Estevalmennus, valmentajana rukkanen
Palasin pitkästä aikaa Pikkulinnun tallille valmentamaan tuttua ratsukkoa, Miljaa ja Kuiskua. Tällä kertaa sää oli kaikkea muuta kuin kaunis ja silkkikarvainen ruunikko oli muuttunut tyypillisen suomenhevosen tapaan muistuttamaan etäisesti mammuttia talvikarvassaan. Koleasta säästä ja pimeästä huolimatta kävelimme ratsukon kanssa kentälle. Onneksi valaistus oli hyvä eikä kentän pohjakaan ollut huonossa kunnossa. Rakensin neljä pientä ristikkoa samalla kun Milja ja Kuisku tekivät alkulämmittelyitä. Pieni esterata oli pian valmis ja pyysin ratsukkoa siirtymään raviin. Kuisku vaikutti innostuneelta nähtyään esteet eikä se olisi millään halunnut kuunnella ratsastajan apuja. Milja sai toden teolla tehdä töitä pitääkseen tamman uralla. Ensimmäisenä ratsukko saisi hypätä pitkänsivun myötäisen ristikon, jolle tultaisi ravissa, esteen jälkeen siirryttäisi laukkaan ja edettäisi kaarevaa tietä seuraavalle esteelle, jonka jälkeen hidastettaisi raviin. Korkeutta ristikoilla oli maksimissaan 50cm. Ensimmäinen lähestyminen tuli hätäisesti, Kuisku olisi halunnut mennä paljon kovempaa. Ristikko ylittyi puhtaasti, laukassa seuraavalle ja puhdas ylitys, mutta Kuisku oli sitä mieltä ettei siirry raviin vaikka pakotettaisi. Pyysin Miljaa jatkamaan laukassa seuraavalle esteelle, jotta ratsukko ei jäisi keskelle kenttää taistelemaan. Oli parempi antaa energiselle Kuiskulle lisää tekemistä. Este ylittyi nätisti, Milja suuntasi katseensa hyvin seuraavalle ristikolle ja ratsukon matka jatkui jo paremmalla yhteistyöllä. Viimeisen ristikon Kuisku hyppäsi melkein tasajalkaa, mutta ratsukko päätyi silti esteen ylitse. Pyysin ratsukkoa hidastamaan hetkeksi käyntiin ja sillä välin muutin ristikot pystyiksi. Korkeus oli nyt suunnilleen 60cm. Seuraavaksi rata otettiin kokonaan laukassa, keskittyen tekemään lyhyet, siisti tiet ja lähestymään esteitä maltillisemmin. Ensimmäinen hyppy meni hieman hutiloiden ja Kuisku pudotti takasillaan puomin. Seuraavalla esteelle tultaessa Milja keskittyi paremmin pitämään lähestymisen siistinä, Kuisku hyppäsi puhtaasti ja matka jatkui maltilisesti eteenpäin. Kehuin ratsukkoa heidän selvitessä lopusta radasta puhtaasti. Kuisku kulki uralla tyytyväisenä, silmin nähden rentoutuneena ja ennen kaikkea tamma oli kuulolla. Keskittyneen oloinen ratsukko suoritti radan uudestaan, paremmilla lähestymisillä, selkeämmillä teillä ja kaikki toimi nätisti yhteen. Kehuin molempia ja teimme vielä loppuun muutaman pikkuharjoituksen, jotka sujuivat ratsukolta leikiten. Loppukäyntien aikana keräsin esteet kentältä pois.
Joulu 2015: Uudenvuoden estehyppelyt
Tervetuloa mukaan Pikkiksen ERJ:n alaisiin tarinakilpailuihin!
Kilpailupäivä: 01.01.2016
Viimeinen ilmoittautumispäivä: 31.12.2015
Järjestyspaikka: Pikkulinnun talli (PIKK6753)
Vastuuhenkilö: Milja (VRL-00692)
Arvontatapa: tulokset ratkaistaan laittamalla tekstit paremmuusjärjestykseen
Luokat ja osallistumisrajoitukset
1. Puomiluokka, tuom. Milja
Kirjoita opettavainen tarina tästä päivästä lyhyesti ja ytimekkäästi. Tarinan pituus saa olla maksimissaan 150 sanaa.
2. 60 cm, tuom. Milja
Kirjoita kuvaus kilpasuorituksestanne, sisällytä tarinaan sanat supersankari, uudenvuodentina, korkea-arvoinen, pörröinen ja silmä. Sanoja saa taivuttaa, mutta niiden tulee esiintyä tarinassa samassa järjestyksessä kuin ne on edellä lueteltu.
3. 70 cm, tuom. Milja
Viimeisillään oleva Pikkiksen suokkitamma Kuisku onnistuu pääsemään isoine mahoineen kentälle juuri sinun suorituksesi aikana. Mitä Kuisku tekee? Kerro miten se vaikuttaa hevoseesi tai suoritukseenne.
4. 80 cm, tuom. Milja
Vuosi on vaihtunut ja uudet haasteet odottavat, mutta muistellaanpa vielä vuotta 2015. Tapahtuiko viime vuonna ratsastuskilpailuissa jotain minkä haluaisit vain unohtaa?
5. 100 cm, tuom. Milja
Pääset radalle suorittamaan ja sinulle kerrotaan, että rata pitääkin ratsastaa päinvastaisessa järjestyksessä. Miten suorituksesi käy?
6. 110 cm, tuom. Milja
Sinua ennen on enää yksi ratsukko, kun jaaritteluun taipuvainen mummosi soittaa. Mitä teet?
7. 120 cm, tuom. Milja
Ratsusi kieltää kaksi kertaa suorituksenne aikana ja teidät hylätään. Millaisilla esteillä ratsusi kielsi ja kuinka reagoit?
8. 130 cm, tuom. Milja
Näit viime yönä unta, että voitit luokkasi, mutta kunniakierroksella putosit hevosesi selästä. Mikä oli syy putoamiseen?
Kilpailut ovat avoinna kaikille!
Luokkiin mahtuu kolmekymmentä (30) osallistujaa
Ratsastaja saa tuoda kolme (3) hevosta yhteen luokkaan
Hevonen saa osallistua kahteen (2) eri luokkaan
Hevonen saa osallistua kerran yhteen luokkaan
Ratsastajan VRL-tunnus on pakollinen!
Osallistuminen
Osallistuminen sähköpostiin kkilpailut@gmail.com otsikolla Estehyppelyt:
Luokka nro
Ratsastaja (VRL-00000) ‐ Ratsu VH00-000-0000
Tarina
Tulokset
1. Puomiluokka
peruttu, ei osallistujia
2. 60 cm
peruttu, ei osallistujia
3. 70 cm
1. Lashrael (VRL-12379) – Ceinfryn Eirian VH14-024-0292
Ravasimme poniorini Erkin kanssa radalla odottaen lähtömerkkiä. Ori oli rento ja reipas hassu itsensä. Kunnes kentälle juoksee joko äärimmäisen lihava tai vain tiinenä oleva suomenhevostamma! Mitä ihmettä! Tamma pysähtyi syömään viimeisen esteen koristekukkia ja toivoin, että Erkki ei välittäisi itseään isommista tammoista… Kolme ensimmäistä estettä ori suoritti hienosti, tajuamatta, että radalle oli karannut toinen hevonen. Mutta sitten se alkoi! Erkki vain hirnui tammalle ja yritti katsoa mitä se oikein puuhasi. En voinut kuin nauraa ja yrittää ratsastaa radan loppuun niin hyvin, kuin tällaisessa tilanteessa olisi mahdollista. Ponini kulki aivan kaula kiemuralla sen yrittäessä tiirailla uutta tyttöystäväänsä, mutta virheittä se hyppäsi viimeisetkin esteet. Vasta maalilinjan ylittäessäni tallin työntekijä tajuaa tulla ottamaan tamman kiinni. Kehuin poniani, joka tajusi kuitenkin jotenkin kuunnella ihmistä. Kun tamma hävisi Erkin näköpiiristä, alkoi järkyttävä huuto. Pyörittelin päätäni ja ratsastin takaisin verryttelyalueelle, jossa muut kilpailijat nauroivat huutonaurua kummalliselle väliepisodille.
4. 80 cm
peruttu, ei osallistujia
5. 100 cm
peruttu, ei osallistujia
6. 110 cm
1. Minja.E (VRL-14226) – Rondigo RE VH15-066-0199
”Enää yksi ratsukko ennen meitä ja sitten me päästään näyttämään niille närhen munat” sanoin itsevarmana ratsulleni ja taputin tämän kaulaa. Olimme juuri hetki sitten siirtyneet kävelyyn, sillä viimeinen ratsukko ennen meitä aloitteli juuri rataa ja sitten tapahtuikin pahin painajaiseni. Puhelimeni pirahti soimaan (himskatti, unohdin laittaa sen äänettömälle) ja pian verryttelyalueella kaikui Antti Tuiskun peto on irti- kappale. Vastasin katsomatta soittajaa ja kuullessani soittajan äänen, olin enimmikseen peloissani.
”Hei Minja, täällä on Elvi-mummo. Mitä sinulle kuuluu?”
Mietin hetken seuraavaa siirtoani, mutta kohteliaana lapsenlapsena vastasin tälle.
”Hei Elvi. Nyt on hieman huono hetki puhua, olen juuri kilpailuissa ja vuoroni on seuraav…”
En saanut lausettani loppuun, kun vanha nainen oli jo ehtinyt aloittaa omien kuulumisien, vaarini kuulumisien ja jopa heidän naapurissa asuvan Leilan kuulumisien jaarittelun. Katsoin, kuinka radalla oleva ratsukko lopetteli suoritustaan ja hätäännyin pahemman kerran. Vain hetki ja meidät kuulutettaisiin radalle! Elvi tuppasi loukkaantumaan herkästi, joten en uskaltanut hänelle luuriakaan lyödä korvaan. Vaihtoehdot alkoi olla harvinaisen vähissä, joten päätin toteuttaa niistä älyvapaimman. Ratsastin pikaisesti verryttelyalueen valvojan luo ja ojensin tälle puhelimen.
”Mumise puhelimeen sen aikaa, että olen suorittanut radan”
Nainen katsoi perääni ihmeissään, mutta teki työtä käskettyä.
Rata sujui kuten piti ja kun viimein pääsimme pois sieltä, riensin hakemaan puhelintani. Nainen näytti hieman kyllästyneeltä kuunnellesaan seitsemänkymppisen mummoni turinoita ja ojensi luuria minua kohti heti, kun näki minut. Kiitin naista ja nostin puhelimen omalle korvalleni. Elvin taukoamaton selostus naapurin Veikon polvivaivoista ja Irma-Liisan uudesta superhienosta kattilasta olivat yhä käynnissä, joten fiksuna tyttönä ajattelin, ettei tämä ollut edes huomannut hetkellistä poissaoloani.
”Mitenkäs sinulla itselläsi menee?” huikkasin keskeyttääkseni naisen joutavan päiväiset höpinät ja siirrettyäni ne mummiini. Vaikka tilanne hoituikin hienosti tällä kertaa, en tosiaan toivo sen tapahtuvan uudelleen!
2. Lashrael (VRL-12379) – Bayna BRA VH15-001-0050
”Ai hei mummo! Tuota nyt on vähän huono hetki, voinko soittaa sinulle tunnin päästä?” vastaan mummoni puheluun. Mutta turhaan. Mummo alkaa selittää kuinka naapurin Emma-rouvan kissa oli karannut ja koko naapurusto oli kutsuttu etsimään kattia… ”Joo, se kissa on ihana, muistan kyllä. Nyt on oikeasti kiire, minun pitäisi mennä radalle ihan juuri… Olen kilpailuissa, muistatko? Puhuimme siitä eilen kun olin kylässä…” yritin muistutella mummoa, mutta turhaan. Mummoni alkaa olla jo vanha, eikä sen aivot pelaa enää niin kuin ennen. En kuitenkaan viitsi sulkea vain puhelinta. Verkkakentän laidalla valmentajani katsoo huolissaan ja selvästikin kiroaa, kun kuulee, että minut kutsutaan radalle ja höpötän vieläkin puhelimeen. ”Mummo-rakas, tässä on valmentajani Mirva, juttele hetki hänen kanssaan, minun täytyy käydä tekemässä yksi tärkeä asia. Palataan pian!” sanon mummolleni ja heitän kännykän valmentajalleni. Hänen ilmeensä oli vähintäänkin hämmentynyt, mutta sinne hän jäi juttelemaan hupsun mummoni naapurin kissasta. Minä puolestani karautin radalle ja kohti ensimmäistä estettä ennen kuin aika menisi umpeen…
7. 120 cm
1. Lashrael (VRL-12379) – Arnirmere VH15-015-0026
Kun hyppään rakkaalla Aarnellani, ei koskaan tarvitse pelätä. Se vain menee ja hyppää upeasti, kunhan ratsastaja osaa hommansa. Verryttelyhypyt sujuivat tänään erityisen hyvin. Aarne oli kuulolla ja lyhensi lähes automaattisesti askelta, kun tulimme liian isosti esteelle. Lähdin itsevarmasti radalle, kun kuulin olevani seuraavana. Laukkasin rauhallisessa temmossa radalla, kun yhtäkkiä ennen lähtölinjaa orini sinkoaa aivan eri suuntaan kuin olin ajatellut! Pysyin onneksi kyydissä ja tästä tempauksesta pääni selvitettyä huomasin kellon tikittävän ja ratsastin oria kiireellä kohti ensimmäistä estettä. Kun este tuli näköpiiriin, tunsin kuinka Aarne jännittyi ja askel muuttui lyhyeksi ja pompahtelevaksi. Yritin rentoutua itse ja vain rauhassa ratsastaa orin esteelle. Mutta ei, niin ei. Vain yhden askeleen päästä esteestä, Aarne sinkosi taas aivan toiseen suuntaan. Yritin pysyä kyydissä ja rauhoitella oria… Ratsastin ison ympyrän ja lähestyin ensimmäistä estettä, tavallista sinivalkoista pystyä kohti, kun Aarne alkoi taas pönttöillä. Aloin menettää jo hermoni yleensä niin kilttiin ja pelottomaan oriini ja ärähdin herralle ja reiluin avuin käskin Aarnea esteelle. Yllätyin, kun Aarne rentoutui ja lähestyi estettä mukavasti… vain pysähtyäkseen sen eteen, josta se laukkasi takaisin kavereiden luo verkkaporttia kohti… Huokaisin ja mietin, että mitä ihmettä pienen orin päässä oikein liikkui… Vai liikkuiko mitään…
2. Minja.E (VRL-14226) – Rondigo RE VH15-066-0199
Harjoittelumme oli selvästi mennyt perille ja kolme ensimmäistä estettä oli suoritettu puhtaasti, vaikka tavallisen pystyesteen lisäksi yksi niistä olikin ollut muuri ja yksi okseri. Erikoisimmat esteet oli suoritettu, lukuunottamatta viimeisenä odottavaa vesimattoa, joten ratsastin päättäväisin mielin Ronia kohti seuraavaa estettä. Homma ei kuitenkaan sujunut toivotulla tavalla, sillä ori päätti kieltää. Olin hämilläni ja kirosin mielessäni, kuinka tavallinen pystyeste oli niin pelottava, ennen kuin yritimme uudelleen. Edes toinen yrittämä ei tuottanut tulosta, sillä Roni kielsi jälleen. En ollut varautunut saman toistuvan, joten lensin kauniissa kaaressa esteen yli. Sisälläni kiehui. Meidät oli hylätty ja ainoastaan pystyesteen takia. Nousin jaloilleni ja nappasin vähän matkan päässä seisovan ratsuni ohjat käteen. Sitten poistuimme paikalta kiukun ja nolouden sekaisissa tunnelmissa.
