M.B. Hiiskatti

Hiisi (tai joskus myös Hissu) on aina ensimmäisenä siellä missä on jotain uutta ja jännää. Se on ikuinen lapsi, joka rakastaa riekkua ja leikkiä muiden hevosten kanssa laitumella. Sen mielestä on myös hauskaa leikkiä ihmisten kanssa sitä leikkiä, jossa Hiisi pinkaisee karkuun aina kun pääset juuri ja juuri kosketusetäisyydelle. Seuraava lausahdus liittyy myös hyvin vahvasti oriin: Ei riitä, että ihminen osaa ratsastaa; hänen täytyy myös tietää miten pudotaan.

Kertomuksia vuosien varrelta

Viikko 31/2020 » Manttelinperijä?

Sovimme Miljan kanssa, että jos muutaman viikon päästä syntyvä Hiisin tyttären varsa on ori, se muuttaa meille. Peukut pystyyn siis! Olemme lisäksi alustavasti keskustelleet Hiisin seuraavasta morsiamesta, joka tulisi olemaan Karneoli. Tarkoitus on myös lähiaikoina tehdä orista jalostusilmoitus, jotta varsoja saataisiin maailmalle enemmänkin.

Viikko 6/2019 » Muutto uuteen kotiin

Teemme tiiviisti yhteistyötä paikallisen siittolan Mandelbacken kanssa ja jokin aika sitten tuli puheeksi kiinnostaisiko meitä ostaa heidän komea musta suomenhevosorinsa. Kyllähän se kiinnosti. Sovimme kaupoista samantien ja samalla siitä, että Milja jatkaisi edelleen orilla kilpailemista. Hiisi tulisi varmasti myös oleilemaan Mandelbackessa silloin tällöin, jotta sen ottaminen kisareissuille sujuisi helpommin. Tänään maanantaina ori kuitenkin viimein muutti virallisesti meidän talliimme. Myös ensimmäinen astutus on jo sovittu, sillä tamma nimeltä Aittalan Pistaasipusu on tulossa vierailulle. Tämän yhdistelmän varsa on itseasiassa menossa tilausvarsana Mandelbackeen, joten pääsemme seuraamaan läheltä sen kasvamista. Toivotaan nyt aluksi, että kaikki menee hyvin ja saadaan terve varsa ensi vuonna maailmaan.

Viikko 28/2018 » Estevalmennus ja viikonloppu Ranskassa

Hiisin kanssa ei olla hirveästi reissattu ulkomailla, mutta en voinut jättää tilaisuutta käyttämättä, kun tarjoutui mahdollisuus päästä estevalmennukseen Ranskaan. Satuin huomaamaan, että Suomenhevosten laatuarvostelun tuomarointihommista minulle tuttu Lea M. oli muuttanut Ranskaan ja perustanut sinne tallin La Maison de Montanan. Hän oli järjestämässä valmennusviikonloppua, joka olisi samalla ns. tupariviikonloppu. Halusin tietysti päästä katsomaan millaisen paikan hän on itselleen maasta löytänyt. Pienen pohdinnan jälkeen päätin valita hevosistamme Hiisin, jonka sitten ilmoitin valmennukseen.

Matkustin orin kera paikan päälle jo perjantaina, sillä oma valmennusryhmämme alkoi kymmeneltä lauantaiaamuna. Lea otti meidät sydämellisesti vastaan ja osoitti Hiisille paikan tallissa. Itse sain yöpyä upeassa kartanossa. Paikalle oli saapunut myös muita tuttuja, joiden kanssa perjantai sujui mukavasti rupatellen ja ihanasta kartanomiljööstä nauttien. Samalla selvisi, että meidän kanssa samassa ryhmässä olisi kaksi saman rodun edustajaa: tamma Kaunon Nanomus, eli Nano ja ori Viehättävän Nestori, tuttujen kesken Tonttu.

