Jeilin Ti-ti-uu

Se tuli lähemmäs, lähemmäs ja lähemmäs. Aina vain lähemmäs. Ihan kuin se ei olisi ollut jo tarpeeksi lähellä.

Voi olla hankala irtaantua, jos erehtyy Tiitun kosketusetäisyydelle. Ei pelkästään siksi, että tamma itse hakeutuu iholle, vaan onhan näin söpöä neitiä vaikea vastustaa. Joillakin se kyky kuitenkin on, esimerkiksi Tiitun emällä aikoinaan ja oikeastaan nyt aika monella Mantsun hevosella. Ne ovat jo saaneet tarpeekseen sen huomionkipeydestä. Osalle se kelpaa pieninä annoksina.

Kertomuksia vuosien varrelta

Viikko 47/2020 » Champion-nuori varsa

Onneksi varsat saavat aina vähän anteeksi näyttelykehissä, vaikkei ne esiintyisi aivan täydellisesti. Tiitu harrastaa pään tunkemista kainaloon, joten tamman mielestä on ihan ok, että niin voi tehdä aina kun ihminen on lähistöllä. Myös näyttelyissä. Mutta tuomareiden on pikkuisen hankala arvostella päätä, jos sitä ei kunnolla näe. Tästä tavasta täytyisi siis päästä eroon ennen pääsemme siirtymään aikuisten luokkiin ja tietysti tamma olisi tarkoitus joskus myös kantakirjata. Ihmeen kaupalla Tiitu kuitenkin onnistui voittamaan kaksi varsaluokkaa tässä taannoin ja sen myötä sille voitiin myöntää tänään Näyttelyjaoksen toimesta Champion-nuori varsa -arvonimi.

Viikko 31/2020 » "Kaksi kainoa silmää tukkatöyhdön alla"

Noitamäen Niisku, tuo pieni piirtopäinen raudikko ori vei sydämeni heti. Jos olisin voinut, olisin ottanut sen kainalooni ja vienyt mukanani. Mutta olin tullut katsomaan Jeilin loppukesän varsoja, eikä myynnissä ollut siis suinkaan Niisku, vaan sen varsa. Serena ohjasi minut ystävällisesti tamma- ja varsalaitumen luo, jossa hän esitteli Hornanhovin Hälinäkeiju -nimisen tamman ja tämän varsan. "Tämä tässä on Niiskun ensimmäinen jälkeläinen. Liimautuja ja iilimato, ei niin helisevän hälisevä kuin emänsä, mutta aivan järjettömän huomionkipeä varsa. Ehkä syynä on sitten se, ettei Hemppis-mamma aina muista huomioida lastansa, sikäli kuin muistaa sen olemassa oloakaan ihan joka hetki. Siispä pikkuotus hakee rakkauden ihmisiltä (ja, jos se sallitaan, myös muilta eläimiltä) – ja kun sanon hakee, niin tarkoitan vaatii, varastaa ja omii. Tässä myös varsa joka käy varmasti lajiin kuin lajiin."

Puolet puheesta meni minulta kyllä ohi korvien, sillä samalla kun Serena puhui, varsa jo lähestyi minua ja suurilla ruskeilla silmillään katsoen pyysi rapsutuksia. Hetken päästä havahduin Serenan kysymykseen: "Sun huomion se näköjään jo varasti. No, mitäs mieltä olet?" "Tehdään kaupat", totesin heti. "Sehän sopii. Haluatko päättää nimen? Ollaan pohdittu sille nimeksi Helisevä Homssu, Nyyti, Ti-ti-uu...", aloitti Serena, mutta ei päässyt listan loppuun kun jo huudahdin: "Ti-ti-uu! Se se on! Sehän on se Muumien pieni töyhtötukkainen otus." Mikään muu nimi ei olisikaan voinut olla täydellisempi tälle varsalle.