8. 130 cm
peruttu, ei osallistujia
Joulu 2015: Uudenvuoden koulukarkelot
Tervetuloa mukaan Pikkiksen KRJ:n alaisiin tarinakilpailuihin!
Kilpailupäivä: 31.12.2015
Viimeinen ilmoittautumispäivä: 30.12.2015
Järjestyspaikka: Pikkulinnun talli (PIKK6753)
Vastuuhenkilö: Kati (VRL-00102)
Arvontatapa: tulokset ratkaistaan laittamalla tekstit paremmuusjärjestykseen
Luokat ja osallistumisrajoitukset
1. Helppo C, tuom. Kati
Kisasuorituksenne meni aivan pieleen, millaisen facebook tilapäivityksen teet päivästä? Kuka on ensimmäinen kommentoija ja miten hän kommentoi päivitystäsi? Kuinka vastaat kommenttiin?
2. Helppo B, tuom. Kati
Tallin lähistöllä aloitettiin ilotulitusrakettien ampuminen laittoman aikaisin! Miten sinä ja ratsusi selvisitte tapahtuneesta? Vähintään 100 sanaa.
3. KN Special, tuom. Kati
Verryttelyalueelta pääsi hevonen irti ja tietysti se juoksi suoraan sinun ja ratsusi luo kesken suorituksen. Kirjoita tarina suorituksestanne. Vähintään 100 sanaa.
4. Helppo A, tuom. Kati
Kirjoita vähintään 100 sanan tarina josta käy ilmi, että ratsusi kisahoitaja on nukkunut pommiin. Miten päiväsi sujuu? Saitko jokun muun avuksi vai hoiditko päivän yksin läpi?
5. Helppo A, tuom. Kati
Kirjoita kuvaus kilpasuorituksestanne, sisällytä tarinaan sanat villasukka, talitintti, notredamen kellonsoittaja, vihainen, aivovaurio. Sanoja saa taivuttaa.
6. Vaativa B, tuom. Kati
Unohdit hevosen satulan kotiin! Ehditkö hakea satulan kotoa, saitko jonkun muun tekemään sen puolestasi, lainasitko jonkun muun satulaa vai mitä ihmettä teit? Kirjoita vähintään 100 sanan tarina.
7. Vaativa A, tuom. Kati
Kirjoita tarina kilpailupaikalta josta käy ilmi ettei hevosesi meinaa pysyä hereillä. Mitä se on touhunnut viime yönä?
8. Prix St. Georges, tuom. Kati
Joulupukki toi hilpeyttä herättävän lahjan sinulle, ratsullesi tai teille yhteiseksi. Mikä se oli ja miksi se aiheutti hilpeyttä? Kirjoita alle 100 sanan kuvaus.
Kilpailut ovat avoinna kaikille!
Luokkiin mahtuu kolmekymmentä (30) osallistujaa
Ratsastaja saa tuoda kolme (3) hevosta yhteen luokkaan
Hevonen saa osallistua kahteen (2) eri luokkaan
Hevonen saa osallistua kerran yhteen luokkaan
Ratsastajan VRL-tunnus on pakollinen!
Osallistuminen
Osallistuminen sähköpostiin virtkati@gmail.com otsikolla Koulukarkelot:
Luokka nro
Ratsastaja (VRL-00000) ‐ Ratsu VH00-000-0000
Tarina
Luokat ja osallistumisrajoitukset
1. Helppo C
1. Anniina N. (VRL-09182) – Koidutko Kohtalokseni VH15-018-0265
Tilapäivitys: Ne jotka tietää vähänkin meidän Kintusta, ei varmaan ylläty jos kerron tamman hypänneen kouluaitojen ulkopuolelle kaiuttimista tulevan musiikin hieman nousseen volyymitasoltaan… Eihän sillä kotitallissa olekaan radiota karsinansa vieressä josta Mikko luukuttaa Europea 24/7.
Mikko (tallimestari): Kintulla alkoi selvästi Final Countdown.
Anniina N.: Mulla soi enemmänkin mielessä Beatlesien I’m a Loser –biisin kertosäe maatessani kisaradan kentällä :D
2. Minja.E (VRL-14226) – Trodaire VH15-046-0204
Facebook päivitykseni epäonnistuneen kilpailusuorituksen jälkeen:
”Ensimmäinen näyttäytyminen kouluratsastuskilpailuissa Timpan kanssa ja päin honkia meni koko homma! No, pohjalla on käyty ja tästä on suunta vain ylöspäin. Vielä me yllätetään, joten varokaas vaan!”
Ensimmäinen kommentoija oli yllättäen siskoni, jolla on aina sarkastisia kommentteja kaikkeen:
”On ihan ymmärrettävää ja hyväksyttävää, että nuoren ja osaamattoman hevosen ensimmäinen näyttäytyminen kisaradoilla ei mene nappiin. Etenkään kuin kouluttaja ja ratsastaja muistuttaa apinaa, joka hukkasi aivonsa”
Kommentin luettuani olin katketa naurusta. En koskaan keksi mitään yhtä purevaa takaisin, mutta samapa se:
”Kiitos Mari. Mä arvostan sun tukea!”
3. Joe (VRL-02528) – Fiktion Helinä
Joe päivitti tilansa: Ei taas ollut miun ja Helinän päivä ollenkaan. Kisoissa kaikki meni pieleen heti alusta saakka ja jouduttiin jopa lopettamaan kesken. Kylläpä hävettääkin taas! Ikinä ennen ei ole Helinän kanssa mikään mennyt näin pahasti pieleen, mutta kertakos se on ensimmäinenkin – ja toivottavasti viimeinen.
Elisa kommentoi: Valmentajanasi lohdutan, että näitä sattuu! Ja näitä muuten sattuu myös huippuratsastajille aina silloin tällöin.
Joe kommentoi: Kiitos! Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Eiköhän tää tästä.
2. Helppo B
1. Joe (VRL-02528) – Satulinnan Sunsweet Berries
Olen hieman ihmeissäni. Tai sanotaanko, että todella ihmeissäni. Joku huligaani päätti aloittaa rakettien ampumisen meidän tallin vieressä olevassa metsässä. Olin juuri Berrin kanssa menossa kentällepäin, kun räjähti. Ja kunnolla muuten räjähtikin ja moneen kertaankin vielä! Minä säikähdin ihan hurjasti ja taisin jopa vahingossa hieman siinä älähtää ja kirotakin päälle. Berri kuitenkin pysyi täysin rauhallisena. Tätä tosiaan ihmettelen, koska raketit räjähtivät melkein vieressä. Kylmän viileästi Berri kuitenkin osoitti minulle, että se haluaisi jo jatkaa matkaa. Mikäs siinä sitten, lähdetään hommiin vaan! Kunhan ei kukaan paukuta enää uudestaan samalla tavalla. Muuten saattaa päästä tallikoira ”vahingosa” irti! Hetkisen normaalia pidempään jouduin Berrin kanssa tekemään alkuverkkaa, jotta sain itseni rauhoittumaan. Berri ei edelleenkään osoittanut mitään merkkejä siitä, että se olisi säikähtänyt. Rohkea tamma!
2. Joe (VRL-02528) – Fiktion Helinä
”Jestas sentään!”, minä huudahdin kun raketti pamahti lähestulkoon korvan juuressa. Kuka kumma niitä edes ampuu jo aamupäivällä kello 11? No, tietenkin myös Helinä huomasi saman asian, tietenkin. Minulla pamppaili sydän kurkussa, vaikka olin jo tajunnut mikä tuo pamahdus oli. Helinä taas lähti lapasesta kuin ohjus konsanaan, vaikka se on yleensä laiska ja rauhallinen. Olin itse niin hämmentynyt tilanteesta, etten edes tajunnut heti mitä tehdä. Kummasti sitä kuitenkin tokenee säikähdyksestä yllättävän nopeasti kun on pakko. Yritin saada Helinää hidastamaan, mutta sepä ei tahtonutkaan kuunnella, koska sen piti päästä pakoon ja nopeasti. Hetken päästä se heitti pari pukkia, joita en osannut odottaa ja lensin suoraan pää edeltä lumihankeen. Loistava päätös muuten hyvin alkaneelle maastoretkelle! Kun pääsin ylös hangesta, huomasin, että Helinäkin oli pysähtynyt ja näytti hyvin pöllämystyneeltä. Ihan kuin se olisi kysynyt, että mitä minä maassa teen. Niinpä, mitä minä nyt täällä teen?
3. Joe (VRL-02528) – Teerivaaran John Lennon
Voi Jonttu raukkaa! Se, jos joku säikähti tänään kunnolla. Joku ääliö oli taas aloittanut aivan järjettömän aikaisin uudenvuoden vieton ja ampui raketteja aivan liian lähellä tallia. Jonttu parka vaan sattui hieman raketin tielle tarhaillessaan kaikessa rauhassa. Ei se raketti onneksi Jonttuun osunut, mutta meni aivan vierestä ohi ja pamahti lähellä olevan puun juuressa. Siitähän sitten vasta show syntyi kun Jonttu säikähti ja alkoi riehumaan aivan hulluna. Yritä siinä sitten sitä rauhoitella kun et pääse edes lähelle. Suht vaativalla, mutta kuitenkin rauhallisella äänellä, pikku hiljaa oria samalla lähestyen, sain sen kuitenkin rauhoittumaan ennen kuin se loukkaisi itsensä. Muut lähistöllä olevat hevoset olivat kanssa hieman hölmistyneitä, mutta Jonttu oli aivan säikkynä vielä tunninkin jälkeen pamauksesta. Loppupäivän se saikin viettää rauhassa sisällä. Säälistä annoin sille myös muutaman ylimääräisen porkkanan. Voi minun pientä ressukkaani!
3. KN Special
1. Anniina N. (VRL-09182) – Koidutko Kohtalokseni VH15-018-0265
Vaikka olen kisannut Kintun kanssa helppo B –tason kilpailuissa kymmenien sijoitusten verran, emme ole koskaan ottaneet osaa KN Special –luokkaan – nyt tamman oltua kisaeläkkeellä jo hyvän aikaa ajattelin ottaa sen poikkeuksellisesti mukaan Pikkulinnun tallin uudenvuoden koulukisoihin ja debytoida yhteisen KN –luokkamme. Aktiivisen valmentautumisen puuttuminen näkyi selvästi alkuradassamme, sillä Kinttu kyseenalaisti jokaisen antamani avun, oli se sitten kotoisin ohjasta tai pohkeesta. Viimein laukkaohjelman alkaessa aloin saada tuntumaa tammaan, ja harmittelin kovasti alkuradan luultavasti – ja oikeutetusti –matalaa pistesaldoa. Laukkalävistäjää suorittaessamme saimme yllättäen lisä-actionia rataamme, kun suuri musta puoliverinen ilmestyi lähellä olevan verryttelyradan suunnalta näyttävässä ravissa suoraan Kintun turvan eteen: suomineitoni päätti näyttää lännenratsun taitonsa ja suoritti lähes yhtä näyttävän sliding stopin välttääkseen yhteentörmäyksen. Hetken kaikki kentän lähellä olevat ihmiset ja jopa hevoset pysyttelivät aivan hiljaa, kuin miettien a) mitä kentällä oikein tapahtuu ja b) mitä ihmettä pitäisi tehdä seuraavaksi. Nopein reagoimaan oli tuo musta ruuna joka yritti tehdä Kintun kanssa lähempää tuttavuutta, saaden yllätyksekseni tammalta vastaukseksi luimimisen sijasta kevyen hörähdyksen. Ruunan tultua tarpeeksi lähelle sain napattua sen suitsista kiinni, jotka kisasteward tulikin pian ottamaan haltuunsa. Samalla hän kysyi haluanko aloittaa koko radan alusta vai jatkaisinko vain laukkaohjelmasta eteenpäin, johon minä innoissani vastasin aloittavani radan alusta. Steward kävi ilmoittamassa asiasta tuomarille, joka antoi hyväksyntänsä radan uusinnalle. Toisella yrittämällä Kinttu oli alkuradasta asti kuulolla ja huomattavasti iloisemman tuntuinen ratsastettava, joten tuon mustan karkurin ansiosta saimme vuoden viimeisestä kouluradasta molemmille hyvän mielen ja toivoa tulevalle yhteiselle vuodelle.
4. Helppo A
1. Mikaela (VRL-08085) – Pimennysmuuttuja
Mikaelalla ei ollut silloin hyvä päivä. Tosin joinain päivinä Mikaela mietti, oliko sillä koskaan hyvä päivä VARSINKAAN kun Mikaela olisi kaivannut hyvää päivää. Toisaalta Mikaela oli myös kauan sitten todennut olevansa jonkinlainen suuremman voiman keino huvittaa itseään. Mikaela tunsi itsensä hovinarriksi sinäkin päivänä, kun seisoi valkoisissa kisapöksyissään lähes nukkuvan Lusmun kanssa muiden ratsukoiden sinkoillessa ympärillä ja mietti, missä ihmeessä Cella oli.
Mikaela jopa soitti Cellalle ja sai vastaukseksi pelkkää puhelimen masentavaa tuuttausta. Tuut tuut tuut, puhelin sanoi ja lopulta Mikaela painoi punaista luuria tiputtaen puhelimensa vahingossa kuralätäkköön. Se ei suoranaisesti auttanut luomaan hyvää fiilistä siinä tilanteessa, kun kisahoitaja oli jo puoli tuntia myöhässä. Mikaela oli selvinnyt useimmista kisoista yksin ja tulisi vastaisuudessakin selviämään, mutta ei sillä kerralla ollut varautunut siihen. Myönnettävästi tätskät kansliassa katsoivat vähän pitkään, kun Mikaela ryntäsi maksamaan itseään hevosta perässä raahaten. Tietenkään hattarapäälle ei tullut mieleen pistää jytkyään siksi aikaa takaisin koppiin.
