Vappulan Tipu

"Ei kahta ilman kolmatta, vähän on nääs tämäkin mielenkiintoinen tapaus suvullisesti. Uransa nousukiidossa oleva kenttäratsu yhdistettynä ex-työhevoseen. No kuinka tässä näin nyt pääsi käymään? Ihan puhtaasti siksi, että nämä vanhemmat ovat luonteiltaan täyttä kultaa. Isä Mehiparta on susirajalaisena varsin poikkeuksellinen yksilö, sillä se todella on kuin kultainennoutaja konsanaan. Kiltti ja aivan ihana. Eikä se mikään pöljempi muutenkaan ole, se on kantakirjattu II-palkinnolla ja sen lisäksi sillä plakkarissa SV-I ja KEV-II. Ei siis lainkaan huono epeli. Emätamma Vappu Veikeä on niin ikään kantakirjattu II-palkinnolla. "Vappu Vappulasta" on pienhevosmitoissa, kivarakenteinen ja todella luotettava hevonen. Se oppi nopeasti ratsuksi ja on nyt kilpaillut muutamissa helpoissa luokissa. Päätoimisesti Vappu on kuitenkin Vappulan "yleismiesheppa", se lanaa kentät, kuljettaa pikkulapsia talutusratsastusrinkiä ja toimii mainiona hiihtoratsastushevosena – mitä vain keksitäänkään.

Ei siis ole varmasti vaikeaa arvata, että Tipu on aivan ihana. Se on lempeä ja hyvin seurallinen varsa. Sitä saa rapsutella niin kauan kuin sielu sietää ja se seuraa perässä tarhasta talliin vailla riimuja tai mokomia narujakaan. Vaikka onhan se toki opetettu riimu päässäkin kulkemaan. Mikään ei ole Tipun mielestä turhan ikävää, vaan se osallistuu kaikkeen hyväntahtoisella uteliaisuudella. Tipulla on aavistuksen vaatimattomat liikkeet, mutta eiköhän siitä kuitenkin tule ihan mainio kaveri kilpakentille." - Tipun kasvattaja Elli Liekkiharju

Kertomuksia vuosien varrelta

Viikko 16/2023 » Pääsiäistipu Vappulasta

Mikähän siinä on, että olen Vappulan kasvateista iskenyt silmäni juuri juhlapyhäteemoilla nimettyihin kasvatteihin? Hakiessani pääsiäisvarsa Tipua mantereelta uuteen kotiinsa Ahvenanmaalle mieleeni tupsahti tapaus parin vuoden takaa. Silloin Elli kaupitteli juhannuksen aikaan erästä mielenkiintoista pienhevosvarsaa. Vitkastelin (tapani mukaan) tarjouksen jättämisen kanssa liian pitkään ja Kurjenpesästä Kurkisen Aino onnistui nappaamaan sen "nenäni edestä". Sillä kertaa jäi siis varsa saamatta, mutta omapa oli vikani.

Tipustakaan en kyllä tarjonnut aivan heti kun se tuli myyntiin. Olin toki käynyt kurkkimassa heti uudet varsat, kun huomasin myynti-ilmoituksen. Yksi varsoista oli kasvattimme Leimun ensimmäinen jälkeläinen, äärettömän söpö Pupu. Jos Leimun veljet eivät jo asuttaisi tätä saarta, niin sen olisin ehdottomasti napannut kainalooni samantien. Tipu jäi sitten kuitenkin kummittelemaan päähäni, sillä kun viikkoa tai paria myöhemmin Elli saapui hakemaan uutta mantsulaistaan Roopea, saatoin sivumennen mainita katselleeni varsaa sillä silmällä. Ja niin kaupat sitten lyötiin lukkoon siltä seisomalta.