Pamahtava

Ei ollut helppoa löytää Kuiskulle sopivaa voikkoa suomenpienhevosoria, joka olisi kilpaillut kenttäratsastuksessa. Jo varsan maailmaan tulo oli yhtä painajaista, sillä saimme toden teolla pelätä sekä tamman että varsan hengen puolesta. Ja suoraan sanoen senkään jälkeen mikään muukaan ei ole ollut Mahtiksen kanssa helppoa. Saimme kyllä sen voikonvärisen orivarsan, jota toivoimme, mutta olisi ehkä kannattanut mielummin toivoa esimerkiksi miellyttävää luonnetta ja helppoa käsiteltävyyttä... Mutta vaikka kuinka tekisi mieli vihata koko oria, sisimmässäsi tiedät, että et pysty. On se sitten mahtava! <3

Kertomuksia vuosien varrelta

03.08.2016 » Kyllä siitä vielä kilparatsu tulee

Ensimmäisen kerran satula asetettiin Mahtiksen selkään kolmivuotissyksyllä. Orin kanssa on edetty hitaasti, mutta varmasti. Kykyjä sillä kyllä on, mutta en halua hätiköidä sen kanssa, etenkään kun se ei ole mikään helpoin tapaus käsitellä ja ratsastaa. Nyt ori on jo nelivuotias, mutta ihan vielä se ei ole valmis kilparadoille. Tavoitteena kuitenkin olisi päästä starttaamaan ensimmäisen kerran ennen kuin se kääntyy viisivuotiaaksi. Töitä tehdään sen asian suhteen ahkerasti ja säännöllisesti. Mahtiksen kanssa ei parane kovin pitkiä treenitaukoja pitää, se on tässä ainakin huomattu. Täytyy varmasti käydä myös jonkun vieraan valvovan silmän alla ennen kisauran aloitusta ja tietenkin myös sen edetessä, sillä kaikki apu tulee todella tarpeeseen.

31.07.2016 » Maastoestevalmennus, valmentajana narri

Miljan ratsuna oli tällä kertaa Pamahtava, komea voikko ori joka kuulemma muistutti rutkasti emäänsä. Muistin hämärähkösti vuoden takaiset valmennukset Kuiskurin kanssa, enkä odottanut mitään... no, mitään ekstraerinomaista suoritusta. Toivoin toki luulojeni osoittautuvan vääräksi.
   Maastoesteradalle kuitenkin tanssahteli päätään viskova, steppaileva voikko ori, joka koetti parhaansa mukaan kiskoa ohjat Miljan käsistä vaikka miten pehmeitä ohjasotteita sille annettiin. Loistavaa.
   "Okei, aloitetaan ihan perus laukkaympyröillä, älä päästä sitä toistaiseksi vetämään kovin pitkää suoraa", ohjeistin Miljaa tarkastellen samalla orin liikettä. Oli kyllä hieno liike, ei sillä, mutta luonnepuolella oli hieman parannettavaa. Kotoisa olo. Milja sai kuitenkin orin melko hyvin kuulolle tehdessään sillä tiheään tahtiin ympyröitä, sillä Mahtiksella ei ollut oikein muita vaihtoehtoja kuin kuunnella. Kerran se nimittäin yritti jättää Miljan huomiotta, kompuroi, ja minä jo sydän hakaten mietin ambulanssikyytiä, mutta onneksi Mahtis sai askeleensa taas kulkemaan. Sen jälkeen ori kiinnitti kuitenkin enemmän huomiota ratsastajaansa, oli kompurointi sitten kuuroilusta johtuvaa tai ei, sopivaan saumaan se sen suhteen tuli.

