Kouluvalmennus Vaativa A, valmensi narri
Viime kuussa näkemäni Kiti-tamma oli tänään kireä kuin viulun kieli, teutaroi kentällä pää pystyssä ja selkä notkolla. Holstein olisi kovasti halunnut kääntää takamuksen tuulta vasten, enkä ihmetellyt yhtään. Navakka tuuli ja mukava maaliskuinen sade, joka ei tiennyt ollako lunta, vettä vai jotain siltä väliltä ei motivoinut valmentajaa, ratsastajaa eikä hevosta. Lisäksi Kiti jännitti kovasti pahan kelin ja sen lieveilmiöiden vuoksi. Halusin nähdä ratsukolta puolipiruetteja, mutta ensin piti keskittyä rentouttamaan kimo. Rauhalliset siirtymiset, volttailut ja kiemurtelut uralla kera rauhallisen puheen saivatkin tamman hiljalleen rennommaksi, vaikka se aika ajoin vielä säpsyikin tuulenpuuskia ja jännitti selkeästi.
Vaikka kehotin Pulmua edelleen jatkamaan Kitin rentoutusharjoitusten parissa halusin samalla, että nainen alkaisi hiljalleen koota liikettä, jotta pääsisimme joskus puusta pitkään puolipiruettien parissa. Toivoin kovasti, että tamma rentoutuisi tarpeeksi niitä varten, en viitsinyt lähteä teettämään mitään niin vaativaa jännittyneellä hevosella kun siinä sai enemmän aikaan huonoa kuin hyvää. Pulmu jatkoi jutusteluaan tammalle ratsastaessaan sitä samalla pehmeällä, mutta määrätietoisella otteella, eikä holstein onneksi ainakaan enempää jännittänyt.
Etenkin alkuun Kiti hätiköi laukannostoissa ja ne muistuttivat enemmänkin kauriin pakoonlähtöloikkia kuin laukka-askelia. Pulmu rauhoitteli tammaa puhumalla sille ja silittämällä kimoa kaulaa sisäkädellään ja Kitikin uskalsi rentoutua hieman myös laukannostoihin. Pääsimme siis kokeilemaan peräti puolipiruetteja, kun tamma alkoi vähitellen toimia ja koota liikettä paremmin. Korvat kääntyilivät ahkerasti ja keskittyminen ei vieläkään ollut täysin Pulmussa, kun Kitin oli pakko pitää korvat hörössä ja tarkkana kaiken muunkin varalta.
Vaikka olisin halunnut nähdä tamman piruetinalutkin, jätimme ne suosiolla asiasta keskusteluamme välistä. Kitiä jännitti huono keli sen verran paljon, että sen kanssa oli turhaa lähteä vääntämään turhan kinkkisiä asioita. Vaikka tammasta ei aivan priimaa saatukaan irti tänään, se rentoutui kuitenkin aika ajoin oikein hyvin ja esitteli kuitenkin koottua laukkaa sekä muita hyviä askellajeja.
Vieroitus lähestyy
Kassun vieroitus lähestyy pikkuhiljaa. Pikkuorin emä on asustellut tähän asti täällä Pikkiksessä, joten sekin pääsee pian takaisin tuttujen kavereiden joukkoon Fiktioon. Katsoimme tämän järjestelyn parhaimmaksi varsan kannalta, jottei sen tarvitse emästä eroamisen lisäksi stressata uudesta ympäristöstä. Ja kerran tallissa oli vapaita karsinoita, miksi emme olisi majoittaneet Tesmaa tänne.
Toisaalta Kassu on kyllä sen verran rempseä ja reipas luonteeltaan, että olisi todennäköisesti sopeutunut helposti myös uuteen ympäristöön, mutta aina on hyvä olla jo varmuuden vuoksi kaukaa viisas. Nyt sillä on ollut jo pienestä pitäen paras kaverikin, Chinook, jonka kanssa touhutessa päivät kuluvat kaikenlaisia kepposia muiden pään menoksi keksien. Mitäpä sitä turhaan jäädä silloin äitiä murehtimaan.