Lauantaiaamu alkoi yhteisellä aamiaisella kello kahdeksalta. Ja ai että mitä herkkuja siellä olikaan tarjolla! Harmi vain, että edessä oli valmennus, joten en viitsinyt ihan ähkyyn asti itseäni syödä. Siirryimme sitten Humuttimen ja Jemiinan kanssa talliin laittamaan hevosiamme kuntoon muiden jäädessä vielä lopettelemaan aamiaista. Hiisi jo kärsimättömänä odotteli karsinasta poispääsyä, mutta ensin oli harjattava hevonen ja laitettava varusteet päälle. Ori ei pysynyt hetkeäkään paikoillaan, mutta sain kuin sainkin sen lopulta ulos karsinasta kamat päällä.

Lea, joka parhaillaan kasasi parin tallitytön kanssa maneesiin esteitä, huikkasi, että voimme aloittaa verryttelemällä itsenäisesti. Katsomokin alkoi täyttyä pikkuhiljaa ja tasan kello kymmeneltä Lea julisti: "No niin, aloitetaan." Hän laittoi meidät kaikki kolme töihin oikein toden teolla. Tunnin päästä oli sekä hevonen, että ratsastaja hiestä märkä. Tehdessämme loppuverkkoja Lea kertoi meille ja yleisölle lyhyesti kunkin ratsukon suorituksesta. Meidän osalta se kuului näin:

"Hiisi toi itsepäisen olemuksensa tähän valmennukseen. Minulla oli täysi työ etsiä ratsukolle aina vähän jotain lisätekemistä, ettei orille tulisi tylsää. Milja onnistui kuitenkin hienosti orin motivoinnissa ja sen hypyt olivat puhtaita ja näyttäviä. Kun päästiin lähemmäksi metriä, sen askeleet alkoivat mennä välillä hieman hukkaan. Ohjeistin ratsukon tekemään välillä pientä kavalettiharjoitusta tarkkuuden lisäämiseksi. Loppuvalmennuksesta askeleetkin löytyivät. Treeniä tarkkuuden kanssa tulevaisuuteen!" (© Lea M.)

Valmennuksen jälkeen hevoset pääsivät ulkoilemaan ja me suuntasimme lounaalle. Kahdelta alkoi yli metriä hyppäävien ryhmä, jossa oli mukana kaksi puoliveristä oria ja suokkiori. Ihastuin erityisesti Disan ratsastamaan Karkadanniin, joka kuulemma asuu Hollannissa. Eipä siis ihme, etten ole törmännyt siihen Sjöholmassa. Myös Taisto-suokki, joka on ratsastajansa Haperon oma kasvatti, oli oikea komistus. Valmennuksen jälkeen saimme loppupäiväksi keksiä itse ohjelmaa, joten päätimme lähteä porukalla uimaan, kunhan olimme ensin selvittäneet Lealta mistä lähin ranta löytyisi. Rannalla vierähtikin useampi tunti. Vielä ennen nukkumaanmenoa kävin yhdessä Haperon kanssa tsekkaamassa tallissa omien hevostemme voinnit ja sovimme samalla, että kävisimme seuraavana päivänä valmennusten jälkeen tutustumassa tilan maastoihin.

Sunnuntaina päivä kului syödessä ja valmennuksia seuraillessa. Valmennusten välissä olleella lounastauolla saimme Haperon kanssa puhuttua tallipoika Lewisin meille oppaaksi maastoon. Ja niin heti viimeisen valkan päätyttyä suuntasimme talliin laittamaan hevosia kuntoon. Lewis oli valinnut ratsukseen suomenhevostamma Aamun, joka näytti kovin pieneltä 160 sentissä huitelevien orien rinnalla. Siinä Haperon kanssa pohdiskelimme keskenämme suomeksi, että mahtaakohan tuo edes pysyä perässä. Mutta tosiasiassa tamma olikin melkoinen energiapakkaus ja se viiletti menemään niin kovaa, että meillä oli vaikeuksia päästä ohi. Pilkka osui omaan nilkkaan? Onneksi emme sentään Lewisille olleet puhuneet mitään.

