Pelottava traileri
Kuisku pääsi tutustumaan lähemmin parkkipaikalla ihmetystä herättäneeseen outoon vekottimeen, jonne tallin hevoset joskus katoavat. Kun hevoset ovat kyydissä, vekotin lähtee liikkeelle, kun toinen häkkyrä kiinnitetään sen eteen. Jossain vaiheessa tämä outo yhdistelmä palaa takaisin tallipihaan ja yleensä myös siellä olleet hevoset ovat tulleet takaisin. Toisinaan paluuseen voi kulua parikin päivää.
Vielä Kuisku ei päässyt selvittämään minne se härveli oikein aina menee, mutta tamma kävi tutustumassa miltä sisällä näyttää. Ihan helposti se ei kuitenkaan käynyt. Ensin oli tutkittava koko härveli ulkopuolelta jokaista yksityiskohtaa myöten. Välillä oli haettava turvaa äidin luota, joka seurasi uteliaana varsansa touhuja. Kun tutkimukset olivat siltä erää valmiit, laskettiinkin yhtäkkiä takaosasta yksi seinä maahan. Sekös aiheutti taas lisää ihmeteltävää. Mutta Kuisku alkoi tutkia sitäkin innokkaasti ja pian tamma jo asteli lastaussiltaa pitkin traileriin. Aika pian se kuitenkin peruutti alas. Mutta koska Kuisku näytti nyt olevan rento, eikä pelokas tai järkyttynyt, päätin, että tämän päivän harjoittelu olisi hyvä lopettaa tässä vaiheessa, kun mieli oli kaikilla hyvä. Tästä olisi taas hyvä jatkaa seuraavalla kerralla.
Tilannepäivitys
Sisun ei ole enää nähty ontuvan, joten se taisi onneksi olla vain ohimenevä juttu. Se on tietysti hyvä asia niin yleisesti, kuin senkin kannalta, että ruunalla on 15. päivä edessä kouluratsastuskilpailut. Edessä on siis matka eteläiseen Ruotsiin ja siellä ratsastamme Helppo A -luokassa.
Ja ainiin! Samana päivänä Sisu viettää 10-vuotissynttäreitään! Kamalan nopeasti on aika rientänyt, vastahan ruuna oli vielä nuori ja villi oripoika. Nyt takana on hieno ura kenttäratsuna ja onpa se näyttelyissäkin menestynyt. Tulevaisuuden suunnitelmissa siintävät erilaiset laatuarvostelut.
Pohdintaa Kassun kilpailemisesta
Kenttäkisoissa meillä ei mene nyt ollenkaan hyvin! Harkinnan alla on, että Kassu jäisi nyt joksikin aikaa kisatauolle ja keskittyisimme täysin treenaamiseen. Se on kuitenkin ilmoitettu vielä joulukuun 30. päivä järjestettävään KERJ-Cupiin, joten siellä ainakin käydään vielä. Katsotaan josko tässä välissäkin kisa tai pari.
Tänään kuitenkin olimme jälleen Anfarwol Acresissa ja sijoitus oli 23/29. Ei siis kovin kehuttava, vaikkakin jo parempi kuin edellinen. Olen myös miettinyt voisiko pitkät kisamatkat vaikuttaa Kassuun negatiivisesti. Itse matkustaminen kyllä sujuu aina ongelmitta, mutta helpoin lastattava Kassu ei todellakaan ole. Olen miettinyt myös sellaista vaihtoehtoa, että jatkossa kilpailtaisiin vain Suomen kamaralla.
Ontuminen
Kun menin eilen illalla hakemaan Sisua tarhasta, se tuli minua portille vastaan ontuen. Kaivoin puhelimen taskusta soittaakseni eläinlääräkille samalla kun talutin ruunan talliin. Selvisi, ettei hän ehtisi paikalle ihan heti, mutta tulisi vielä samana iltana. Niinpä jätin Sisun karsinaan ja puuhasin iltatallin parissa lääkäriä odotellessa.