Maastoestevalmennus, valmentajana yaren
Tällä kertaa tiesinkin melkoisen tarkkaan, mitä meidän tuli harjoitella Pulmun ja Raisun kanssa. Viime kerralla porraseste oli osoittautunut hieman hankalaksi, mutta ratsukko oli selättänyt ongelmat melko hyvin. Halusin kuitenkin vielä kertauksena nähdä, miten heille oli jäänyt viime kerran opit mieleen ja osaisivatko he vielä hoidella saman, ehkäpä vielä taidokkaammin kuin viime kerralla. Maaliskuu oli tehnyt tuloaan ja aurinkoinen sää ei haitannut tippaakaan. Kaikki tuntuivat olevan Raisu mukaan lukien iloisella tuulella ja valmiina uusiin haasteisiin, joten meillä oli ainakin varsin hyvät lähtökohdat onnistuneelle valmennukselle. Porrasesteellä oli alkuun taas liian paljon vauhtia, mutta minun ei tarvinnut paljoakaan suutani aukaista, kun Pulmu onnistui ratkaisemaan ongelmakohdan itsestään. Hän pelasi hyvin puolipidätteiden ja pohkeiden kanssa, eikä antanut hevoselleen liikaa tilaa kuitenkaan unohtamatta Raisua kokonaan. Neljän portaan este meni tuosta noin vain läpi ja ehdotinkin siirtymistä vesihaudan pariin. Pulmun kasvoilla välähti pieni epävarmuus, mutta tottuneena kaikenlaisiin tilanteisiin, hän kuitenkin nyökkäsi ja lähti jo kääntämään Raisua oma-aloitteisesti kohti seuraavaa haastetta.
Kaikki jännittämiset olivat kuitenkin täysin turhia! Raisu yllätti minut kerta toisensa jälkeen varmuudellaan ja lähestyi monen hevosen painajaista iloisesti korvat hörössä. Edes pusikosta ampaiseva pupujussi ei saanut hetkautettua tätä esteratsua, tosin liekkö ollut Raisu niin jäässä, ettei edes tajunnut koko otusta. Pärskyen se olisi vain halunnut jatkaa matkaa suoraan seuraavalle esteelle, mutta halusin kuitenkin antaa vielä täsmäohjeita vesihaudan osalta, vaikka se hyvin sujuikin. Lähestymiseen ei voinut kuitenkaan ikinä kiinnittää liikaa huomiota ja Pulmu oli päinvastoin ihan hyvillään, että jaksoin antaa perusteellisemmatkin neuvot jokaiseen tilanteeseen.
Kouluvalmennus (Prix St. Georges), valmentajana yaren
Olin hieman epävarma siitä, oliko minun ollut järin fiksua suunnitella Pulmulle ja Enzolle entistäkin vaativampia koululiikkeitä, mutta toisaalta ori oli kilpaillut jo sen verran korkealla tasolla, että täytyihän sen olla näitä liikkeitä käynyt joskus ennenkin jo ja sitä vartenhan minä olin täällä, että saisin kehitettyä Enzoa eteenpäin. Talvesta emme olleet päässeet vieläkään eroon, joten sitä seisoskeltiin taas vaihteeksi kentän reunalla hytisemässä ja haaveillessa kodin lämpöisästä takasta ja lämpimästä minttukaakaosta. Pulmu kertoi heidän harjoitelleen entisestään puolipiruettia ja sen kyllä huomasikin. Viime kerran ongelmista ei ollut nähtävillä enää juuri mitään, vain hyvin pieniä kankeuksia, jotka saisin varmasti viilattua heiltä pois mahdollisesti jo tämän valmennuksen aikana. Tähän väliin Pulmu sai kuitenkin minulta käskyn nostaa tahdikkaan laukan ja tehdä tällä erää laukanvaihdon joka toisella askeleella. Ei se tälläkään kertaa yllättänyt, että Enzo suoriutui vaaditusta vähintäänkin sataprosenttisesti ja näinkin fiksummaksi siirtyä jälleen kerran takaisin puolipiruetin pariin. Juuri kun homma alkoi toimimaan, lämäytin Pulmun iloksi tiedon, että nyt olikin sitten vuoro kokeilla sitä täyttä piruettia. Kaksin verroin enemmän tehtävää ja kamppailtavaa, jostain kumman syystä Enzon selässä istuva nainen ei vaikuttanut kovinkaan ilahtuneelta ajatuksesta. Patistin hänet kuitenkin hommiin ja ikäväkseni sain huomata, että ennemmin loppui Pulmulta into tämän liikkeen loppuun suorittamiseen kuin itse ratsulta. Minun oli siis ruettava vielä tsemppailemaan umpijäässä olevaa naista ja muutaman yrityksen jälkeen totesin, että olisi parempi jättää harjoittelu toiseen kertaa. Pakkanen oli purrut Pulmua sen verran pahasti, että hänen keskittymisensä oli kadonnut jonnekin kauas sisätiloihin.
