VSR:n ylläpito ja osoite on vaihtunut: https://kuippana.net/vsr/ (Ilmoitus jätetty 2.8.2023)
narrowbanner

Kasvattajahaastattelu - Viehättävä

Kasvattajan nimimerkki, tallin nimi, kasvattajanimi (kertomusta mistä nämä tulee, etenkin tallin nimi)
Ram., Viehättävä, Viehättävän / ** HUI - En oikeastaan enää muista mistä nimi Viehättävä on peräisin. Luultavasti mietin eri vaihtoehtoja ja lopulta päädyin Viehättävään.

Koska aloitit suomenhevosten kasvattamisen, jos eri tallilla/kasvattajanimellä, niin milloin tällä tallilla/kasvattajanimellä?
Ensimmäiset Viehättävän suomenhevoskasvatit ovat vuodelta 2006, vaikka suomenhevosia tallilla oli ollut useampi jo kauan ennen tätä.

Ensimmäinen ihailemani suomenhevostalli ja miksi juuri tämä talli?
Tätä piti miettiä pitkään ja tulin siihen tulokseen että ensimmäinen oli Kirveltäjä, joka on jo hyvän aikaa sitten lopettanut. Kirveltäjä siksi, että aikanaan kyseisellä tallilla oli paljon hyviä hevosia ja siitostoimintaa. Edelleen omistan yhden Kirveltäjäläisen.

Tämänhetkinen lempitalli, perustele
Tällä hetkellä lempitalli on varmaankin Aavan Suomenhevoset, sillä tallilla on samantyyliset tavoitteet kuin itselläni suomenhevosten parissa. Lisäksi talli omistaa useamman Viehättävän kasvatin ja Viehättävässä on myös useita Aavan kasvatteja.

Kenen kanssa teet eniten yhteistyötä/haluaisit tehdä? Kerro millaista yhteistyönne on
Varsinaista yhteistyötallia Viehättävällä ei ole, mutta eniten yhteistyötä tulee varmaankin tehtyä Aavan Suomenhevosten kanssa kasvatuksen ohella.

Lempi suomenhevoseni kautta-aikain (näitä voi olla useampikin - omia tai muiden)
Lempihevosia on tullut ja mennyt, mutta mieleen on jäänut Nerian Eemil, jota näkee suomenhevosteni suvuissa jopa liiaksi. Myös Raadelman Yksinolla on jäänyt mieleen hienona hevosena ja omista voisin mainita lempihevoseni Jeanne U:n.

Merkittävin kasvattini (kerro tästä ja perustele miksi)
Merkittävin on ensimmäisistä kotiin jääneistä kasvateista Viehättävän Viivakoodi, joka on menestynyt upeasti ja jonka vanhemmat ovat olleet minulle hyvin tärkeitä.

Mitkä ovat kiinnostavimmat linjat? Entä inhokki? Perustelut
Tähän on erittäin vaikea vastata. Minua kiinnostaa tuoda täysin uutta verta pitkäsukuisille hevosille ja ylläpitää vanhempia sukuja. Harvinaisemmat suvut kiinnostavat. Inhokkeja ei sinänsä ole, mutta pyrin välttämään tiettyjä nimiä suvussa ihan vain sen takia että nämä nimet ovat jo useaan kertaa edustettuina Viehättävän hevosilla.

Lyhyt vai pitkäsukuiset, vai sekä että?
Sekä että, pitkäsukuiset ovat enemmän mieleeni, mutta viemällä lyhytsukuisia eteenpäin, saadaan pitkiin sukuihin uusia nimiä.

Millainen on mielestäsi hyvän tyyppinen suomenhevonen?
Ratsut ja pienhevoset ovat mieleeni. Viehättävän hevoset ovatkin näitä kahta tyyppiä. IRL pidän erittäin paljon Sumiaisesta.

Mitkä ovat olleet kasvatusurasi tähtihetkiä?
Nähdä, että kasvattiin on todella panostettu ja se pärjää upeasti, sekä kasvatustyötä on jatkettu. Myös ne hetket, kun olen myynyt kasvattejani HT netissä ja hyviä tarjouksia on tullut paljon.

Mitä vielä tavoittelet?
Tavoittelen hevosteni sukujen jatkamista ja Viehättävän kasvattien näkymistä virtuaalisten suomenhevosten suvuissa. Tämän hetkisten hevosteni kanssa menestyminen ja toivon voivani nostaa Viehättävän kasvattien laatua entisestään.

"Vapaaehtoista" tarinaa omasta kasvatustyöstä, mistä olet kiitollinen, mitkä hevoset ovat niitä parhaiten mieleen jääneitä, mitä tekisit toisin jne.
Olen erittäin kiitollinen Viehättävän toiselle omistajalle, zane.lle. Hän on auttanut minua vuosien varrella Viehättävän kanssa. Jos jotain voisin muuttaa menneestä, niin ehkä miettisin uudelleen ja tarkemmin kasvatteja. Kelle ne myyn ja millaisia sukuja teetän. Hyvin kiitollinen olen kaikille, jotka ovat pitäneet ostamistaan Viehättävän kasvateista hyvää huolta. Kiitollinen olen myös oikeastaan kaikille suomenhevos kasvattajille, sillä jos teitä ei olisi, ei Viehättävälläkään olisi mitään arvoa. Voisin sanoa olevani kiitollinen myös itse virtuaalisten suomenhevosten kasvatukselle, sillä olen saanut monta upeaa ystävää irl elämääni!

Ota yhteyttä

Erilaiset kysymykset, kehitysehdotukset, ideat, risut, ruusut, aivan kaiken,
voi lähettää joko sähköpostitse tai yhdistyksen Keskusta-profiilin chattiin.

vsr.kisat@gmail.com Chat