Tervetuloa mukaan Pikkiksen ilman satulaa ratsastettaviin este- ja kouluratsastuskilpailuihin! Kaikille osallistujille annetaan makoisat joulupussukat joista löytyy herkkuja niin ratsulle kuin ratsastajallekin. Kaikki sijoittuneet palkitaan ruusukkein. Kilpailupäivänä maassa on 10 cm lunta, aurinko pysyy visusti piilossa lunta tupruttavan pilviverhon takana ja ilman lämpötila on -5 astetta. Jokainen luokka saa verrytellä 30 minuuttia ennen omaa luokkaansa, verryttelyyn on pystytetty luokan korkeuden mukaisesti 3 estettä. Yksi pystyeste, yksi ristikko ja yksi okseri. Rata itse koostuu kuudesta esteestä. Tyyli radan suorittamiseen on vapaa! Kouluratsastuksen verryttelyyn ei tietenkään esteitä tarvita, mutta halutessaan niitäkin saa hypätä.
Kilpailupäivä: 5.12.2015
Viimeinen ilmoittautumispäivä: 5.12.2015
Järjestyspaikka: Pikkulinnun talli
Vastuuhenkilö: Kati (VRL-00102)
Arvontatapa: tulokset ratkaistaan laittamalla tekstit paremmusjärjestykseen
Luokat
Esteratsastus
1. 40cm tuom. Kati
2. 60cm tuom. Kati
3. 80cm tuom. Kati
Kouluratsastus
4. Helppo C tuom. Kati
5. Helppo A tuom. Kati
6. Vaativa A tuom. Kati
Kuvaile osallistumisessasi teidän kilpailupäivää tai pelkkää suoritusta. Pysyitkö hevosesi selässä? Menikö hevosesi villiksi kun sillä ratsastettiin esteitä/koulua lumisateessa ilman satulaa? Vapaa tyyli tarinankerronnalle, tekstit laitetaan paremmuusjärjestykseen tuomarin mieltymyksen mukaisesti. Tekstin pituus enintään 500 sanaa. Sijoittuneet saavat palautetta omasta suorituksestaan!
Kilpailut ovat avoinna kaikille!
Luokkiin mahtuu kolmekymmentä (30) osallistujaa
Ratsastaja saa tuoda viisi (5) hevosta yhteen luokkaan
Hevonen saa osallistua vaikka kaikkiin luokkiin
Tulokset
Kiitos kaikille kilpailijoille! Toivottavasti tapaamme teitä vielä jatkossakin Pikkiksen kilpailuissa! Voittajille jaettiin sinivalkoiset ruusukkeet, toiseksi sijoittuneille siniset ruusukkeet ja kaikille muille jaettiin tsempparipalkintona pinkit ruusukkeet.
Kiitos ruusukkeista MWS Boutique!
Ruusukkeet saa ottaa mukaan hevosensa sivuille kunhan muistatte lukea täältä käyttöehdot.
Esteratsastus
1. 40cm
1. Aino – Brynhild Ulrik
Alla karvainen poniini hitusen uusi,
jalkoja meillä on yhteensä kuusi
Maahan on matkaa himpun verran
sieltä alas olen tullut jo eräänkin kerran
Radalle kaarrettiin satanen lasissa,
ehtinyt ei kyytiläinen olla nukuksissa
Meidän ensimmäinen yhteinen ikimuistoinen skaba,
pidättäessä kasvanee kohisten meikäläisen haba
”Koskahan alas poni mut heittää”
mietin ja jo alkoi ponin päässä keittää,
nakkeli niskojaan kesken laukan
liitäessäni selästä näin taivaalla haukan
Saatiin me lohduksi pussukat pienet,
ne vei mukanaan herkkusuiden kielet!
Eipä olis ansainnut Ulle noita omenoita
mut pitäähän jouluna myös muistaa iloita!
Hauska, erinomaisesti riimitelty runo! Hyvä esimerkki kuinka lyhyeenkin runoon saa paljon asiaa mahtumaan.
