Viimeisenä päivänä halusin keskittyä ratsukon saumattomaan yhteistyöhön sekä siihen, että Raisun lihakset saataisiin kunnolla vertymään. Raisu oli selkeästi aavistuksen väsynyt, joten Pulmu sai todenteolla ahkeroida saadakseen orin liikkumaan kunnolla eteen. ”Toivottavasti me ei nyt pahasti kastuta”, huikkasin Pulmulle, kun taivaalta tipahteli ajoittain vesipisaroita. Ratsukko oli jo verrytellyt ravissa, mutta pyysin Pulmua ottamaan Raisun käyntiin ja ratsastamaan mahdollisimman pitkää ja rentoa lisättyä käyntiä. Raisu oli hieman vastahakoinen eikä meinannut lähteä venyttämään rehellisesti. ”Anna vaan reilusti tilaa ohjalla, ja päästä itsesikin vähän liioitellun rennoksi”, ohjeistin ratsukkoa. Hiljalleen Raisu alkoi antaa periksi ja venyi selästäänkin ihan silminnähden. Pyysin ratsukkoa siirtymään raviin. Pyysin Pulmua ratsastamaan muutamat ravilisäykset lävistäjille. Ensimmäisellä kerralla Raisu lähti vähän hitaasti, mutta lisäys oli silti laadukas. Muutamien toistojen kautta saimme Raisun takaosan polkemaan hyvin alle, ja ori alkoi näyttää ihan kelvolliselta kouluratsulta.

Pyysin ratsukkoa siirtymään kolmikaariselle kiemurauralle, jonka keskimmäinen kaarre oli tarkoitus ratsastaa laukassa. Laukka tuli siis saada nopeasti rennoksi ja hyvään pakettiin. Rentouden saavuttamiseksi annoin Pulmulle luvan taivuttaa Raisua laukannostopisteessä aavistuksen sisälle. ”Tosi hyvä!” kehuin ratsukkoa onnistuneesta suorituksesta. Sade oli hieman yltynyt ja väsymys paistoi läpi niin ratsastajasta kuin hevosestakin. ”Otetaan vielä parit keskilaukat lävistäjillä laukassa ja lopetellaan siihen”, hymyilin ratsukolle. Pulmu jaksoi tsempata ja ratsukko esitti todella hyvää keskilaukkaa molempiin suuntiin. Vettä alkoi tulla taivaalta kaatamalla, joten ratsukko loppuverrytteli nopeasti samalla, kun kävimme Pulmun kanssa läpi heidän vahvuuksiaan ja heikkouksiaan ratsukkona.

Suunnitellessani Pulmun ja Raisun intensiivikurssia olin hieman huolissani, pääsisimmekö ollenkaan hyppäämään maastoesteitä. Onnekseni Suomen kevät pääsi yllättämään ja lumet sulivat hyvissä ajoin. Maasto oli todella hyvässä kunnossa ja aurinko paistoi, joten seurasin hymyillen ratsukon alkuverryttelyä kentän laidalta. Raisu vaikutti olevan innoissaan ja samoin Pulmu tuntui olevan yhtä hymyä. Kun ratsukko oli verrytellyt riittävästi kaikissa askellajeissa, lähdimme kävelemään maastoon. Tarhojen vieressä oli pienillä väleillä kolme matalaa tukkia, jotka olivat ratsukon ensimmäinen tehtävä. Pulmu nosti laukan ja Raisu lähti kohti tukkeja korvat tiukasti hörössä. Ratsukko suoriutui niistä tyylikkäästi. ”Jatka portaiden viereiseen ylämäkeen!” huusin Pulmulle. Raisu syöksyi ylämäkeen kuin tykinkuula enkä voinut olla naurahtamatta. Pyysin ratsukkoa tulemaan kaikki kolme porrasta rauhallisesti käynnissä. Raisu oli selkeästi kerännyt energiaa välipäivän aikana ja se oli syöksymässä tehtävään pää viidentenä jalkana. Pulmu piti kuitenkin paketin hyvin kasassa. ”Nojaa vaan ihan reilusti taakse ja anna riittävästi tilaa ohjalla”, neuvoin Pulmua.

