Nythän sitä vasta vietiinkin tätä akkaa kuin pässiä narussa! Nähdessäni Raisun en paljon muuta sen jälkeen nähnytkään, kuolasin vain oria jo pelkästään ulkonäön perusteella ja hyvä, että kykenin pitämään kouluvalmennusta kunnolla. Kyseessä oli kuitenkin aika perusmallinen suomenhevonen eli Pulmu sai ihan kunnolla käyttää pohkeita, eikä hevonen särkynyt siltikään hänen roisista otteistaan. Eikä kyllä meinannut sen puoleen liikkua eteenpäinkään, mikä kyllä näytti kiukuttavan Pulmua rajattoman paljon. Minä katselin kuitenkin heidän menoaan vain vaaleanpunaisten lasien läpi, vaikka muistinkin välillä tahdittaa heidän menoaan pyytämällä milloin lisättyjä askellajeja, milloin laukanvaihtoa käynnin kautta. Jos olisin ollut yhtään taikauskoinen, olisin pyytänyt näin joulun lähestyessä joulupukilta lahjaksi juuri samanlaista hevosta, mikä juuri nyt löntysteli edessäni. Pulmu ei ollut saanut oriin vieläkään kunnolla vauhtia ja kiukuttelikin nyt minulle, miksen valmentajana tehnyt yhtään mitään edistääkseni edes hiukan tilannetta. Eipä siinä muu auttanut kuin palata takaisin maanpinnalle, koittaa päästä eroon näistä käsistä lähtevistä suomenhevoshimoistaan ja kohdella Raisua Pulmun kanssa asiakkaana siinä missä muitakin. Annoin Pulmulle parhaani mukaan vinkkejä reippaampaan menoon ja vielä pienen kamppailemisen jälkeen alkoi ori saada vihdoin jalkoihinsa vauhtia. Jo iäkkäämpi konkari kyllä taitoi hyvin sulkujen salat ja takaosankäännöskään ei näyttänyt sen hassummalta. Vastalaukka ei tosin aluksi meinannut nousta, mutta toisella yrittämällä Raisu hoksasi, mikä oli homman nimi. Näin jälkikäteen ajateltuna en edes kunnolla muista, miten valmennus meni kokonaisuudessaan, niin orin lumoissa kun minä tyhmä olin.
