Tervatsarina

Päistärikkö varsa ravasi komeasti Susirajan laitumella emänsä Inarin perässä. Inari päätti tulla portille moikkaamaan ja alkoi pikkuhiljaa hidastaa vauhtiaan. Varsa heitti välissä pienen ympyrän korvat innokkaasti töröttäen, mutta ei raukkaparka tajunnut, että äiti olikin siinä vaiheessa pysähtynyt kokonaan kun neiti pääsi takaisin emänsä kannoille. Pikkuinen turpa pamahti suoraan Inarin takamukseen. Hetken aikaa se huijui kuin piirretyissä konsanaan pikkulinnut pään ympärillä lennellen, mutta sitten se tokeni ja lähti taas ravailemaan iloisena emänsä ympärillä.

Sellainen oli ensikohtaaminen meidän tarinassamme. Hassuja kommelluksia on sattunut sen jälkeenkin, mutta näihin muutamaan vuoteen on mahtunut myös sellasia yllätyksiä, joista en ole osannut edes uneksia. Miten juoni tästä sitten etenee, sitä en tiedä vielä. Tuleeko Tarinasta menestyvä kenttäratsu, vai kulutammeko sen kanssa puhki vain kaikki Mantsun omat ratsastusreitit? Mutta jos joku asia on varma, niin se, että tylsää meillä ei tule koskaan olemaan. Asian voit todeta itsekin, kun luet seuraavan tekstin, jossa tamman luonteen on loistavasti pukenut sanoiksi toinen kasvattajatädeistä, Lissu T.:

Tämä omena ei kauas pudonnut. Tokkopa putosi ollenkaan, joku kävi poimimassa, ehkä vähän kiskomassakin, omenan puusta. Tarinassa näkee hurjasti sen emää, samanlainen pöhkö, iloinen, salaa lahjakas kullanmuru sekin on. Järkeä pieneen sievään päähän ei turhan paljoa mahtunut, vaikka välillä Tarinallakin välähtää niin, että ympärillä tarvitaan aurinkolaseja.

Sillä Tarinalta löytyy kykyjä, lahjoja, osaamista. Sietääkin, tuolla suvulla!! Se yllätti ihan kaikki olemalla kolmivuotiaana rotunsa varsa-arvioinnin paras huiman korkein, voittoon oikeuttaneiden koulukoeprosenttien kera. Toisinaan hammasrattaisiin eksyy hiekkaa, jolloin jalkojen lukumäärä askelkuvioineen käy ylivoimaseksi esteeksi päistärikölle hölmölle, joka sitten sekoaa jalkoihinsa sekä eksyy kotikentällä tietämättä, missä on ja miksi. Alku esteiden kanssa ei ollut satukirjamainen, jossain kohtaa tamma löysi itsevarmuutta, ymmärrystä, tekniikan, joilla puomit pysyivät kannattimillaan ja estekorkeuskin nousi kun varkain ylemmäs. Ja tuli reippaasti alas Tarinan alkaessa taas hölmön harkitsevaiseksi, harkitsevaisen hölmöksi, vähän turhankin tehokkaaksi puominkolistelijaksi sen harkinnan pettäessä hyppy toisensa jälkeen. Sitten, kuin taikaiskusta, erinomaisen lähestymisen perään hallitun, harkitun oloisia hyppyjä erinomaisella jalkatekniikalla ja keskittymisellä. Kuin alla olisi joku enemmän ajatteleva, ymmärtävä ratsu.

Positiivinen asenne ei koskaan katoa minnekään. Tarinalla tuntuu olevan aina hyvä mieli, murheet eivät paina sen päätä tai vastoinkäymiset muuta askelta raskaaksi. Se pohtii kaikkea, pitkään ja hartaasti, viimeistään jälkikäteen, jos ei ennen tekemistä hoksaa moista tehdä. Halu miellyttää on kyllä valtava, samaten halu tehdä, tutkia, opetella ja onnistua. Aina parhaansa yrittävä tamma on melko kevyt, pehmeä ratsastaa, ainakin niinä selkeinä hetkinään. Joskus avut joutuu toistamaan useammankin kerran, jotta ne varmasti menevät perille pohdintoihinsa uponneelle, pitkäpiuhaiselle Tarinalle. Kaikki lukuisat "Oho hupsista!" -hetket on helppo kuitata lämpimällä hymyllä sekä naurulla, niin iloisen yritteliäs Tarina on, vaikka onnistuisi katkomaan puomeja harvinaisen epäonnistuneessa hypyssä.
Maastoesteet olivat alkuun hurjan jänniä ja mielenkiintoisia, melkein yhtä mielenkiintoisia kuin se yksi rataestejohde, jota Tarina kovasti maisteli. Yllättävän varmajalkainen ja rohkea maasto(este)ratsu Tarinasta kasvoi. Suoritusvarmuus nyt on mitä on, vaan minkäs teet, kun eivät ne asiat aina ole niin yksioikoisia. Tututkaan. Joskus pitää pohtia, pohtia vähän lisää, sitten kokeilla kolmella eri tyylillä, kun se toimiva on unohtunut eikä palaa enää mieleen. Pätee hyppäämiseen, pätee pohkeenväistöihin sun muihin, pätee.. ihan kaikkeen.