Jotenkin Mikaela onnistui välttämään myös buffetin perikadon, vaikka Lusmu olisikin halunnut mokkapaloja. Käyttäydy nätisti, niin voin ehkä hakea sulle yhden, Mikaela ajatteli kelloa vilkuillessaan. Myös ajankäyttöön oli laskettu yksi lisäkäsipari. Onneksi Lusmu käyttäytyi aina nätisti. Lisäksi kansliassa oltiin neuvottu käyttämään tallissa olevaa tilaa varustamiselle, mikä sai Mikaelan tyytyväiseksi.
Verryttelystä lähtiessään meinasi Mikaela unohtaa pintelit hevosensa jalkoihin. Mitä pystyi päättelemään verkan portinavaajan ilmeestä, kisojen henkilökunnan kuumin puheenaihe saattaisi olla vaalea suomenhevosori ja se sekopäinen nainen, jolla oli sinivioletit hiukset. Mikaela jätti portinavaajan syli täynnä pinteleitä ja karkasi radalle. Toivottavasti tuomari ei katsoisi ratsukkoa yhtä järkyttyneesti.
Radan jälkeen Mikaelaa vähän harmitti, ettei voinut päivitellä rataa kenenkään kanssa. Oli ironista, että vasta todellisen kiireen kaikottua Mikaela olisi eniten kaivannut kisahoitajaansa. Lusmu jäi mokkapalaa mussuttaen traileriin sidottuna Mikaelan rynnätessä autoon lukkojen taakse jätetyn puhelimen kimppuun. Cella oli soittanut viimeisen kymmenen minuutin aikana viisitoista kertaa. ”Ei hätää”, Mikaela vastasi ja vakuutti Cellan pysymään nyt kotonaan.
Lusmun lastaus oli helppoa yksinkin ja pian Miksu jo ohjasikin autonsa pois tallin pihasta. Hän oli päässyt jo hiekkatien päähän, kun tajusi sen:
Pintelit olivat yhä verkan portinavaajalla.
2. Disa (VRL-03335) – Call Letter Blues HRW VH04-031-3867
Kisa-aamun hektinen aikataulu ei helpottunut yhtään, kun avukseni lupautunutta Chrisseä ei näkynyt eikä kuulunut, vaikka kello alkoi olla jo sen verran, että kohta olisi hyvä lähteä tien päälle. Pommitin häntä viestein ja soittoyrityksin, mutta neiti ei antanut kuulla itsestään. Juuri ennen lähtöä kuulin puhelimeni soivan taskussa ”Chrisse – vihdoinkin!”
”Missä sä oot? Kello on jo aika paljon!” huudahdin puhelimeen, mutta sain vastaukseksi vain hämmästynyttä muminaa siitä, kuinka oli vuosisadan huonoin pila herättää tällä tavalla aamukahdeksalta.
Hetken asiasta vääntäessämme sain puristettua Chrissestä ulos, että hän oli muistanut kisojen olevan vasta ensiviikolla. Oli kuulemma lähtenyt eilen illalla vähän kylille. Vedin syvään henkeä ja taisin unohtaa Lunankin käytävälle seisomaan lähtiessäni juoksemaan pää kolmantena jalkana kohti päätaloa herättämään toista unikekoa apuun.
Thomas ei ollut kovin hyvillään kiskoessani miehen niiltä sijoilta hevosauton kyytiin ja lähtiessämme huristelemaan kohti Pikkulinnun tallia. En tiedä oliko unenpöppöröisestä miehestä loppujen lopuksi enemmän hyötyä vai haittaa. Lunaa satuloidessaan Thomas onnistui sotkemaan valkoiseen kisahuopaan pari kahvitahraa ja tamman (toivottavasti) kuolaa. Juuri ennen radalle menoa huomasin, että numerolappummekin keikkui iloisesti ylösalaisin. Epsiloniksi muuttunut kolmonen ei paljoa sillä hetkellä naurattanut, vaikka Thomas olikin vetää kolmannen kahvikuppinsa väärään kurkkuun ja toimitsijoita hymyilytti. Radalta päästyämme osasin jo vähän itsekin hymyillä tilanteelle ja ehkä huomenna Chrissen päänmenoksi pohtimaani kostoa seuratessa se naurukin tulee.
3. Joe (VRL-02528) – Haavelaakson Liekki
Hienoa! Kerrassaan mahtavaa! Minulla oli kisahoitajani kanssa treffit sovittuna kello 8.00 kisapaikalla, mutta häntä ei näy eikä kuulu ja kello on jo 8.50. Olen soittanut ainakin miljoona kertaa ja ainakin joka toisella kerralla jätin vielä viestinkin. Loppua kohden viestit alkoivat olla jo melko vihaisia. En enää edes viitsi soitella, taitaa olla vielä nukkumassa ja tuskin vastaakaan pariin tuntiin. No, kerkesinhän minä tässä ajassa jo ilmoittautua ja Liekkikin pääsi vähän jo jaloittelemaan. Jaloittelua ennen soittelin muutamia tuttujani läpi, josko joku olisi päässyt auttamaan, mutta eivät he päässeet. Joudun nyt sitten ilmeisesti hoitamaan kaiken muunkin itse. Onneksi Liekki oli aamulla jo harjattu joten pikasutaisu riitti siihen. Sitten vaan äkkiä kamppeet niskaan ja verryttelyalueelle ja sen jälkeen hoitamaan se tärkein osuus. Joka paikassa olin ajoissa ja sain hoidettua kaiken hyvin, vaikka helpompaa toki olisi ollut, jos olisi ollut joku joka olisi voinut avustaa.
4. Joe (VRL-02528) – Merituuli HUI
”Voi hemmetti!”, kiljuin ja juoksin paniikissa mieheni luokse. ”Saara on nukkunu pommiin, enkä saa sitä kiinni! Lähtö ois niin kuin NYT! Nytnytnytnyt NYT!”, kailotin paniikissa miehelleni. Kerrankin minulla oli onnea matkassa ja sain mieheni ilman suostuttelua ja lahjomista lähtemään mukaan ja jopa auttamaan hevosen valmistelussa kisaa varten. Jestas sentään, kun säikähdin, että joudun hoitamaan kaiken itse ja sekös olisikin ollut homma jos mikä. Nyt en sentään joudu jättämään Meriä yksinään hetkeksikään vaan sillä on koko ajan seuraa. Päivä sujui kaikkien onneksi kuitenkin oikein hyvin, vaikka jouduinkin hieman opastamaan miestäni. Pääsin kuitenkin itse tekemään kaiken tarpeellisen ilmoittautumisesta lähtien ilman kiirettä. Vaikka päivä olikin suorastaan mahtava, en aio päästää Saaraa ihan vähällä. Hän saa kyllä vielä kuulla kunniansa!
5. Helppo A
1. Mikaela (VRL-08085) – Pimennysmuuttuja
Ennen kisaradan aloittaessaan Mikaela koetti rohkaista itseään kolmella eri syyllä. Ne kaikki koettivat jollain tapaa selittää tuomarin pistävän vihaisen ilmeen. Mikaela ei ollut varma, oliko se tuomarin normaali ilme, mutta jos ei ollut, Mikaelan rohkaisevat syyt olivat:
1) Oli kylmä. Ehkä tuomari unohti villasukat kotiin.
2) Ehkä paikan kahvi oli pahaa. Mikaela ei ollut kerennyt maistamaan.
3) Ehkä edellinen ratsukko oli kakannut aivan tuomarin nenän alle ja siinä haisi yhä.
Mitä tahansa, mikä sai Mikaelan ajattelemaan, ettei syy ollut hänessä ja Lusmussa. Toisaalta Mikaela taas oli ihan varma, että ilmeen taustalla saattoi olla myös hänen vähintäänkin Notredamen kellonsoittajan selkänsä. Tai siltä se sinä päivänä tuntui, vaikka Mikaela mietti ryhtiään ja pyöritteli hartioitaan taaksepäin. Voi unohtuneet villasukat (ja mahdollisesti villapöksyt) sentään.
Se kaikki johti Mikaelan päässä jonkinlaiseen aivovaurioon ja puolivälissä rataa nainen vain toivoi, että oli suorittanut kaikki siihen mennessä tarvitut liikkeet. Joskus Mikaela hermoili liikaa. Hän oli jopa käynyt aikoinaan sellaisen fancyn kurssin kisajännityksen hallitsemisesta. Yleensä Mikaela hallitsi jo sen puolen, mutta jokin tuomarin vihaisessa ilmeessä sai naisen pois tolaltaan.
Ohi ratsastaessaan Mikaela kuitenkin vilkaisi suoraan leijonan kitaan – tai oikeastaan olkapäälle. Siinä oli valkea läntti, sellainen, joka ei tosiaan kuulunut siistiin Kingslandin untuvatakkiin. Samalla Mikaela kuuli jonkun talitintin laulua katosta.
Ei se ollutkaan hevonen, joka on kakannut, Mikaela ajatteli iloisesti ymmärtäessään, ettei nyrpeä ilme liittynyt mitenkään heidän suoritukseensa. Eikä toivottavasti vaikuttaisikaan.
2. Saana (VRL-05810) ‐ Muminan Naispaholainen VH06-018-4810
”En ole eläessäni nähnyt yhtä surkeaa kouluratsastussuoritusta!” tiukkuudestaan tunnettu opettajani, rouva Jyrä, huudahti naama punaisena. Hänen kasvoillaan oli myrskyn merkit enkä voinut kuin tiukentaa otettani ratsuni, Muminan Naispaholaisen, ohjista kyyristyessäni kasaan tamman satulassa ikään kuin se olisi suojannut minua Jyrän raivolta. ”Muistutit enemmän notredamen kellonsoittajaa kuin kilparatsastajaa Liekin selässä! Ryhti, Saana, RYHTI! Kuinka monta kertaa sinua siitä on muistutettava? Ja entäs tuo kilparatsusi sitten? Mikä aivovaurio sillä on, mikä kaakki säikähtää kesken kilpailun aidan kulmalla istuvaa talitinttia ja pilaa lupaavasti alkaneen lisätyn käynnin? Mitä? Ja rautakankikin taipuisi helpommin kuin te kaksi avo- ja sulkutaivutuksissa! Minua ei ole koskaan aikaisemmin häväisty tällä tavalla, suorituksenne oli surkein koskaan ja jos minä saisin päättää niin, teitä kahta ei enää kosk …. AAAAAARRRRRRRRRRRRGGH!” korvia kuumottava vuodatus katkesi vertahyytävään kirkunaan, kun Liekki sai tarpeekseen läksytyksestä ja upotti hampaansa rouva Jyrän langanohueen käsivarteen. ”Liekki!” sihahdin mutta en voinut olla tuntematta myöskään hienoista helpotusta siitä, että moitetulva oli keskeytynyt. Silitinkin salaa korvat luimussa opettajaani mulkoilevaa ratsuani, mutta kasvoni kalpenivat kun rouva Jyrän katse kääntyi meihin ja hän alkoi pullistua kuin vihainen sammakko. Huutotulvan sijaan hän jatkui vain paisumistaan kunnes …
Juuri kun rouva Jyrä oli vyörymäisillään meidän päällemme, ponnahdin kiljaisten hereille kesken päiväunieni. ”Saana! Kamala kun säikäytit minut, onko jokin hätänä?” yarenin huolestunut ääni tunkeutui tajuntaani ja vilkaistessani ympärilleni tajusinkin istuvani tutun auton takapenkillä, matkalla kotiin Pikkulinnun tallin kouluratsastuskilpailuista. Se olikin ollut vain unta … Lösähdin helpotuksesta kasaan ja valuin penkillä alaspäin kuin vetelä makaroni. Luojan kiitos! Virne ilmestyikin kasvoilleni kun muistin mitä oikeasti oli tapahtunut, minä ja Liekki olimme pärjänneet odotettua paremmin ja kilpasuoritustamme oli kehuttu useampaan kertaan. Käännyinkin yarenin puoleen helpottunut hymy huulillani ja tartuin samalla toisella kädelläni villasukan peittämään nilkkaani siirtyessäni risti-istuntaan. Kaikkihan oli kerrassaan mahtavasti!
3. Melina (VRL-11408) – Pismanteri VH15-018-0198
Oli luminen uudenvuodenaatto ja olin saanut ihan älyttömän päähänpiston ilmoittaessani itseni ja kolme hevostani vielä vuoden viimeisenä päivänä kisoihin. Ei siinä sitten muukaan auttanut kun lastata hevoset aamulla kuljetusautoon ja karauttaa Pikkulinnun tallille koulukisoihin, vaikka ei olisi yhtään huvittanut. Kaiken lisäksi oli vielä tosi kylmä ja kisakenkäni puristivat, sillä olin tunkenut villasukat niihin puoliväkisin. Mieheni oli kisoista kaikesta päätellen vielä vähemmän innoissaan, mutta olin osittain kiristänyt, osittain lahjonut hänet mukaan kisahoitajaksi. Hän oli päässyt aloittelemaan uuden vuoden juhlistamista jo eilen etukäteen ja istuikin matkan ajan kartanlukijan paikalla pienessä kohmelossa, Dingon pauhatessa radiosta. Kisapaikalla kävin ilmoittautumassa ja mieheni jäi varustamaan ensimmäisenä vuorossa olevaa hevosta minulle valmiiksi.
Kun vuoromme Pismanterin kanssa koitti, en ollut ehtinyt lämmitellä sitä kunnolla. Teimme heti alkuun pari pientä, typerää virhettä ja olin vihainen itselleni siitä, etten ollut varannut enempää aikaa alkulämmittelyyn. Tilannetta pahensi entisestään se, että matkalla soinut Dingon biisi oli jäänyt päähäni sinnikkääksi korvamadoksi: ”Ja tämä hetki saa minut pian aivovaurioon kun talon aution kanssasi jaan…” Sekään ei helpottanut oloani, että mieheni notkui kentän laidalla huonovointisen oloisena ja näytti kuin pahaiselta Notredamen kellonsoittajalta. Kun vuoromme oli ohi, tiesin heti, ettei tällaisella suorituksella heruisi sijoituksia. Olin entistä huonotuulisempi ja olisin mielelläni tiuskinut miehelleni, joka muuten näytti ihan talitintiltä hytkyessään viluisena paksussa untuvatakissaan, mutta purin huulta ja lähdimme yhdessä takaisin kuljetusautolle hakemaan seuraavaa hevosta lämmiteltäväksi.