2. Tinu – Päivän Valotar
En oikein tiedä mitä ajattelin ilmoittautuessani Tarjan kanssa estekilpailuihin – vieläpä ilman satulaa. Vaikka tämä mammutti onkin niin pomminvarma kuin suokki voi olla, ei sen kylkien ihrakerroksesta saa paljoakaan tukea tosipaikan tullen. Puhumattakaan siitä, että Tarjalle ei ole siunaantunut sitä kaikista parhainta hyppytyyliä.. Sitä oli kuitenkin turha murehtia nyt, kun astelimme jo kilpakentälle täydessä kisatällingissä.
Pienten epämääräisten ravin ja laukan sekaisten askeleiden jälkeen Tarja vihdoin nosti kunnon laukan, ja lähdimme vyörymään kohti ensimmäistä estettä. Pariin ensimmäiseen hyppyyn Tarja lähti kotioloissakin hyväksi toteamallaan aropeuratyylillä (toisin sanoen tasajalkaloilalla). Tämän jälkeen tamman hyppytyyliä kehtasi jo sanoa ihan tyylikkääksikin, ja seuraavat esteet ylitettiin siis ihan normihevosen tapaan. Ehdin jo ajatella, että ehkä tämä suoritus ei päätykään aivan totaaliseen häpäisyyn.
Niinpä suuntasimme matkamme kohti viimeistä estettä, ja naamalleni oli noussut jo ihan ylpeä hymy. Oliko punkerotammani vihdoinkin oppinut hyppäämään kuten hevosen kuuluu? Hymyni alkoi kuitenkin hyytyä siinä vaiheessa, kun Tarja vain kiihdytteli kohti viimeistä estettä, vaikka kuinka yritin hidastaa sen vauhtia. Este lähestyi kovaa vauhtia, ja aivan yllättäen ratsuni vetäisi oikein komeat slide stopit ja pysähtyi. Mutta ennen kuin hämmennys ehti lievetä (eihän meidän tamma tällaisiin suorituksiin kykene!), Tarja otti ja hyppäsi esteen ilman vauhtia. Maaliviivan ylitimme tyylikkäässä mummohölkässä, minä tamman kaulalla roikkuen.
Eipähän ainakaan tullut pudotuksia.
Sujuvasti kirjoitettu tarina, moni suokin omistaja voisi varmasti samaistua tähän.
3. taffel – Granstad Folk
Folkkis oli hiukan ihmeissään, kun purin sen autosta keskelle talven ihmemaata ja kapusin selkään ilman satulaa. Ihmetystä ei ainakaan laskenut esteiden seassa verryttely, iso GP-tason kouluratsu puhisi sieraimet laajoina esteille mille mikä tahansa normaali hevonen vain naureskelisi.
Radalle läksin silti varsin luottavaisin mielin, sen verran fiksu kaveri Folk on ettei siltä oikein voi odottaa mitään yltiöpäistä urpoilua. Alkuihmetyksestään selvittyään orilla olikin selvästi aika hauskaa, se eteni esteeltä toiselle kuin mikäkin Oikea Esteratsu ja heitteli väleissä sarjavaihtoja ihan vaan koska miksikäs ei. Yksi tiukka kaarrekin meinasi venähtää piruetiksi, hiukan sai herätellä ruunikkoa takaisin tilanteen tasalle sen painaessa turvan ryntäisiin ja pistäessä jalalla koreasti.
4. Mettalise – Wyat Garfield
Saimme tervehdystä vastaamme vihellyksen ja rata sai alkaa. ”Hop hop, alas mennä!” koitin paukuttaa pohkeitani tuon pienen ponin selässä lähestyessämme ensimmäistä estettä. Ja pudotus. ”Kuules laiskiainen koita edes!” kannustin tuota suossa kävelevää oria. Ja pudotus. ”Perskuleen poni ala mennä!” olin jo itkun partaalla kun taas seuraavan esteen puomi mätkähti alas. ”Jumalauta tää on 40cm rata!” kiivastuin ja eikun pudotus vain. Poni senkuin löntysteli tyytyväisesti ravissa, ei edes laukka noussut. ”Ei sulle turhaan annettu nimeksi Karvinen!” kiljaisin ja johan poni lähti pinkomaan. Kaksi viimeistä estettä ylittyivät kun siivillä ja heti maalilinjan ylitettyämme poni pysähtyi, minä jäin tuijottamaan tyhjään ja kun kentän portti avattiin niin ponini käveli tyytyväisesti pois minä selässään miettien: ”Mitä hiivattia just äsken tapahtui?”