Eläinlääkäri saapui noin tunnin kuluttua ja tutki Sisun ensin kokonaisvaltaisesti, jonka jälkeen talutin ruunaa ensin käynnissä ja sitten ravissa. Mutta enää Sisu ei ontunutkaan, ei käynnissä, eikä edes ravissa. Epäilimme, että se olikin vain nyrkäyttänyt jalkaansa tarhassa ja ontui siksi jonkin aikaa. Yö oli kuitenkin tulossa, joten Sisu olisi joka tapauksessa jäänyt karsinaan, joten sovimme, että tarkistetaan tilanne vielä uudelleen seuraavana päivänä. Tänä aamuna Sisu kävelikin ihan normaalisti, eikä ontumisesta ollut jälkeäkään.
Jalkatreeniä
Treenasimme tänään vaihteeksi kavioiden nostoa. Ajattelin ensin ottaa Kuiskun ja Ellin ”hoitopisteeseen”, jossa meillä yleensä hoidetaan myös kengitykset, mutta päädyin kuitenkin toiseen vaihtoehtoon, eli karsinaan. Siellä saimme nimittäin olla rauhallisemmassa ympäristössä, sillä kaksikon karsina on aivan tallin perällä.
Yllättävää kyllä Kuisku oli tosi rauhallisella ja kiltillä tuulella tänään. Liekö äiti antanut satikutia viime päivien karkailusta. Saimme nätisti kaikki jalat käytyä läpi ja tamma tuntui itsekin olevan ylpeä saavutuksestaan. Palkinnoksi Kuisku sai nauttia kunnon rapsutuksista.
Kevyttä työskentelyä
Hierojan ohjeita noudattaen ratsastin erittäin paljon virtaa omaavan Enzon kentällä. Alkuun juoksutin sitä molempiin suuntiin niin kauan, että ori rentoutui ja myötäsi tuntumalle. Ori saikin erittäin hyvän jumpan tehtyä askellajien vauhdin muuttelulla. Uskalsin nousta orin selkään kun se oli rentoutunut. Onnekseni Enzo pysyi hanskassa vaikkakin hetkittäin ajattelin sen sinkoutuvan altani. Enzo tuntui tänään erilaiselta, se ei pistänyt niin kovasti vastaan kuolaimelle ja kuunteli apuja ihan kuin se olisi lukenut mielestäni mitä olin ajatellut siltä pyytää. Pari kertaa tunsin Enzon jännittyvän, kuin miettivän lähtiskö vai eikö lähtis huitelemaan omille teilleen, mutta nätisti se kuitenkin lopulta meni.
Huomenna voidaankin ottaa jo rankempi treeni, ajattelin huvin ja urheilun nimissä irtohypyttää Enzoa huomenna! Saas nähdä mitä siitäkin tulee.
Suunnitelmat uusiksi
Rakensin aamupäivällä kentälle muutaman esteen, joita tarkoitukseni oli Kassun kanssa treenata. Ehdin tehdä alkuverryttelyt ja hypätä pari estettä ehkä kaksi kertaa, kun Pulmu paukkasi Chinon kanssa kentälle ja käski meidän häipyä muualle. ”Kiitti vaan. Muista sit siivota esteet pois.” No, jälkeenpäin ajateltuna oli ihan hyvä, että poistuimme paikalta. Chino oli kuulemma juoksennellut esteiden läpi ja kerran heittänyt Pulmunkin puomien kaveriksi.
Menimme sitten Kassun kanssa maastoon, jossa valitsimme mäkisemmän reitin. Mutta pakkohan se oli yksi laukkasuorakin käydä ratsastamassa päästä päähän.
Sekoilua esteiden seassa
Chinook tepasteli tarhassaan ympyrää kun saavuin hakemaan sitä sisälle talliin. Taskusta kuuluva rapina aiheutti sen, että Chinook syöksyi portille tykinkuulan lailla, hyvä ettei mennyt portista läpi perhanan poni! ”Soo senkin makkarapötkö, nyt ihan rauhassa” selitin Chinolle toivoen sen ymmärtävän mitä sanoin samalla kun työnsin nameja sen suuhun.
