Olin hieman epävarma siitä, oliko minun ollut järin fiksua suunnitella Pulmulle ja Enzolle entistäkin vaativampia koululiikkeitä, mutta toisaalta ori oli kilpaillut jo sen verran korkealla tasolla, että täytyihän sen olla näitä liikkeitä käynyt joskus ennenkin jo ja sitä vartenhan minä olin täällä, että saisin kehitettyä Enzoa eteenpäin. Talvesta emme olleet päässeet vieläkään eroon, joten sitä seisoskeltiin taas vaihteeksi kentän reunalla hytisemässä ja haaveillessa kodin lämpöisästä takasta ja lämpimästä minttukaakaosta. Pulmu kertoi heidän harjoitelleen entisestään puolipiruettia ja sen kyllä huomasikin. Viime kerran ongelmista ei ollut nähtävillä enää juuri mitään, vain hyvin pieniä kankeuksia, jotka saisin varmasti viilattua heiltä pois mahdollisesti jo tämän valmennuksen aikana. Tähän väliin Pulmu sai kuitenkin minulta käskyn nostaa tahdikkaan laukan ja tehdä tällä erää laukanvaihdon joka toisella askeleella. Ei se tälläkään kertaa yllättänyt, että Enzo suoriutui vaaditusta vähintäänkin sataprosenttisesti ja näinkin fiksummaksi siirtyä jälleen kerran takaisin puolipiruetin pariin. Juuri kun homma alkoi toimimaan, lämäytin Pulmun iloksi tiedon, että nyt olikin sitten vuoro kokeilla sitä täyttä piruettia. Kaksin verroin enemmän tehtävää ja kamppailtavaa, jostain kumman syystä Enzon selässä istuva nainen ei vaikuttanut kovinkaan ilahtuneelta ajatuksesta. Patistin hänet kuitenkin hommiin ja ikäväkseni sain huomata, että ennemmin loppui Pulmulta into tämän liikkeen loppuun suorittamiseen kuin itse ratsulta. Minun oli siis ruettava vielä tsemppailemaan umpijäässä olevaa naista ja muutaman yrityksen jälkeen totesin, että olisi parempi jättää harjoittelu toiseen kertaa. Pakkanen oli purrut Pulmua sen verran pahasti, että hänen keskittymisensä oli kadonnut jonnekin kauas sisätiloihin.
