Hirttivaaran Metka

"Pahuksen katti on taas kiivennyt tonne karsinan seinän päälle kävelemään kuin mikäkin trapetsitaiteilija", jupisen itsekseni harjatessani Metkaa. "Varmasti se vielä joku päivä sieltä putoaa jonkun hevosen niskaan." Metka louskuttelee tyytyväisenä alahuultaan sukiessani oikein antaumuksella sen vatsan alta. Olen juuri siirtymässä pepun ja takajalkojen pariin, kun silmieni ohitse vilahtaa jokin. Siinä se kissa nyt sitten on, Metkan selässä. Ja tamma ei ole värähtänytkään.

Sellainen se Metka on, ei korvaansa lotkauttaisi vaikka sota syttyisi keskellä sen karsinaa. Tamma on oivallinen myös lapsien kanssa, sillä sen liikkeet ovat hyvin verkkaiset. Pienten kyytiläisten kanssa se tuntuu varovan vielä entisestään. Jos haluaa energisempää menoa, niin joko on valmistauduttava tekemään hiki hatussa töitä sen eteen tai sitten suosiolla vaihtaa ratsua menevämpään. Metka on kyllä erittäin kuulainen; se tottelee hyvin myös ääniapuja, mikä on mainio ominaisuus etenkin työajossa, mutta silti isommat vaihteet ei vaan meinaa aina löytyä. Tamma kai itse kuvittelee menevänsä kovempaa, vaikka todellisuudessa vauhti on muuttunut vain hiuksenhienosti.

Metkan voi oikeasti antaa kenen käsiin tahansa. Tai vaikka jättää keskelle tallipihaa irrallaan. Se ei liikahda mihinkään siltä paikalta mihin sen jättää. (Olisi kuitenkin kiva, jos tamma ei hengailisi yksinään pihassa.) Sen kanssa on vaivatonta matkustaa, eikä kengitykset, madotukset, rokotukset, eläinlääkärintarkastukset jne. – listaa voisi jatkaa loputtomiin – tuota ongelmia.

Kertomuksia vuosien varrelta

Viikko 43/2021 » Vielä kolmas pikku-Metka

Kirpun syntymän jälkeen ajattelin, että Metkan varsaluku olisi nyt täynnä – vaikkei se suuri luku ollutkaan – ja tamma pääsisi nauttimaan eläkepäivistä. Mutta niin vain mieleeni hiipi ajatus vielä yhden pikku-Metkan toteuttamisesta. Vietinkin yhden sunnuntai-illan oritarjontaa selaillen ja pohtien millaisia ominaisuuksia orilta halusin. Tamman ensimmäiset sulhaset ovat olleet monen lajin taitureita, mutta tällä kertaa ajattelin, että mitäpä jos tehtäisiinkin kunnon estevarsa. Metka itse on aina kovasti tykännyt hyppäämisestä, vaikkei kovin kapasiteetikas olekaan. Siksipä aloin etsiä oreja, jotka olivat paitsi hyviä hyppäämään, myös luonteeltaan eloisampia, sillä tylsäähän se meno olisi, jos varsasta tulisi yhtä verkkainen kuin emästään. Kuuran Suomenratsujen jalostusilmoituksesta silmiini osui viimein punainen pienori Ruskavaaran Tuohinen, joka oli juuri sitä mitä olin etsinyt. Siinä ei kauaa nokka tuhissut, kun astutus oli lyöty toteutusta vaille lukkoon.

Viikko 14/2021 » Kirppu

Se oli pieni kuin mikä. Mutta mitä muuta saattoi odottaa varsasta, joka syntyi ennen aikojaan. Olihan Metka toki pienhevoskokoinen, mutta kaikista näkemäistäni piekkarivarsoista se oli ehdottomasti pikkuruisin. Aloimmekin heti kutsua sitä Kirpuksi. Syntymästä on kulunut jo muutama päivä ja oripoika vaikuttaa oikein tomeralta tapaukselta. Synnytys oli vaikea niin emälle kuin varsalle, mutta sitä ei uskoisi nyt kun niiden touhuja katselee.

Viikko 34/2020 » Varsa on vihdoin täällä ♥

Olen koko viikon ajan ollut haljeta jännityksestä. Pistaasian ja Metkan laskettu aika vain lähestyi lähestymistään, mutta kumpikaan ei näyttänyt mitään merkkejä tulevasta varsomisesta. Laskettu aika tuli ja meni. Tai siinä uskossa olin, kun sinä iltana menin nukkumaan. Metka olikin lopulta varsonut salakavalasti päivän viimeisinä minuutteina! Meillä ei ole syntynyt suomenhevosvarsoja moneen vuoteen ja sitten kun sellaista viimein odotettiin tulevaksi, en saanut edes olla todistamassa koko tapahtumaa! Niin tyypillistä tuuriani. Asia paljastui minulle seuraavana aamuna, kun huomasin varsomiskameran pommittaneen ilmoituksia puhelimeeni. Tallissa Metkan rinnalla minua odotti piirtopäinen voikko hontelojalkainen tammavarsa. Sillä oli parhaillaan ruoka-aika meneillään, eikä sitä juuri sillä hetkellä tuntunut kiinnostavan karsinan ovelle töllistelemään saapunut ihminen. Mutta heti kun neiti sai vatsansa täyteen, tuli se uteliaana tutkiskelemaan minua.

Viikko 31/2020 » Mammalomalle

Metka siirtyy nyt mammalomalle, eikä todennäköisesti palaa enää varsan vieroituksen jälkeen kisakentille, vaan keskitymme sen kanssa siitoshommiin. Tamma on kantavana Kurjenpesän pienhevosorista nimeltä Lemmonliekki. Ori on väriltään hopeageeninen voikko, joten jännä nähdä saadaanko meille ensimmäinen hopea ja/tai voikko kasvattivarsa.

Viikko 7/2018 » Ilouutisia

*Pling* *Pling* *Pling* Puhelimeni piittasi kolmesti, kun se ilmoitti kolmen uuden viestin saapuneen. Kaivoin laitteen oitis taskustani, sillä olin odottanut koko päivän kuumeisesti tietoa Hirttivaarasta. Tietoa siitä, joko Kummituksen ja Ratevan varsa olisi syntynyt, sillä Tinu oli aiemmin päivällä aavistellut synnytyksen käynnistyvän pian. Jippii, tällä kertaa viestit olivat kuin olivatkin Tinulta! Kaksi niistä oli kuvia lähes "uunituoreesta" varsasta ja kolmannessa luki seuraavaa: "Tällainen tänne nyt tupsahti." Näpyttelin nopeasti vastauksen, joka sisälsi runsaasti sydämiä ja kysymykset: "Menikö varsominen hyvin?", "Kuinka hepat voi?" ja "Onko se tamma vai ori?". Oikeastaan en lähettänyt kaikkea vain yhtenä viestinä, vaan pommitin ne malttamattomana erikseen. Odottelin kärsimättömänä vastausta. Aikaa vierähti jokunen tovi, mutta lopulta sain lyhyen videonpätkän pikkuisesta, joka oli jo päässyt omille jaloilleen. Voi kuinka suloinen se olikaan! Sillä oli otsassaan suuri läsi ja toisessa takasessa pikkuinen sukka. Lisäksi Tinu viestitti, että varsa oli tamma ja että se vaikutti hyvävointiselta. Ilmoitin, että tulisin katsomaan varsaa heti seuraavalla kerralla mantereelle mennessäni, eli varmasti jo parin päivän sisällä.