Lähes kahden tunnin jälkeen olimme kolunneet läpi paikan jos toisenkin. Maisemat olivat niin hienoja, että olisihan siellä viihtynyt vielä pidempäänkin. Mutta kaikki alkoivat olla jo väsyneitä ja hikisiä. Hevoset pääsivät vielä illaksi ulos ja me suunnistimme siistiytymisen jälkeen kartanoon viimeiselle illalliselle. Ilta venyi pitkälle yöhön, vaikka monilla oli seuraavana päivänä aikainen herätys. Mutta minkäs sille mahtaa, kun seura on mahtavaa ja juttua riittää! Maanantaiaamuna oli kuitenkin lopulta aika kiittää isäntäväkeä loistavasta viikonlopusta ja suunnata nokka kohti lentokenttää.

Viikko 6/2018 » Hieroja tuli hoitamaan Polluxia, Hiiskattia, Iraa, Acapulcoa ja Chiroa

"Inga tulee tänään, älä vie Polluxia, Hiiskattia, Iraa, Pulkkaa tai Chiroa ulos" huusin Miljalle tallitöiden lomasta. "Ootko ihan varma, että Inga jaksaa hoitaa ne kaikki?" Milja ei selkeästikään ollut pitänyt korviaan auki kun olin kertonut hänelle viime viikolla innosta hyppien Ruotsin parhaimmaksi hevoshierojaksi tituleeratun Ingan olevan tulossa Ahvenanmaalle, vihdoin ja viimein. Olin muutaman muun tallinomistajan kanssa yrittänyt houkutella naista meidän saaripahaselle käymään jo kuukausien ajan. Ja vihdoin hän oli suostunut! "Ainiin, ja Bert tulee myös, sillä on niitä welshponeja." Olimme joutuneet pyytämään Bertin luoksemme toimimaan tulkkina varmuuden vuoksi. Vaikka kaikkihan me puhuimme englantia, mutta samalla saisin hyvän syyn keskustella Bertin kanssa Wendille suunnittelemistani oreista.

Kahvittelujen jälkeen Inga ryhtyikin heti työn touhuun, päädyimme aloittamaan kaikkein hankalimmasta tapauksesta, Irasta. Ira on aina ollut kammottava ja hankala hevonen, mutta nyt siitä oli tullut oikein erityisen kamala. Inga vilkaisi Iraan ja totesi samantien tamman olevan todella pahasti jumissa kaularangan alueelta, mahdollisesti muualtakin. Olimme ottaneet Iran käytävälle kahden ketjun väliin seisomaan kuolaimet suussa, ja siltikin jouduimme Miljan kanssa pitämään tammaa aloillaan, jotta Inga saisi tehtyä työnsä edes suhteellisen rauhassa. Bert ja Inga vaihtoivat katseita toistensa kanssa ja tajusin heti, että Iran kanssa tulisi kestämään kauan. "Haluaisin kokeilla Iraan TENS-hoitoa, uskoisin siitä olevan hyötyä tamman kanssa." Inga hyppäsi alas jakkaralta ja suuntasi jo autollensa hakemaan varusteita ennenkuin ehdimme edes vastata. "Tottakai, saat vapaat kädet hoitaa juuri niinkuin parhaaksi näet", totesimme Miljan kanssa heikkoa ruotsia vääntäen. Bertiä ja Ingaa nauratti ja Bert korjasi sanojamme oikeaan muotoon. Ira oli pikkuhiljaa alkanut rentoutua ja oli selkeästi paremmalla tuulella. Miljan jäädessä pitämään Irasta kiinni suuntasin hakemaan seuraavaa uhria, Kipan pikimustaa varsaa, Hiiskattia.