Chinook oli taas saanut tarhassaan loimensa rikki. En ymmärrä miten se saa loimensa rikottua yksin tarhatessaan… Kohta se saa kasvattaa itsellensä talviturkin ja pärjätä ilman takkia, tosin sitä en itse kestäisi kun saisi aina olla hiustenkuivaajan kanssa kuivaamassa oria ratsastuksen jälkeen.
Milja oli kentällä hyppäämässä esteitä Kassun kanssa kun kävelin Chinon kanssa paikalle. Päätin ottaa ilon irti valmiiksi rakennetusta radan puolikkaasta ja komensin Miljan painumaan johonkin muualle kun me hypättäisiin Chinon kanssa esteitä.
Muuten meillä meni ihan vahvasti, mutta kerran Chinook juoksi läpi esteen ja toisella kerralla minä lensin esteen sekaan. Kipeytyneen kyljen kanssa ratsastin orin vielä läpi ja vein sen talliin. Jätin Chinookin satulan tallin käytävälle ja talutin orin takaisin tarhaansa ilman loimea. Jääköön sinne, jos tulee kylmä niin liikkukoon reippaammin.
Näyttelyponi
Pikkiksessä oli tänään Pulmun järjestämät suokkinäyttelyt ja Kuiskunkin oli tarkoitus osallistua, mutta päätin lopulta jättää tamman ilmoittamatta, olihan tamma pikkuinen vielä. Mutta Kuiskupa päätti toisin ja päätti osallistua omine lupineen.
Viimeinen, eli ruunaluokka oli juuri päättymässä, kun Kuisku paukkasi paikalle. Pikkutamma oli ilmeisesti seurannut toimintaa tarhasta ja päättänyt, että nyt on mun vuoro mennä kehään. Ensitöikseen se asettui nätisti puomin kohdalle, mutta ei ehtinyt olla paikalla kuin muutaman sekunnin, kun jo ryntäsi kohti ensimmäistä kolmion törppöä. Askellaji vaan oli vähän väärä, sillä tarkoitus ei ollut esitellä pukkilaukkaa.
Toisellekin kierrokselle piti päästä, mutta se mentiinkin liitoravissa, eikä enää riittänyt kolmio, vaan nyt käytössä oli koko kenttä. ”Katsokaa kuinka nätti mä oon!” Lopulta Kuisku saatiin kiinni Sisun avulla, joka asettui varsan tien tukkeeksi. Poistuessamme kentältä tamma sai raikuvat aplodit, ehkäpä paremmat kuin mitä kuulimme BIS-kehän jälkeen.
Mellun kanssa ollaan edistytty kohtalaisen hitaasti. Aluksi tuntui, että tamma oppi ja omaksui uusia asioita nopeammin kuin muut ratsuttamani hevoset, mutta nyt tilanne tuntuu seisahtuneen paikalleen. Tamma tulee kokoajan tutummaksi minulle ja mitä enemmän opin tammaa tuntemaan, sitä enemmän minusta tuntuu siltä ettei Mellusta ole kovinkaan mahtavaksi kilpahevoseksi. Toki Mellu on vielä nuori ja hitaasti kehittyvää sorttia, mutta saas nähdä mille tasolle asti tamman kanssa pääsemme.
Olemme nyt tarponeet 9 kertaa kouluratsastuskilpailuissa helppo d-tasolla ja Mellulla on joka kerta mennyt jokin plörinäksi. Muutaman viikon päästä aion startata Mellun kanssa helppo c-tasolla ja pikkuhiljaa alan nostamaan vaativuustasoa. Olen vitsillä sanonut Miljalle, että entäpä jos Mellusta tekisin vain matkaratsastushevosen. Voipi olla, että sitä täytyy alkaa miettimään ihan tosissaan jos tulokset eivät parane.