2. 60cm
1. taffel – Javelin Gone Bananas
Kuvailen Nappia usein lauseella ”kuin hevoskokoinen koira”. Kiharakarva muistutti tänäänkin enemmän uuteen kivaan paikkaan pääsevää paimenkoiraa kuin hurjaa villiä orhia, se olisi halunnut käydä tutkimassa kaikki uudet paikat korvat tötteröllä ja sieraimet laajoina vieraita tuoksuja haistellen. Verryttelyssäkin poni villiintyi jopa hurjiin ”olikohan tuo nyt pukki ollenkaan”-pompsahduksiin, sen verran tohkeissaan se oli talvisesta kelistä ja esteradalle pääsemisestä.
Nappi onkin sen sortin kaveri, että sen kanssa uskaltaa pitää vähän hauskaakin, toisin kuin useimpien muiden omistamieni kopukoiden kanssa joiden suhteen lähinnä epäilyttää päästäänkö maaliin ollenkaan. Annoinkin superponille hiukan ohjaa ja päästin sen hiukan revittelemään, mikä tarkoitti tässä tapauksessa muutamaa villiä pään nakkausta ja hiukan tuntipossua reippaampaa laukkaa. Huisin hauskaa meillä molemmilla kuitenkin oli, tämmöistä kilpailemisen pitäisi olla aina!
Tarinasta käy hyvin selville hevosen persoona ja ratsastajan suhde hevoseensa. Sujuva, mutta lyhyt tarina.
3. 80cm
1. Saana ‐ Moon Kaino-Aino
Yläpuolellani kaartuva taivas oli lähes häikäisevän valkoinen. Suuria, valkoisia lumihiutaleita leijaili alaspäin, minua kohti, ilmestyen kuin tyhjästä. Jos makaisin tässä riittävän kauas, kenties ne myös hautaisivat minut lopullisesti alleen … Vaikka tuskinpa niin kävisi, ainakaan poskieni pahenevasta kuumotuksesta päätellen, hiutaleiden sulaessa kasvoilleni tavallistakin nopeammin.
Olimme saapuneet Pikkulinnun tallille jo varhain aamulla. Ystäväni Tiina oli ilmoittautunut mukaan hevosenhoitajaksi kun hän oli saanut kuulla että osallistuisin Pikkiksen leikkimielisiin este- ja koulukilpailuihin Ventoksen raudikolla suomenhevostammalla, Ainolla. Ainon omistaja oli tietenkin lähtenyt meille kuskiksi ja loppujen lopuksi lähes puolet tallityttöporukasta oli ahtautunut mukaan kannustusjoukoiksi, niin kuin he itse sanoivat. Hevoskuljetusautomme ei sinällään ollut herättänyt huomiota, mutta toiseksi kuskiksi lähteneen Sannan täyteen ahdettu vanha Opel Kadett oli sen sijaan saanut enemmänkin katseita osakseen, varsinkin kun auto natisi uhkaavasti kuin liitoksistaan reveten kaartaessaan viimein vieraalle tallipihalle hevoskuljetusauton perässä. Toisaalta se ei ollut mikään ihme, ottaen huomioon mikä määrä tyttöjä autosta purkautui pihalle vain hetkeä myöhemmin.
Aamupäivä itsessään eteni nopeaa tahtia ja ennen kuin huomasinkaan, olin jo Ainon selässä verryttelyalueella hyppäämässä lämmittelyesteitä. Olin juuri ylittänyt onnistuneesti okserin kun katseeni sattui osumaan tuttuun talliporukkaan ja olin tippua alas Ainon paljaasta selästä, kun huomasin mitä heidän mukaan ottamassa pahviplakaatissaan oikein luki, vieläpä oikein kissankokoisin kirjaimin: ”Saana ja Aino voittoon, muut voi hypätä suoraan kaivoon!” Ei … Olin juuri viittomassa Sannalle kansainvälisellä kurkunleikkaus-käsimerkillä mitä mieltä olin kyltistä, kun samassa minut ja Aino kuulutettiinkin kentälle. Ihan kuin minua ei olisi jännittänyt jo muutenkin tarpeeksi, vaikka kyseessä oli tavalliset pikkukilpailut, oli lisähaasteena kuitenkin satulatta ratsastaminen ja vaikka Aino oli hyvä hyppäämään, tamma osasi kuitenkin olla myös haastava sillä se oli tunnetusti myös herkkä kieltämään.