Maastoestevalmennus, valmentajana yaren
Olimme selvästi menossa koko ajan parempaan päin Raisun lajivalintojen suhteen ja sainkin olla varsin tyytyväinen, että asiat olivat näin. Vaikka tavanomaisiin estevalmennuksiin nähden minua jännitti varmaan kahta kauheammin, koitin tasata ajatukseni ja ajatella, että radalla oli varmasti talvikunnossapitokin kohdallaan. Olimme siis sopineet Pulmun kanssa, että menisin valmentamaan häntä ja Raisua maastoesteille, ja välillä mietinkin, minkä helvetin takia olin edes moiseen hommaan suostunut. Valmensin ratsukoita todella harvoin kyseisessä lajissa ja minulla oli se paha piirre, että jännitin aina ihan liikaa muiden ratsastussuoritusten puolesta. Rataesteet olivat yleensä hyvin tavallisia ja yksinkertaisia, mutta maastoesteillä vain mielikuvitus tuntui olevan rajana.
Tullessani Pikkulinnun tallille, Pulmu oli jo aloitellut Raisun kanssa ja käynyt lämmittelemässä pienellä maastolenkillä. Esteille he eivät olleet vielä ennättäneet, mutta ori tuntui kyllä jo aavistelevan, mitä tuleman piti. Olin saanut jo etukäteen tietoa Pulmulta, minkälaisia esteitä heidän maastossaan oli, joten en joutunut onneksi sen kummemmin kuluttamaan aikaa niihin perehtymiseen. Annoin ratsukon verrytellä hyvinkin yksinkertaisella ja pikkuisella paaliesteellä, jotta he pääsisivät kunnolla vauhtiin. Montaa hyppyä ei tarvittukaan siihen, että olin jo ihan varma, että ratsukko kyllä suoriutuisi paljon haasteellisemmistakin tapauksista. Seurasi tukkieste, jolle halusin valmistella tämän kaksikon hyvin, olihan se sentään jo huomattavasti hankalampi jo senkin takia, ettei se antanut paljoa anteeksi virheitä. Tottuneesti Raisu hyppäsi tämänkin esteen yli, eikä sen puoleen ongelmia tullut sen jälkeenkään eteen tulevissa esteissä. Ainut ongelmakohta löytyi niin sanotulla porrasesteellä, jolla Raisun vauhti oli ihan liian kova. Tällä kulutimmekin kaikista pisimmän ajan, mutta yllättävän nopeasti Pulmu löysi riittävät pidätteet ja homma alkoi jo luistamaan. Aika kului yllättävän nopeasti, mutta tämähän tarkoitti vain sitä, että meillä olisi jotain harjoiteltavana ensi kerrallakin!