"Tänään hypätään lähinnä tukkia ja risuestettä", totesin Miljalle, jonka jälkeen ohjeistin häntä ottamaan ensin tukin ja siitä risuesteen. Tarkoitus oli, että Mahtis tulisi hyvässä peruslaukassa molemmat esteet, kiihdyttelemättä tai sen puoleen hidastelematta.
   "Mahtiksen pitäis selkeästi kompuroida joka kerta", nauroin Miljalle kolmannen suorituksen jälkeen. Ori eteni varovaisesti ja kuunteli Miljaa melko hyvin. Totta kai apuja piti käyttää melko napakasti ja pari kertaa Milja sai hieman hermostuakin Mahtikselle, mutta mitään omaa ripaska-show'ta ei onneksi nähty.
   Seuraavaksi otimme risueste-ympyräkahdeksikko-tukki-sarjaa. Myös tässä kohtaa Mahtis kuunteli ratsastajaansa, vaikka olisi saanut taipua rehellisemmin pohkeen ympärille. Ori painoi hieman lapa edellä ja kallistui kaarteeseen.
   "Ota vähemmän sisäohjalla, pidä ulko-ohjan tuki ja käännä enemmän pohkeilla!" ohjeistin Miljaa. Seuraavalla kerralla Mahtis taipuikin hieman paremmin, vaikka oikea kylki olikin jäykempi kuin vasen. Ori osoitti mieltään pienellä pukilla, kun Milja vain vaatimalla vaati sitä laukkaamaan ympyrällä kunnolla eikä samanlaista kylkimyyryä, jota se oli esitellyt erityisesti alkuun. Mahtis ei kuitenkaan jatkanut vastusteluaan ikuisuuksia. Hienoa työtä!

01.07.2016 » Värinäyttelyssä

Hirttivaara järjesti 8-vuotissyntymäpäiviensä kunniaksi arvonnan ja näyttelyt väriluokilla. Arpaonni ei tällä kertaa meikäläistä suosinut, mutta näyttely päättyi onnellisesti luokan voittoon! Mahti olisi kuulemma säkäkorkeutensa puolesta kuulunut poniluokkaan, mutta me emme tätä tienneet, joten herra sai jäädä hevosluokkaan. Luokassa oli kolme muutakin suomenhevosta, mutta ne olivat ihan hevosen mitoissa, yksi tosin nippa nappa. Mahti kuitenkin meni ja kiilasi kaikkien edelle, huonosta käytöksestä viis. Mutta sitä ei taidetukaan tällä kertaa huomioida ollenkaan. Hyvä vaan, heh. Toiseksi sijoittui kimo suokkitamma ja kolmanneksi irlannin cob -tamma, joten palkintoja jaettaessa meinasi tulla kuumat paikat. Lopulta olimme Mahtiksen kanssa sen verran kaukana tammakaksikosta, että väliin olisi mahtunut ainakin kolme hevosta normaaline hajurakoineen. Siinä alkoi Hirttivaaran kenttä käydä pieneksi.

Tuomarina toimi tallin omistaja Tinúvel, joka kommentoi Mahtia seuraavaanlaisesti: "Aivan ihastuttava voikko ja muutenkin komea ori! Jouhien harmaampi sävy on melkein kauniimpi, kuin voikolle tyypillisemmät vaaleammat jouhet. Hevosen turvassa olevat piskuiset pilkut ovat myös erittäin suloiset. Onko hevosessa myös aavistus nokikuviota?"

20.06.2016 » Kantakirjaus

Olen ahkerasti yrittänyt tehdä jotain Mahtiksen käytöksen eteen, mutta kovin näkyviä tuloksia en ole vielä saanut aikaan... Päätin kuitenkin siitä huolimatta kantakirjauttaa orin nyt heti kun se tuli mahdolliseksi. Se kääntyi kolmivuotiaaksi viime kuun lopulla, joten kesäkuun tilaisuus oli seuraava, johon Mahti voisi osallistua.