Ihme kyllä, itse suorituksemme sujui kuitenkin aikalailla lähes täydellisesti. Kaikki olivat hiljenneet suorituksemme ajaksi, luojan kiitos myös yli-innokas kannustusjoukkomme alun vislauksien jälkeen, ja saatoin keskittyä vain kieli keskellä suuta ohjaamaan Ainon tarkasti esteeltä esteelle. Pakkanen kipristeli poskilla ja lumihiutaleet leijailivat ympärillämme, mutta Aino teki tarkkaa työtä ja hyppäsi puhtaasti läpi radan lumen vain lennähdellessä paakkuina tamman kavioista. Kun viimeinenkin este oli takana, tuttu tyttöporukka puhkesi riemukkaaseen hurraukseen ja minäkin huokaisin syvään helpotuksesta, hellittäen otteeni Ainon harjasta. Mutta tiedättehän sanonnan, ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa? Sillä seuraavassa hetkessä, juuri kun olin hidastamaisillani Ainon raviin, raudikko säikähtikin aidalla kyltin kanssa keikkuvaa Sannaa ja hyppäsi sivuun isolla loikalla, jolloin minä tietenkin menetin tasapainoni ja epätoivoisista selässä pysymisyrityksistäni huolimatta valahdin selälleni lumihankeen. En tosin irrottanut otettani ohjista, vaan Aino hinasi minua muutaman metrin perässään ennen kuin tamma pysähtyi kentän laidalle korvat epäluuloisesti luimussa.
Joten tässä sitä oltiin. Miettimässä miten hienoa olisi hautautua lumen alle tuijottavan yleisön edessä. Mutta kai näyttävästä poistumisesta saisi lisäpisteitä, eikö? Huokaisin kun Ainon turpa ilmestyi näkökenttääni ja heinäntuoksuinen henkäys lämmitti kasvojani. Joojoo. Noustaan ylös sitten. Eihän tässä mitään hävittävääkään ollut, minusta tuntui että talliporukkamme oli jo muutenkin ehkä jäänyt jostain syystä ihmisten mieleen. Niinpä nousin jaloilleni vaatteitani lumesta pudistellen ja suoritin tyylikkään hovikumarruksen yleisön ja tuomariston suuntaan ennen kuin poistuin kentältä selkä suorana hienoinen hymy huulillani keikkuen, rautias suomenhevostamma vierelläni ja tutun, ehkä ihan vähän sekopäisen talliporukan kannustushuudot korvissani kaikuen: ”Hyvä Saana ja Ainoo ..!”
Todentuntuinen tarina huumorilla maustettuna. Sujuvaa kuvailua ja nerokasta ottaa myös muut tallilaiset tarinaan mukaan.
2. Miltsu ‐ Tohveli
Puuh, vihdoin sain ponnisteltua itseni jakkaralta suokkiorini Tohvelin selkään! Olin kyllä aiemminkin ratsastanut orilla ilman satulaa vaihteluna, mutta esteitä emme juurikaan olleet satulatta hyppineet. Nyt olin kuitenkin lupautunut esteluokkaan Tohvelilla ilman satulaa, kaikkea sitä saankin päähäni.
Jo verkkaillessani suokkioria kentällä, aloin katua ilmoittautumistani. Varsinaisesti Tohveli ei ollut erityisen kamala, tavalliseen tapaansa se kyllä hirnahteli tammoille ja sain muutamankin kerran muistuttaa läsnäolostani. Ongelmana oli kuitenkin Tohvelin hyppytyyli, välillä hypyt olivat täydellisiä ja välillä kaikkea muuta.
Oma lähtövuoroni tuli nopeasti ja ravasin orin kanssa kisakentälle. Ensimmäiset muutama este sujuivat kerrassaan erinomaisesti, mutta kolmannella esteellä joka oli okseri, oma tasapainoni horjahti. Nopeasti tarrasin kuitenkin Tohvelin pitkästä harjasta kiinni, orin hidastaessa hypyn jälkeen lähes käyntiin.