Hiiskatti, tuttavallisemmin Hiisi, olikin tänään hyvällä tuulella, ja yllätyksekseni suostui muitta mutkitta seuraamaan minua karsinasta ulos. Pistin Hiisin ketjuihin kiinni reilusti Iran taakse. Hiisi olisi kovasti tahtonut mennä tekemään tarkempaa tuttavuutta ihanan Iran takapuolen kanssa ja päästikin ilmoille huvittavan kuuluisan hörinän, hirnahduksen ja kiljaisun sekoituksen. "Tämähän on vielä ihan varsa", Bert naureskeli Hiisin käytökselle ja olemukselle, tottahan hän puhui. Hiisistä ei varmaan koskaan kasva aikuista, se luultavasti tulisi aina olemaan leikkisä ori varsan mielellä ja uteliaisuudella. Milja oli taluttanut Iran takaisin karsinaansa ja tuli seuraksemme katsomaan Hiisin hierontaa. "Vitsit mä kyllä tykkään tästä, se on saanut ulkonäöllisesti molempien vanhempiensa parhaat puolet." Milja on aivan heikkona suomenhevosiin eikä omat kasvattimme tietenkään tehneet poikkeusta Miljan rakkauteen suomenhevosia kohtaan. Välillä luulen hänen tykkäävän niistä paljon enemmän kuin puoliverisistämme, onneksi meillä on ainakin toistaiseksi vielä puokkivalta. Hiisillä ei ollut juurikaan jumeja ja se nautti täysin rinnoin Ingan kosketuksesta. Ori alkoi jopa nukkumaan hieronnan loppupuolella.

"Vau, kukas se tämä on?" Bert kysyy iso hymy kasvoillansa. "Tää on meidän kasvatti, Pollux, se ei kyllä saanut nimeään sen kirjakerhon mukaan. Pollux on ollut vähän piilossa, se oli niin hidas kehittymään ja halusimme pitää sen isoveljeä Pulkkaa enemmän esillä mainonnassa. Tää on muuten sen meidän hirvittävän kimon tamman varsa, ei uskois vai mitä?" Bert myhäilee Miljan vastaukselle ja pohtii ääneen josko Pollux joku päivä soveltuisi jonkun hänen welshinsä astumiseen. "Varo varpaita!"" varoitukseni kajahtaa ilmoille liian myöhään, Pollux on jo astunut Miljan varpaille. "Miten sä et vieläkään osaa varoa sitä, se on tehny ton sulle varmaan kaks sataa kertaa." Milja porhaltaa toimistoomme laittamaan varpaillensa kylmää ja Pollux jää minun ja Bertin vahdittavaksi Ingan hieroessa oria. Polluxilta löytyy jumit ristiluun ja lannerangan alueelta ja saamme Ingalta kattavat liikutusohjeet Polluxia varten. Aloitamme harjoitukset heti huomenna, tänään ori saa liikkua vapaasti tarhassa. Pollux ei rentoutunut Hiisin kaltaisesti, mutta sitäkin selkeästi hieronta auttoi. Hieronnan päätteeksi en malttanut olla antamatta Polluxille muutamaa sokeripalaa.

"Eikö teillä oo muita kuin kimoja puoliverisiä?" Inga naureskelee kun Milja tulee Acapulcon kanssa karsinasta käytävälle. "Tää on Polluxin velipuoli, Iran esikoinen. Meidän hieno ja lupaava jalostusori Acapulco, tuttavallisemmin ihan vaan Pulkka", vastaan sekä Bertille että Ingalle. "Joudunkohan mä tällekin tuoda jonkun meidän welsheistä, tytär tarttis kyllä vähän ketterämmän kilpaponin", Bert pohdiskelee taas, meitähän se ei haittaisi yhtään. Bert kasvattaa sekä Ruotsin että Suomen mittakaavalla laadukkaita welshponeja niin käyttöön kuin näyttöön. Vaaditaan sekä minun että Miljan kekseliäisyys ja voima saada Pulkka asettumaan ketjujen väliin ja pysymään paikallaan, jotta Inga pääsee työskentelemään. Pulkka on liikkellä non stop ja pitää mainettansa yllä taas kerran. Ori ei malta seistä aloillansa ja steppailee sen minkä ehtii. Haen tupon heinää orin nenän eteen ja saan sen pysymään paikallaan sen verran, että Inga pääsee käymään orin läpi. "Tältä ei kyllä löydy yhden yhtä jumia, kummallinen hevonen, ja tekö vielä kisaatte esteitä tällä?" Inga on yllättynyt Pulkan hienosta lihaskunnosta ja kehuu tekemäämme työtä.