Tarina kun ei aina osaa käyttää vesikuppia. Tai muista, kuinka piehtaroinnin jälkeen noustaan sujuvan sulokkaasti tai edes auttavan järkevästi. Pystyyn nouseva päistärikkö muistuttaa Bambia jäällä.
Hölmöydessäänkin tämä Pyhän Yksinkertaisuuden suosikkisuojatti on hyvin herttainen. Kiltti, lempeä, ihmis- ja eläinrakas kullanmurunen, joka haluaa osallistua kaikkeen. Voi, kun Tarina ymmärtäisikin puhetta ja tajuaisi, ettei voi maistaa klippauskonetta! Etenkään päällä olevaa.
Aina tamma ei ymmärrä nostaa jalkaansa, siirtää takamustaan pyynnöistä huolimatta tai edes lähteä liikkeelle. Asiat Tarinan kanssa saattavat ottaa aikansa. Kaiken saa kuitenkin tehtyä, ihmettelytaukoineen kaikkinaan; tamma ei ole pelokas, vaan utelias. Ja, no, tyhmä. Kun ei tajua niin ei tajua, eikä Tarina-ressun ymmärrys aina riitä edes omiin sieraimiinsa asti.

Vieraissa paikoissa silmät suurina kaikkea ihmettelevä tamma herättää paljon huvittuneisuutta kanssaihmisissä. Vain silmien säihkyminen puuttuu, teemalauluksi ihmettelevälle hevoselle sopisi Painajainen ennen joulua -elokuvan "What's This?". Se, jossa Jack Skellington ihmettelee Joulumaata. Tarina vain ihmettelee kaikkea. Silloin tällöin ihmettely on jatkunut kotipihassa, kun höppänä ei ole ymmärtänyt palanneensa reissusta kotiin, paikkaan, jonka luulisi olevan tuttu. Yksi elämän suurimpia ihmetyksiä on kuitenkin heijastus ihan omasta itsestä; ilmeitä sekä liikkeitä matkiva peilikuva todennäköisesti nyrjäytti päistärikön aivot kokonaan ensimmäisinä (kymmeninä) tapahtumakertoina.

Kertomuksia vuosien varrelta

Viikko 10/2022 » Nuorten kilpailupäivä Stall Sjöholmassa

"Milja ja Tarina ottivat verryttelyn rauhassa, koska tamma halusi kääntää maneesin pohjan jokaisen kiven ympäri. Kun hauska päistärikkö alkoi uskoa, ettei oltu sen ihmeellisemmässä paikassa, se rentoutui kuuntelemaan ratsastajan apuja paljon kuuliaisemmin. Radalla oli jo ihan eri ääni kellossa ja hyppääminen sujui pienistä jännityskohtauksista huolimatta oikein mainiosti." - Disa Sund

Viikko 42/2021 » Tarina saa yllättävän käänteen

Nyt kun istun kotisohvallani viltin alla kuumaa kaakaota hörppien ja kuluneen päivän tapahtumia kerraten, en voi kuin todeta, että olipahan helkutin hieno reissu. Ainakin erään päistärikön tamman osalta. Oikeastaan en edes muista mitä kaikkea tapahtui ennen sitä hetkeä kun Tarina julistettiin tilaisuuden parhaaksi kolmivuotiaaksi, vieläpä koulukokeen voittajana. Siis meidän Tarina? Paras? En voi uskoa sitä vieläkään. Ihmeissään oli myös kasvattajatäti Lissu, joka oli paikalla Tarinan siskon Siperian kanssa. "Tarinalla on selkeästi salattuja kykyjä kaiken tuon sen hitauden takana", hän totesi minulle jutellessamme sen jälkeen kun kaikki nuoret oli palkittu. "Hyvin on onnistunut piilottamaan ne, kun ei se ole tällainen ollut vielä kertaakaan kotona ratsastettaessa. Inari on selvästi laittanut kaiken peliin näiden kahden viimeisimmän varsansa kanssa, kun Siperiakin voitti oman ikäryhmänsä. Kyllä sun ja narrin kelpaa." Silmäni alkavat hiljalleen painua kiinni ja pian jo näen unta siitä kuinka voitamme Tarinan kanssa kenttäratsastuskilpailuja kerta toisensa jälkeen.