Saatuani tasapainoni takaisin, jatkoimme rataa taas hyvässä temmossa. Muutaman varsin erikoisen hypyn ori vielä otti, mutta sinnittelin radan loppuun asti kyydissä pysyen. Jo hyväksytty tulos oli meille voitto!
3. taffel – Finhalen
Haulin kanssa eläminen on aina aika villiä, myönnettäköön ettei ihan hirveästi ole tullut harrastettua ilman satulaa ratsastamista sattuneista syistä. Siitoseläkkeelle päästyään tamma on kuitenkin rauhoittunut ehkä puoli astetta, joten päätin repäistä ja ilmoittaa senkin mukaan kisoihin. Ompahan ainakin pehmeä lumipenkka mihin sukeltaa pää edellä!
Sitaisin kipakan kopukan kaulaan turvanarun, punttasin itseni vauhdista selkään ja suunnistin jollain pikapassilla verryttelyyn. Otin verkat aika varovasti, yritin kaikkeni jotta Hauli ei keräisi turhia kierroksia ja pitäisi edes pienen järjen aavistuksen mukana. Esteetkin olivat tänään puolet siitä mitä lohikäärmeen kanssa on kisoissa hypätty, joten ihan mitään tappovirettä ei tosiaan tarvittaisi. Hiukan meni silti laukka varsin ilmavaksi ensimmäisten verkkahyppyjen jälkeen, mutta olin jopa yllättynyt miten hyvin Hauli pysyi hallinnassa ja kuulolla.
Vaan sinne verryttelyyn se kuuntelu sitten melkein jäikin. Lähtömerkin törähdys herätti selvästi kauniita muistoja, hevonen meinasi lähteä lentoon kun se todella oivalsi olevansa Kilpailuissa. Keräsinkin ohjat niin tiukalle kuin sain ja tarrauduin henkeni edestä turvanaruun, samalla kun lähdimme loikkimaan kohti ensimmäistä estettä. Esteen jälkeen pari ensimmäistä askelta oli hiukan hämmentyneitä – mitä ihmettä nämä piskuiset kääpiöesteet täällä oikein tekevät, eikö me kisoihin tultukaan? Hauli heitti murheet mäkeen reippaan pärskähdyksen myötä, pyöräytti häntäänsä pahaa enteilevästi ja spurttasi matkaan, selvästi tuumaten jotta nämä kavaletithan vain mahdollistavat nopeamman vauhdin. Siinä kohtaa kiitinkin liukkaan talvikarvan poisklippausta ja grippipaikkoja pöksyissä, kun punainen paholainen liiteli menemään minkä vain pitoa jalkoihinsa sai. Joku pieni suojelusenkeli pysyi kuitenkin matkassa, sillä maaliin selvittiin kaikkien ihmeeksi yhtenä rykmenttinä eikä perinteisiä katapulttipukkejakaan nähty.
Kouluratsastus
4. Helppo C
1. taffel – Amaranth LAC
Meidän pieni Hilla-shirpukka onkin eri etevä kouluratsu, joten se pääsi tottakai myös talvisiin kisoihin mukaan. Kaikkien tauotta sähläävien, riehuvien, kiukuttelevien tai muuten vain urpojen hevosten jälkeen Hillan taluttaminen ulos rekasta ja selkään kiipeäminen tuntui ihan maailman parhaalta asialta. Kun omistaa tallillisen hevosia mitä nyt meikäläinen tuppaa keräilemään, osaa ihan todella arvostaa sitä hetkeä kun alla on tuhat kiloa rauhaa ja rakkautta.
Tänään ei onneksi ollut herne patjan alla-prinsessapäivä, vaan pikkujätti tallusteli tyytyväisenä menemään ja ihmetteli uusia maisemia tallustelun ohessa. Rata me suoritettiin kuin vettä vaan, Hillaakin selvästi piristi hiukan perinteisistä poikkeavat kisat lumisateessa ilman tympeitä satuloita pörröistä, punaista talvikarvaa litistämässä. Ihan joulumielellehän siitä tuli, viimeistään siinä kohtaa kun radan jälkeen saattoi hörppäistä lämpimät glögit loppukäynneissä keinumisen tahtiin!
