Olimme Pulmun kanssa sopineet neljästä valmennuskerrasta ja tänään oli edessä viimeinen. Taivaalle oli kerääntynyt uhkaavan näköisiä pilviä, vaikka aamu vaikutti aurinkoiselta. Toivoin todella, että pysyisimme kuivina valmennuksen ajan. Olin nimittäin säästänyt ratsukolle vaikeimman tehtävän – laukkapiruetit – viimeiseksi. Pyysin Pulmua kiinnittämään nyt erityistä huomiota siihen, että Enzon takajalat ovat rehellisesti alla ja se liikkuu itse hyvin eteen. Aloitimme valmistautumisen takaosakäännösten kautta käynnissä. Pyysin Pulmua ratsastamaan puolikkaalla kentällä ja tekemään jokaiseen kulmaan puolikkaan takaosakäännöksen. Tämä oli ratsukolle ihan lasten leikkiä, joten pyysin Pulmua ratsastamaan muutaman kokonaisen takaosakäännöksen keskellä kenttää. Onnistuneiden käännösten jälkeen pyysin ratsukkoa siirtymään raviin. Ravissa keskityimme saamaan Enzon ryhdikkääksi ja hyvin tuntumalle. Hyödynsimme ensimmäisen valmennuskerran tapaan avo- ja sulkutaivutuksia.
Kun ratsukon meno alkoi näyttää hyvältä ja yhteistyö sujui, pyysin Pulmua nostamaan laukan. Pulmu vaikutti aavistuksen hermostuneelta Enzon selässä. ”Nyt ei olla radalla. Ei haittaa, jos menee pieleen! Harjoittelematta ei kukaan tässä maailmassa selviä”, rauhoittelin naista. Enzo näytti innostuneelta ja laukka oli todella laadukkaan näköistä. Aloitimme puolikkailla pirueteilla, jotka onnistuivat ihan nätisti. Ensimmäisillä kerroilla tahti oli hieman kiireinen ja askeleet olisivat saaneet olla pienempiä, mutta Pulmu paransi ratsastustaan jokaisella toistolla. Samalla hetkellä, kun olimme siirtymässä kokonaisten piruettien pariin, taivaalta alkoi sataa kaatamalla vettä. ”Mun mielestä tää on pelkästään positiivinen enne”, naureskelin kentän laidalta. Ensimmäisen kokonaisen piruetin perusteella perusteella kyllä näki, että tehtävä ei missään nimessä ole Enzolle helppo. Olin kuitenkin varma, että suurin ongelma löytyi ratsastajan pään sisältä. ”Te osaatte tämän ihan varmasti”, tsemppasin ratsukkoa. Ehdotin Pulmulle, että seuraavan piruetin alussa hän sulkisi silmänsä ja hieman epävarman oloisena nainen teki työtä käskettyä. ”Mitä mä sanoin!” huusin riemuissani, kun piruetti onnistui lähes täydellisesti. Onnistumisen jälkeen Pulmu rentoutui itsekin selkeästi ja saimme valmennuksen loppuun muutaman todella onnistuneen toiston. Olin viimeiseen valmennuskertaan enemmän kuin tyytyväinen ja tulimme molemmat siihen lopputulokseen, että tähän on hyvä lopettaa. Lähdimme kaikki kolme pienelle kävelylle maastoon, jossa kertasimme Pulmun kanssa kaikkien neljän valmennuskerran aikana ilmenneitä vahvuuksia sekä heikkouksia. ”Teissä on sitä jotain”, hymyilin iloiselle ratsastajalle ja taputin komeaa rautiasta oria kaulalle.