4. Melina (VRL-11408) – Rallijantteri VH15-018-0527
Pullea, valkoinen hevoseni näytti täydessä talvikarvassaan ihan talitintiltä. Jopa satulavyön kiinnisaaminen oli silkkaa tuskaa, sillä karvaa oli oikeasti niin paljon, että hevosen ympärysmitta tuntui kaksinkertaistuneen. Toisaalta pystyin samaistumaan, sillä tunsin itsenikin melko hyvin topatuksi villasukissani ja untuvatakissani. Ulkona oli ihan älyttömän kylmä, ja kyyristelinkin hölmön näköisenä muistuttaen ulkopuolisen silmiin varmasti Notredamen kellonsoittajaa. Tai talitinttiä. Mahdoimme olla melkoisen näyttävä kaksikko.
Kun meidät kuulutettiin radalle, liikkuminen alkoi olla kylmyyden ja paksun toppauksen ansiosta melko haastavaa. Näin ollen suorituskin meni kaikkea muuta kuin nappiin, mutta en osannut olla vihainen itselleni tai hevoselle, sillä kuka nyt muutenkaan keksii lähteä koulukisoihin uudenvuodenaattona. Ratsastimme loppuverryttelyjen jälkeen rauhassa takaisin kuljetusautolle, mutta hevosen selästä laskeutuminen ei käynyt ihan niin sulavasti kuin olin toivonut. Menetin tasapainoni ja kellahdin alas väärältä puolelta, mutta onneksi en lyönyt päätäni ja saanut vielä aivovauriota. Sehän tästä olisikin nimittäin puuttunut.
5. Minja.E (VRL-14226) ‐ Hwczlight VH15-024-0198
Viimein oli minun ja Lisan vuoro ratsastaa radalle. Tällä kertaa en kuitenkaan ollut järin luottavaisin mielin, kuten tamman kanssa yleensä. Jo verryttelyssä Lisaa oli helpompi verrata villasukkaan kuin poniin – se liikkui tahmeasti ja oli löysä kuin ylikypsä spagetti. Ei kuitenkaan auttanut enää peruakkaan kun tänne oltiin tultu. Kun sitten viimein tajusin meidän näyttävän tuomareita tervehtiessä hommasta pihalla olevilta talitinteilta, uskoni loppui siihen. Ja kuten arvata saattaa, koko rata meni aivan päin honkia! Istuntani heilui edestakaisin, ryhtini oli kuin notredamen kellonsoittajalla ja Lisakin liikkui kuin aivovaurion saanut kana. Kun ratsastimme pois radalta, olin suunnattoman vihainen sekä itselleni, että Lisalle. Olimme näyttäneet idiooteilta! Vedin kuitenkin henkeä ja ajattelin ensikerralla sujuvan paljon paremmin. Ainakin elättelin kovasti toivoa, että niin kävisi.
6. Vaativa B
1. Joe (VRL-02528) – Runon Omenavaras
Olimme Osmon ja kisahoitajani kanssa tulleet kisapaikalle jo aikaisin aamusta. Olin juuri käynyt ilmoittautumassa ja kävelin takaisin meidän hevoskuljetusautomme luo. Kisahoitajani ilme oli kerrassaan pelästynyt kun hän tuli ulos autosta. Satula oli unohtunut kotiin! Mitäs ihmettä nyt tehdään? Ensimmäisenä suustani pääsi pitkä kirosanalitania ja sen jälkeen aivoni alkoivat raksuttaa. Oliko kotona ketään? Pääseekö kukaan tuomaan satulaa? Joudunko hakemaan sen itse vai lainaanko joltakin? Ei, Osmolle ei voi lainata satulaa, sille kelpaa vain sen oma. Ei auttanut muuta kuin soitella ihmisiä läpi. Tallipuhelimeen ei vastannut kukaan, eikä kotonakaan ollut ketään langanpäässä. Sitten sain idean soittaa naapuriin. Naapurissapa vastattiinkin ja selitin rouvalle tapahtuneen. Hän lupasi lähteä käymään tallillamme ja pyytää jota kuta tuomaan satulan. Lopulta hän joutui sitten tuomaan The Satulan itse, koska tallilla ei ollut ollut ketään paikalla, jolla olisi ollut ajokortti, jotta olisi voinut lähteä tuomaan satulaa. Ylistin ja kiitin naapurin rouvaa sydämeni kyllyydestä, olihan hän pelastanut kisapäiväni!
2. Joe (VRL-02528) – Pirunkorven Retkahdus
Minulla oli kotoa asti ollut se omituinen tunne, että jotakin unohtui tehdä. Se kalvoi minua koko matkan kisapaikalle asti. Enkä millään keksinyt mikä se oli, mikä oli jäänyt tekemättä. Heti kun kisapaikalla astuin ulos autosta, se juolahti mieleeni. Olin unohtanut Retkun satulan sen karsinan eteen! Voi hemmetin hemmetti! En tiedä, että miten se edes on mahdollista, mutta niin nyt vain kävi. Eihän siinä sitten auttaisi muu kuin lähteä takaisin. Ei kun hetkinen! Viereisen auton luona laitettiin juuri kuntoon aivan samaa kokoluokkaa olevaa hevosta kuin Retku on. Reippaasti marssin heidän luokseen ja kysyin missä luokassa he kisaavat. Kun kuulin, että helpossa b:ssä, päätin esittää heille satulaongelmani. He totesivat vain, että ilman muuta saisin lainata heiltä satulaa, jottei tarvitse lähteä ajamaan takaisin kotiin! Ja voi miten minä heitä kiittelinkään. Lupasin tarjota vielä pullakahvitkin kiitokseksi heti kisan jälkeen.
7. Vaativa A
1. Melina (VRL-11408) – Kuukarin Nuu-Nuu VH15-018-1079
Olin ilmoittanut itseni ja kolme hevostani vuoden viimeisenä päivänä mukaan Pikkulinnun tallin koulukisoihin. Tunnelma oli ollut omalta osaltani koko päivän ihan yliväsynyt, eikä tilannetta helpottanut myöskään se, että Nuunuu vaikutti tänään ihan puolikuolleelta. En ollut uskoa, että tavallisesti niin osaava ja näyttävä hevoseni mateli tänään eteenpäin kuin laiskiainen, eivätkä sen silmätkään meinanneet pysyä kunnolla auki! Kun vaativa A -luokka kuulutettiin alkavaksi, mietin tosissani uskallanko lähteä Nuunuun kanssa edes radalle. Se otti hoipertelevia askeleita eikä tuntunut olevan ollenkaan oma itsensä. Päivä ei ollut mennyt osaltani muutenkaan putkeen, ja niinpä pyysin mukana ollutta miestäni viemään viestin kisajärjestäjille, että jättäisimme viimeisen luokan väliin.
Kotimatkalla juttelin mieheni kanssa hevosen oudosta voinnista huolestuneeseen sävyyn ja olin jo soittamassa eläinlääkäriä meitä vastaan kotitallille. Mieheni kertoi kuitenkin kuulleensa yöllä tallista outoa ääntä ja käyneensä katsomassa, mitä kummaa oritallissa oikein tapahtui. Hän kertoi huvittuneena Nuunuun varmaan jännittäneen koulukisoja, sillä ori oli suorittanut hyvän tovin toinen toistaan kummallisempia sirkusliikkeitä omassa karsinassaan. Se oli kuulemma yrittänyt jotain piaffeen viittaavaa liikettä, ja tarinan lopuksi mieheni virnistikin ilkikurisesti, että Nuunuu kuvittelee varmaan olevansa suuremman luokan hevostähti kaiken sen jälkeen, miten olen paaponut ja ylistänyt sitä tallin osaavimmaksi hevoseksi. Istuskelin vaitonaisena etupenkillä ja kuuntelin vähän ärsyyntyneenä mieheni vahingoniloa. Tottahan se kuitenkin on että Nuunuu on yksi tallini osaavimmista hevosista, mutta tämän jälkeen ymmärrän ehkä pitää asian kanssa vähän pienempää profiilia.. Pääasia on, että hevosella on väsymyksestä huolimatta kaikki kunnossa. Nuunuu on ehkä ansainnut nyt pienen talviloman.
8. Prix St. Georges
– peruttu, ei osallistujia
Pihaton pystytystä, osa 1
Pihaton rakentaminen on lähtenyt hyvin käyntiin. Paikan ja muut yksityiskohdat olimme päättäneet jo useampi kuukausi sitten, joten nyt on tarvinnut vain ryhtyä tuumasta toimeen. Sopiva paikka löytyi siis lähimpänä tallia olevan tarhan vierestä. Pihaton tarhan pohja tulee olemaan osittain niittyä ja osittain metsää ja itse pihattorakennus nousee metsän reunaan. Sen verran hyvä paikka, ettei yhtäkään puuta tarvinnut kaataa.
Pohja alkaakin olla nyt hyvällä mallilla ja seuraavaksi aletaan pystyttää seiniä. Se tosin jää seuraavan päivän projektiksi, sillä oven edusta on tarkoitus vielä pohjustaa hyvin, jotta hevosten ei sitten pahimpienkaan kurakelien aikaan tarvitse tarpoa mudassa. Tänään kävimme myös ostamassa aitamateriaalit, joten aidanpystytystäkin on luvassa myöhemmin. Hommaa riittää!
Milja
Joulukuussa tapahtuu
Viime vuonna innostuimme järjestämään muutaman tavallisista kilpailuista poikkeavan tapahtuman ja eilen päätinkin, että taas tänäkin vuonna Pikkiksessä kisaillaan joulukuun aikana poikkeuksellisen paljon. Tällä hetkellä tapahtumakalenterista löytyy 9 erilaista tapahtumaa, mutta luultavasti keksimme vielä pari kilpailua lisää.
Kaiken tämän kisajärjestelytohinan ohella olen yrittänyt epätoivoisesti etsiä itselleni uutta hevosta. Nyt tuntuu ostajilla olevan huonot markkinat kun sopivia hevosia ei ole tullut vastaani. Tai yksi oli, mutta jäin itse vitkuttelemaan ostopäätöksen kanssa ja se ehdittiin myydä muualle…
Kati
Joulu 2015: Estetapani-kilpailut
Tervetuloa mukaan Pikkiksen KRJ:n alaisiin Joulukoulu-tarinakilpailuihin!
Kilpailupäivä: 26.12.2015
Viimeinen ilmoittautumispäivä: 25.12.2015
Järjestyspaikka: Pikkulinnun talli (PIKK6753)
Vastuuhenkilö: Milja (VRL-00692)
Arvontatapa: tulokset ratkaistaan laittamalla tekstit paremmuusjärjestykseen
Luokat ja osallistumisrajoitukset
1. 40 cm, tuom. Milja
2. 70 cm, tuom. Milja
3. 100 cm, tuom. Milja
Tapaninpäivä on myös hevosten ja hevosmiesten päivä. Kirjoita tarinan tai runon muodossa kuvaus kilpailupäivästä tai suorituksesta hevosesi näkökulmasta. Tekstin pituus vapaavalintainen.
Kilpailut ovat avoinna kaikille!
Luokkiin mahtuu kolmekymmentä (30) osallistujaa
Ratsastaja saa tuoda kolme (3) hevosta yhteen luokkaan
Hevonen saa osallistua kahteen (2) eri luokkaan
Hevonen saa osallistua kerran yhteen luokkaan
Ratsastajan VRL-tunnus on pakollinen!
Osallistuminen
Osallistuminen sähköpostiin kkilpailut@gmail.com otsikolla Estetapani:
Luokka nro
Ratsastaja (VRL-00000) ‐ Ratsu VH00-000-0000
Tarina tai runo
Tulokset
1. 40 cm
1. Disa (VRL-03335) – Sjöbackas Eryr Aur VH14-022-0011
Yritän keskittyä täydelliseen esteloikkaan,
mutta muutama muukin on eksynyt samaan paikkaan.
Kaikkiin suuntiin saa olla kokoajan katsomassa,
ettei päälle rynni joku oman elämänsä Felipe Massa.
Irvistellen koitan oman tilani pitää,
mutta ratsastaja selässä siitä kilarit vetää.
Hetken päästä menemme aidan toiselle puolen,
jossa saan ampaista radalle lailla nuolen.
Liian helpoilta tuntuu esteet – silkkaa ajanhukkaa,
vaan pilkka on osua omaan nilkkaan,
kun en tajua kaarteessa vaihtaa laukkaa.
Seuraava este lähestyy uhkaavan nopeasti,
mutta pompulla ennenaikaisella leiskautan yli näppärästi.
Ratsastaja selässäni ei olekaan kovin hereillä,
ja hypyn jälkeen mokoma alkaa kaulallani köllötellä.
Siirryn raviin ja olen hieman hämillään,
onneksi pian ratsastaja on taas entisellään.
Tämän tapauksen jälkeen mennäänkin sitten hissutellen,
vaikka lujempaa tahtoisin mennä paikoitellen.
Kun kaikki esteet on hypätty, voimme areenalta pois kaartaa,
taputuksia saan kovasti ja mietin onko tässäkään mitään ideaa.
2. Disa (VRL-03335) – Anfarwol Aurchwrlyn VH13-022-0062
Kellertävä turkkini hohti kotitallin oveen laitetun kultaisen joulukellon kanssa kilpaa ja veikkaan, että jos lunta olisi ollut maassa, korkeat sukkani hohtaisivat sitäkin valkeampana. Pieni hoitajatyttöni asteli pari askelta taaksepäin ihailemaan puunauksensa lopputulosta ja näytti silminnähden tyytyväiseltä. Silkkinen harjani oli kaikeksi onneksi jätetty vapaaksi, vihasin niitä nipisteleviä myttyjä, joita tyttö oli joskus koittanut väkerrellä.
Kun kuulin hevosauton pärähtävän pihalla käyntiin, osasin jo aavistella mitä tuleman piti. Kerrankos sitä mummoponi johonkin pääsee ja tyttökin oli niin tohkeissaan, etten viitsinyt sen kummemmin pullikoida, vaikka mieli olisi tehnyt jäädä kavereiden kanssa syömään havunoksia kotiin. Matkaseura tosin näytti olevan mitä oli – oma riiviöpoikani.
Mikäs siinä oli kisapaikalla patsastellessa ykköset yllä, kun poikasenikaan ei aiheuttanut sen suurempaa hämminkiä, eikä sen puolesta tarvinnut hävetä silmiään päästä. Hyppäsimme tytön kanssa pari hyppyä vetreytyäksemme ennen radalle suuntaamista. Tyttö keikkui selässä ihan mukavasti nyt kun esteet näyttivät olevan maahankaivetun kokoisia. En viitsinyt kuitenkaan hirveästi kiirehtiä, jos se tippuisi taas niin kuin kävi pari viikkoa sitten. Toisen esteen jälkeen sain vaativaan sävyyn käskyn laittaa koipea toisen eteen. Käänsin toisen korvani kysyvästi taakse, mutta tottelin mukisematta tuntiessani uuden painalluksen kyljissäni.