Viikko 37/2021 » Dramaattisia puomeja irtohypytystilaisuudessa Kastehelmen tallilla

"Harkitseva (tai hölmö) tammavarsa esitti varsin hienoa laukkaa, mutta epäröi vähän hypyissä ja puomit ei oikein tahtoneet pysyä kannattimissaan. Tamma ei kuitenkaan pudotuksista lannistunut, vaan eteni samalla tarmolla kujaan kerta toisensa jälkeen. Onnistuneitakin hyppyjä nähtiin, mutta estekorkeus pidettiin varsin matalana." - Felicia Kastehelmi

Kastehelmen tallille oli sunnuntai-iltapäivänä kokoontunut viisitoista nuorta hevosta taustajoukkoineen, mukaanlukien Tarina ja minä. Sää oli erittäin kaunis ja vuodenaikaan nähden lämmin. Eihän siitä maneesissa juuri päässyt nauttimaan, mutta antoi se heti paremman fiiliksen kuin vesisade. Meidän vuoromme oli neljäntenä, joten Tarina kerkesi jonkin aikaa katsella mikä oli homman nimi tänään. Ei sillä etteikö se olisi kotonakin irtona hypännyt, mutta joskus se jää vain hölmönä ihmettelemään kujan alkuun, että mitä tässä taas pitikään tehdä.

Maneesissa oli samaan aikaan aina muutama hevonen, yksi suorittamassa ja muut odottamassa vuoroaan. Minua hiukan huvitti ensimmäisiä suorituksia katsellessa se, että Tarina ei tulisi millään hyppäämään samankorkuisia esteitä kuin muut. 2-vuotias poni meni metrikymppiä, työhevosrotuinen nelivuotias metriä ja jopa Tarinan kanssa samanikäinen suomenpienhevostamma hyppäsi isompia kuin mitä tiesin Tarinan ylittävän puhtaasti. Mutta harjoitusta ja ennen kaikkea positiivisia kokemuksia tulimme täältä hakemaan, joten oli parasta pysyä selvillä vesillä. Mihinkään ei ole kiire. Suomenhevosvarsojen arviointiinkin osallistumista olen toistaiseksi lykännyt, sillä mielestäni tamma ei ole toistaiseksi ollut valmis suorittamaan ratsastuskoetta, jota 3-vuotiailta vaaditaan. Mutta vakavasti harkitsen lokakuun tilaisuuteen ilmoittautumista.

Kun Tarinan vuoro viimein tuli, vaikutti siltä, että tamma oli kuin olikin hoksannut tehtävän. Ainakin se lähti korvat tötteröllä etenemään kujaa. Kujalle oli asetettu kolmen esteen sarja, joka muodoistui kahdesta pystyesteestä ja yhdestä okserista. Ensimmäisellä kierroksella se epäröi jokaisen kohdalla, mutta loikki niiden yli omintakeiseen tyyliin. Puomit eivät valitettavasti sen menosta tykänneet, vaan heittäytyivät dramaattisesti tömähtäen maahan, vaikka olivat vain muutamien kymmenien senttien korkeudessa. Tarina kuitenkin jatkoi suorittamista päättäväisesti ja pikkuhiljaa epäröinti väheni ja puomit alkoivat pysyä paikoillaan. Tamman vuoro lopetettiin jotakuinkin onnistuneeseen suoritukseen, jonka aikana myös jokaisen esteen jokainen puomi jäi tönöttämään kannattimilleen.

