Marraskuun ensimmäinen arkipäivä… Sateinen ja kylmä aamupäivä. Lämmitin ratsastuksesta kylmettyneitä käsiäni kahvikuppia vasten ja mietin mitä kummaa sitä keksisi näiden päivien piristykseksi. Selasin maanlaajuista juorulehteämme, Hevostallia, kun silmiini osui sana ”ponilaukat”. Ponilaukat, siis joku oikeasti kilpailee suomessa poninsa kanssa laukkakilpailuissa. Tästä on pakko ottaa lisää selvää. Uppouduin lehden artikkeliin ja join kahvini loppuun.
Chinook ei arvostanut sitä kun päätin tehdä sen kanssa vielä toisenkin ratsastuslenkin tänään. Mutta tällä kertaa emme menisikään hallitusti koulukiemuroita maneesissa, lähtisimme revittämään täysiä maastoon. Miten kummassa en ollut tullut ajatelleeksi, että Chinookin kanssa voisi hyödyntää sen räjähdysherkkyyden ja taipumuksen ratsastajan holtittomaan kuskaamiseen kiitolaukassa. No, tänään ottaisimme selvää mitä Chinook sanoo kun sille antaa luvan moiseen perseilyyn.
Puolisen tuntia myöhemmin palasin ratkiriemukkaalta maastolenkiltä puuskuttavan Chinookin kanssa. Olimme varmasti komea näky kun viiletimme pitkin maita ja mantuja yltäpäältä kurassa. Chinook ei ollut uskoa todeksi kun sen ryöstäessä painoin pohkeet tiukemmin kylkiin, ohjat lähelle korvia ja kannustin sitä laukkaamaan vielä lujempaa. Aina aiemmin se oli saanut tukkapöllyä moisesta viilettämisestä.
Hoidettuani Chinookin kävelin toimistoomme kertomaan ilouutisia Miljalle.
”Mitä sä oot tehnyt, käynyt mutakylvyssä ponien laitumella?” kysyi Milja. Vastasin hänelle riemusta nauraen ”Ehei, meidän Chinookista tulee laukkaponi! Vedettiin just semmonen lenkki maastossa että meinas mummuilta sydän pysähtyä kun viiletettiin niiden ohi.”
Ja niin alkoi meidän treenaaminen tuleviin koitoksiin.
