M.B. Hiiskatin sukututkimus

isälinja Pahus   •   emälinja Gielas   •   palaa hevosen sivuille

Hiiskatin emän puoleinen lähisuku on kotoisin Pohjois-Suomesta, tarkemmin Lapista. Gielaksen isän puolen sukulaiset ovat eteläisemmästä osasta, kun taas emä ja sen suku käsivarren suunnalta.

i. VIR MVA Ch Pahus
KTK-II, Premier
rt (lht), 157 cm
ii. Roisto
rt (lkk), 158 cm
iii. Tuntilan Riesa
prt, 160 cm
iie. Käpyvoro
rt, 155 cm
ie. Juksauksen Kasku
tprt, 154 cm
iei. Hanin Tarina
tprt, 154 cm
iee. Juksauksen Katiska
prt, 156 cm
e. Gielas
KTK-III, Premier
klm, 150 cm
ei. Jävri
prt, 153 cm
eii. Kiepin Temppu
rt, 152 cm
eie. Lovinoita
rt, 155 cm
ee. Gämpa
m, 149 cm
eei. Erijoka
m, 154 cm
eee. Greta
m, 150 cm

ii. Roiston ensimmäisenä kymmenenä elinvuotena sillä oli eri omistaja lähes joka vuodelle. Ori oli osaava ja varsin näyttävä kouluratsu, mutta pahansuopainen luonne oli se, joka sai ihmiset kaihtamaan sitä. Omistajien ja ratsastajien vauhtuessa kaikki kilpailukaudet olivat hyvin rikkonaisia ja siten Roisto jäi myös muiden varjoon, vaikka sillä olisi ollut mahdollisuuksia vaikka mihin.

Mutta sitten astui kuvioihin Paula Kaitakoski. Ensin ratsastajana, sittemmin hänestä tuli orin omistaja. Hän lopulta teki Roistosta menestystarinan. He treenasivat yhdessä lähes puolitoista vuotta ennen kuin starttasivat ensimmäisissä kilpailuissaan. Tuo voitokas suoritus on jäänyt varmasti kaikkien mieliin. Roisto oli radalla aivan kuin toinen hevonen. Menestys jatkui vielä useamman kauden ajan muiden yrittäessä turhaan haastaa tätä mieletöntä oria. Lopulta Roisto jäi 16-vuotiaana kilpailueläkkeelle ja siirtyi siitoshommiin.

Ori eli vielä täysin terveenä kuusi vuotta, kunnes 22-vuotiaana neljäs lyhyen ajan sisään tullut ähky koitui Roiston kohtaloksi. Mutta perintö elää jälkeläisissä, joita syntyi kaikenkaikkiaan 76. Kouluradoilla on saatu ihastella jo monen jälkeläisen taidonnäytteitä ja jotkut ovat suunnanneet jopa kenttä- ja esteradoille. Kaikki eivät ehkä ole mukavimpia tapauksia käsitellä, mutta joukkoon mahtuu useampi hyväluonteinenkin helmi.

ie. Vaikka Juksauksen Kasku ei itse päässyt koskaan debytoimaan varsinaisilla kilparadoilla, se oli erinomainen periyttäjä. Tammasta kyllä kaavailtiin jopa orien haastajaa koulukentille, kun se palkittiin neli- ja viisivuotiaina nuorten suomenhevosten laatuarvostelussa parhaana askellajihevosena. Sille oli löydetty jo tavoitteellinen ratsastaja, mutta kohtalo puuttui peliin ja tamma loukkasi toisen takajalkansa niin, ettei aktiivista kilparatsun uraa voinut enää harkitakaan. Hevosen myyntiä kasvattaja ei kuitenkaan ollut harkinnut missään vaiheessa ja onnettomuuden jälkeenkin tulevaisuuden suunnitelmat olivat selkeät: Kasku saisi siirtää kykynsä seuraavalle sukupolvelle.