Rauhallinen tunnelma välittyy ruudun toiselle puolelle ja pistää haaveilemaan karvaisella shirellä ratsastuksesta glögimuki kädessä.
2. taffel – Granstad Quackerjack & Päivärinteen Maestro
Joukosta erottumiseksi ei riitä joillain shireillä ja minishettiksillä ratsastuskisoissa tuuppailu, joten sain jälleen erittäin paljon (not) kannatusta kotitallilla keränneen ajatuksen; ei parivaljakkoa, mutta pariratsastusta! Yleisössä alkoikin paljonpuhuva supina, kun omalla vuorollani tupsuttelin kouluradalle kahdella minishettisorilla ratsastaen. Loppujen lopuksi ongelmaksi ei niinkään muodostunut kahden orin pistäminen pariin tai edes kahdella ponilla ratsastaminen samaan aikaan, vaan kaksikon syvä ystävyys – muistin taas, miksi näiden kahden kanssa ei ikinä pitäisi tehdä mitään samaan aikaan. Lyhyen radan aikana nähtiinkin mitä jännittävimpiä loikkia, jakautumisyrityksiä, ryntäyksiä ja muita pieniä shettispoikien oivalluksia, joku siisti ja tyylikäs suoritus on kyllä ihan viimeisenä listalla jos tätä pitäisi lähteä kuvailemaan.
5. Helppo A
1. Otterley – Rafeeqah ox
Menin sitten häviämään vedonlyönnin ratsuttajallemme Andreakselle ja siitä hyvästä sain lähtöpassit Pikkulinnun tallin Ilman satulaa –kilpailuihin. Mies nimittäin oli bongannut ilmoituksen kilpailuista juuri sopivasti miettiessään minulle sopivaa tehtävää, kun olin veikannut edellisen kasvattimme sukupuolen väärin (typerä perinne minun ja Andreaksen välillä). Armollisesti sain kuitenkin luvan ottaa ratsukseni tallin arabitamman Rafin, joten pudotus ei olisi aivan yhtä korkea Andereaksen hyväksyttyjen kisahevosten -listan suurien puoliveristen selästä. Andreas lupasi tietenkin voitonriemuisesti virnuillen tulla kuvaamaan videolle koko suorituksen.
Rafi on varsin energinen ja pirtsakka tamma, jolla vauhtia riittää, eikä yllättävä lumikerros ja pikku pakkanen ainakaan rauhoittanut tammaa. ”Voinko teippaa tyynyn mun takamukseen?” marmatin Andreakselle, joka lastasi Rafia ulos trailerista samalla, kun vaihdoin ihanan pehmeää toppatakkiani kisavarustukseen. ”Mä luulen, ettei kilpailuasu oo ihan niin vapaa”, Andreas nauroi ja ojensi Rafin narun minulle. ”Pistä poni hienoks, mä meen kattoon saako täältä jotain sapuskaa”, mies taputti minua lohduttavasti olalle ja katosi kohti tallia. ”Kiitos vaan avusta”, murisin miehen perään puoliääneen.
”Ehtiiks kukaan punttaamaan mua hevosenselkään? Mun rakas avustaja näköjään jo unohti mun olemassaolon…” huhuilin epätoivoisena tallipihalla, kun Andreas suvaitsi saapua paikalle suu edelleen täynnä mokkapalaa. ”Miten me ollaan ikinä selvitty GP-kisoissa radalle asti”, marmatin, kun Andreas vihdoin pääsi kuuloetäisyydelle, sillä mies ei tuntunut ottavan näitä kisoja yhtään tarpeeksi vakavasti. Toisaalta Andreas ei ollutkaan se, joka tuiskahtaisi takapuolelleen ja pääsisi youtuben huumorivideoksi, jos Rafi päättäisi tehdä jotain odottamatonta.
