ja ratsastajan mahdollisimman pienieleinen, jotta yhteistyö sujuu. "Sileällä Tuure on sellasta "ihan kiva"-luokkaa, mutta ootapas kun pääset hyppäämään sillä esteitä. Mäpäs pystytän pari, jos haluat kokeilla."

"Ihan kun noissa esteissä olis joku valtava magneetti, joka vetää tätä hevosta puoleensa", Netta toteaa muutaman hypyn jälkeen. "Ja miten rohkeesti ja vaivattomasti se ne hyppää. Vauhtia kyllä riittää vieläkin, mutta hyvin se kuuntelee ja hidastaa kun pyydän." En voinut kuin myötäillä, enimmäkseen Tuure nimittäin on juuri sellainen. Kerroin, että orilla kilpaillaan myös jonkin verran kenttäratsastuksessa ja että aika samanlainen se on maastoesteilläkin. "Yleensä se ei pelkää maastossa mitään, mutta kerran se sai kunnon slaagin yhdestä pikkukoirasta, joka syöksy täysin puskista räksyttämään. Hyvä etten pudonnu selästä, mut päästiin lopulta turvallisesti maaliin. Siitä asti Tuure on kyl kiertänyt pienet koirat kaukaa."

"Jos haluut lähteä meidän kanssa kisareissuille mukaan, niin Tuure on helppo lastata. Kisapaikoilla se voi alkuun hermoilla, mutta tarpeeks vaan rapsutuksia ja höpöttelyä niin kyllä se siitä. Ens viikonloppuna olis kisat, lähetkö mukaan?"

Sukuselvitys

Näyttelytulokset

14.09.2017 Huvitus, irtoSERT, päätuom. Zafiro

Valmennukset ja päiväkirjamerkinnät

13.05.2017 - Irtohypytystapahtuma, kirjoittanut Jannica ja Milja

"Lauantaiaamu valkeni Adinassa kirkkaana ja lämmintä oli keväisen mukavat viisi astetta. Tänään oli odotettu ja jännitetty irtohypytyspäivä meillä, johon oli ilmoittautunut kaikkiaan vajaat parikymmentä nuorta 3-vuotiasta mukaan hyppäämään. Laitettuani makkaranpaistajalle grillin kuumaksi suuntasin kohti maneesia rakentamaan muutaman ahkeran hoitajan ja Disan kanssa rataa. Saimme juuri ja juuri sen tehtyä kun ensimmäiset jo kaartoivat pihaan. Tuttu nainen hyppäsi farmariauton ratista ja toivotteli hyvät huomenet. Katselimme kopista tulevia welshejä mielenkiinnolla, ne olivat ikäisekseen hyvin kehittyneitä ja welsheillä oli tunnetusti hyvät hyppylahjat, joten päivästä tulisi varmasti tasaväkinen."

Näin alkoi Jannican kuvailemana Adinan ja Sjöholman järjestämä kaksipäiväinen irtohypytystapahtuma. Takana on nyt ensimmäinen päivä, kun kolmivuotiaat – Tuure mukaan lukien – hyppäsivät Adinassa. Nelosryhmään, eli kylmäveristen luokkaan osallistui Tuuren lisäksi viisi muuta suomenhevosta. En ottanut päivästä mitään paineita, vaikka hevoset arvosteltiinkin tekniikan, hyppykapasiteetin ja yhteistyöhalukkuunden perusteella. Tulimme hakemaan täältä vain mukavaa kokemusta.

En siis ollut lainkaan valmistautunut siihen, että Tuure kuulutettaisiin paitsi kylmäveristen parhaana, vaan myös koko tilaisuuden parhaana kolmivuotiaana 8.3 pisteen keskiarvolla! Ori hyppäsi hienosti aina maksimitasoksi asetettuun 90 senttiin asti saaden tekniikasta 8,5, kapasiteetista niin ikään 8,5 ja yhteistyöhalukkuudesta kasin. Yllättävää kyllä tuo kahdeksikko oli paras tulos tässä ryhmässä. Taisi monilla mennä pasmat sekaisin jännityksestä. Parempaa päivää ei olisi voinut edes toivoa, joten olen oikein tyytyväinen Tuuren suoritukseen.

Helmikuu 2017 - Historiaa

Tuure tuli Fiktioon vaihtokauppojen myötä. Kasvattini Suvita oli juuri palannut Rohkelikosta takaisin synnyinkotiinsa odottelemaan laatuarvostelua. Koska siltä uupui jälkeläisnäytöt, kyselin suomenhevoskasvattajilta olisiko kukaan halukas ostamaan tammasta varsaa tilausvarsaperiaatteella. Sainkin melko pian yhteydenoton Veera Ruusulalta. Hän kertoi olevansa kiinnostunut varsasta ja ehdotti isäksi omaa Kaunon Fifti-Fifti oriaan. Samalla hän kysyi kiinnostaisiko minua tehdä vaihtokaupat ja esitteli muutaman varsan.

