† 26. joulukuuta 2013 - MUISTOSIVUT
Laitoin teidät töihin heti alkukäyntien jälkeen. Aluksi saitte treenata avo- ja sulkutaivutuksia, jotka lähtivät sujumaan aika kankeasti. Vähitellen Berttakin näkyi vertyvän ja tehtävät alkoivat sujua. Seuraavaksi teitte taka- ja etuosakäännöksiä jotka sujuivatkin jo oikein hyvin. Hieman Bertta näkyi kokeilevan että onko tässä nyt ihan pakko työskennellä, mutta sait tamman hyvin kuuntelemaan ja keskittymään tehtäviinsä. Laukanvaihdot sujuivat myös hyvin. Laukasta pysähtymisen kanssa tammalla ei ollut ongelmia, mutta liikkeellelähtö laukassa oli hieman hankalaa kun tamma yritti ottaa muutaman askeleen käynnissä tai ravissa. Useamman kertauksen jälkeen sekin lähti vähitellen sujumaan, mutta suosittelin teille lisää harjoituksia liikkeellelähdön suhteen.
Bertan edellisestä varsomisesta on kulunut jo pitkä aika, mutta äidinvaistojaan se ei ole unohtanut. Tänään syntynyt ruunikko tammavarsa pääsi siis heti rakastavan ja hellän emän huomaan. Keinosiemennyksellä alkunsa saanut varsa on edesmenneen orini Hämypuron Pekon jälkeläinen. Tuleva omistaja nimesi pikkutamman Fiktion Helmiksi. Helmin tulevaisuus on siis koulu- ja siitostammana Aavan Suomenhevosissa.