Jännitykseni alkoi helpottaa, kun viimein istuin hevosenselässä. Rapsuttelin Rafin säkää ja hain hyvää asentoa, vaikka tamma tuntuikin auttamattoman pieneltä ja kapealta, kun viime aikoina ratsuna oli ollut 170cm puoliverioreja. Kiitin kuitenkin luojaani, etten ollut sellaisen selässä nyt. Sain anottua Andreaksen taluttamaan minut verryttelyalueelle, jotta sain vielä hetken tunnustella Rafin mielialaa, ennen kuin pääsisimme tositoimiin. Kaikeksi onneksi Rafi vaikutti olevan varsin hyvin kuulolla, vaikka vastasatanut lumi saikin tamman nostelemaan kavioitaan hieman teatraalisesti.
Andreas vapautti meidät Rafin kanssa verryttelyalueelle ja olin jo valmistautunut henkisesti pukkilaukkaan, mutta mitään ei tapahtunut. Niinpä hengitinkin muutaman kerran syvään ja nostin varovaisesti ravin. Rafi vastasi hyvin apuihin ja pääsin yllättymään positiivisesti, sillä tamman ravissa oli yllättävän mukava istua (taas ainakin omiin puoliverisiini verrattuna). Pikku hiljaa aloin rentoutua, eikä kilpailut yhtäkkiä tuntuneetkaan aivan täysin tuhoon tuomituilta. Taivuttelin Rafia ravissa jonkin aikaa ja huomasin, kuinka yhteys hevoseen alkoi löytyä aina vain paremmin. Kun hetki tuntui sopivalta, nostin laukan ja laukkasin Rafin kanssa muutaman ympyrän. Itsevarmuuden puuskassa hyppäsin kentälle pystytetyn verryttelyesteenkin, mikä tosin oli virhe, sillä Rafin valtavan loikan jälkeen sain käyttää kaikki akrobaatinkykyni, jotta sain korjattua istuntani jälleen hyväksi. Onneksi Andreas ei saanut tätä videolle!
Pian olikin aika ratsastaa radalle. Rafi liikkui reippaasti ja kuunteli hyvin apujani, joten hetkeksi ehdin unohtaa, että olimme kilpailuissa ilman satulaa. Edes pieni lumisade ei haitannut keskittymistä. Tervehdin tuomareita iloisesti hymyillen ja aloin suorittamaan rataa liike kerrallaan niin huolellisesti kuin osasin. Välillä tasapainoni hieman horjahteli varsinkin siirtymisissä, mikä taisi näkyä Rafista, mutta yritin olla kiinnittämättä virheisiin liikaa huomiota ja jatkaa vain iloisesti eteenpäin. Vasta kun pysähdyimme lopputervehdykseen, muistin jälleen hengittää. Voitonriemuisena taputin Rafin kaulaa ja näytin kieltä Andreakselle, joka oli jäänyt ilman hulvatonta putoamisvideota.
Mukaansatempaava, todentuntuinen tarina. Hauskoja lausahduksia ja kuvailuja. Päivän parhaita tarinoita.
2. Mila – Petäjävaaran Uppotukki
Vaikka Turolla oli kisaura jo takanapäin, päätin mielenvirkistykseksi lähteä orin kanssa Pikkulinnun tallille kisaamaan yhdessä kouluratsastusluokassa – ja vieläpä ilman satulaa.
Paikanpäällä satoi lunta oikein pyryttämällä ja kun meidän vuoromme oli astella radalle, lumisade vain rankentui. Hieman ärsytti silmiin tunkevat räiskäleen kokoiset lumihiutaleet, mutta Turo mennä puksutti kouluradan läpi ihan helposti välittämättä kamalasta kelistä. Pienen hepulipukin ori päästi kentän toisessa päässä, mutta koska kimoa oria ei kovin helposti lumipyryn takaa nähnyt, ei tuomaristo Turon pukkia huomannut ollenkaan. Pääsimme radan läpi lähes puhtain paperein ja olin tyytyväinen kisaeläkeläisen suoritukseen. Turostakin näytti olevan hauskaa, kun pääsi pitkästä aikaa kokeilemaan onnea kisaradalla eikä aina vaan kierretty kotikenttää tai -maneesia.
Meidän jälkeemme oli useampi ratsukko vuorossa, joten ennen lopullisia tuloksia saimme hetken viettää Turon kanssa niin sanotusti laatuaikaa herkuttelemalla eväsleivillä ja omenoilla. Namnam.
6. Vaativa A
peruttu, ei osallistujia
