Hömelö pikkuponi tuntui edistyneen Pulmun kanssa lyhyessä ajassa melkoisesti. Toki kapasiteettia löytyi, eikä se sinänsä mikään ihme ollut, että liikkeet kehittyivät, mutta minusta oli yllättävää, minkälaisella tahdilla omistaja oli saanut Chinookista niin paljon leivottua hyviä puolia esiin. Valmennusten välillä oli ollut vain pari viikkoa, mutta jo nyt pysähdykset tuntuivat olevan selvästikin hanskassa, eikä poni enää niin pahasti painanut kuolaimelle. Vaikka asiat olivatkin edenneet näin hyvin, päätin silti pitää kaksikolle vielä helpon kouluvalmennuksen, sillä eihän Chinookilla ollut vielä mikään kiire ikänsä puolesta. Parempi vain, kun oppi ensiksi perusasiat juurta jaksaen, niin todennäköisemmin hankalammatkin liikkeet sujuisivat huomattavasti mutkattomammin vakaan perustan ansioista. Oikeiden tempojen löytäminen tuotti edelleen hankaluuksia askellajeissa, mutta muistuttamalla Pulmua aina välillä puolipidätteistä ja aktiivisista pohjeavuista, ei ongelma ollut mitenkään ylitsepääsemätön. Sitä jäi yksin helposti yksi tietty vaihde päälle ja unohtui kiinnittämään huomiota vain muutamiin tiettyihin asioihin, joten minun läsnäoloni ei selvästikään ollut mikään huono juttu. Kun oikea tahti alkoi vähitellen löytymään ja Pulmun oikealla ratsastuksella poni kulki oikealla tavallakin, päätin heittää valmennuksen päätteeksi vielä pohkeenväistöharjoitukset kehiin. Hyvin alkeellisethan ne olivat ja Chinook ei tahtonut millään kulkea suorana, mutta kyllä sieltä ihan muutama hallittu sivuaskelkin löytyi. Pulmu oli loppuverryttelyissä selvästi huojentuneen oloinen ja kiitteli minua vuolaasti siitä, että sain valettua häneen uskoa, että kyllä tästäkin raakileesta saataisin vielä varsin oiva tapaus aikaan!
