M.B. Blondie

Blondin käsittelyyn ja kouluttamiseen on käytetty pienestä pitäen niin paljon aikaa, että sen kanssa harvemmin sattuu mitään yllättävää. Esimerkiksi matkustaminen on helppoa ja stressitöntä joka maailman kolkassa. Ratsuna tamma on yhteistöhaluinen ja elegantti, ja sen periksiantamattomuus tekee siitä ihanteellisen kilpahevosen. Olemme saaneet usein kehuja tasaisista siirtymisistä, mutta ne ovat pitkälti tamman omaa ansiota, sillä se vaihtaa askellajista toiseen niin sulavasti, että ratsastaja hädin tuskin huomaa niin tapahtuneen.

Kertomuksia vuosien varrelta

Viikko 35/2021 » Nuorten hevosten koulukisat Rihtniemessä

Siitä oli jo vuosia kun olin käynyt viimeksi Rihtniemessä, mutta muistelin edelleen silloin tällöin lämmöllä niitä aikoja, kun harrastimme Netan kanssa paikan innoittamana working equitationia. Kun ilmoitus tallin avajaisista pompsahti silmilleni, olin tietysti heti uteliaana tutkimassa mitä oli tapahtunut ja tapahtumassa. Selvisi, että talli oli käynyt läpi mittavan remontin ja toiminnanmuutoksen, mutta asukkaina oli edelleen vanhoja tuttuja. Kasvattimme M.B. Classicakin (joka on muuten Blondin lempinimikaima) oli kasvanut jo nuoreksi aikuiseksi. Ilmoituksessa kerrottiin, että Rihtniemessä vietettäisiin syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna avajaisia kouluvalmennuksen ja nuorille suunnattujen kouluratsastuskisojen merkeissä. Koska en halunnut jäädä paitsi näistä hauskuuksista, ilmoittauduin heti mukaan. Ja olisihan se hauska nähdä miten paikka oli muuttunut.

Lauantain kouluvalmennukseen osallistujat valikoituivat tällä kertaa arvonnan perusteella ja tällä kertaa meitä ei valitettavasti Troikan kanssa arpaonni suosinut. Mutta mantsulaista verta siellä oli siitä huolimatta, nimittäin M.B. Hallava nähtiin suomenhevosten ryhmässä. Sunnuntain koulukisoihin päätin ilmoittautua neljän nuoren voimin: Blondin, Troikan, Maurin ja Jukun. Blondille ja Jukulle kyseessä oli kisauran toiset startit. Kumpikin oli debytoinut vasta äskettäin Italian reissulla Scuderia Kelsenissä järjestetyissä kisoissa. Blondille kisapaikka pienine katedraaleineen tuntui olevan vähän liikaa ja sijoituimmekin kymmenen hevosen luokassa vasta seitsemänneksi. Ehkä Rihtniemessä sujuisi paremmin, kun ympäristö olisi enemmän samaa tyyliä kotiolojen kanssa.

Matka kisapaikalle sujui kommelluksitta tuttuja maisemia ihaillen, vaikka lähtö vähän viivästyikin Jukun temppuiluiden takia. Blondi sen sijaan asteli trailerin kyytiin kuin vanha tekijä, vaikkei se ole juuri kotoa poistunut. Lastaamista on kyllä treenattu monia monia kertoja ja ajeltu hevonen kyydissä kierroksia tallin ympäri. Rihtniemessä meidät ohjattiin kentän vierellä sijaitsevalle parkkialueelle. Sillä aikaa kun minä kävin ilmoittautumassa kansliassa, mukaan värväämäni apukädet Pihla ja Henrika alkoivat valmistella ensimmäisessä luokassa starttaavia Blondia ja Jukua kuntoon. Törmäsin sillä samalla reissulla Juuliaan ja jäinkin pitkäksi aikaa vaihtamaan kuulumisia hänen kanssaan. Vähän turhankin pitkäksi, sillä kohta minulla olikin jo kiire verryttelemään Blondia. Tamma oli onneksi valmiina ja Pihla oli ystävällisesti talutellut sitä käsihevosalueella.

Blondi tuntui todella hyvältä jo heti alkuun, aivan erilaiselta kuin viimeksi Italiassa. Kävin vain nopeasti läpi eri askellajit, sillä en halunnut väsyttää tammaa liikaa ennen suoritusta. Kohta meidät kutsuttiin radalle suorittamaan. Kiersimme vielä valkoisten aitojen sisällä mahdolliset pelottavat paikat ja sitten tuomari jo vihelsikin pilliinsä. Sen ääntä Blondi hiukan hätkähti, mutta jatkoi sitten matkaansa normaalisti. Saavuimme radan keskelle tervehdykseen ja suoritus saattoi alkaa. Kohta kohdalta etenimme ohjelmaa tasaisen varmasti eteenpäin. Blondi nosti hienosti niin ravin kuin laukankin. Tiesin, että laukassa ympyrät ja muut tiet kaipasivat vielä pientä hiomista, joten yritin olla erityisen tarkkana niiden kanssa. Täydellisiä niistä ei vieläkään tullut, mutta olin kaikin puolin tyytyväinen kun pysähdyimme viimein lopputervehdykseen.

En ehtinyt jäädä sen kummemmin miettimään suoritusta, sillä minun oli verkattava seuraavaksi Juku. Mutta kun minun ja Blondin prosentit viimein kuulutettiin, en olisi voinut olla tyytyväisempi. Pihla kävi noutamassa arvostelupaperin, jossa komeili prosentit 70,100 sekä tuomarin kommentti: "Tasainen suoritus josta tuomarin mieleen jäivät erityisesti hyvin ratsastetut siirtymiset." Pysyttelimme toisella sijalla koko loppuluokan ajan ja pääsimme lopulta osallistumaan palkintojenjakoon, jossa Blondin suitsiin kiinnitettiin kaunis sininen ruusuke. Tamma ei sitä hirveästi kunniakierroksella arvostanut, vaan meinasi ottaa sen takia ritolat. Pihla kiiruhti ottamaan ruusukkeen pois heti kun olin saanut tamman pysäytettyä. Maahan mätkähtäminen olisikin ollut mielenkiintoinen päätös menestyksekkäälle suoritukselle.

Viikko 44/2020 » Kamalan ihana varsa

Mikä on todennäköisyys sille, että juhlapyhänä syntynyt hevonen varsoo itse oman ensimmäisen jälkeläisensä toisena juhlapyhänä? Sitä tuskin osasi aavistaa kukaan edes siinä vaiheessa, kun laskettu aika meni ohi ja vihelsi. Niin kuitenkin pääsi käymään. Vapun varsan olisi voinut nimetä vitsikkäästi Halloweeniksi tai vaikka Pyhäinpäiväksi, mutta tällä kertaa ei käynyt niin "hyvä" tuuri, että isän nimen alkukirjain olisi ollut sopiva. Mutta siinä missä Vappu sai nimensä tuosta noin vaan, aiheutti asia varsan kohdalla suurta päänvaivaa. Toisaalta sitten kun se oikea löytyi hyvinkin yksinkertaisella tavalla, tunsin itseni suorastaan typeräksi kun en ollut tajunnut asiaa aiemmin. Juttuhan meni niin, että varsan isän Sinevan Bondi Bluen nimi vääntyi jostain syystä päässäni jatkuvasti Blondi Blueksi. Ja sitten yhtäkkiä erään kerran kun taas pyörittelin nimiä, tajusin sen vihdoin. Blondie! Täydellistä! Täytyy vain toivoa, ettei nimi ole enne. Olisi kiva, jos varsa olisi edes pikkuisen fiksumpi kuin emänsä.