Estevalmennus (110 cm), valmentajana yaren
Toiveisiini taidettiin vastata, sillä saapuessani kolmatta kertaa valmentamaan Raisua ja Pulmua, ihan oikeasti paistoi jopa aurinko ja oli vain pieni pakkanen! Kevät tuntui jo hiukan enteilevän tulostaan, vaikka varmasti sitä ennen ennättäisikin olemaan muutamat kovemmatkin pakkasyöt. Kenttä oli pidetty onneksi hyvässä kunnossa, jäljistä päätellen se oli vasta samana aamuna käyty lanaamassa, joten siihen pystyin turvallisin mielin rakentamaan esteradan. Raisu ja Pulmu olivat jälleen aloitelleet jo omatoimisesti lämmittelemään, joten saatuani radan valmiiksi pystyimme aloittamaan viipymättä. Olin suunnitellut ratsukolle melko perinteisen esteradan, joka ei sisältänyt sarjoja ja oksereita kummempia hirvityksiä. Verryttelyesteenä sai toimia kakkoseste, enkä tällä kertaa huomannut Raisussa minkäänlaisia laiskottelun merkkejä. Päinvastoin, ori tuntui varsin tyytyväisenä lähestyvän joka kerta estettä ja hyppäävän sen yli ilman mutinoita. Varsinainen rata ei tuottanut sen pahempaa jälkeä. Ensimmäinen este oli jo okseri, mutta se ei oria hätkäyttänyt ja kakkosesteelle tultiin jälleen kerran hillitysti, tosin hieman Pulmunkin ansioista. Kolmoselle täytyi tehdä aika tiukka kaarros oikeaan, mutta se ei tuottanut sen suurempia ongelmia kuin itse hyppykään. Este toisensa jälkeen ne jäivät ratsukon taakse ja vasta sarjalla ori kolautti b-osalla ylimmän puomin alas. Se oli silkka huolimattomuusvirhe ja pyysinkin Pulmua ohjaamaan Raisun uudemman kerran sarjalle. Nyt tiputusta ei tullut, Pulmu kun tuntui pelaavan varman päälle ja maaliin tultiinkin tuota yhtä pudotusta lukuunottamatta puhtain radoin. Raisun leipälaji oli selvästi esteratsastus, jos vertasi aiempiin kertoihin.
Kohta 2v!
Pikkumies Chinook muutti Pikkikseen puolivuotiaana ja nyt romuluisesta karvapallerosta on jo kasvanut melkein kaksi vuotias hieno mies! Chinookin kanssa on puuhailtu aika vähän, toki olemme sitä käsitelleet ja tehneet sen kanssa vaikka minkälaisia harjoituksia tulevaisuutta varten, mutta lähinnä se on saanut oleilla ulkona parhaan kaverinsa, Kasinollan, kanssa.
Yhdessä nämä jätkät ovatkin keksineet vaikka minkälaisia juttuja. Herrat siirrettiin sähkölankaisesta tarhasta lauta-aitaiseen tarhaan jotta niitä ei tarvitsisi joka päivä metsästellä pitkin maita ja mantuja. Toistaiseksi ovat pysyneet tarhassa sisällä ja aitaakaan ei ole muovailtu uudestaan.
Chinook on luonteeltaan kovin reipas ja onkin aina intona puuhailemassa, joko ihan meidän kouluttamia asioita tai sitten laittomuuksia.
Hattutemppuja
Taisin viimeksi kirjoitella Raisun ja minun hienoista kisatuloksista kun tulimme useampaan otteeseen luokan viimeiseksi. Sama meininki jatkui vielä muutaman kilpailun ajan kunnes yhtäkkiä herra Raisu palasi taas omaksi itsekseen ja siitä asti olemmekin oikeastaan liitäneet voitosta voittoon. 40 luokkavoiton jälkeen menin jo laskuissa sekaisin joten seuraamme herran kehitystä vain ominaisuuspisteiden kautta. Ja ominaisuuspisteistä puheenollen, Raisu on pärjännyt kentässä niin hyvin että herran kisauran kenttäratsastuksen saralla loppui jo! Jatkamme vielä kilpailemista kouluratsastuksessa ja rataesteillä, mutta niissäkin ollaan jo viimeisellä tasolla.
