Valmennusputkeni sen kuin jatkui, mutta tällä kertaa suuntasinkin Fiktion sijasta Pikkulinnun tallille. Siellä tarkoitukseni oli pitää estevalmennus holsteintamma Donnalle ja Miljalle. Sää oli onneksi tänään varsin suotuisa, pakkasta oli pari astetta ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta heijastaen sen häikäsevästi lumihangesta. Saatuani autoni parkkiin suuntasin kohti tallin pihaa, jossa vastaan tulikin Milja hevosineen. Tervehdin naista ja kävelimme yhtä matkaa tallipihan läpi kentälle, jossa Milja ryhtyi lämmittelemään ja verryttelemään persoonallisen näköistä tammaansa, kun minä ryhdyin kasaamaan estetolppia radan muotoon.
Donna ei säväyttänyt alkuverryttelyjen tai -hyppyjen aikana kovinkaan paljoa, sillä tammaa ei näyttänyt pikkuesteet tai tylsä kouluvääntö kiinnostavan. Melko pian Milja kuitenkin ilmoitti olevansa valmis aloittamaan, sillä Donna kuulemma aloitti työnteon vasta vähän isommilla esteillä. No, eivätpä radankaan esteet olleet sitä 80cm korkeampia, mutta eihän sitä heti aluksi voinut korkeuksia tappiinkaan nykäistä. Niimpä ryhdyin selostamaan ratsukolle lämmittelytehtävää, johon kuului neljä estettä ja kuusi hyppyä, muutama tiukka kurvi ja yksi suhteutettu väli. Donnan hyppytyyli oli suorastaan naurettavaa katsottavaa; minulle ei olisi tullut mieleenkään, että moisella tavalla yli rämpivä otus hyppäisi oikeasti sujuvasti 130cm ratoja. Milja ratsasti hevosen hösläämisestä huolimatta siististi ja tarkasti, ja sai laukan säädeltyä aina vaadittuihin askelmääriin esteiden välissä.
Lämmittelytehtävän alettua sujumaan otimme koko radan käyttöön, jonka korkeus vaihteli 90-95cm korkeuksilla. Pyysin ratsastajaa ottamaan ensimmäisen sarjan välin viidellä lyhyellä laukka-askeleella ja seuraavan sarjan eteen ratsastetulla laukalla kolmella askeleella. Milja teki työtä käskettyä ja sai edelleen säädettyä tammansa askeleet erinomaisesti esteiden väliin. Pian pääsin korottamaan esteitä hieman lisää, ja pyysin ratsukkoa tekemään nyt mahdollisimman nopean mutta tietenkin puhtaan radan. Muutoin homma onnistui vallan mainiosti, mutta eräälle okserille ratsastajalle kävi laskuvirhe, jonka Donna korjasi yhdellä korjausaskeleella joka taas aiheutti puomin putoamisen. Seuraavalla kierroksella ratsukko sai ratsastaa vielä uudestaan reippaassa tahdissa, sillä tällä kertaa kellottaisin suoritukselle ajan. Tämä kerta sujuikin tasaisemmin ja tarkemmin kuin edellinen, eikä aikakaan ollut lainkaan pöllömpi. Loppuun pyysin ratsukkoa tulemaan vielä sarjan pari kertaa vuoroin neljällä ja vuoroin viidellä laukka-askeleella, joka sujui alusta alkaen hyvin. Näihin tunnelmiin olikin hyvä lopetella, ja ratsukon ruvetessa loppuverryttelemään minä ryhdyin korjaamaan esteitä pois kentältä ja kertomaan ratsastajalle palautekommentteja.
