Kuiskun varsominen käynnistyi tammikuun kuudentena päivänä klo 23.30 jälkeen aivan normaalisti. Mutta varsaa ei alkanutkaan kuulua. Ei muuta kuin soitto päivystävälle eläinlääkärille. Odottavan aika oli pitkä, etenkin kun eläinlääkäri oli tulossa aivan toisesta päästä kylää. Hän oli ollut siellä auttamassa toisen tamman varsomisessa, mutta onneksi se homma oli jo suoritettu, joten hän saattoi lähteä matkaan heti.
Kuten epäilimmekin, varsa oli virheasennossa. Asento ei ollut parhaimmasta päästä, muttei myöskään niin paha, että se olisi vaatinut keisarinleikkauksen. Toimiin oli kuitenkin ryhdyttävä välittömästi, sillä kummankin hevosen henki oli vaarassa. Onneksi eläinlääkärillämme on rautainen ammattilainen ja hänen ansiostaan päivän ollessa vaihtunut jo seuraavaksi saimme toivottaa tervetulleeksi komean orivarsan maailmaan. Vielä ei kuitenkaan voitu huokaista helpotuksesta, sillä sekä Kuisku että varsa olivat todella heikossa kunnossa.
Eläinlääkäri tutki molemmat hevoset ja selvisi, että kaikesta huolimatta mitään suurempia vammoja tai ongelmia ei vaikeasta tilanteesta huolimatta ollut. Niinpä oli vain seurattava tilannetta ja toivottava parasta. Ensimmäiset maitonsa varsa kuitenkin sai tuttipullosta, sillä Kuisku ei ollut tarpeeksi vahva nousemaan. Pikkumies sen sijaan yllätti meidät nousemalla jo tunnin kuluttua syntymisestä omille jaloilleen. Lopulta kun muutamaa tuntia myöhemmin Kuiskukin viimein nousi, käveli varsa haparoivin askelin emänsä luo ja ryhtyi juomaan ahnaasti.
Molempia on nyt seurattu tarkkaan ja päivä päivältä Kuisku varsoineen ovat vahvistuneet. Kuisku ainakin alkaa olla jo entisensä, mikä on hyvä kun ottaa huomioon miten vilkas lapsi sillä oikein on. Se on varsinainen villivarsa. Huolet hevosen menettämisestä alkavat olla takanapäin, sillä nyt huolen aiheena on ennemminkin se, että mitä varsa seuraavaksi mahtaa keksiä emänsä tai jonkun muun pään menoksi. Ainakaan ei ole epäselvää keiltä se on geeninsä perinyt.