Tänään se suuri päivä sitten koitti. Päivä alkoi luvattoman aikaisin, mutta erityisesti ilahdutti se, että Mahti oli yllättävän yhteistyöhaluisella tuulella. Matkaan pääsimme lähtemään täysin aikataulussa. Yhden kerran jouduimme tosin välillä pysähtymään, sillä ori alkoi tuntemattomasta syystä riehua siihen malliin, että pelkäsimme jopa trailerin kaatumista. Pysähdyttyämme tarkistamaan tilanne kaikki näytti kuitenkin kopissa olevan hyvin ja matka jatkui ilman häiriöitä perille asti.

Tapahtumapaikalla kävi sellainen vilinä ja vilske, että päätin pitää orin trailerissa mahdollisimman pitkään, jotta ylimääräiseltä häsläämiseltä voitaisiin välttyä. Etenkin siinä vaiheessa kun yksi ori pääsi karkuteille, kiitin itseäni tästä fiksusta päätöksestä. Mielessäni vain toivoin, ettei itselleni kävisi Mahtiksen kanssa samaa... Ei auttanut kuin pitää pää kylmänä ja lopulta alkaa valmistautua meidän vuoroomme.

Talutin tanssahtelevan pikkuherran tuomareiden eteen ja yritin parhaani mukaan asetella sitä oikeaan asentoon. Se ei ollut helppo homma, mutta lopulta ori seisoi paikallaan edes jotenkuten. Tuomarit tutkiskelivat hevosta tuimin ilmein, joiden perusteella ei osannut yhtään aavistaa mitä tuleman pitää. Sitten pyydettiin esittämään käynti ja ravi. Käynti oli hiukan kiireistä ja ravipätkät menivät penkin alle pukittelun ja muutaman laukka-askeleen takia, mutta saimme luvan mennä kierroksen uudelleen. Liikkeiden näyttämisen jälkeen Mahti yhtäkkiä seisoikin oikein nätisti, kun toin sen takaisin tuomariston eteen. Kun oli aika kuulla pisteet ja palkinto, ori ryhdistäytyi entisestään ja tönötti siinä korvat hörössä kuin mikäkin patsas. Katselin sitä hämmästyneenä ja tuumin, että sainko äsken iskun päähäni vai mitä ihmettä tapahtuu. Pisteitä lueteltiin: "19, 18, 21, 19, yhteensä 77 pistettä. Ori hyväksytään kantakirjaan P-suunnalle II-palkinnolla." Wau! Sen enempää en ehtinyt ajatella, sillä tässä vaiheessa yleisöstä kuuluvat raikuvat aplodit saivat hienon patsaani pois omista maailmoistaan ja oli keskityttävä taas sen pitelemiseen.

Olin oikeastaan vähän odottanutkin orille II-palkintoa, mutta tuollaista käytöstä en kyllä ollut osannut odottaa. Voi kun se osaisi aina seistä noin nätisti! No, ehkä tämä oli yksi askel parempaan suuntaan.

20.04.2016 » Onko tämä unta?

Tätä ei kyllä Erkkikään usko todeksi: Mahti sai suomenhevosvarsojen arvioinnin käytöskokeesta 15/20 pistettä. Miten se voi olla mahdollista? En tosiaankaan tiedä, mutta näin nyt vain pääsi käymään. Ori oli 2-vuotiaiden viimeinen arvosteltava ja olin kai jotenkin saanut sen väsytettyä seuratessamme yhdeksäntoista muun varsan arvostelua. Ainakin itse olin jo siinä vaiheessa niin poikki, etten muista meidän suorituksesta juuri mitään. Täytyy sanoa, että luojan kiitos näillä parivuotiailla arvostellaan vain rakenne ja käytös, sillä Mahtiksen kanssa tämäkin oli jo kamalan rankka kokemus. "Innolla" odotan tulevia isompia häppeninkejä. Kantakirjaus taitaa olla seuraava virstanpylväs, mutta onneksi siihen on vielä vähintään vuosi aikaa. No, ehkä se siihen mennessä jo osaisi käyttäytyä? Aina voi ainakin toivoa...