Ensimmäinen oli Tuure, josta Veera kertoi, että siitä odotetaan esteratsua 100-110 cm tasolle ja kenttäratsua helppo-CIC-tasolle. Toisena hän esitteli Taikasävel-nimisen yleispainotteisen orin, joka oli oman kasvattini Hurmossävelen poika. Tämän varsan Fiktiossa asuva kaima on muuten Hurmossävelen puoliveli. Kolmas oli koulupainotteinen tamma Aamutuulen Kajastus. Hyvin mielenkiintoinen tapaus sekin, mutta edellisen tavoin turhan samansukuinen omaan talliin. Tuurekaan ei varsinaisesti sopinut omiin jalostussunnitelmiini, mutta lupasin harkita asiaa. Vielä myöhemmin samana päivänä Veera esitteli toisen tamman, Hopeaprinsessan, mutta tässä vaiheessa olin jo päätökseni tehnyt ja vastasinkin hänelle, että Tuure olisi tervetullut Fiktioon.

Miksi sitten lopulta päädyin ostamaan Tuuren? Ehkä samasta syystä kuin Morttelin aikanaan. Jokin siinä sitten lopulta kolahti. Ja vaikka se ei estehevosena oikein istu kasvatussunnitelmiini, voin aina tarjota sitä jalostukseen ulkopuolisille tammoille, joten suvun jatkumiseen liittyneet ongelmat on ainakin teoriassa ratkaistu.

Tuuren päälaji tulee olemaan esteratsastus, mutta siinä sivussa starttaamme myös kenttäkilpailuissa. Jos hyvin käy, ehkä saamme orille näyttelyiden kautta kantakirjakelpoisuuden ja sitä myötä kantakirjattua herran.

12.02.2017 - Kaksoisvarsat Maikki & Tuure syntyivät kotitallille, kirjoittanut kasvattaja

Yllätys oli mitä suurin, kun eläinlääkäri ilmoitti, että Kikan vatsassa olisi yhden varsan sijaan kaksi. Olihan tämä samalla iloinenkin uutinen ja nyt siihen oli hyvä valmistautua, kun tiedon oli saanut etukäteen. Tämä olisi samalla toiset kaksoisvarsa mitkä olisi syntymässä tallillemme, ensimmäiset kaksoisvarsat syntyivät ihan kasvattihistoriani ensimmäisten joukossa, tuolloin ne olivat tosin tulleet täytenä yllätyksenä. Kikan olemuksesta ei yhtään huomannut, että sen pyöristyneessä vatsassa olisi ollut tavallista enemmän liikehdintää. Varmuuden vuoksi olimme kumminkin seuranneet tamman jokaista liikettä kuluneiden viikkojen aikana. Erityisesti sen vuoksi, kun ulkona oli niin mahdottoman liukas keli ja kaksoisvarsominen, saatika sitten sen yhden varsan syntyminen, ollut aina itsestäänselvyys.

Sunnuntaiaamu valkeni harmaana ja sateisena. Ei ollut yhtään hyvä fiilis lähteä tekemään helmikuisena päivänä aamutallia, kun ulkona satoi vettä. Luntahan siellä olisi pitänyt tulla ja olla ihanat helmikuiset hiihtohanget, niistä ei tänä vuonna ollut tietoakaan. Mieltä onneksi lämmitti hevosten iloinen tervehdys, kun ne kuulivat lähestyvät askeleeni. Ennen kuin aloin jakamaan aamuruokia, tarkistin kantavien tammojen voinnin. Kikka vaikutti hieman levottomalta ja lähemmin tarkasteltua pystyin aavistamaan, että varsominen voisi olla hyvinkin lähellä. Hieman nuorempi Tyyne-tamma vaikutti sen sijaan odottavan vain ruokaansa, joten lähdin hämmentelemään kauroja ja muita kivennäisaineita rehuastioihin. Tallin täytti pian iloinen rouskutus ja lähdin täyttämään ulkotarhoihin vesiastioita ja jakamaan sinne aamuheiniä.