Halusin harjoitella ratsukon kanssa erityisesti bankettia. Matkalla sinne ratsukko hyppäsi muutamia yksittäisiä esteitä. Renkaista koottu kapea este oli Raisulle hieman hankala, ja ensimmäisellä kerralla se syöksyi siitä tyylipuhtaasti ohi. Pulmu ei tästä kuitenkaan hämääntynyt vaan otti lähestymisen rennosti uudestaan. Tällä kertaa lähestyminen oli parempi, mutta Raisu otti esteelle aivan valtavan loikan. En voinut kuin kehua yhä ratsunsa selässä keikkuvan Pulmun pettämätöntä tasapainoa. Banketille Raisu lähti innoissaan, mutta se epäröi hieman ylöshypyssä. Alashyppy ja sen jälkeen tuleva kevyesti alaspäin vievä yksittäinen este sen sijaan sujuivat Raisulta erinomaisesti. ”Pidä pohkeet todella hyvin kiinni ja auta vähän äänellä siinä ylöshypyssä”, neuvoin ratsukkoa. Toisellakin kerralla Raisu tuntui hieman kyttäävän ylöshyppyä, mutta se oli jo huomattavasti parempi. Toistimme bankettia niin kauan, että ratsukko sai sille useamman peräkkäisen rennon suorituksen. Lähdimme hiljalleen kävelemään takaisin tallille, kun taivaalle kerääntyi uhkaavan näköisiä pilviä.

Pulmu lämmitteli Raisua samalla, kun rakensin esteitä kevyesti lämmittävän kevätauringon valaistessa iltapäivää. Kerroin Pulmulle, että tämän päivän tehtävät vaatisivat hyvää kontrollia hevosen laukkaan. ”Kannattaa ottaa alkuverryttelyyn mukaan temponvaihteluita”, neuvoin ratsukkoa. Ensimmäistä tehtävää varten olin rakentanut okserin puolikkaan kentän pituushalkaisijan keskelle. Tarkoituksena oli hypätä tätä yksittäistä estettä toistuvasti kääntäen joka toisella kerralla vasemmalle ja joka toisella oikealle. Pyysin ratsukkoa nostamaan laukan ja siirtymään tehtävälle. Keskelle kenttää rakennettu este tuntui hieman hämmentävän Raisua ja ori hakeutui hypyssä vinoon, mikä teki kääntämisestä haasteellista. Lisäsin esteeseen johdepuomit, joiden tarkoituksena oli ohjata Raisun hyppyä suoremmaksi. Seuraavilla kerroilla hyppy oli suora, mutta ori tuntui kaatuvan kaarteissa Pulmun sisäpohjetta päin. Taitavana ratsastajana Pulmu sai ongelman varsin nopeasti korjattua, ja loppua kohden tehtävä onnistui ratsukolta erinomaisesti.

Toiseksi tehtäväksi olin valinnut ihan perinteisen suhteutetun välin. Rakensin molemmille pitkille sivuille kahden pystyesteen suhteutetun välin. Pyysin ratsukkoa hyppäämään näitä välejä jatkumona niin, että toinen tultiin lyhyemmässä ja toinen pidemmässä laukassa. Tällä tehtävällä halusin pistää ratsukon yhteistyön ihan kunnolla testiin. Raisu alkoi selkeästi innostumaan hyppäämisestä, joten pidemmästä laukasta siirtyminen lyhyempään ei ollutkaan ihan pala kakkua. Pidemmässä laukassa tultava väli onnistui ratsukolta ilman ongelmia, mutta seuraava jäi auttamattomasti ahtaaksi ja Raisu otti jälkimmäiselle melkoisen hissihypyn. Pulmu sai seuraavilla kerroilla ottaa todella napakat pidätteet ja istua tiiviimmin satulaan ennen kuin Raisu ymmärsi selkeästi lyhentää. Ratsukko paransi suoritustaan jatkuvasti ja kaksi viimeistä toistoa olivat erittäin sujuvia. Raisu hyppäsi terävästi ja keskittyneesti koko valmennuksen ajan ja olin vaikuttunut, ettei ori juurikaan kolautellut. ”Hyvää työtä! Nauttikaa huomisesta välipäivästä”, hymyilin ratsukolle. Loppuverryttelyssä annoimme Raisun venyttää kaulaansa reilusti ja liikkumaan rennosti eteen pitkillä askeleilla.