Este esteen jälkeen tyttö kävi yhä uhkarohkeammaksi, vaatien kovempaa vauhtia ja yhä tiukempia käännöksiä. Viiletin parhaani mukaan sinne minne pitikin, kuitenkin välillä vähän ohjeita oikoen. Lyön vaikka iltakauroista vetoa, että tyttö oli loppujen lopuksi vain kiitollinen, kun menin vähän keskemmälle estettä sen sijaan, että tolppa olisi hipaissut kylkiäni.
Maalilinjan yli laukkasin rivakasti, vaikka tytön räpiköinnistä päätellen minun olisi pitänyt suunnilleen nelistää pitkin pientä kenttää. Koko loppupäivän tyttö hali ja papatti taukoamatta. Kyllä viisas poni tietää mistä naruista vedellä, sillä kateellisten karsinanaapureiden riesaksi tyttö mättäsi kotiin päästyämme nenäni eteen kunnon keon havuja.
2. 70 cm
– peruttu, ei osallistujia
3. 100 cm
1. Anniina N. (VRL-09182) – Koidutko Kohtalokseni VH15-018-0265
Kinkkua täynnä on ratsastajan maha,
onhan kolmatta päivää jouluruokaa jo syöty.
Ratsunkaan nälkätilanne ei oo lainkaan paha,
joten onko ratsukkomme jo ennen suoritusta lyöty?
Metrin esteet vielä valloittaa pitäis,
vaik’ tulitikkuaskin ylitys sydämenlyöntejä lisäis.
”Ehei, et nyt luovuta!”, ajattelee estehirmu Kinttu,
joten ratsastaja yrittää kyydissä pysyä.
Okseri, sarja, pystytkin ylittyy,
maalissa ratsastajakin on jo pelkkää hymyä.
Joulu 2015: ERJ tarinakilpailut
Tervetuloa mukaan Pikkiksen ERJ:n alaisiin tarinakilpailuihin!
Kilpailupäivä: 13.12.2015
Viimeinen ilmoittautumispäivä: 12.12.2015
Järjestyspaikka: Pikkulinnun talli (PIKK6753)
Vastuuhenkilö: Milja (VRL-00692)
Arvontatapa: tulokset ratkaistaan laittamalla tekstit paremmuusjärjestykseen
Luokat ja osallistumisrajoitukset
1. 60 cm, tuom. Kati
2. 90 cm, tuom. Kati
3. 120 cm, tuom. Kati
Kirjoita tarinan tai runon muodossa kuvaus kilpailupäivästä tai suorituksesta omasta näkökulmastasi. Tekstin pituus max 300 sanaa.
Kilpailut ovat avoinna kaikille!
Luokkiin mahtuu kolmekymmentä (30) osallistujaa
Ratsastaja saa tuoda kolme (3) hevosta yhteen luokkaan
Hevonen saa osallistua kahteen (2) eri luokkaan
Hevonen saa osallistua kerran yhteen luokkaan
Ratsastajan VRL-tunnus on pakollinen!
Osallistuminen
Osallistuminen sähköpostiin kkilpailut@gmail.com otsikolla ERJ tarina:
Luokka nro
Ratsastaja (VRL-00000) ‐ Ratsu VH00-000-0000
Tarina tai runo
Osallistujat
1. 60 cm
1. Liia (VRL-11284) – Newport Bryste
Tunsin vatsassa vain pienen ”viuh” ja ”päng”, kun putosin keskelle puuterilumen peittämää ratsastuskenttää. ”Ahaa okei”, tokaisin pudistellessani vaatteitani ja katsellessani Ryysyä vetämässä hurjaa pukkilaukkaa pitkin lämmittelykenttää. En ollut mahdollisesti milloinkaan hävennyt niin paljoa, kuin juuri tänä kyseisenä hetkenä kun tarvoin kohti minua tapittamaan pysähtynyttä oria. Poni antoi onneksi ottaa itsensä helposti kiinni ja aivan kuin asiat eivät olisi voineet vielä tästä pahentua, kajahti nimemme kovaäänisistä sillä samalla hetkellä kun olin taas takaisin satulassa. Hiljaa kiroillen ohjasin puhisevan ja pöhisevän orin kohti kenttää ja muutaman laukkakierroksen jälkeen ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin astua suoraan leijonanluolaan. Ohjasin Ryysyn ensimmäiselle esteelle. Olin pudota toistamiseen ponin selästä siitä silkasta järkytyksestä, että mitään kummallista ei ollut tapahtunut! Ryysy jatkoi laukkaa ja ohjasin sitä seuraavalle esteelle – eikä vieläkään! Mitään kamalaa ei tapahtunut vieläkään! Aloin jo hiukan luottaa uudestaan omiin ja ponini taitoihin, kunnes edessämme avautui varsin lohduton näkymä (siis Ryysyn mielestä); sarja. Sarjat eivät vielä olleet täysin nuoren ponin hallinnassa, eikä suoritus tälläkään kertaa ollut täysin virheetön. Jatkoimme kuitenkin uutterasti radan loppuun saakka, enkä lopulta kuitenkaan voinut olla kuin ylpeä suloisesta ratsustani. Ainakin siihen saakka, kun se jälleen yritti heittää minut selästään keskelle tuijottavia silmäpareja.
2. 90 cm
1. Disa (VRL-03335) – Flaming Girl VH13-044-0210
En voinut olla hymyilemättä kuullessani parin pikkutytön ihastelevan katsomossa Liekin häntään sidottua ”ihanan söpöä joulunpunaista” rusettia. Onneksi asioista voi ajatella myös positiivisesti. ”Eikös niin?” mutisin tammalleni, joka suorastaan hehkui positiivisuutta vetäessään happaman sitruunaisen ilmeen kanssakilpailijan hölkätessä meistä ohi muutamien metrien etäisyydeltä. Eivät tytöt sentään ylistäneet lähinnä loskaa väriltään muistuttavaa tammaani lumenvalkeaksi.
Viime hetken hyvän mielin buusti antoi lisäpotkua edessä siintävälle esteradalle. Vaan matka oli päättyä jo ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan. Liekki otti ilon irti heti ensimmäisellä esteellä heittäen takapuolen säpäkästi ilmaan alastulon jälkeen. Tiesin kyllä, ettei ratsuni ole aina turhan vakavamielinen työskennellessään, mutten ollut varautunut noin mojovaan koikkaloikkaan. Tarrasin hammasta purren Liekin kaulaan, harjaan, mihin ikinä sainkin otteen ja sain pidettyä itseni selässä. Parin sekunin ajan olimme kumpikin pihalla kuin lumiukot, mutta havahduin nopeasti kokoamaan itseni ja ottamaan jolkottelemaan lähteneen Liekin taas linjoille. Matka jatkui niin kuin äsken ei olisi tapahtunut yhtään mitään.
Liekki oli loppuradan ajan oikein muikeana antaessani sen paahtaa hieman reippaamassa tempossa, kiitos alussa hukkaan valuneiden sekuntien. Itseasiassa se ei ollut yhtään hullumpi ratsastaa – eipähän ehtinyt miettiä kolttosia. Kerran tamma kolautti okserilla takakinttunsa puomiin, joka onneksi jäi niille sijoilleen heilahtelusta huolimatta. Sen verran hyvin kolahdus kuului myös selkään, että vasta radan jälkeen uskalsin katsoa miten oli käynyt. Okserin jälkeisiin hyppyihin Liekki jätti jo ihan omasta tahdostaan vähän enemmän ilmavaraa. Kaikesta häslingistä huolimatta ratsastaja oli maalilinjan ylittämisen jälkeen niin hyvällä tuulella, että ehkäpä Liekki saa kahviosta piparin pikkujoululahjaksi.
2. Liia (VRL-11284) – Brynmor Idris
”Jaahas, tää on taas niin tätä”, mutisin kiristyneiden huulieni välistä kun koitin kammeta itseni ympäriinsä säntäilevän Iiron selkään. Joku oli joskus sanonut, että on rikkaus pysyä sielultaan nuorena, mutta tällä hetkellä kyseenalaistin täysin koko lausahduksen – Iiro on yksi pisimpään omistamistani poneista, kiertänyt lukemattomissa kilpailuissa ja tuottanut maailmaan ihan selväpäisiä jälkeläisiäkin, joten miten ihmeessä se onnistui jälleen pystyttämään kisapaikalla tällaisen fiaskon? Ohikulkevat ihmiset katsoivat huvittuneina kun ohjasin ponin lämmittelemään, eikä ollut mikään maailman helpoin teko olla hyppäämättä ponin selästä tallirakennuksen pimeimpään nurkkaan pillittämään. Lämmittelyjen aikana Iiro onneksi jo vähän vakavoitui; se ei jaksanut enää nillittää jokaista apua vastaan eikä ollut säikkyvinään kentän laidoilta putoilevia lumikönttejä. Aloin itsekin hiukan rentoutua ja muistin jälleen tärkeän asian – tällaistahan orin kanssa oli aina ollut! Aluksi heitetään kuperkeikkaa kun kisapaikka jännittää ja tammat kiinnostaa, mutta kun päästään työntouhuun niin voi taas jälleen olla kiitollinen tämänkin ponin rahtaamisesta Suomen kamaralle. Kun meidän vuoro tuli, onnistuin rekisteröimään radan ulkoisista asioista vain joululaulun, joka kajahti soimaan juuri kun lähdimme kohti ensimmäistä estettä. Jännitys karisi matkoihinsa jo ennen ensimmäisen esteen ylitystä ja Iirokin tuntui varsin päättäväiseltä antamaan kampoihin epäileville katseille. Esteet ylittyivät helposti toinen toisensa jälkeen. Sarjankaan kanssa ei ollut minkäänlaista ongelmaa, joskin radan viimeinen este sai Iirolta selkeästi pasmat sekaisin. Ori hätkähti viimeisen pystyn äkisti lepattavia, kirkkaan jouluisia viirejä, mutta muisti ihailtavan nopeasti nähneensä moisia mörköjä ennenkin. Huokaisin helpotuksesta ja taputin tyytyväisenä Iiroa, joka laukkasi häntä korkealla ja innokkaasti puhisten. Enää oli jännitettävänä vain tuomarien pisteet ja muiden ratsukoiden sijoittuminen – sen jälkeen pääsisin höyryävän glögimukin kanssa tarjoilemaan Iirolle sylin täydeltä herkkuja upeasta suorituksesta!
3. Nicky (VRL-14087) – Breezy Karyn VH14-035-0022
Olin ilmoittautunut Sachan ja Karan kanssa esteratsastuskilpailuihin, Suomeen. Max oli tuijottanut minua suu auki kysyen:
”Are ypu crazy? To Finland?”
Rick oli lähtenyt mukaani kisoihin ja olimme lentäneet pitkän lennon Australiasta Suomeen. Onneksi olimme viimein perille ja tänään oli itse suuri päivä, eli kilpailupäivä! Ensin oli vuorossa Karan luokka. Rick oli laittanut tamman valmiiksi, kun saavuin tallille. Pääsin heti lämmittelemään tammaa ja se kulki hyvin ohjalla.
”Seuraavana vuorossa Raija Ratsastaja ja Hermanni Heponen. Valmistautumaan Nicky Crampton ja Breezy Karyn”, kaikui kaiuttimista.
Ymmärsin vain nimeni, mutta tiesin, että minun pitäisi mennä kentän luokse. Katsoin, kuinka edellinen ratsukko ratsasti radan hyvin ja yritin huomata radasta vielä kohtia, joihin minun kannattaisi kiinnittää huomiota. Tuli meidän vuoromme ja menimme kentälle. Saatuamme lähtömerkin ohjasin Karan kohti ensimmäistä estettä ja hyppäsimme puhtaasti sen yli. Toinenkin este sujui, mutta sen jälkeen tajusin olevani hetken eksyksissä ja etsin katseellani kolmatta estettä. Onnekseni huomasin sen ja annoin Karalle lisää pohkeita. Rata sujui hyvin, mutta viidennen esteen jälkeen tuli tiukka mutka ja se hieman levisi meillä. Kannustin Karan hieman kovempaan vauhtiin, mutta pidätin sitä ennen estettä. Loppurata sujui kivasti ja olin iloinen suorituksesta. Halasin Karaa pitkään maaliviivan jälkeen.
Tamma tuntui käyvän vielä kuumana esteiden ylityksen jälkeen. Se keksikin ottaa ohjat omiin käsiin ja hypätä yhden esteen yli vielä. Olin vähällä tippua tamman selästä ja jouduinkin roikkumaan kiinni sen harjassa. Tultuamme takaisin maan kamaralle luiskahdin satulasta ja huomasin istuvani Karan vieressä maassa takapuoli kipeänä. Nousin maasta nolona ja pudistelin itseäni hiekasta. Talutin tamman äkkiä radan luota pois.
3. 120 cm
1. Nicky (VRL-14087) – Tremills Rio Sacha VH15-115-0005
Lastaussilta alas ja hevonen ulos,
nainen kysyi minulta: ”Onko tuo suomenhevonen?”
Katsoessani Sachaa se juoksi jo kukkapenkkiin karaten.
Sanoin naiselle: ”Australialainen se on,
vaikkakin hieman sellainen vallaton.”
Sacha seisoi varusteet päällä,
ja ratsastaja sen selässä ylhäällä.
Tuli meidän vuoro luokassa,
mutta olimme hieman hukassa.
Kentälle kovaa vauhtia kiisimme,
siinä eivät olleet kaikki kriisimme.
Ratsastajan ja hevosen yhteistyö ei oikein pelaa,
ja sen sanottiinkin olevan yhtä sotaa.
Ratsukko muistutti hieman kenguruita,
eikä luokassa ollut samankaltaisia muita.
Vaikka kengurut jäivät kotiin,
kyllä niitä aina matkia sopii.
Esteen yli tai ali,
oli maa valkoinen kuin naali.
Kavio puomiin osuen,
menee ratsukko radalla hieman hosuen.
Mielessä onkin kulta,
Ei taida voitto kotiin tulla.
Ratsukko kiitää yli maaliviivan.
Tiputtaa joku maahan nenäliinan.
Kiskaisee nenäliinan mukaansa tuuli,
Sacha sitä möröksi luuli.
Ulos kentältä mentiin yli aidan,
juostiin aina tallin toisen laidan.
Tamma rauhoittuen,
ratsastaja sitä taputtaen.
Radan mentyä huonosti,
mikään ei voinut olla enää kehnosti.