Palasimme sitten trailerille, missä Tarina sai osakseen lisää kehuja ja rapsutuksia vielä niiden lisäksi, joita oli jo maneesissa heti suorituksen päätyttyä saanut. Meidän viereemme parkkeerannut Kurkisen Aino oli juuri tekemässä lähtöä kotiin tammansa kanssa, mutta ennen kuin hän viimein starttasi autonsa, olimme ehtineet jutella pitkät pätkät asiasta jos toisesta. Välillä keskusteluun oli liittynyt muutama muukin ohi kulkenut tuttu. Pian Ainon lähdön jälkeen oli minun ja Tarinankin aika palata takaisin kotiin, mutta vielä ennen sitä kävin kiittämässä Feliciaa mukavasti järjestetystä tilaisuudesta.

Viikko 6/2021 » Yhden tarinan loppu on toisen alku

Olin vielä myöhään lauantai-iltana tallin toimistossa tekemässä tylsiä paperihommia, kun eksyin selailemaan hevosmaailman kuumimpia uutisia. Huomioni kiinnitti otsikko "Susiraja 8v" ja sen perässä kuin ohimennen lausutut sanat "myynnissä viimeiset suslapset". Näinkö oikein? Jouduin tihrustamaan otsikkoa uudemman kerran ja kun tajusin lukeneeni aivan oikein, kiiruhdin avaamaan artikkelia.

Juttu ei ollut pitkä, mutta sisältö sitäkin yllättävämpi. Tekstissä kerrattiin lyhyesti tallin historiaa ja kerrottiin tallin ja omistajakaksikon tulevaisuuden suunnitelmista. Talli oli todellakin ajamassa kasvatustoimintaansa alas. Edelleen hyvin hämmentyneenä tästä uutisesta valitsin nettiselaimeni kirjanmerkeistä hevosmarkkinapalstan, jonne arvelin Susirajan myynti-ilmoituksen ilmestyneen. Ja siellä niitä oli puolen tusinan verran. Viimeisiä susirajalaisia. Ajattelin ihan vain pikkuisen vilkaista niitä. Eihän minun ollut tarkoitus ostaa juuri nyt nuoria hevosia muualta, vaan odottaisin rauhassa seuraavien omien kasvattien syntymistä ja keskittyisin koulimaan nykyisestä nuorisosta kelpo hevosenalkuja.

"Tätä varsaa on siunattu kauniin ulkonäön lahjoin, mutta siihen järkeä jakavaan jonoon emme muistaneet varsaparkaa kärrätä. Suojelupyhimykseksi päätyi Pyhä Yksinkertaisuus ja se näkyy. Kaikkea pitää miettiä, kaikki piuhat ovat pitkät. Kyllä, onhan se luonteeltaan ihan mukava. On toki kyseenalaistettava, voiko tällaisilla järjenlahjoilla oikein olla minkäänlainen vai hautautuvatko kaikki luonteenpiirteet sen alle, että pohdinta ei koskaan lakkaa." - Susiraja

Kuten arvata saattaa, ostotarjoukseksihan se pieni vilkaisu sitten muuttui, kun ihastuin yllä kuvailtuun kauniiseen ja upeasukuiseen päistärikköön tammavarsaan Tervatsarinaan. Täytyy myöntää, että hetken aikaa mietin onko mitään järkeä ostaa tyhmää hevosta. Mutta koska olen hyvä puhumaan itseni ympäri, sain vakuutettua itseni siitä, että tämä hevonen tulisi varmasti laskemaan ketutuskäyrää silloin kun jotkut esimerkiksi Ellin ja Jukun kaltaiset hevoset ovat nostaneet sen vaarallisen korkealle. Kello oli kuitenkin tässä vaiheessa jo sen verran, etten enää kehdannut tarttua puhelimeen. Eikä sähköpostin laittaminen ollut mielestäni tässä tilanteessa vaihtoehto.

Sunnuntaina aamutallin jälkeen sitten pirautin Pohjois-Pohjanmaan perukoille. Lissu sieltä vastasi puhelimeen. Vaihdoimme kuulumiset ja hän otti tarjoukseni vastaan. Sain kuulla, että en ollut ensimmäinen tarjoaja (ja jälkikäteen kuultuna en myöskään viimeinen) ja että he palaisivat narrin kanssa asiaan myöhemmin. Minulla oli koko loppupäivän sellainen tunne, että joku muu oli tehnyt tai tekisi tammasta paremman tarjouksen. Ja kun puhelimeni illalla pärähti soimaan ruudulla Susirajan numero vilkkuen, ajattelin, että minulle ilmoitettaisiin tamman löytäneen kodin toisen ostajaehdokkaan tallista. Mutta ensimmäiset sanat jotka kuulin olivat: "Koskas sä tulet hakemaan tän hevosen?"