Olin saapunut edellisenä iltana Pikkulinnun tallille tarkoituksenani pitää viikon mittainen intensiivikurssi Pulmulle ja hänen komealle suomenhevosorilleen Raisulle. Halusin tutustua hevoseen ja ennen kaikkea ratsastajaan, joten aloitimme viikon kevyellä kouluvalmennuksella. Lumet olivat juuri sulaneet ja kenttä oli todella hyvässä kunnossa. Tarkkailin ratsukon alkuverryttelyä ja huomasin, että Pulmu sai ihan tosissaan kannustaa ratsuaan eteen. ”Käytä vaan rohkeasti sitä raippaa! Älä jää kaivamaan pohkeilla”, neuvoin Pulmua. Hiljalleen Raisu alkoi vertyä ja ratsukon meno näytti varsin sujuvalta. Pulmun istui ratsunsa selässä eleettömästi ja katselin heidän menoaan hieman kadehtien. Pyysin Pulmua ottamaan verryttelyyn mukaan paljon voltteja ja taivuttelua. Halusin myös nähdä ratsukolta avotaivutuksen ravissa pitkällä sivulla. ”Hyvä! Vähän vähemmän taivutusta ja etuosaa enemmän sisälle”, neuvoin ratsukkoa. Raisu alkoi taipua todella hyvin molempiin suuntiin ja se liikkui rennosti eteen.

Pyysin Pulmua nostamaan laukan ja siirtymään ympyrälle. Annoin ratsukolle hetken aikaa ratsastaa laukka kuntoon, jonka jälkeen pyysin Pulmua ratsastamaan kahdeksikkoa. Tarkoituksena oli vaihtaa laukka käynnin kautta kahdeksikon keskellä. Raisu siirtyi hyvin laukasta suoraan käyntiin, mutta uusi laukannosto oli hieman laiska. Kehoitin Pulmua kokoamaan Raisun aavistuksen paremmin ennen käyntiin siirtymistä ja antamaan uudet laukka-avut mahdollisimman nopeasti ja terävästi. Seuraava kerta onnistui huomattavasti paremmin ja totesin, että vasen laukka tuntui olevan Raisulle yleensäkin helpompi. Muutaman onnistuneen vaihdon jälkeen annoin ratsukon hetken ravailla rennosti ympyrällä. ”Voisimme ottaa tähän loppuun vielä vähän vastalaukkaa”, ehdotin ratsukolle. Pulmu nyökkäsi ja nosti laukan. Raisu jännittyi hieman, joten neuvoin Pulmua antamaan aavistuksen löysempää ohjaa, pitämään laukkapohkeet paikoillaan ja istumaan itse mahdollisimman rennosti. Valmennuksen loppuun saimme varsin onnistuneen pätkän rentoa vastalaukkaa. ”Hyvää työtä! Huomenna ohjelmassa on sitten rataesteitä”, huikkasin ratsukolle ennen kuin jätin heidät loppuverryttelemään itsenäisesti.

Tällä kertaa tiesinkin melkoisen tarkkaan, mitä meidän tuli harjoitella Pulmun ja Raisun kanssa. Viime kerralla porraseste oli osoittautunut hieman hankalaksi, mutta ratsukko oli selättänyt ongelmat melko hyvin. Halusin kuitenkin vielä kertauksena nähdä, miten heille oli jäänyt viime kerran opit mieleen ja osaisivatko he vielä hoidella saman, ehkäpä vielä taidokkaammin kuin viime kerralla. Maaliskuu oli tehnyt tuloaan ja aurinkoinen sää ei haitannut tippaakaan. Kaikki tuntuivat olevan Raisu mukaan lukien iloisella tuulella ja valmiina uusiin haasteisiin, joten meillä oli ainakin varsin hyvät lähtökohdat onnistuneelle valmennukselle. Porrasesteellä oli alkuun taas liian paljon vauhtia, mutta minun ei tarvinnut paljoakaan suutani aukaista, kun Pulmu onnistui ratkaisemaan ongelmakohdan itsestään. Hän pelasi hyvin puolipidätteiden ja pohkeiden kanssa, eikä antanut hevoselleen liikaa tilaa kuitenkaan unohtamatta Raisua kokonaan. Neljän portaan este meni tuosta noin vain läpi ja ehdotinkin siirtymistä vesihaudan pariin. Pulmun kasvoilla välähti pieni epävarmuus, mutta tottuneena kaikenlaisiin tilanteisiin, hän kuitenkin nyökkäsi ja lähti jo kääntämään Raisua oma-aloitteisesti kohti seuraavaa haastetta.