28.02.2016 » Tukkajumalat kilpasilla

Luciana järjesti hieman normaalista poikkeavat näyttelyt näin helmikuun loppuun. Hän itse toimi tuomarina kaikissa kolmessa luokassa, jotka olivat pilkulliset ponit, tukkajumalat ja pitkäsukkaiset hevoset. Mahtis osallistui luonnollisesti tukkajumalien luokkaan, sillä onhan herralle tuota jouhta kertynyt. Kilpakumppaneiksi se sai kaksi irlannin cobia, minishetlanninponin, rotutoveri suomenhevosen, sekä vähän harvinaisemman australianhevosen.

Mahti käyttäytyi nyt ehkä himpun verran paremmin kuin edellisissä näyttelyissä, mutta töitä sain silti tehdä. Onneksi päivä sujui nopealla temmolla osallistujamäärän ollessa pieni, joten en joutunut kovin pitkään taistelemaan orin kanssa. Kateellisena katselin luokan muita oreja, jotka käyttäytyivät niiiin kiltisti ja rauhallisesti. Ainoa tammakin oli aivan ihastuttava minikokoinen otus! Niinpä en ollut aluksi uskoa korviani, kun Mahtiksen kerrrottiin voittaneen luokan. "Kukaan ei ole varmaan ikinä sanonut sinulle, kuinka nätti on voikko ori hamppuharjalla? Pahoittelen toistoa, mutta tämä herra on aivan hurmaava! Pamahtava ansaitsi upeine jouhineen ehdottomasti ykköspalkinnon", kuulutti Luciana. No, täytyy sanoa, että kyllä se minunkin silmääni miellyttää. Saatiin kuin saatiinkin siis ihan onnellinen loppu tälle päivälle, mutta käyttäytymisessä on edelleen paljon parantamisen varaa.

27.02.2016 » Talvirieha Pikkumyllyn tallilla

Tänään tiemme vei kohti Pikkumyllyn tallin talviriehaa, joissa kilpailtiin myös söpöysnäyttelyn ja kouluratsastuskilpailuiden merkeissä. Söpöysnäyttelyyn olin ilmoittanut tietysti meidän söpöläisen Mahtiksen ja koulua oli tarkoitus mennä vääntämään pitkästä aikaa Kuiskun kanssa. Matka sujui Mahtiksen satunnaisia paukutteluja lukuunottamatta hyvin ja ehdin jopa ihailla kauniita lumisia maisemia. Myös perillä odotti ihastuttava näky, sillä Pikkumyllyn talli sijaitsee peltojen, metsikköjen ja järvien keskellä.

Saapuessani perille katsoin kauhistuneena lähtölistoja, sillä minulle jäisi todella vähän aikaa valmistella Kuiskua koulurataan Mahtiksen näyttelyn jälkeen. Niin sanottujen normaalien hevosten kanssa aikataulu olisi varmasti ollut ihan mukiinmenevä, mutta näiden kahden katastrofin kanssa ei. Toimiin oli joka tapauksessa ryhdyttävä, niinpä otin Mahti-herran ulos, harjasin kuljetuksen tuomat pölyt pois ja tein viime silauksen parhaani mukaan orin tanssahdellessa paikallaan. Aika kului nopeasti, sillä pian oli jo meidän vuoro astua kehään. Manasin sitä, etten ollut ottanut ketään kaveria mukaan, sillä aloin jo stressata sitä miten ehtisin saada Kuiskun kuntoon. Tämä taas vaikutti Mahtiin, joten eihän meidän esiintymisestä meinannut tulla mitään, kun orikin oli levoton.

