Kuisku pääsi näyttelyiden makuun jo alle vuoden ikäisenä, vaikka se ei suinkaan ollut tarkoitus. Ja kuten ehkä arvata saattaa, tamma hoiti sen omalla tyylillään. Eihän niissä oikeasti juosta vapaana ja minne sattuu, vaan nätisti taluttajan vierellä ja yleensä ympäri kolmionmuotoista rataa.
Yks kaks eräänä päivänä silmiini sattui match show -kutsu ja ajattelin heti, että tuonne voisi ilmoittaa Kuiskun. Valmistautumisaikaa oli vähän, mutta ehkä me silti selviäisimme. Varsinkin kun kyseessä oli hyvin pieni tapahtuma, korkeintaan vain viisitoista osallistujaa.
Tänään tapahtumapäivä sitten koitti ja aamu alkoi yllättävän hyvin. Kuisku on ollut viimeiset pari päivää oikea riiviö, joten nyt sen asiallinen käytös oli iloinen yllätys. Pääsimme siis turvallisesti perille ja tamma tuli reippaasti trailerista ulos. Viereemme oli sattumalta parkkeerannut nuori nainen suomenhevosruunansa kanssa. Oli hänellä myös trakehnerori mukana. Kuisku olisi heti halunnut tehdä lähempää tuttavuutta näiden kahden miehen kanssa, mutta katsoin parhaaksi pysyä kauempana.
Meidän vuoromme oli aika loppupäässä. Päivä jatkui yhtä hyvänä kuin oli alkanutkin ja olin aivan ihmeissäni, miten hienosti Kuisku käyttäytyi, olivathan treenit kotona menneet milloin milläkin tapaa päin mäntyä. Mutta nyt tamma oli kuin ”kato äiti, kyllä mä osaan!”. Ja niinhän se osaa, jos vain haluaa. Lopulta kävi niin, että Kuisku sijoittui toiseksi jääden kakkoseksi komealle shetlanninponiorille. Kuisku sai tuomarina toimineelta Fridalta seuraavanlaisen kommentin: ”Erityisen kaunis pää ja lempeä ilme!” Kiitos Fridalle mukavasta tapahtumasta!