2. Minja.E (VRL-14226) -Rondigo RE VH15-066-0199
Kilpailupäivämme Ronin kanssa oli erittäin onnistunut, huolimatta siitä, että nämä olivat orin elämän ensimmäiset kilpailut. Ori käyttäytyi järkevästi, vaikka paikalla olikin kasapäin kauniimman sukupuolen edustajia, eikä se ollut haastamassa riitaa muiden miesten kanssa. Jopa itse radalla Roni yllätti minut aivan ennen näkemättömällä tavalla – se ylitti kaikki esteet mukisematta, eikä meidän aikakaan voinut järin huono olla. Vaikka radalla oli muutama erikoisempi este joukossa, ei nekään hetkauttanut uljasta oriani. Olen erittäin tyytyväinen suorituksestamme ja koko kisapäivästä ylipäänsä!
Joulu 2015: Joulukoulu-kilpailut
Tervetuloa mukaan Pikkiksen KRJ:n alaisiin Joulukoulu-tarinakilpailuihin!
Kilpailupäivä: 25.12.2015
Viimeinen ilmoittautumispäivä: 24.12.2015
Järjestyspaikka: Pikkulinnun talli (PIKK6753)
Vastuuhenkilö: Kati (VRL-00102)
Arvontatapa: tulokset ratkaistaan laittamalla tekstit paremmuusjärjestykseen
Luokat ja osallistumisrajoitukset
1. Helppo C, tuom. Kati
2. Helppo A, tuom. Kati
3. Vaativa A, tuom. Kati
Kirjoita tarinan tai runon muodossa kuvaus kilpailupäivästä tai suorituksesta omasta näkökulmastasi. Muista kuvailla jouluista tunnelmaa tai koristeita. Ratsastajat saa pukeutua jouluisiin asusteisiin, hevosille saa laittaa joulukoristuksia. Tekstin pituus vapaavalintainen.
Kilpailut ovat avoinna kaikille!
Luokkiin mahtuu kolmekymmentä (30) osallistujaa
Ratsastaja saa tuoda kolme (3) hevosta yhteen luokkaan
Hevonen saa osallistua kahteen (2) eri luokkaan
Hevonen saa osallistua kerran yhteen luokkaan
Ratsastajan VRL-tunnus on pakollinen!
Osallistuminen
Osallistuminen sähköpostiin virtkati@gmail.com otsikolla Joulukoulu:
Luokka nro
Ratsastaja (VRL-00000) ‐ Ratsu VH00-000-0000
Tarina tai runo
Osallistujat
1. Helppo C
– peruttu, ei osallistujia
2. Helppo A
1. Disa (VRL-03335) – Oleanterin Y Fannod VH01-024-7011
On kauralyhteet aseteltu kauniisti kentän laitaan,
ja tietenkin on ponini aikeissa päästä niitä haukkaan,
Kaikki temput pistää muistiin tallitontut,
ja silloin jää ponilta saamatta piparmintut,
Poronsarvet päässään, vihreäpunainen loimi selässään,
lähtee Kamu radalle korvat höröllään,
Joku poro sinne satulan alle on tainnut eksyä,
sillä ratsulla on vaikeuksia annetuissa avuissa pysyä,
Ponilla on kuviot kiemuraiset kuin lahjanauha,
mutta onneksi on mukana oikein suuri puurokauha,
Sinne tänne vilistäessä ratsastaja valahtaa takaviistoon,
jolloin katsomossa jännätään koska petteri lähtee lentoon,
Joulupukki oli suorittamassa palkintojenjakoa,
mutten ole varma ratsastinko ollenkaan kilttiä ponia
2. Disa (VRL-03335) – Call Letter Blues HRW VH04-031-3867
Ympäri valkoisten kouluaitojen on aseteltu kultaista joulunauhaa,
joka ratsuni tuijotukselta ei saa hetkeksikään rauhaa
Vaan huomaapa ei tammani, että sitäkin on koristeltu,
on huopa joulunpunainen kultatähdin reunustettu
Omaan kypärääni kiinnitin tonttulakin,
ja asusteista paras, hymy, tulee huulille pakostakin
Mankasta kantautuu melodiat joululaulujen,
joita kuullostellessa olemme mennä ohi pohkeenväistöjen
Lisätyssä ravissa Luna sen verran askeltaan pidentää,
että toivoisin jo saavani terästettyä glögiä lipittää
Laukan tahdissa tonttulakin tiuku helähtää,
ja jouluinen mieli luoksemme ehättää
3. Pölhö (VRL-01436) – Tuukkalan Toivo
Jouluinen tunnelma oli saapunut kerrankin ajallaan jo marraskuussa puhtoisen ensilumen muodossa, joten jouluaattona lunta oli ehtinyt kertymään jo ihan nietoksiksi asti — kukapa olisi uskonut! Siitä on jo vuosia aikaa kun viimeksi oltiin koettu moinen oikea talvi aivan ajallaan, joten ei ihme että kisapaikalla oli hymyt ja joulutunnelma herkässä. Joululaulut pauhasivat kovaäänisistä ja kuuset kimalleköynnöksineen olivat aiheuttamassa kammiovärinää farkkuprinsessojen farkkuprinsessaratsuille, harvoin koulukisoissa sai yleisö yhtä paljon leipää ja sirkushuveja kuin sinä päivänä: jo ensimmäisessä luokassa useampi hevonen esitti aivan oman soolo-osuuden, muutama jopa aivan itse ilman ratsastajaa. Glögi maistui ja pipareja murustelivat pihalle niin kaksi- kuin nelijalkaisetkin, naurukin raikui hämmästyttävän paljon lajin huomioon ottaen. Supistiin että glögiin oli joku tallitonttu käynyt lisäämässä omat sekoituksensa, ja uskoi sen tai sitten ei niin ainakin normaalisti niin vakavanaamaiset, yhtä vakavien puoliveristen omistajat olivat posket punaisina ja hymyssäsuin. Vai olikohan se sittenkin vain sitä kuuluisaa joulun taikaa?
Iivari katseli omahyväisesti hymähdellen radalla silloin tällöin poukkoilevia ratsukoita; näin käy kun ei totuta hevostaan kaikkeen odotettuun ja odottamattomaan. Mies oikoi joulunpunaisen takkinsa kulmaa ja katsoi maneesin seinällä raksuttavaan kelloon: vielä muutama suoritus ja sitten hän menisi hakemaan Tuuren Amelien talutuksesta, nousisi selkään ja näyttäisi kuinka ratsastetaan ja miten hevonen koulutetaan. Joulumieli oli tarttunut myös Iivariin, mutta se lähinnä vain korotti tuon muutenkin hehkuvaa itsetuntoa siinä missä muut tahtoivat tehdä toisille pyyteettömästi hyvää. No, tekihän mies sitä toki itselleen, kai se laskettiin.
”Menen nyt verryttelemään” Iivari totesi lyhytpuheiseen tapaansa harppoessaan kiiltävissä vasikannahkasaappaissaan ottamaan ratsunsa hoitajan käsistä. Amelie nyökkäsi aina yhtä pirteästi niin että tonttulakin tupsu heilahti hänen kasvojaan vasten, saaden jopa kivikasvoisen Iivarinkin hymyilemään sekunnin sadasosan ajan aivan vilpittömästi. Satula natisi kun mies heilautti itsensä pitkäharjaisen suomenhevosensa selkään, otti ohjat ja heti sen jälkeen suuntasi jo kohti muita verryttelijöitä. Ori heilautti muutamaan otteeseen niskojaan niin että aaltoilevat jouhet hulmusivat ja asteli kuin kuningas kentälle. Iivari ei ollut koskaan pitänyt suomenhevosista, mutta tässä orissa oli jotain minkä vuoksi hänen oli ollut pakko saada se itselleen. Asennetta se kai oli, tai egoa. Jotain mikä sai molemmat tuntemaan itsensä kaksi kertaa suuremmiksi kuin oikeasti olivatkaan — tänään tuo normaalisti niin harkittu, elegantti ratsastaja oli tappuraa ja itseriittoista voitontahtoa täynnä, ja olkoot syynä sitten joko kohottava joulutunnelma tai terästetty glögi niin ilman ruusuketta ei tämä ratsukko kotiin lähtisi!
Ratsukko ravasi radalle hallitusti, kootusti, ja pysähtyi tervehdykseen. Iivari nosti kätensä kumarruksesta, otti ohjat ja jatkoi kootussa ravissa kohti tuomaripäätyä. Nissepolkka soi kovaäänisistä kun he kääntyivät oikealle, valmistautuen ratsastamaan kulman ja siirtymään keskiraviin — ja sitten tapahtui se mihin pessimisti olisi osannut varautua: juuri kaksikon ollessa kulmassa heidän kohdallaan olleesta joulukuusesta tipahti kimmeltävä kultainen pallo, jolloin Tuure muuttui hillitystä, punahuopaisesta kouluratsusta uudenvuoden jättiraketiksi. Se ponkaisi sivulle sellaisella voimalla kuin timmiksi pumpatuilla lihaksilla voi vain kuvitella pääsevänsä, otti muutaman tanssiaskeleen ja kääntyi sitten koristen katsomaan tuota kamalaa vihreää hirvitystä joka heitteli pikkuisia hevosia palloilla; hui kamala! Iivari piti juuri ja juuri itsensä kiroamatta ääneen: se oli sitten siinä, heidän voittonsa siis. Ja kasvonsa, ne mies tunsi menettäneensä kokonaan tasapainoillessaan kouluradalla sättäävän suomenhevosen satulassa, juuri kun hän itse oli niin kovasti aiemmin mielessään muita aivan samasta syystä arvostellut. Tilanteen olisi sietänyt vielä jotenkin jos hän olisi voinut ratsastaa radan loppuun, mutta Tuure oli niin kertakaikkisen kauhuissaan nurkassa vaanivasta kuusesta ettei suostunut menemään C-M-akselille askeleenkaan vertaa vaikka Iivari lävistettyä huultaan purren sitä kuinka yritti maanitella takaisin radalle. Tapahtui juuri se mitä hän pelkäsi ja suoritus jäi kesken kuten koko ratsukolle sellaiset vibat ettei punaiset takit ja tonttuhatut onnistuneet niitä enää parantamaan. Tuure oli hänen luottoratsunsa, kuinka näin pystyi käymään?! Ori ei ollut koskaan ennen vetänyt herneitä nenään mistään ja nyt sitten yksi ainoa sopivasti ajastettu kuusenkoriste pilasi koko hartaasti odotetun aattokisan, tähdet eivät selkeästi olleet heidän puolellaan tänä vuonna.
”Tästä ei joulu voisi huonommaksi mennä” Iivari mutisi pettyneenä tiimilleen jäähdytellessään yhä säpsyvää Tuurea, onnellisen tietämättä kuinka väärässä olikaan.
4. Hanne (VRL-03518) – Ryövärin Tuulenruhtinas VH14-018-0286
Muutama punaisin satulahuovin ja joulukoristein varusteltu hevonen ratsastajineen pyöri Pikkulinnun tallin pihamaalla automme kaartaessa pihaan. Minua jännitti suunnattomasti, olihan tämä Tumpun ensimmäinen Helppo A-rata. Purimme valmentajani kanssa
oriin kopista ja heitin samoin tein ruskean yleissatulan sen selkään. Kultabodeerattu musta huopa ei ollut kovin jouluinen, mutta punaiset pintelit paikkasivat hieman tilannetta. Olihan minulla Tumpulle vielä suitsiin viritettäväksi tonttulakki, jossa oli yhden korvan peittämä aukko. Että ei tässä onneksi täysin pukukoodista poikettu. Itselläni oli vielä kokonaisuuteen sopivasti punainen kisatakki.
Kentällä oli vielä edellisen luokan ratsukko suorittamassa rataa. Nousin Tumpun selkään tallipihalla ja ratsastin valmentajani seuratessa kentän toiseen laitaan aidatulle verryttelyalueelle. Aloitin verryttelyn käynnissä ja tein muutamia pysähdyksiä varmistaakseni, että ori oli hanskassa. Ja olihan se. Tumppu taisi ottaa tilanteen paljon rauhallisemmin kuin minä. Tein valmentajan ohjeistuksesta muutamia radallakin tehtäviä liikkeitä. Kokoamisessa olisi vielä reilusti parantamisen varaa, mutta laukka tuntui sujuvan tänään todella hyvin. Muutaman ratsukon jälkeen tuli sitten viimein meidän vuoromme.
Ratsastin tervehdykseen ja Tumppu pysähtyi hienosti tasajaloin. Liikkeellelähtö oli suora ja lävistäjä sujui kivasti, mitä nyt ravissa olisi saanut olla enemmän tempoa. Laukannostoissa tuli sitten kuitenkin ongelmia, vaikka verryttelyssä laukka oli näyttänyt lupaavalta. Parin ensimmäisen noston jälkeen alkoi kuitenkin sujua paremmin ja teimme parit todella hyvät vaihdot. Vastalaukka oli viimeinen haaste, ja ori joutuikin hakemaan hieman tasapainoa. Lopputervehdykseen ratsastin ihan sumussa ja vasta verryttelyalueelle palatessani tajusin radan olevan ohi. Valmentajan mukaan suoritus oli todella hyvä ensimmäiseksi kerraksi. Ainakin ori antoi parhaansa, jos ei nyt ihan kärkisijoille päästäisikään.
3. Vaativa A
– peruttu, ei osallistujia
Joulu 2015: KRJ tarinakilpailut
Tervetuloa mukaan Pikkiksen KRJ:n alaisiin tarinakilpailuihin!
Kilpailupäivä: 12.12.2015
Viimeinen ilmoittautumispäivä: 11.12.2015
Järjestyspaikka: Pikkulinnun talli (PIKK6753)
Vastuuhenkilö: Kati (VRL-00102)
Arvontatapa: tulokset ratkaistaan laittamalla tekstit paremmuusjärjestykseen
Luokat ja osallistumisrajoitukset
1. Helppo B, tuom. Kati
2. Vaativa B, tuom. Kati
3. Prix St. Georges, tuom. Kati
Kirjoita tarinan tai runon muodossa kuvaus kilpailupäivästä tai suorituksesta omasta näkökulmastasi. Tekstin pituus max 300 sanaa.
Kilpailut ovat avoinna kaikille!
Luokkiin mahtuu kolmekymmentä (30) osallistujaa
Ratsastaja saa tuoda kolme (3) hevosta yhteen luokkaan
Hevonen saa osallistua kahteen (2) eri luokkaan
Hevonen saa osallistua kerran yhteen luokkaan
Ratsastajan VRL-tunnus on pakollinen!