Pääsimme kuitenkin kunnialla (eli yhdessä, eikä erikseen) poistumaan kehästä ja kiiruhtamaan Kuiskun luo. Siinä odotellessa kutsua takaisin kehään, ehdin hyvin laittaa tammaa kuntoon. Sitten pitikin jo rynnistää takaisin kehään kuulemaan, että olimme sijoittuneet peräti neljänneksi! Ja Mahti sai myös tilaisuuden tukkajumala -maininnan. Tuomarina toimineelta Cynorialta saimme seuraavanlaista kommenttia: "Hieman erikoisempi ilmestys; voikko suomenhevonen! Hieno hevonen, upea väritys ja mahtavat jouhet. Ehdottomasti päivän upein harjakuontalo. Esiintymisessä voisi olla parantamisen varaa, ori oli aika levoton ja esittäjällä oli siinä pitelemistä." Tilanteeseen nähden hyvä suoritus siis, mutta enpä ehtinyt sitä kauemmin analysoimaan, sillä nyt oli jo kiire verryttelemään Kuiskua.

Kuten olin jo ehtinyt pelätäkin, en millään ehtinyt saada tammasta suurimpia höyryjä pois. Niinpä kouluradalla suorituksemme oli melkoista sähellystä ja vauhtiakin aivan liikaa. Yllätys oli suuri kun kuulin, että emme jääneetkään luokan hännille, vaan olimme lopulta kuudensia. Osallistujia oli luokassa yhdeksän. En ole ylpeä tämän päivän suorituksista, mutta saatiinpahan viedä kotiin ainakin tämä ”tilaisuuden tukkajumala”. Ja ensi kerralla otan ehdottomasti jonkun mukaan kaveriksi, ettei päivä menisi stressiksi ja juoksuksi! Tämän piti olla vain rento talvinen tapahtuma, mutta se jäi nyt tällä kertaa meidän kohdalla toteutumatta. Maukkaita tarjoiluita täytyy kyllä vielä tähän loppuun kehua!

01.02.2016 » Vieroitus tehty

Nyt vieroitus on tosiaan tehty, eikä siitä oikeastaan ole erityistä kommentoitavaa. Kuten epäilinkin, ei kumpikaan osapuolista ollut moksiskaan. Mahti muutti tallissa kahden ison puoliveriorin väliin, jotka toivottavasti opettavat herralle vähän tapoja. Samaa toivon myös isoisä Kassun tekevän tarhassa, sillä nämä kaksi tarhaavat nykyään yhdessä. Kassu otti tyttärenpoikansa yllättävän hyvin vastaan. Se taisi olla vain huvittunut, kun Mahti yritti alkuun esittää kovista. Tosiasiassa nuori herra taisi olla vähän peloissaan. Nyt ne tarhaavat sulassa sovussa, mitä nyt välillä jotain äijien keskeistä kähinää on havaittavissa. Silloin kun Mahti luulee, ettei kukaan katso, se tuijottaa isoisäänsä suurilla ruskeilla silmillään aivan kuin pieni lapsi, joka kuuntelee haltioituneena vaarinsa vanhaa ja viisasta tarinaa.

26.01.2016 » Pulkkaratsastamassa

"Eiköhän pakata ponit mukaan ja suunnata kohti Pullista?", luki eräänä päivänä Ratsutalli Pakkopullan foorumilla. No tottahan toki! Kyseessä oli kutsu pulkkaratsastuskilpailuihin. Kisapäivän aamuna minä pakkasin mukaani peräti kaksi otusta, en tosin yhtäkään ponia. Mahti olisi kyllä voinut mennä ponista. Tämä nuori herra lähti mukaan vain seuraponiksi ja tietenkin siksi, että sen vieroitusikä ei ole vieläkään koittanut. Varsinainen kilparatsuni olisi kuitenkin Kuisku.

Vaikka tämä kaksikko ei ole enää aikoihin juuri toistensa seurasta välittänyt, aiheuttivat ne Pulliksessa melkoista draamaa. Jostain kumman syystä Mahti alkoi hirnua sydäntäsärkevällä äänellä Kuiskun astellessa ulos trailerista ja pois varsan näkyvistä. Olin ajatellut pitää oria trailerissa sen aikaa, että saan hoidettua Kuiskun kuntoon, mutta kun tamma alkoi hermostuneesti vastailla pojalleen, oli pakko ottaa Mahtikin ulos, jotta saataisiin rauha maahan. Olemme pysytelleet visusti kotona oikeastaan koko tämän Mahtin varsa-ajan, joten kun tasainen arki vaihtui outoon ympäristöön ja kilpailuhenkeen, aiheutti se emän ja varsan käytöksessä käänteen.