Kasvattajansa luona Kasku varsoi kuusi kertaa ja sen jälkeen tamma liisattiin yhden varsan ajaksi Paula Kaitakoskelle. Hän astutti Kaskun omalla hienolla kouluorillaan, minkä seurauksena syntyi Pahus. Paula oli alustavasti suunnitellut varsasta itselleen uutta kouluratsua, mutta päätyikin lopulta myymään sen. Niihin aikoihin Kaskun täysveli, ruuna Juksauksen Karma, oli ollut kouluratsastuksen SM-mitalisti monena vuotena ja Kaskun omissa jälkeläisissä oli jo ikäluokkakisojen voittajia, joten ne olivat kuumaa kamaa. Valitettavasti Kaskun jalkakivut alkoivat vuosi Pahuksen syntymän jälkeen äitymään pahemmiksi, joten se päädyttiin lopettamaan 12 vuoden iässä. Uusia huippujälkeläisiä ei siis enää ollut luvassa.

ei. Pekka Hiltusella oli pieni lehmätila Kemijärven rannalla. Aivan rannan tuntumassa oli laidun, jossa laidunsi eräänä kesänä kaksi kantavaa suomenhevostammaa. Laidun ei päättynyt järveen, mutta aita oli niin lähellä vettä, että kunnolla kurkottamalla aidan raosta ylettyi juomaan. Toinen tammoista oli sitten eräänä kauniina kesäpäivänä asettunut veden ääreen varsomaan. Varsa oli jo hyvää vauhtia tulossa maailmaan, kun Pekka sattui vilkaisemaan tupansa ikkunasta ulos ja laitumelle. Pian tamma ponnistikin viimeisen kerran ja siinä samassa molskahti varsa järveen. Lopputulos olisi voinut olla toinen, mutta onneksi Pekka juoksi paikalle niin nopeasti kuin kintuistaan pääsi ja sai pelastettua varsan. Niin oli saapunut maailmaan suomenhevosori Jävri.

Kommellukset sen elämässä eivät päättyneet tähän. Vuosien varrella niitä aiheutti seikka jos toinenkin, eikä ori itse ollut vähiten syyllinen. Se oli mm. oikea mestari karkailemaan. Sen kyvyt estehevosena huomattiin juuri tarhasta karkaamisen "ansiosta". Ei nimittäin ollut itsestään selvää, että siitä tulisi kilparatsu, saati että pysyisi orina. Vaikka Jävrin vanhemmat olivat hienoja hevosia, ei Pekka sitä tiennyt, kuinka olisikaan kun ei ollut hevosihminen. Suomenhevostammat olivat tulleet hänelle perintönä kaukaiselta sukulaiselta. Hän oli vain päättänyt pitää tammat ainakin siihen asti, että varsat syntyisivät. Tulevat varsatkin hän oli luvannut alustavasti tutulleen, joka piti naapuripaikkakunnalla ratsastuskoulua. Tämä tuttu oli kuitenkin perillä Jävrin suvusta ja nähdessään sen kyvyt, hän rehellisenä kaverina kehotti Pekkaa myymään sen johonkin tavoittellisempaan kotiin, sillä mitään virallisia sopimuksia ei oltu vielä tehty.

Niin Jävri sitten päätyi eräälle esteratsastajalle, joka oli juuri etsimässä uutta projektihevosta. Hänen kanssaan ori nousi lopulta jopa kansalliselle tasolle ja useampana vuotena peräkkäin ratsukko pärjäsi suomenhevosten estemestaruuksissa joko voittamalla tai sijoittumalla toiseksi. Ratsukantakirjaan Jävri hyväksyttiin 6-vuotiaana toisella palkinnolla ja kilpailutuloksien myötä se korottui aikanaan ykköseksi. Kisauransa aikana ori keskittyi pääasiassa kilpailemiseen, mutta muutamana vuotena se astui 3-6 tammaa. Kisauran päätyttyä tammoja sitten vieraili ahkerasti ja kaikenkaikkiaan varsoja syntyi kuutisenkymmentä. Jälkeläisiä on nähty paljon kilparadoilla ja monet ovat pärjänneet jo nuorien hevosten laatuarvosteluissa etenkin estekokeissa. Jävri menehtyi onnellisena 23 vuotta vanhana herrana.