Osallistuminen
Osallistuminen sähköpostiin virtkati@gmail.com otsikolla KRJ tarina:
Luokka nro
Ratsastaja (VRL-00000) ‐ Ratsu VH00-000-0000
Tarina tai runo
Tulokset
1. Helppo B
1. Disa (VRL-03335) – Finansseri VH01-018-7871
”Tulee vähän kiire, siellä on jo kisat hyvässä vauhdissa!” Liina kiiruhti hevosautomme luokse henkeä haukkoen. Olin juuri ottanut Vinskin ulos ja tajusin, että nyt pitäisi laittaa hösseliksi mikäli mielin ehtiä ratsastamaan radan vielä tämän päivän aikana. Manasin tilanteen mielessäni, sillä oli täysin oma syyni, että saavuimme paikalle reilusti aikataulusta jääneenä. Olin uinunut pitkälle aamuun kaikessa rauhassa puhelimen lukuisista herätysyrityksistä huolimatta. Lopulta Liina ja koirat joutuivat hakemaan minut kirjaimellisesti suoraan sängystä puolituntia ennen lähtöä.
Sähläsimme kisahoitajani kanssa Vinskille varusteita kumpikin yhtä aikaa ja ori olikin laitettu kuntoon ennätysvauhdissa. Pikatarkastin, että kaikki oli siististi ja oikeinpäin, jonka jälkeen pomppasin ratsun selkään ja lähdimme kiitämään kohti verryttelyaluetta. Kovin kauaa en ehtinyt verkassa pyöriä, kun meidät jo kuulutettiin valmistautumaan. Samalla sekunilla tajusin, että olin mitä ilmeisimmin harjoitellut väärän radan. Eipä siinä muuta voinut, kuin seurata herkeämättä meitä ennen menevien ratsukoiden suorituksia ja rukoilla, ettei heille tule suurempia muistikatkosia. Huonosta valmistautumisestani hämmentyneenä varmistin Liinalta olinhan sentään osallistumassa piekkariorillani Helppoon B:hen, enkä mihinkään sen vaativampaan.
En muista koska olin viimeksi ollut yhtä jännittynyt, kuin sillä hetkellä, jolloin painoin pohkeeni Vinskin kylkiin ja ohjasin sen kouluaitojen sisäpuolelle. Ori taisi tajuta, että kuskinsa on vähän pihalla, joten vanha ketku otti pari vanhaa temppua uusintakäyttöön. Tulipunaisena sain nostella laukkaa uudestaan, kun Vinski vaihtoi kesken kaiken askellajin mahtipontiseen kiitoraviin. Seuraavan kerran ratsuni päätti esitellä kuinka lujaa pienillä jaloilla voikaan päästä, kun peruutuksen jälkeen kannustin sen raviin – ori ampaisi matkaan kuin tykinsuusta. Onnistuimme jotenkin haahuilemaan radan läpi lopputervehdykseen asti, jonka jälkeen toivoin, että voimme livistää paikalta yhtä nopeasti pois kuin olimme tulleetkin.
2. Anniina N. (VRL-09182) – Koidutko Kohtalokseni VH15-018-0265
Koidutko kohtalokseni? Talliporukan keskuudessa tamman nimi on jo vanha vitsi ”Kintun” omalaatuisen luonteen takia, mutta silti kysyn saman kysymyksen hevoseltani joka kerta juuri ennen kisasuoritusta. Välillä Kinttu tuntuu jopa kuuntelevan ja vastaavan kevyellä huokauksella, kuin sanoen ”älä nyt taas murehdi, kyl mä tän hoidan, ku oon aina ennenki hoitanu”. Tänään tamma teki juurikin näin katsellessamme edellisen ratsukon suoritusta, joten uskalsin toivoa tamman pysyvän tänään lapasessa hieman villistä verryttelystä huolimatta – olimme saaneet verryttelykentällä osaksemme enemmän kuin muutaman paheksuvan katseen kanssakilpailijoiltamme. Päätin ratamme alkaessa poikkeuksellisesti antaa tammalle huomattavasti enemmän tilaa edetä omassa tahdissaan, ja pyrin itse vain istumaan tamman selässä rukoillen korkeammilta voimilta apua rauhallisen suorituksen takaamiseksi. En tiedä suotiinko meille tosiaan armoa vai auttoiko ratsastustavan muutos, mutta Kinttu ei ole miesmuistiin toiminut kisoissa niin hyvin kuin se tänään toimi! Tamma aloitti radan leppoisassa ravissa kuunnellen niitä vähiä apuja joita sille annoin, ja se toteutti käskyni tarkasti ajallaan. Ravivoltit? Ei ongelmaa. Kiemuraurat? Helppo nakki. Verryttelyssä kaahailuksi muuttuneet laukkaympyrät? Hallittuja ja symmetrisiä. Radan puolivälin jälkeen uskalsin jo hieman hymyillä ja nauttia ratsastuksesta, joka Kintun kanssa ei todellakaan aina ole itsestäänselvyys, sen verran vaikeasta tammasta kun on kyse. Lopputervehdykseen tultaessa olin kuulemma hymyillyt kuin Hangon Keksi, ja kiitokseksi hienosta radasta Kinttu hukutettiin taputuksiin, paijauksiin ja kotona tietysti porkkanoihin allekirjoittaneen toimesta.
3. Otterley (VRL-12757) – Saffron Wolf VH15-031-1128
Safra vasta totuttelee kilparatsun elämään, joten otimme kilpailureissun Pikkulinnun tallille ennen kaikkea hyvänä harjoituksena. Lyhyen automatkan jälkeen Safra olikin melko jännittynyt, eikä herkkä tamma olisi millään uskaltanut astella ulos trailerista vieraalla tallipihalla. Onneksi olimme varanneet tarpeeksi aikaa uuden paikan ihmettelyyn ennen kilpailuiden alkua, joten Safra saikin kerätä varmuutta kaikessa rauhassa ilman kiireen aiheuttamaa painetta.
Samanlainen jähmettyminen koettiin, kun saavuimme verryttelyalueelta kilpailuradan puolelle. Ratsastimme sujuvasti keskihalkaisijaa pitkin, kun Safra yhtäkkiä pysähtyi (harmittavasti pari metriä ennen ohjelman mukaista pysähtymispaikkaa) ja jäi tuijottamaan kauhuissaan radan päädyssä istuvia tuomareita. Vielä kouluaitojen ulkopuolella kävellessä oli tamma suhtautunut tuomareihin varsin rennosti, joten yllätyin tamman reaktiosta. Koitin houkutella tammaa kävelemään eteenpäin, mutta kun Safra tuntui siitä vain jännittyvän, päätin pelastaa, mitä pelastettavissa oli. Rentoutin hieman ohjia ja tervehdin tuomaria aivan kuin kaikki olisi mennyt suunnitelman mukaan. Tuomarin tervehdittyä takaisin kehotin Safraa uudestaan liikkeelle ja tällä kertaa tamma suostuikin jälleen liikkumaan.
Loppurata sujui ihan odotetusti. Vaikka Safra jännittyikin selkeästi aina tuomaripäätyyn mentäessä, ei se enää jähmettynyt kesken radan ja saimmekin tehtyä ehjän suorituksen. Toki rata olisi voinut mennä rennommin ja jännittyneisyyden piikkiin meni myös muutama epätarkka siirtyminen, mutta nuoren hevosen kanssa on turha jossitella tällaisia asioita liikaa. Päivän aikana kuitenkin pääsimme tavoitteeseemme, sillä jännityksestä huolimatta kilpailut olivat varsin positiivinen ja opettavainen kokemus Safralle.
2. Vaativa B
– peruttu, ei osallistujia
3. Prix St. Georges
1. Otterley (VRL-12757) – Wyrda Marble Mocha VH15-031-0519
Radalle tullaan kootussa laukassa,
Martta haluaisi mennä täydessä vauhdissa.
Pysähdys – liikkumatta – tervehdys,
tuomareille hymyn väläytys.
Rata alkaa kootulla ravilla,
Martta kulkee hyvällä tahdilla.
Avot ja sulut Martta taitaa,
voltissa tamman jalat vähän sekoaa.
Koottu käynti on Martasta tylsä,
täyskäännös takaosalla silti hyvä.
Käynnin jälkeen koottu laukka,
sulkutaivutusta laukanvaihtoon saakka.
Laukkaohjelma on varmasti tuomareiden mieleen,
vaikka puolipiruetti meneekin vähän pieleen.
Laukanvaihdoissa lävistäjällä on voimaa,
toivottavasti se aiemmin menetetyt pisteet korvaa.
Viimeisenä saavutaan pituushalkaisijalle,
Pysähdys – liikkumatta –tervehdys,
tuomareille hymyn väläytys.
Radalta poistutaan vapaassa käynnissä,
kehun Marttaa: ”Ihan hyvä suoritus tehtiin taas yhdessä!”
Joulu 2015: Itsenäisyyspäivän Suokkilpailut
Tervetuloa mukaan Pikkiksen itsenäisyyspäivän suomenhevosille avoimiin kilpailuihin! Päivän aikana kilpaillaan niin esteillä, koulussa kuin näyttelynkin parissa. Näyttelyssä jokainen hevonen esitetään yksitellen tuomarin edessä, tuomari pisteyttää hevoset kolmella osa-alueella (rakenne – luonne – päivän suoritus) ja eniten pisteitä kerännyt hevonen voittaa! Kilpailupäivänä paistaa aurinko. Ilman lämpötila on kirpsakat -12 astetta. Hevoset asetetaan yksitellen seisomaan tuomarin eteen, tuomari pyytää liikuttamaan hevosen käynnissä ja ravissa isolla kolmiolla. Mikäli hevonen on villillä tuulella, voidaan liikkeet esittää useampaan kertaan. Laiskoille hevosille avustajan käyttö sallittua.
Kilpailupäivä: 6.12.2015
Viimeinen ilmoittautumispäivä: 5.12.2015
Järjestyspaikka: Pikkulinnun talli
Vastuuhenkilö: Kati
Luokat
Näyttely
1. Suomenhevosorit
2. Suomenhevostammat
3. Suomenhevosruunat
Kouluratsastus
4. Helppo C
5. Helppo B
6. Helppo A
Esteratsastus
7. 50cm
8. 70cm
9. 90cm
Kuvaile osallistumisessasi teidän kilpailusuoritustanne kyseisen lajin parissa. Voit myös kirjoittaa aiheesta runon. Huumorin käyttö on aina sallittua, mutta mukaan saa tulla vakavallakin mielellä. Näyttelyssä pisteytän hevoset kolmella osa-alueella ja hevoset asetetaan paremmuusjärjestykseen yhteispisteiden mukaisesti. Hevosen sivuilla tulee olla luonne ja kuvat! Rakennekuva ei ole pakollinen, mutta toivottava.
Ratsastusluokissa hevosta ei tarvitse linkittää ja näin ollen sillä ei tarvitse olla kuvia tai luonnetta.
Päivän lopussa palkitaan myös parhaiten päivän aikana kaikissa kolmessa lajissa suoriutunut parivaljakko.
Avoin vain suomenhevosille!
Luokkiin mahtuu viisitoista (15) osallistujaa
Ratsastaja saa tuoda kaksi (2) hevosta yhteen luokkaan
Osallistuminen
Osallistuminen sähköpostiin virtkati@gmail.com otsikolla Itsenäisyyspäivä:
Luokka nro
Ratsastaja ‐ <a href=”http://”>Hevonen</a>
Tarina
Tulokset
Kiitos kaikille näyttelyihin osallistuneille! Toivottavasti tapaamme teitä vielä jatkossakin Pikkiksen kilpailuissa! Voittajille jaettiin sinivalkoiset ruusukkeet, toiseksi sijoittuneille siniset ruusukkeet, kolmansiksi sijoittuneelle valkoinen ruusuke ja kaikille muille jaettiin tsempparipalkintona pinkit ruusukkeet. Päivän parhaille, Rohkean Turhakkeelle ja Kuiskurille ojennettiin vielä pokaalit.
Kiitos palkinnoista MWS Boutique!
Palkinot saa ottaa mukaan hevosensa sivuille kunhan muistatte lukea täältä käyttöehdot.
Päivän parhaimmaksi julistettiin tasaväkisen kilpailun myötä Rohkean Turhake ja Kuiskuri! Suoritukset olivat niin tasaväkiset ettei voittajaa pystytty näistä kahdesta päättämään.
Näyttely
1. Suomenhevosorit
1. Otterley ‐ Rohkean Turhake (9-9-10 = 28)
”Turo seeeeis”, yritin komentaa oriani, kun se marssi varsin määrätietoisesti kohti tallipihalla seisovaa heinäkasaa. Itse roikuin orin narussa ja yritin löytää jäisestä maasta paikkaa, johon saisin saappaan kantani kiilattua niin, etten liukuisi orin perässä kuin paraskin hiihtoratsastaja. Ratsastussaappat olivat jäisellä ja sileäksi auratulla lumella aivan vihoviimeinen kenkävalinta, mutta tämä ei tietenkään ollut juolahtanut mieleen ennen kuin oli liian myöhäistä. Lopulta Turo saavutti heinäkasan ja mutusteli autuaana ties kenen aamuruokia. ”Se arvostelu on kyllä tuolla päin”, tallin ovelta kaiken nähnyt Milja opasti hyväntuulinen virne kasvoillaan ”ja jos haluut niin täältä saa vähän pitävämmät kengät lainaan, että pääsette sinne”, hän jatkoi. Niinpä ojensin kiitellen naiselle Turon ohjat ja punastellen kipitin talliin hakemaan lainakenkiä. Tämän jälkeen matka jatkui kentälle huomattavasti tukevammin askelin.
Turon kanssa ei juuri näyttelyissä ole käyty, joten jännitin sitä, miten ori tuomarin edessä käyttäytyisi. Ori vaikuttikin olevan huomattavasti kiinnostuneempi kentän toisessa päässä vuoroaan odottelevista tammoista kuin edustavalta näyttämisestä tuomarin edessä. Varsinkin ensimmäinen yritys esittää ravia meni aivan plörinäksi, kun ori päätti pistää pystyyn kunnon hirnumis- ja steppailushown, mutta onneksi saimme tuomarilta vielä uuden yrityksen. Ehkäpä kokeneempi esittäjä olisi saanut Turon esitettyä hieman edustavammin, sillä nyt minusta tuntui, etteivät orin parhaat puolet aivan päässeet esille. Kunniapalkinto, luokan ja koko näyttelyn paras tarina!