Kaikki jännittämiset olivat kuitenkin täysin turhia! Raisu yllätti minut kerta toisensa jälkeen varmuudellaan ja lähestyi monen hevosen painajaista iloisesti korvat hörössä. Edes pusikosta ampaiseva pupujussi ei saanut hetkautettua tätä esteratsua, tosin liekkö ollut Raisu niin jäässä, ettei edes tajunnut koko otusta. Pärskyen se olisi vain halunnut jatkaa matkaa suoraan seuraavalle esteelle, mutta halusin kuitenkin antaa vielä täsmäohjeita vesihaudan osalta, vaikka se hyvin sujuikin. Lähestymiseen ei voinut kuitenkaan ikinä kiinnittää liikaa huomiota ja Pulmu oli päinvastoin ihan hyvillään, että jaksoin antaa perusteellisemmatkin neuvot jokaiseen tilanteeseen.

Olimme selvästi menossa koko ajan parempaan päin Raisun lajivalintojen suhteen ja sainkin olla varsin tyytyväinen, että asiat olivat näin. Vaikka tavanomaisiin estevalmennuksiin nähden minua jännitti varmaan kahta kauheammin, koitin tasata ajatukseni ja ajatella, että radalla oli varmasti talvikunnossapitokin kohdallaan. Olimme siis sopineet Pulmun kanssa, että menisin valmentamaan häntä ja Raisua maastoesteille, ja välillä mietinkin, minkä helvetin takia olin edes moiseen hommaan suostunut. Valmensin ratsukoita todella harvoin kyseisessä lajissa ja minulla oli se paha piirre, että jännitin aina ihan liikaa muiden ratsastussuoritusten puolesta. Rataesteet olivat yleensä hyvin tavallisia ja yksinkertaisia, mutta maastoesteillä vain mielikuvitus tuntui olevan rajana.

Tullessani Pikkulinnun tallille, Pulmu oli jo aloitellut Raisun kanssa ja käynyt lämmittelemässä pienellä maastolenkillä. Esteille he eivät olleet vielä ennättäneet, mutta ori tuntui kyllä jo aavistelevan, mitä tuleman piti. Olin saanut jo etukäteen tietoa Pulmulta, minkälaisia esteitä heidän maastossaan oli, joten en joutunut onneksi sen kummemmin kuluttamaan aikaa niihin perehtymiseen. Annoin ratsukon verrytellä hyvinkin yksinkertaisella ja pikkuisella paaliesteellä, jotta he pääsisivät kunnolla vauhtiin. Montaa hyppyä ei tarvittukaan siihen, että olin jo ihan varma, että ratsukko kyllä suoriutuisi paljon haasteellisemmistakin tapauksista. Seurasi tukkieste, jolle halusin valmistella tämän kaksikon hyvin, olihan se sentään jo huomattavasti hankalampi jo senkin takia, ettei se antanut paljoa anteeksi virheitä. Tottuneesti Raisu hyppäsi tämänkin esteen yli, eikä sen puoleen ongelmia tullut sen jälkeenkään eteen tulevissa esteissä. Ainut ongelmakohta löytyi niin sanotulla porrasesteellä, jolla Raisun vauhti oli ihan liian kova. Tällä kulutimmekin kaikista pisimmän ajan, mutta yllättävän nopeasti Pulmu löysi riittävät pidätteet ja homma alkoi jo luistamaan. Aika kului yllättävän nopeasti, mutta tämähän tarkoitti vain sitä, että meillä olisi jotain harjoiteltavana ensi kerrallakin!