eii. Aikansa tunnetuimpia suomenhevosoreja oleva Kiepin Temppu oli naistenmies. Sitä ei voinut olla näkemättä tai kuulematta, niin ahkerasti se keikaroi kaikille ja no, kaikelle. Oli siinä naurussa pidättelemistä, kun Temppu alkoi pöhisemään erään kisapaikan alueella olleelle hevosta esittävälle patsaalle. Kouluratsuna ori oli todella näyttävä tapaus, mutta osasipa se hypätä esteitäkin tyylikkäästi. Tammoja se ei voinut astua ollenkaan kesken kilpailukauden. Se nimittäin sekoitti Tempun pään ihan totaalisesti ja sitä virhettä ei haluttu enää ensimmäisen vuoden jälkeen toistaa. Mutta viimein kun ori tuli jalostuskäyttöön, se oli kuumaa kamaa. Tiinehtymisprosentti tosin jäi lopulta melko huonoksi, vain onnekkaimmat lopulta saivat varsan tästä komeasta orista. Siksi ns. huonompienkin tammojen varsoja myytiin siihen aikaan kovaan hintaan. Mutta hienoja hevosia niistäkin varsoista tuli. Aivan arvoistansa loppua Temppu ei saanut, sillä sen vei paha ähky orin ollessa 19-vuotias.

eie. Lovinoita oli kasvattajansa silmäterä. Ainakin siihen asti kunnes se epäonnistui totaalisesti raviradoilla. Lopulta kasvattaja päätti myydä 4-vuotiaan tamman, sillä hän katsoi ettei tammalle olisi sijaa edes hänen kasvatustoiminnassaan. Tammalle löytyi uusi omistaja, joka oli kiinnostunut tekemään siitä ratsun. Vaikeaa se ei ollut, sillä Noita oli nopea ja innokas oppimaan uutta. Se oli selkeästi kyllästynyt kiertämään samaa rataa yhdessä askellajissa, mutta nyt sen silmistä paistoi ilo. Tamma oli aivan rakastunut hyppäämiseen. 6-vuotiaana se starttasi ensimmäisissä kilpailuissaan ja voitti. Siitä alkoikin menestyksekäs kisaura, johon sisältyi niin este-, kuin koulukisoja. Parhaiten Noita kuitenkin pärjäsi esteillä. Mikä oli erikoista tamman omistajassa, oli se, että nainen oli 60-vuotias ostessaan Noidan. Tämä teräsmummo siis kilpaili tammalla vielä lähennellessään seitsemääkymmentä. Kun kunto ei enää lopulta kestänyt, jäi Noitakin pois kilparadoilta. Ennen omistajan äkillistä kuolemaa tamma ehti varsoa kolmesti. Lisäksi se oli kantavana. Naisella oli vain yksi kaukainen sukulainen, Pekka Hiltunen, jolle Noita, sekä sen 4-vuotias, myöskin kantavana ollut jälkeläinen päätyivät. Pekan luota tammat päätyivät myöhemmin ratsastuskoululle, jossa Noita vietti aikaansa laiduntaen ja opettaen nuoria heppahulluja hevosenhoidon saloihin. Siellä tamma menehtyi kunnioitettavassa 27 vuoden iässä.

ee. Kaunis kuin kuva, sanottiin Gämpasta jo silloin kun tamma oli vain vajaan tunnin ikäinen. Se palkittiin jo varsana näyttelyissä I-palkinnoilla, ja tottuessaan olemaan kaiken keskipiste ja ihailujen kohde, siitä tuli melkoinen prinsessa. Gämpa oli suorastaan varsinainen mielensäpahoittaja ja sille ei tuntunut kelpaavan mikään. Ratsuna se oli erityisen herkkä ja jos ratsastaja vähääkään ärsytti, oli varmaa ettei tamma suostunut millään tapaa yhteistyöhön. Lopulta prinsessa kuitenkin löysi itselleen sielunkumppanin, jonka kanssa se suostui kilpailemaan esteradoilla. Ura loppui valitettavasti lyhyeen, sillä tamma teloi jalkansa hyvin mystisessä tapaturmassa. Todella harmillista, sillä Gämpa oli todella lahjakas, kun sattui olemaan sillä tuulella. Jalka kuntoutui kyllä, mutta ei sillä enää hypätä voinut. Niin tamma päätettiin astuttaa.