2. Otterley – Teerivaaran Pirupoika (8-9-7 = 24)
Rikun kanssa osallistuimme myös Pikkulinnun tallilla järjestettyihin itsenäisyyspäivän suokkikilpailuihin. Ori suhtautui matkustamiseen ja uuteen paikkaan vähän rennosti ja näyttelyosuus orilta sujuikin jopa turhan rennoissa merkeissä. Tarvitsimme nimittäin lopulta avustajan hieman hoputtamaan Rikua eteenpäin, jotta saimme esitettyä käynnin ja ravin kunnialla tuomareille. Myöskin Rikun seisoma-asennossa olisi ollut parannettavaa, sillä nyt ori oli kuulemma hieman ryhditön. Näyttelyosuuden mokat menivät kuitenkin varmasti osittain varsin kehnon ja kokemattoman esittäjän (siis allekirjoittaneen) piikkiin, sillä kyseessä olivat ensimmäiset näyttelyt, joissa olimme Rikun kanssa.
3. misery. – Moon Snaijaaks (9-9-ei tarinaa = 18)
4. misery. – Moon Syntyny Rellestää (7-10-ei tarinaa = 17)
2. Suomenhevostammat
1. Milja ‐ Kuiskuri (9-9-8 = 26)
Viime kerralla Kuisku osallistui omatoimisesti Pikkiksen itsenäisyyspäivän suokkinäyttelyyn. Tällä kertaa se pääsi mukaan luvan kanssa. Ensikertalaisen omintakeinen esiintymistyyli oli vaihtunut nyt huomattavasti hallitumpaan, sillä tamman kanssa on käyty treenaamassa useissa näyttelyissä. Odotukset olivat korkealla, sillä Kuiskulle on juuri äskettäin myönnetty näyttelymenestyksen perusteella Champion-arvonimi.
Aurinko paistoi ihanasti kun astelimme kehään. Se lämmitti mukavasti jäätynyttä nenää. Tänään Kuisku oli hieman malttamattomalla päällä, joten se ei seissyt paikoillaan kovinkaan hyvin. Käynnin ja ravin se sen sijaan esitti oikein mallikkaasti ja varmasti olisi tehnyt vielä kierroksen laukassakin, jos olisi saanut luvan. Liikkeiden näyttämisen jälkeen jäimme vielä puomin luokse seisomaan, tällä kertaa jopa paikoilleen, ja kuuntelemaan tuomiota.
2. Otterley – Riikinnevan Töppöstä! (7-8-9 = 24)
Töpö on kuin kotonaan paikassa kuin paikassa, joten ensi vierailu Pikkulinnun tallilla itsenäisyyspäivän suokkikilpailuiden merkeissä sujui tamman kanssa varsin sujuvasti. Töpön kanssa on kokeiltu lähes kaikkia hevosurheilulajeja, mutta näyttelyissä emme ole aikaisemmin käyneet. Luotin kuitenkin siihen, että tamma osaisi esiintyä edukseen tuomarin edessä, sillä ainakin kotona näyttelyharjoitus oli sujunut ihan hyvin. Näyttelyissä Töpö tekikin varsin tyylipuhtaan suorituksen, sillä tamma malttoi seisoa ryhdikkäästi paikallaan arvostelujen ajan ja askellajien esittelykin meni nappiin heti ensimmäisellä yrityksellä. Lisäpisteitä Töpö yritti selvästi kalastella hörisemällä tuomarille, kun tämä sattui lähelle. Luulen, että syynä tähän yllättävään huomionosoitukseen oli tuomarin taskusta pilkottava joulupiparin kulma.. Miten niin tamma on perso herkuille? Kunniapalkinto, luokan paras tarina!
3. Mettalise – Fiktion Sorja (7-5-6 = 18)
On se aina niin kiva lähteä Sorjan kanssa kilpailuihin, kun tamma käyttäytyy niin korrektisti jokaisessa tilanteessa. Ensimmäisenä vuorossa oli siis näyttelyt, joissa tamma on kiertänyt useammankin kerran. Tuomarin edessä kaikki sujui kun ohjekirjastasta konsanaan ja suorituksesta tälle tammalle olisin voinut antaa 10 pistettä ja papukaijamerkin. Plääh olikohan se sittenkin liian tylsä idea osallistua näin kiltin konin kanssa. Eihän tässä nyt ole mitään showta katsojille, jotka sitä varmasti tulivat hakemaan näiltä hurjilta suomalaisilta kaviokkailta.
3. misery. – Moon Etelätuuli (10-8-ei tarinaa = 18)
3. misery. – Moon Salariina (9-9-ei tarinaa = 18)
3. Suomenhevosruunat
– peruttu
Kouluratsastus
4. Helppo C
– peruttu
5. Helppo B
1. Milja ‐ Kuiskuri
Onneksi ehdimme verrytellä kunnolla
Muuten ei olisi ollut Kuisku näin hyvin kuulolla
Oli meidän vuoromme astella valokeilaan
Tuomareiden seuratessa menoamme suut avoimenaan
Kuisku yllätti minut itsenikin totaalisesti
Niin hienosti se suoritti ja kaikki päättyi onnellisesti
Kyllä sai tammasta ylpeä olla
Vaik virheitä ei tullutkaan pyöreä nolla
Silti se oli Kuiskun mittapuulla huikeaa menoa
Olis varmaan pitänyt tehdä pari riviä kenoa
6. Helppo A
1. misery. – Moon Etelätuuli
En tiedä mikä joulutonttu oli Ennille käynyt yöllä kuiskimassa korvaan, mutta tamma käyttäytyi tänään asiallisemmin kuin pitkiin aikoihin. Sitä ei kiukuttanut aamulla aikainen herätys, ei kuljetus, eikä kilpapaikalla mikään. Piti ennen suorituta oikein tarkistaa, että onhan minulla oikea hevonen. Ennihän se siellä satulan alla nökötti.
Suoritus meni nappiin kaikin puolin ja Enni ei vastustellut yhtään mitään. Se oli rento ja kuuliainen, eikä edes sade ja mutalammikot aiheuttaneet mitään reaktiota. Normaalisti Enni olisi viimeistään niistä vetänyt herneen nenään ja kieltäytynyt liikkumasta. No joka tapauksessa, toivottavasti se samainen tallitonttu käy meillä useamminkin vierailulla. Tai sitten muut hevoset ovat kertoneet Ennille, että miten suomenhevosen kuuluu käyttäytyä varsinkin näin itsenäisyyspäivänä.
2. Mettalise – Fiktion Sorja
Seuraavana vuorossa koulukilpailut,
joihin olemme pitkään jo harjoitellut.
Sankollisen porkkanoita meidän mahtineiti saa,
koska radalla omistajan virheet erinomaisesti korjaa.
C’moon Sorja, nää katsojathan kyllästyy,
tee pliis jotain hurjaa, että kaikki meistä yllättyy.
Kun lopputervehdys on takanapäin,
päättää Sorja heittäytyä lumeen, aivan.. juuri näin.
3. Otterley – Rohkean Turhake
Näyttelyosuuden jälkeen meillä olikin pidempi tauko, jonka aikana Turo sai syödä päiväheinänsä kuljetusautossa ja ottaa muutenkin hetkeksi rennommin. Osallistuimme orin kanssa nimittäin vasta kouluratsastusosuuden viimeiseen luokkaan. Turon kanssa kouluratoja on onneksi kierretty vaikka kuinka ja paljon, joten Helppo A radan suorituksen pitäisi mennä ihan rutiinilla. Niinpä suhtauduinkin tulevaan rataan varsin huolettomasti.
Verryttelyssä Turo tuntui melko tahmealta, mutta siinä ei ollut mitään uutta tai yllättävää. Niinpä yritinkin herätellä parhaani mukaan takajalkojaan laahaavaa kaulapitkällä kulkevaa oria, jotta muistuttaisimme edes etäisesti kouluratsukkoa kun suorituksemme aika olisi. Onneksi tunsin Turon jo läpikotaisin ja tiesin niksit, joilla orin saisi piristymään ja terävöitymään.
Taisin hieman liioitella orin herättelyä verryttelyssä, sillä kun meidän vuoromme koitti ja yhtäkkiä olimme radalla yksin, Turo alkoi tuntua hieman turhankin räjähdysalttiilta. Niinpä alkutervehdyksestä tulikin varsin rauhaton ja liikkeelle lähtiessä ehdin vain toivoa, että ori ei singahtaisi kiitolaukkaa aitojen yli jos käyttäisin pohjettani. Tällaisena ruutitynnyrinä en ollut Turoa aikaisemmin juuri nähnytkään, joten rata menikin varsin jännittyneissä tunnelmissa. Onneksi ori kuitenkin pysyi käsissä, vaikka muutaman melko ruman pidätteen jouduinkin laukkaosiossa ottamaan. Koulurata ei siis todellakaan ollut mikään ylpeilyn aihe, vaikka etukäteen olinkin ajatellut sitä meidän ehdottomasti vahvimpana osuutena.
4. Otterley – Teerivaaran Pirupoika
Kouluratsastus on meille Rikun kanssa paljon tutumpaa puuhaa, joten radalla lähdinkin varsin itsevarmana. Olin varannut hyvin aikaa Rikun verryttelemiseen ja olin saanut orin hyvin kuulolle, vaikka se olikin vaatinut varsin paljon siirtymisten ratsastamista. Radalle lähdettäessä Riku tuntui varsin hyvältä, sillä se kulki eteen omalla moottorilla ja vaikutti muutenkin paljon reippaammalta kuin aamun näyttelyissä.
Helppo A rata meni alusta loppuun varsin rutiinilla, sillä se on luokka, jota olemme Rikun kanssa kisanneet paljon. Riku kuunteli hyvin apuja ja esiintyi ehdottomasti edukseen ja saimme suoritettua radan läpi ilman rikkeitä. Ainoastaan laukassa Riku olisi voinut olla hieman tahdikkaampi, sillä nyt se jäi hieman hitaaksi ja varsinkin laukanvaihto käynnin kautta venähti hieman pitkäksi. Kaiken kaikkiaan sain kuitenkin olla tyytyväinen hyvin menneeseen rataan Rikun kanssa.
Esteratsastus
7. 50cm
1. Otterley – Rohkean Turhake
Kouluratsastuksen jälkeen vuorossa oli vielä esteratsastus, eikä tauko kahden lajin välissä ollut kovin pitkä sillä olimme osallistuneet kouluratsastuksen viimeiseen luokkaan ja starttaisimme esteratsastuksessa ensimmäisten joukossa. Niinpä jäinkin kävelemään Turon kanssa verryttelyalueelle siksi aikaa, että kouluaidat siivottiin pois ja tilalle rakennettiin esterata. Ajatukseni oli pitää verryttely varsin kevyenä, sillä en halunnut väsyttää Turoa turhaan pitkän päivän lopuksi. Hyppäsimmekin verryttelyesteen vain kerran molempiin suuntiin ja ilokseni huomasin, että kouluradalla nähty ruutitynnyri-Turo tuntui palanneen jälleen omaksi hieman tahmeaksi itsekseen.
Turon estetekniikassa ei ole paljoakaan kehuttavaa, eikä menomme esteillä näytä koskaan kovin hallitulta tai kauniilta, vaikka todellisuudessa tekisimmekin tasoomme nähden varsin hyvää suoritusta. Onneksi lajissa ei jaeta tyylipisteitä, sillä radalla esteet ylittyivätkin välillä melkoisen kolinan ja ryminän saattelemana ja esteiden välit Turo paineli menemään pää taivaissa varsin rumaa laukkaa ja intoa täynnä. Ihmeen saattelemana kaikki puomit kuitenkin pysyivät kannattimillaan ja selvisimme kunnialla radan alusta loppuun asti. Ainakin meillä oli ollut hauskaa, vaikkei suoritus aivan oppikirjanmukainen ollutkaan.
8. 70cm
1. misery. – Moon Syntyny Rellestää
Mamman rellestäjä esteitä loikki,
pieni pelleilijä katkoi puomeja poikki.
Tänään ei mennyt suoritus nappiin,
vaan meille tuli lujaa takkiin.
Pahoittelen aiheutetusta tuhosta,
ei tuottanut suoritus toivottua tulosta.
2. Otterley – Teerivaaran Pirupoika
Esteille verryttelin Rikunkin kanssa vain kevyesti sillä ori tuntui erittäin hyvältä ratsastaa kouluradan jälkeen. Ensimmäisessä verryttelyhypyssä tippui ylin puomi, mikä sai Rikun varovaiseksi ja jopa hieman epävarman tuntuiseksi, mutta seuraavat hypyt sujuivat jo paremmin. Esteradalle lähdimmekin siis varsin hyvin mielin. Osasin kuitenkin varautua siihen, että Rikulla saattaisi mennä pupu pöksyyn, kun pääsisimme radalla.
Lähtömerkin jälkeen huomasin olleeni oikeassa, ja että hyvän ja varman tuntuinen hevonen oli selvästi jäänyt verryttelyalueelle. Riku laukkasi hyvin tahmeasti ja jouduinkin kannustamaan ja rohkaisemaan oria paljon ennen ensimmäistä estettä, jota ori lähestyi kovasti epäröiden. Lopulta pääsimme esteen yli lähes paikaltaan tehdystä hypystä, eikä seuraavakaan este ollut sen helpompi. Vaikka radan ensimmäiset esteet ylittyivätkin varsin tahmeasti, niin pikku hiljaa Riku sai kerättyä varmuutta enemmän ja enemmän ja lopulta hyvä rytmi radan suorittamiseen löytyi muutamalle viimeiselle esteelle. Niinpä saimmekin lopetettua radan positiivisin mielin, vaikka alku olikin ollut hankalaa.
9. 90cm
1. Milja ‐ Kuiskuri
Viimeisenä oli aika esteitä hyppiä
Mutta sekös alkoikin Kuiskua nyppiä
Mietin mikä mahtaa tähän syynä olla
Joko alkaa tammalta hajota polla?
Ennen niin iloisesti ylitti aidat ja montut
Nyt taitaa olla mielessä vain joulun tontut
Niillä oli Kati kaikki esteet koristanut
Vaan ei Kuisku tonttu-ukoista perustanut
Tamma se sitten ekalle esteelle stoppasi
Tontun irti riuhtaisi, mut toimitsija sen nappasi
Sitten matka jatkui kuin mitään ei olisi tapahtunut
Vaikka Kati olikin tuomaritornissaan hyvin tuohtunut
2. misery. – Moon Salariina
Empä muista, koska olisin viimeksi ollut näin nolona kilpasuorituksen jälkeen. Riikka heitti koko suorituksen aivan pelleilyksi, sillä sen mielestä 90cm esteet eivät ole edes kunnon esteitä. Lisäksi hoitaja oli laittanut sille väärän kuolaimen, eikä tätä jyrää pidellä pehmeällä nivelkuolaimella. Meidän suoritus oli siis tyyliä kovaa ja korkealta, mutta onneksi sentään puhtaasti. Yleisöstä kyllä kuului pientä tirskumista sieltä sun täältä, sillä Riikan hyppytyylit olivat kauniisti sanottuna erikoisia. En kerro enempää suorituksesta, sillä en halua muistella sitä!