Ikuisuudelta tuntunut päivä ei ole vielä ohi ja haemme vielä viimeisimpänä Chiron hierottavaksi. Chiro nauttii saamastaan huomiosta, peräti neljä ihmistä vain hänen ympärillänsä. Chirolla alkaa välittömästi silmät sulkeutumaan ja pää laskeutumaan orin silminnähden nauttiessa käsittelystä. Chirolla on pientä jumitusta siellä täällä, ei mitään vakavaa ja saamme Chiroakin varten kattavat liikutusohjeet, aloitamme heti huomenna kattavalla juoksutuksella.

Päivä saatiin kunnialla vietyä loppuun ja rutkasti köyhempinä, mutta kokemusta rikkaampina hyvästelimme Ingan ja Bertin heidän matkatessaan seuraavaa tallia kohti.

Viikko 23/2017 » Eräs kesäiltapäivä

Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta viikon kestäneen kylmyyden ja sateiden jälkeen, kun parkkeerasin takapuoleni tammojen ja varsojen laitumen reunalle. Tarkoituksenani oli vain katsella ja ihastella uusia varsojamme, sillä kiireisen viikon jälkeen olin kunnon tauon tarpeessa. Pitkän aikaa sainkin vain rauhassa seurailla hevosten toimintaa. Äidit nauttivat vihreää ruohoa lastensa kaitsemisen ohella. Toiset pääsivät helpommalla kuin toiset, sillä pari varsaa loikoili ketarat ojossa emiensä vierellä, kun taas toiset leikkivät ja temmelsivät kaikkien ympärillä.

Jossain vaiheessa telmivät varsat rauhoittuivat sen verran, että hoksasivat minut laitumen laidalla ja rohkeimmat suuntasivat lähemmäs. Pientä porukkaa johti Kipan musta orivarsa Hiiskatti ja perässä seurasivat Ginan tytär Engina, sekä Iran ja Charmanten pojat Pollux ja Okeanos. Hiiskatti tuli kurkottelemaan aitalankojen välistä, mutta sai tällin osuessaan niihin. Vaikka oikeasti se ei tuntunut olevan asiasta moksiskaan, se veti ihan vain huvin vuoksi pikku rallituksen, johon muut kolme tietysti yhtyivät. Mutta kohta nelikko jo palasi aidan viereen.

Rapsuttelin varsoja pitkän tovin, kunnes päätin moikata muitakin hevosia lähemmin ja tarkistaa samalla, että kaikilla oli kaikki hyvin. Itikoiden hyökkäyksiltä ei ollut kukaan selvinnyt täysin, mutta Ixy oli saanut osansa muustakin. Oripoika Smaragd oli nimittäin ilmeisesti tylsyyksissään vähän syönyt emänsä häntäjouhia. No, onneksi ne kasvavat takaisin.

Vastahakoisesti palasin takaisin talliin ja tapasin toimistossa paperihommia edelleen tekevän Katin. "Pollux, Vanilla ja Okeanos alkaa olla kohta vierotusiässä. Miten aika meneekin niin nopeesti?" taivastelin. "Älä muuta sano. Mikäs siellä laitsalla oli meininki?", Kati tiedusteli ja kerroin Ixyn hännästä. "Ai joo, mä huomasinkin sen kans aiemmin. Toivottavasti Ixyllä on edes jotain jouhia jäljellä, kun se pikkujätkä vierotetaan." "Niinpä. Jahas, kai se on munkin jatkettava hommia. Mä lähen nyt hakemaan Kertun ja meen vähän tekemään sen kanssa juttuja kentälle."