"Eikös ruoka maistunut", kummastelin Kikalle. Tamma vaikutti todella levottomalta ja se tökki turvallansa vatsaansa. Varsominen olisi siis varmasti lähellä. Tuumailin, että Kikka saisi jäädä vielä hetkeksi karsinaansa odottamaan, ja jos varsominen ei olisi alkanut kun olisin kaikki hevoset saatua vietyä ulos ja siivottuani karsinat, saisi tammakin lähteä muiden seuraksi ulkoilemaan. Kikkahan aluksi tietenkin protestoi tätä, kun se huomasi jäävänsä yksin talliin. Meteli kumminkin loppui jo muutaman karsinan puhdistamisen jälkeen ja syykin selvisi, kun menin kurkkaamaan karsinan oven yli. Tamma oli alkanut varsomaan. Soitin nopeasti eläinlääkärillemme Olivialle ja siirryin Kikan karsinaan vahtimaan varsomista. Hommani osoittautui todella helpoksi, pääsin seuraamaan ihan vierestä, kun Kikka varsoi itsenäisesti kaksi rautiaan väristä varsaa. Ensimmäisenä maailmana oli putkahtanut tähti päinen tamma varsa, jolla oli oikeassa takajalassa puolisukka. Toinen varsa oli ori jolla oli päämerkkinä pitkä piirto. Varsat vaikuttivat hieman nuutuneilta ja olivathan ne hieman pienikokoisempia, kuin tavalliset varsat heti syntyessään. Olivia saapui juuri parahiksi paikalle, kun kaksikko lähti ottamaan ensiaskelia. Eläinlääkäri totesi kaksikon olevan hyvässä kunnossa, vaikka hänkin hieman huolestui niiden pienestä koosta. Kikka-emä sen sijaan tuntui olevan oikeinotettu kahdesta varsasta, eikä se heti oikein ymmärtänyt miten se nyt kahta varsaa hoitaisi yhtäaikaa.

Orivarsa osoittautui sinnikkäämmäksi kaveriksi ja se pääsi jaloillensa nopeammin kuin sisarensa. Tammalla oli veljeensä verrattuna paljon käyremmät takajalat, mutta tällaisia olin onneksi nähnyt muillakin varsoilla, joten en lähtenyt niistä heti huolestumaan. Jos ne eivät muutamassa viikossa oikenisi siitä, niin sitten pitäisi alkaa miettiä kengittäjän ja eläinlääkärin kanssa tulisiko asialle tehdä jotakin. Lopulta kumpikin varsa pääsi jaloillensa ja maitobaari tuntui olevan ahkerassa käytössä. Varsoja tulisi tosin varmasti tarpeenvaatiessa ruokkia tuttipullolla, jos alkaisi tuntumaan, ettei Kikka pystyisi niitä yksin ruokkimaan. Onneksi kaksoisvarsat oltiin huomattu ajoissa, joten tamman ruokintaan oltiin lisätty runsaasti. Toivottavasti tämä siis riittäisi.

Varsoja seuratessa aloin heti tottakai pohtimaan niille nimiä. Kikan kaililla varsoilla oli ollut jollakin tavalla emänsä toivo-teema nimessä, joten kaksoisvarsat saisivat myös tämän liitteen nimeensä. Ensimmäisenä keksin tammavarsalle nimen, siitä tulisi Toivon Sarastus. Kikan edellinen tamma varsa oli Kimallus loppuliitteellä, joten tuo aamuauringon sarastus sopisi hyvin tähän valoisuus-teemaan. Ori varsan nimi vääntyikin sitten pienen pohdiskelun jälkeen muotoon Toivon Salaisuus. Edelliset kaksoisvarsat kun olivat olleet totaalinen yllätys, ja olinkin ne silloin nimennyt nimillä Yön Pikkuyllätys ja Yön Pikkuarvoitus, joten tämä salaisuus-loppuliite kävi tähän teemaan ja se alkaisi tammavarsan kanssa samoilla kirjaimilla ja sointui kivasti yhteen. Lempinimien keksiminen olikin sitten kunnon pähkinä purtavaksi, erityisesti tamman kohdalla tuotti vaikeuksia keksiä sille sopivaa lempinimeä. Ori varsasta tuli Tuure ja todella pitkän pohdinnan jälkeen tammasta tuli Maikki. Katsellaan nyt siis, ja eletään toivossa, että Toivon Sarastus ja Toivon Salaisuus kehittyvät muiden varsojen tapaan terhakoiksi ja niiden kanssa päästäisiin tulevaisuudessa kisamaan menestykkäästi ratsastuskilpailuissa.

20.01.2017 - Suomenhevosvarsan alkutaival, kirjoittanut kasvattaja

Kikan neljännen, ja samalla viimeisen, varsan isäksi valikoitui Tuulenpesän Kartanon suomenhevostallien ihastuttava Rönsyrölli eli tutummin Rölli-ori. Ori hurmasi Veeran monipuolisella kisamenestyksellä, olihan Rölli kisannut kouluratsastuksessa vaativa B -tasolla, rataesteillä 90 cm ratoja ja tämän lisäksi valjakkoajossa vaativia luokkia ja kenttäratsastuksessa tutustumisluokkia. Rautias läsipää oli myös sangen komea tapaus, jolla oli kuvauksen mukaan myös hellyyttävä luonne. Orilla oli entuudestaan vain yksi jälkeläinen, joka myös puolsi orin valintaa.

Tänään lämpimänä perjantai-iltana Kikka kävi sitten Tuulenpesän Kartanon mailla tutustumassa tuohon komeaan ja fiksusti käyttäytyneeseen suomenhevosoriin. Nyt peukut pystyyn, että Kikan viimeiseksi jäävä jälkeläinen näkisi päivänvalon ystävänpäivän tienoilla.