Ensimmäistä ja toista varsaansa kohtaan se oli todella omistushaluinen, eikä meinannut päästää ketään niiden lähelle. Kolmas varsa olikin sitten niin utelias, että seikkaili ties missä ja lopulta Gämpa joutui luovuttamaan. Seuraavien varsojen kanssa se osasikin ottaa rennommin ja myös sen oma elämänasenne oli muuttunut. Enää ei tarvinnut kaiken olla täydellistä. Gielas jäi emänsä seitsemänneksi ja samalla viimeiseksi jälkeläiseksi. Gämpa oli Kipan syntyessä melkein 17-vuotias. Loukkaantunut jalka oli tässä vaiheessa alkanut jo pahasti oireilla. Niinpä vieroitettuaan varsan päätti omistaja päästää tamman kivuistaan ja niin tämä kaunokainen nukahti ikuiseen uneen 17-vuotiaana. Jälkeläisilleen Gämpa on onnistunut periyttämään hyppylahjansa, jotka siltä itseltään jäivät hyödyntämättä.

eei. Kun Erijoka oli seitsemänvuotias, sattui todella ikävä onnettomuus. Ori oli matkalla omistajansa ja ratsastajansa kanssa kisoista kohti kotitallia, kun rekka törmäsi heihin. Kaikki menehtyivät välittömästi, sillä törmäys oli raju. Hevosmaailma menetti yhden lupaavista estesuomenhevosista. Erijokan kyvyt oli huomattu jo varsana, mutta täydellisesti sopiva ratsastaja sille löytyi vasta orin kääntyessä kuusivuotiaaksi. Vasta siinä vaiheessa se pääsi näyttämään kunnolla taitonsa kilparadoilla. Se oli kyllä kilpaillut jo aiemmin parinkin eri ratsastajan kanssa, mutta vasta viimeiseksi jääneenä vuotena ruusukkeita suorastaan sateli. Suomenhevosten estemestaruuksiin tai muihin isompiin kilpailuihin sillä ei ehditty osallistua lainkaan, mutta varmasti ori olisi pärjännyt. Erijoka oli kantakirjattu nelivuotiaana ja ollut siitoskäytössä kilpailu-uransa ohella, mikä oli onni, sillä se on onnistunut periyttämään hyppylahjojaan jälkeläisilleen. Viimeisenä kesänään se oli ehtinyt astua viisi tammaa, minkä lisäksi se oli ollut tarjolla siirtona. Eläviä varsoja syntyi seuraavana vuonna yksitoista kappaletta, joista yksi ikävä kyllä menehtyi kuukauden ikäisenä. Kaikenkaikkiaan Erijokalla on 35 jälkeläistä.

eee. Gretan kasvatti ruotsalaispariskunta, joka muutti Suomen Lappiin miehen jäätyä eläkkeelle. Rouva oli ollut "hevostyttö" koko ikänsä, mutta ensimmäisen oman hevosensa hän osti vasta Suomesta. Se oli Gretan emä, joka oli aiemmin toiminut teinitytön kilpahevosena. Tyttö oli muuttanut parempien mahdollisuuksien perässä ulkomaille ja myi tammansa ruotsalaisrouvalle harrastekäyttöön. Uusi omistaja uskaltautui muutaman vuoden päästä teettämään tammalle varsan, jonka hän nimesi Gretaksi. Greta asui 2-5-vuotiaana Ruotsissa pariskunnan sukulaistytön luona, mutta palasi sitten takaisin Suomeen ja myytiin eräälle suomenhevoskasvattajalle. Tamma oli kilpaillut jonkin verran naapurimaan puolella ja kilparadoille se pääsi hetkeksi myös kotimaassaan. Suuret ihmis- ja hevosvilinät eivät kuitenkaan olleet Gretan juttu, joten lopulta päätettiin suosiolla lopettaa ura siihen. Mutta siitostammana se oli erinomainen. Se kasvatti varsansa varmalla, mutta lempeällä otteella. Kaikenkaikkiaan se saattoi maailmaan kaksi ori- ja neljä tammavarsaa. Vihreämmille laitumille Greta laukkasi 18 vuoden iässä.