Se aiheutti myös mielenkiintoisia käänteitä suoritukseemme. Koska kyseessä oli nopeuskilpailu, olin tietysti etukäteen Kuiskun vauhdikkuuden tietäen ajatellut, että tämä olisi helppo nakki. Mutta kuinka käy, kun yhtäkkiä pitääkin huolehtia samaan aikaan varsasta. Lähtö oli tahmea, sillä tamma jäi miettimään mennäkö vai eikö. Hetken jo pelkäsin, että se lähtee Mahtiksen luo, mutta sitten se saikin ajatuksesta kiinni ja syöksyi eteenpäin. Alkutahmeuksien takia aikamme ei tietenkään ollut parhaimmasta päästä, mutta pääsimme kuitenkin lopulta maaliin. Meidän jälkeemme oli vuorossa vielä monen monta suorittajaa ja lähes koko ajan sijoituksemme tippui. Lopulta olimme puolen välin huonommalla puolella, sillä sijoituimme viidenneksitoista osallistujia ollessa kaksikymmentä kolme.

Jos ei muuta, niin ainakin Mahti sai tällä reissulla ensikosketuksen ulkomaailmaan. Tästä eteenpäin se toivottavasti pääsee reissaamaan vähän useamminkin ja pari-kolmevuotiaana sen kanssa on tarkoitus suunnata suomenhevosten varsa-arviointiin, joten kokemus on pelkästään hyvästä. Kuiskukin pääsee taas pikkuhiljaa kisailemaan erinäisissä kissanristiäisissä. Ja jossakin vaiheessa se on taas tarkoitus astuttaa.

23.01.2016 » Voimme huokaista helpotuksesta

Ainakin sen asian kohdalla, että Mahti ja Kuisku ovat kumpikin selvinneet erinomaisesti vaikeasta varsomisesta. Mutta mitä muuten tähän nuoreen villivarsaan tulee, luulen, että saamme sen kanssa kokea tulevaisuudessa tämän tästä sydämentykytyksiä ja hermoromahduksia. Se on välillä varsinainen kiusankappale ja Kuiskukin näyttää siltä, että se haluaisi jo päästä pojastaan eroon. Mahtia ei juuri emänsä rinnalla näe, vaan se on tekemässä tutkimusretkiä milloin missäkin. Toisinaan sitä on saanut etsiä kissojen ja koirien kanssa tallin mailta. Vieroituksen taidamme hoitaa tällä kertaa kertarysäyksellä, sillä en usko, että siinä on tämän kaksikon kanssa minkäänlaista ongelmaa, kun ne eivät muutenkaan ole kovinkaan riippuvaisia toisistaan. Kuisku saa kuitenkin kärsiä vielä ainakin parin kuukauden verran, sillä sitten Mahti on puolen vuoden ikäinen.

10.01.2016 » Huonosti nukuttuja öitä

Kuiskun varsominen käynnistyi tammikuun kuudentena päivänä klo 23.30 jälkeen aivan normaalisti. Mutta varsaa ei alkanutkaan kuulua. Ei muuta kuin soitto päivystävälle eläinlääkärille. Odottavan aika oli pitkä, etenkin kun eläinlääkäri oli tulossa aivan toisesta päästä kylää. Hän oli ollut siellä auttamassa toisen tamman varsomisessa, mutta onneksi se homma oli jo suoritettu, joten hän saattoi lähteä matkaan heti.