Toiveisiini taidettiin vastata, sillä saapuessani kolmatta kertaa valmentamaan Raisua ja Pulmua, ihan oikeasti paistoi jopa aurinko ja oli vain pieni pakkanen! Kevät tuntui jo hiukan enteilevän tulostaan, vaikka varmasti sitä ennen ennättäisikin olemaan muutamat kovemmatkin pakkasyöt. Kenttä oli pidetty onneksi hyvässä kunnossa, jäljistä päätellen se oli vasta samana aamuna käyty lanaamassa, joten siihen pystyin turvallisin mielin rakentamaan esteradan. Raisu ja Pulmu olivat jälleen aloitelleet jo omatoimisesti lämmittelemään, joten saatuani radan valmiiksi pystyimme aloittamaan viipymättä. Olin suunnitellut ratsukolle melko perinteisen esteradan, joka ei sisältänyt sarjoja ja oksereita kummempia hirvityksiä. Verryttelyesteenä sai toimia kakkoseste, enkä tällä kertaa huomannut Raisussa minkäänlaisia laiskottelun merkkejä. Päinvastoin, ori tuntui varsin tyytyväisenä lähestyvän joka kerta estettä ja hyppäävän sen yli ilman mutinoita. Varsinainen rata ei tuottanut sen pahempaa jälkeä. Ensimmäinen este oli jo okseri, mutta se ei oria hätkäyttänyt ja kakkosesteelle tultiin jälleen kerran hillitysti, tosin hieman Pulmunkin ansioista. Kolmoselle täytyi tehdä aika tiukka kaarros oikeaan, mutta se ei tuottanut sen suurempia ongelmia kuin itse hyppykään. Este toisensa jälkeen ne jäivät ratsukon taakse ja vasta sarjalla ori kolautti b-osalla ylimmän puomin alas. Se oli silkka huolimattomuusvirhe ja pyysinkin Pulmua ohjaamaan Raisun uudemman kerran sarjalle. Nyt tiputusta ei tullut, Pulmu kun tuntui pelaavan varman päälle ja maaliin tultiinkin tuota yhtä pudotusta lukuunottamatta puhtain radoin. Raisun leipälaji oli selvästi esteratsastus, jos vertasi aiempiin kertoihin.

Raisu eteni melko varovaisesti eteenpäin, sillä suvikelin aiheuttamat tierat häiritsivät sen menoa melkoisesti. Minä koitin niitä aina välillä kopsutella pois Pulmun pyynnöstä, mutta eihän ne nyt kauaa poissa pysyneet, vaikka kentällä olikin lunta hyvin niukanlaisesti. Vauhdin nopeutuessa paakkuuntunut lumi alkoi lentelemään kavioista kuitenkin itsestään ja perusteellisen lämmittelyn jälkeen olinkin jo varma, ettei sää estäisi tämän valmennuksen kulkua. Kuten edelliselläkin kerralla, Raisu tuntui innostuvan esteistä melkoisesti ja hyppäsikin jo verryttelyestettä hyvin tahdikkaalla vauhdilla turhia jarrutuksia liiaksi käyttämättä. Pulmu tuki hyvin hevosta avuillaan ja sai kuin saikin säädeltyä melko hyvin haluamakseen. Pian ratsukko jo kiiti varsinaisella radalla, mutta minun oli tuon tuosta hieman huomauteltava Pulmulle vauhdista. Ainakin näin sivustakatsojana meno näytti aika melkoiselta ja vaikka kenttä ei vaikuttanutkaan olevan jäinen, saattoi lumi siltikin jostain syystä hiukan vedättää arvaamattomalla tavalla. Raisu nakkeli niskojaan vastalauseeksi, mutta pysyi kuitenkin hyvin ratsastajansa hallinnassa. Sään takia olin tarkoituksella jättänyt jyrkempiä kaarteita pois, joten ei loppuen lopuksi ollut mikään kovin suuri yllätys, että ratsukko suoriutui puhtain radoin. Pulmun posket hehkuivat punaisena ja Raisun tummaan karvapeite oli hien tummentama, mutta onnistuneen suorituksen jälkeen läkähtyminen ei haitannut tippaakaan!

