Tänään tiemme vei kohti Pikkumyllyn tallin talviriehaa, joissa kilpailtiin myös söpöysnäyttelyn ja kouluratsastuskilpailuiden merkeissä. Söpöysnäyttelyyn olin ilmoittanut tietysti meidän söpöläisen Mahtiksen ja koulua oli tarkoitus mennä vääntämään pitkästä aikaa Kuiskun kanssa. Matka sujui Mahtiksen satunnaisia paukutteluja lukuunottamatta hyvin ja ehdin jopa ihailla kauniita lumisia maisemia. Myös perillä odotti ihastuttava näky, sillä Pikkumyllyn talli sijaitsee peltojen, metsikköjen ja järvien keskellä.
Saapuessani perille katsoin kauhistuneena lähtölistoja, sillä minulle jäisi todella vähän aikaa valmistella Kuiskua koulurataan Mahtiksen näyttelyn jälkeen. Niin sanottujen normaalien hevosten kanssa aikataulu olisi varmasti ollut ihan mukiinmenevä, mutta näiden kahden katastrofin kanssa ei. Toimiin oli joka tapauksessa ryhdyttävä, niinpä otin Mahti-herran ulos, harjasin kuljetuksen tuomat pölyt pois ja tein viime silauksen parhaani mukaan orin tanssahdellessa paikallaan. Aika kului nopeasti, sillä pian oli jo meidän vuoro astua kehään. Manasin sitä, etten ollut ottanut ketään kaveria mukaan, sillä aloin jo stressata sitä miten ehtisin saada Kuiskun kuntoon. Tämä taas vaikutti Mahtiin, joten eihän meidän esiintymisestä meinannut tulla mitään, kun orikin oli levoton.
Pääsimme kuitenkin kunnialla (eli yhdessä, eikä erikseen) poistumaan kehästä ja kiiruhtamaan Kuiskun luo. Siinä odotellessa kutsua takaisin kehään, ehdin hyvin laittaa tammaa kuntoon. Sitten pitikin jo rynnistää takaisin kehään kuulemaan, että olimme sijoittuneet peräti neljänneksi! Ja Mahti sai myös tilaisuuden tukkajumala -maininnan. Tuomarina toimineelta Cynorialta saimme seuraavanlaista kommenttia: ”Hieman erikoisempi ilmestys; voikko suomenhevonen! Hieno hevonen, upea väritys ja mahtavat jouhet. Ehdottomasti päivän upein harjakuontalo. Esiintymisessä voisi olla parantamisen varaa, ori oli aika levoton ja esittäjällä oli siinä pitelemistä.” Tilanteeseen nähden hyvä suoritus siis, mutta enpä ehtinyt sitä kauemmin analysoimaan, sillä nyt oli jo kiire verryttelemään Kuiskua.
Kuten olin jo ehtinyt pelätäkin, en millään ehtinyt saada tammasta suurimpia höyryjä pois. Niinpä kouluradalla suorituksemme oli melkoista sähellystä ja vauhtiakin aivan liikaa. Yllätys oli suuri kun kuulin, että emme jääneetkään luokan hännille, vaan olimme lopulta kuudensia. Osallistujia oli luokassa yhdeksän. En ole ylpeä tämän päivän suorituksista, mutta saatiinpahan viedä kotiin ainakin tämä ”tilaisuuden tukkajumala”. Ja ensi kerralla otan ehdottomasti jonkun mukaan kaveriksi, ettei päivä menisi stressiksi ja juoksuksi! Tämän piti olla vain rento talvinen tapahtuma, mutta se jäi nyt tällä kertaa meidän kohdalla toteutumatta. Maukkaita tarjoiluita täytyy kyllä vielä tähän loppuun kehua!