Kuten epäilimmekin, varsa oli virheasennossa. Asento ei ollut parhaimmasta päästä, muttei myöskään niin paha, että se olisi vaatinut keisarinleikkauksen. Toimiin oli kuitenkin ryhdyttävä välittömästi, sillä kummankin hevosen henki oli vaarassa. Onneksi eläinlääkärillämme on rautainen ammattilainen ja hänen ansiostaan päivän ollessa vaihtunut jo seuraavaksi saimme toivottaa tervetulleeksi komean orivarsan maailmaan. Vielä ei kuitenkaan voitu huokaista helpotuksesta, sillä sekä Kuisku että varsa olivat todella heikossa kunnossa.

Eläinlääkäri tutki molemmat hevoset ja selvisi, että kaikesta huolimatta mitään suurempia vammoja tai ongelmia ei vaikeasta tilanteesta huolimatta ollut. Niinpä oli vain seurattava tilannetta ja toivottava parasta. Ensimmäiset maitonsa varsa kuitenkin sai tuttipullosta, sillä Kuisku ei ollut tarpeeksi vahva nousemaan. Pikkumies sen sijaan yllätti meidät nousemalla jo tunnin kuluttua syntymisestä omille jaloilleen. Lopulta kun muutamaa tuntia myöhemmin Kuiskukin viimein nousi, käveli varsa haparoivin askelin emänsä luo ja ryhtyi juomaan ahnaasti.

Molempia on nyt seurattu tarkkaan ja päivä päivältä Kuisku varsoineen ovat vahvistuneet. Kuisku ainakin alkaa olla jo entisensä, mikä on hyvä kun ottaa huomioon miten vilkas lapsi sillä oikein on. Se on varsinainen villivarsa. Huolet hevosen menettämisestä alkavat olla takanapäin, sillä nyt huolen aiheena on ennemminkin se, että mitä varsa seuraavaksi mahtaa keksiä emänsä tai jonkun muun pään menoksi. Ainakaan ei ole epäselvää keiltä se on geeninsä perinyt.

03.12.2015 » Kuinka Kuiskun toinen varsa sai alkunsa

Jo joku tovi sitten löysin vihdoin sen, mitä olin jo pitkään etsinyt. Selaillessani eräänä päivänä Mörkövaaran orivalikoimaa suuni loksahti auki. Voikko pienhevosori ja vieläpä kenttää kilpaillut! Tällaisen orin löytäminen on ollut työn ja tuskan takana, mutta Mörkövaaran Sumussa on aikalailla juuri sellainen, mitä olen hakenut. Ainoa asia, mikä tässä orissa mietityttää, on se, että se on luonteeltaan hyvin samanlainen kuin Kuisku. Energiaa riittäisi vaikka muille jakaa ja sitä rataa. Siksi päädyinkin aluksi vielä pohtimaan asiaa, mutta kun tvisha tuli vielä itse tarjoamaan oria, päätin lopulta, että tämä se nyt on. Saa nähdä millainen elohiiri varsasta sitten aikanaan tulee. Ai mutta eikös kahden negatiivisen luvun tulo olekin positiivinen?

Joka tapauksessa, on orissa hyvääkin. Muun muassa se, että Sumu on pärjännyt niin kenttäkisoissa, kuin koulussa ja rataesteilläkin. Ja luulenpa, että siitä tulee vielä laatuarvostelumenestyjä. Yksi jälkeläinenkin Sumulla on jo, mutta sen verran nuori, että esim. periyttämisestä ei voi sanoa juuta eikä jaata. Suku orilla on vahvasti koulu-este-painotteista, ainoastaan emä on kilpaillut lisäksi kenttää.

Tarkoitus olisi, että tämä varsa jäisi meille Pikkikseen. Ensisijaisesti toivomme tietenkin, että kaikki menee hyvin ja Kuisku varsoo onnistuneesti terveen varsan. Mutta salainen, joka ei tämän paljastuksen jälkeen ole enää salainen, toiveemme on saada tällä kertaa voikko orivarsa.