Lunta tulvillaan, on raikas talvisää… Toisin kuin kyseinen laulu antoi ymmärtää, en nähnyt tätä pakkassäätä miten kovinkaan iloisena tai myönteisenä. Olin palannut jälleen kerran koulimaan vanhasta kisakonkarista entistäkin parempaa ratsua ja tällä kertaa olin päässyt jo yli Raisun jatkuvasta ihailusta. Jos totta puhutaan, nyt oli niin pureva pakkassää taas, ettei sitä pystynyt ajattelemaan taas mitään muuta kuin sitä, että olisipa valmennus piakkoin ohi. Pulmu oli samoilla kannoilla, mutta oli kuitenkin kavunnut suomenhevosorin selkään, vaikka jalustimet eivät varmastikaan mieltä lämmittäneet hohkaessaan kylmää saappaiden läpi. Raisu ei tälläkään kertaa ollut mistään vauhdikkaimmasta päästä, joten pääsimme jälleen kerran Pulmun kanssa perehtymään vauhtiin kannustavien liikkeiden pariin. Välillä laitoin ratsukon menemään taas avo- ja sulkutaivutuksia, mutta toisinaan oli ihan pakko antaa kaksikolle lupa mennä vapaammassa tahdissa lisättyä laukkaa, jotta hiki ei olisi jäätynyt kummankaan ihonpintaan. Lisätty ravi ja käyntikin tulivat suhteellisen hyvinä kakkosina. Joka tapauksessa meno oli hieman holtitonta ja minun oli aivan pakko kirota hiljaa mielessäni, miksi aina sattui tällaiset säät, kun olin lupautunut jonnekin valmentamaan. Jos jotain postitiivista tästä oli etsittävä, niin se, että ainakin Raisu oli kumman vauhdikas tänään pienten herättelyiden jälkeen. Ilmeisesti sitäkään ei huvittanut jäädä ulos yhtään pidemmäksi aikaa kuin oli tarve. Menimme valmennuksen liikkeet pikakelauksella läpi, eikä Pulmu ollut yhtään pahoillaan siitä, kun ehdotin treenien lopettamista hieman etuajassa.

Nythän sitä vasta vietiinkin tätä akkaa kuin pässiä narussa! Nähdessäni Raisun en paljon muuta sen jälkeen nähnytkään, kuolasin vain oria jo pelkästään ulkonäön perusteella ja hyvä, että kykenin pitämään kouluvalmennusta kunnolla. Kyseessä oli kuitenkin aika perusmallinen suomenhevonen eli Pulmu sai ihan kunnolla käyttää pohkeita, eikä hevonen särkynyt siltikään hänen roisista otteistaan. Eikä kyllä meinannut sen puoleen liikkua eteenpäinkään, mikä kyllä näytti kiukuttavan Pulmua rajattoman paljon. Minä katselin kuitenkin heidän menoaan vain vaaleanpunaisten lasien läpi, vaikka muistinkin välillä tahdittaa heidän menoaan pyytämällä milloin lisättyjä askellajeja, milloin laukanvaihtoa käynnin kautta. Jos olisin ollut yhtään taikauskoinen, olisin pyytänyt näin joulun lähestyessä joulupukilta lahjaksi juuri samanlaista hevosta, mikä juuri nyt löntysteli edessäni. Pulmu ei ollut saanut oriin vieläkään kunnolla vauhtia ja kiukuttelikin nyt minulle, miksen valmentajana tehnyt yhtään mitään edistääkseni edes hiukan tilannetta. Eipä siinä muu auttanut kuin palata takaisin maanpinnalle, koittaa päästä eroon näistä käsistä lähtevistä suomenhevoshimoistaan ja kohdella Raisua Pulmun kanssa asiakkaana siinä missä muitakin. Annoin Pulmulle parhaani mukaan vinkkejä reippaampaan menoon ja vielä pienen kamppailemisen jälkeen alkoi ori saada vihdoin jalkoihinsa vauhtia. Jo iäkkäämpi konkari kyllä taitoi hyvin sulkujen salat ja takaosankäännöskään ei näyttänyt sen hassummalta. Vastalaukka ei tosin aluksi meinannut nousta, mutta toisella yrittämällä Raisu hoksasi, mikä oli homman nimi. Näin jälkikäteen ajateltuna en edes kunnolla muista, miten valmennus meni kokonaisuudessaan, niin orin lumoissa kun minä tyhmä olin.