Varsantuoksua
Palasimme tänään muutaman päivän pituiselta visiitiltä Oldfinion Oldenburg Horsesista. Enzon ensimmäinen jälkeläinen näki päivänvalon 24.2 kyseisessä siittolassa ja olihan meidän pakko lähteä sinne vierailulle ja ihastelemaan reipasta orivarsaa. Pikkuvarsa sai nimekseen Oldfinion Vitrias ja siitä näki samantien, että tästä pikkumiehestä tulee kasvamaan vielä iso hevonen. Toivottavasti joku innokas kilparatsastaja kotiuttaa Vitriaksen itselleen ja hyödyntää harvinaista sukupuutakin jalostuksessa sitten aikanaan.
Tästä pikkuvarsasta on vielä kerrottava sellainen hauska fakta, että me olemme Miljan kanssa kasvattaneet Vitriasin emänemänemän! Eli Vitriasin isomummo on toisen tallimme, Suprantin, kasvattama. Olemmekin keskustelleet moneen otteeseen josko ostaisimme itse Vitriaksen, mutta koska meillä on jo pidempään ollut suunnitelmissa astuttaa omistuksessamme oleva Alydia Enzolla ja pitää varsa itse, on ollut pakko kuunnella järjen ääntä korvien välissä ja malttaa mielemme Vitriaksen suhteen.
Kouluvalmennus (Vaativa A), valmentajana yaren
Herran jestas, tästä hevosesta olisi löytynyt taitoa vaikka muille jakaa! Jokainen hevosihminen tuntui vetävänsä tietynlaisia hevosia puoleensa ja Pulmu veti selkeästi niitä potentiaalisimpia! Tämä nuori oriherra tuntui tietävän, mistä raaka-aineista kunnon kouluhevonen on tehty. Se tanssahteli hallitusti Pulmun alla kentällä, eikä välittänyt pätkän vertaa taivaalta putoilevista lumihiutaleista ja sen kavioiden alla rasahtelevasta lumesta. Avo- ja sulkutaivutukset tuntuivat olevan silkkaa leikkiä tälle hevoselle ja joka väliin se muisti myös röyhistellä rintaansa ja tuntui sanovan ”katso, nääääin taitava minä olen”. Hymy kapusi väkisinkin huulilleni, eikä Pulmukaan pystynyt olemaan täysin vakavana nähdessään ilmeeni ja arvatessaan, mikä oli saanut minut niin hyväntuuliseksi. En ollut ihan äskettäin tavannut näin keskittynyttä hevosta, sillä ihan vain pelkän kootun laukankin pyytäminen sai sen yrittämään parhaansa ihan täydellisesti ja asettamaan taitonsa äärirajoilleen. Kuten vaativan tason hevosen kuului, piti myös Enzo laittaa tekemään laukanvaihtoja joka kolmannella askeleella. Pulmu mukautui hyvin hevosensa askeleisiin ja ori jatkoi samaa menoa kuin aiemmissakin liikkeissä. Minä aloin jopa jo miettimään, mitä näille voisi kohta edes opettaa, kun kaksikko tuntui osaavan kohta kaiken paremmin kuin minä osasin opettaa. Puolipiruetti oli petollinen liike, joka osoittautui kohtalokkaaksi Enzollekin. Juuri, kun olin ennättänyt pohtimaan, oliko mitään, mitä tämä hevonen ei osaisi, näin sen tekemässä tätä hankalaa koululiikettä. Eihän se nyt oikein lähtenyt ja Pulmukin alkoi turhautumaan yrittäessään yrittämistään. Enzo aloitti liikkeen hyvin, mutta ilmeisesti olikin kyse siitä, ettei Pulmu oikein pysynyt perässä. Neuvoin yksityiskohtaisesti naiselle, kuinka hänen tulisi olla tarkkana linjoissa ja muistaa myös ratsastaa hevosta hyvin ennen puolipiruetin tekemistä ja sen jälkeen. Tämän jälkeen liike onnistui jo paremmin, vaikka parantamisen varaa oli kyllä edelleen. Ehkäpä ensi kerralla tilanne näyttäisi jo paremmalta!
