Reilu viikko viimeisimmästä kerrasta ja olin valmiina toimintaan. Maneesissa oli edellisen ratsukon esteet yhä paikallaan, joihin muutin korkeuden meidän treeniin sopivaksi, eli noin 80cm korkeuteen. Ratsukko aloitteli käynnillä pitkin uraa ja lähdin taas lämpimikseni kävelemään ratsukon vierelle. Tällä kertaa sain ratsastajasta irti muutakin kuin hymyn ja hymähdyksen, juttelimme säästä..
Treeniä aloiteltiin ravissa ja useilla volteilla. Chinook vaikutti taas omalta reippaalta itseltään, joka odotti jo esteille pääsyä, eikä olisi millään malttanut seisoa pysähdyksissä ja peruutukset tehtiin kuin mielenosoituksena tylsästä treenistä. Laukkaan siirryttäessä orista löytyi taas aivan uusi vaihde sillä vauhtia oli enemmän kuin pienessä kylässä. Ratsastajan ilme ei muuttunut, mutta asenteesta huomasi, että nyt ori pistetään ruotuun kerralla. Chinook ei kerennyt montaa omatoimista irroittelu yritystä tehdä, kun oli jo ratsastajansa alla kuuliaisena ratsuna. Esteille tullessa kuitenkin ori yritti onneaan mennä omaa tempoa, mutta ratsastaja pisti orin samantien ruotuun. Ori kokeili onneaan useasti, mutta ei onnistunut saamaan omaa tahtoaan.
Sade ropisi maneesin kattoon ja siitä Chinook yritti saada kimmokkeen pelästymiseen, mutta turhaan. Ratsastaja ei tuntunut hievahtavankaan orin pelästymiseen vaan rauhoitti orin samantien. Laukka jatkui vaikka sade rummutti jo kovassa tahdissa maneesin kattoa. Hetkesi laukan keskeytyessä ori taas kuunteli nyt jo tasaantuvaa sadetta ja yritti säikkyä olematonta, turhaan.
Loppuverryttelyissä ori oli jo niin väsynyt, ettei edes yrittänyt samaa tempausta. Pikemminkin pitkälleen heittäytyminen ja piehtarointi oli orin mielessä. Ratsastaja pyyhkäisi kevyesti hikeään ja orin pysähtyessä hän oli jo askeleen edellä ja patisti oria taas liikkeelle. Selästä alas laskeuduttaessa orin hien aiheuttama kutina tuntui ylitse pääsemättömältä ja ori piti saada samantien liikkeelle, ettei satula jäisi piehtaroinnissa alle.
