Myydään 15 vuotias melkein ponikokoinen suomenhevosori kotiin jossa käytöstavoilla ei ole väliä.
Yllämainitulla lauseella meinasin aloittaa Raisun myynti-ilmoituksen kirjoittamisen kunnes hetken asiaa mietittyäni totesin ettei tällaista oria voi eteenpäinkään kenenkään riesaksi antaa. Hengittelin syvään ja tuijottelin toimiston ikkunasta ulos yrittäessäni miettiä kaikkia Raisun hyviä puolia. Nuorena ori oli varsinainen nallekarhu ja sitä sai lähestulkoon työntää eteenpäin jotta siihen saisi vauhtia, mutta nyt vanhoilla päivillä Raisusta on tullut varsinainen kiusankappale!
Kaikki alkoi siitä kun päätin aamulla lähteä hevosen selkään syömään aamupalan. Hain Raisun (toim. huom. luottoratsuni!) laitumelta jossa se nykyään viettää yöt ja päivät ja pikaisen harjauksen ja varustamisen jälkeen päästiinkin jo tallin pihasta pois. Eikä aikaakaan kun ensimmäisellä laukkapätkällä Raisu päätti pillastua lähitilan lehmistä. Niistä samoista lehmistä jotka se on nähnyt, kuullut ja haistanut jo monen kesän ajan. Minä joka olin valmistautunut lähinnä kannustamaan oria eteenpäin, en ollut yhtään valmistautuni siihen että jalkojeni välissä oleva koninketale pillastuisi ja tekisi pukkihyppyjä, piruetteja ja lopulta täyspysähdyksen, mätkähdin tottakai pää edellä lehmien laidunta reunustavaan ojaan. Taskussani ollut voileipä katosi elmukelmuineen Raisun ääntä kohti ja raivon, kivun ja ällistyneisyyden sekaisissa tunnelmissa päätin taluttaa Raisun takaisin kotiin. Onneksi Milja oli sopivasti pihalla vastassa ja otti Raisun hoidettavakseen jotta minä pääsisin tekemään orista myynti-ilmoitusta.
