Suomen kevät ei todellakaan näyttänyt parhaita puoliaan, kun katselin Pulmun ja Enzon alkuverryttelyä mutaisen kentän laidalla. ”Ainakin se polkee nyt hyvin alleen”, huusin ratsastajalla samalla, kun pyyhin ratsukon päälleni roiskuttamia mutatahroja takin liepeestä. Enzo oli minulle aivan uusi valmennettava, joten halusin tänään tutustua ratsukon yhteistyöhön sen sijaan, että olisimme heti aloittaneet laukkapirueteilla. Rautias ori liikkui ratsastajansa alla rennolla ja pehmeällä kuolaintuntumalla, ja sen takaosa polki voimakkaasti alle. Pyysin Pulmua ratsastamaan pitkät sivut vuoroin avo- ja vuoroin sulkutaivutuksessa. Enzo silminnähden innostui saadessaan vähän tekemistä, ja taivutusten avulla saimme sen vielä aavistuksen ryhdikkäämmäksi niskastaan. Pyysin ratsukkoa nostamaan laukan ja otin itse muutaman askeleen taaksepäin, jotta en saisi tuoretta mutanaamiota kasvoilleni.
Jatkoimme samaa tehtävää laukassa. Sulkutaivutus onnistui ratsukolta tyylikkäästi, mutta avotaivutus ei ollutkaan ihan läpihuutojuttu. Enzo lähti helposti poikittamaan ja heittämmään takaosaansa ulos, joten pyysin Pulmua kiinnittämään erityistä huomiota pohjeapuihin. Kun Pulmu löysi tasapainon ohjas- ja pohjeapujen välille, onnistui tehtävä ongelmitta. Koska ratsukon yhteistyö oli sujunut vaivattomasti läpi koko valmennuksen, pyysin Pulmua ratsastamaan vielä ravissa siksak-sulkutaivutukset molempiin suuntiin. Enzon lihakset olivat valmennuksen aikana selkeästi vertyneet, sillä ori vaikutti todella elastiselta ja pehmeältä. Kehoitin Pulmua antamaan Enzolle hieman pidempää ohjaa ja ratsastamaan loppuverryttelyn mahdollisimman matalassa ja rennossa muodossa. Olin vaikuttunut ratsukon saumattomasta yhteistyöstä, ja lähdin innoissani suunnittelemaan seuraavan valmennuksen ohjelmaa.
