Milja
Aihearkisto: Milja
Jalkatreeniä
Treenasimme tänään vaihteeksi kavioiden nostoa. Ajattelin ensin ottaa Kuiskun ja Ellin ”hoitopisteeseen”, jossa meillä yleensä hoidetaan myös kengitykset, mutta päädyin kuitenkin toiseen vaihtoehtoon, eli karsinaan. Siellä saimme nimittäin olla rauhallisemmassa ympäristössä, sillä kaksikon karsina on aivan tallin perällä.
Yllättävää kyllä Kuisku oli tosi rauhallisella ja kiltillä tuulella tänään. Liekö äiti antanut satikutia viime päivien karkailusta. Saimme nätisti kaikki jalat käytyä läpi ja tamma tuntui itsekin olevan ylpeä saavutuksestaan. Palkinnoksi Kuisku sai nauttia kunnon rapsutuksista.
Suunnitelmat uusiksi
Rakensin aamupäivällä kentälle muutaman esteen, joita tarkoitukseni oli Kassun kanssa treenata. Ehdin tehdä alkuverryttelyt ja hypätä pari estettä ehkä kaksi kertaa, kun Pulmu paukkasi Chinon kanssa kentälle ja käski meidän häipyä muualle. ”Kiitti vaan. Muista sit siivota esteet pois.” No, jälkeenpäin ajateltuna oli ihan hyvä, että poistuimme paikalta. Chino oli kuulemma juoksennellut esteiden läpi ja kerran heittänyt Pulmunkin puomien kaveriksi.
Menimme sitten Kassun kanssa maastoon, jossa valitsimme mäkisemmän reitin. Mutta pakkohan se oli yksi laukkasuorakin käydä ratsastamassa päästä päähän.
Näyttelyponi
Pikkiksessä oli tänään Pulmun järjestämät suokkinäyttelyt ja Kuiskunkin oli tarkoitus osallistua, mutta päätin lopulta jättää tamman ilmoittamatta, olihan tamma pikkuinen vielä. Mutta Kuiskupa päätti toisin ja päätti osallistua omine lupineen.
Viimeinen, eli ruunaluokka oli juuri päättymässä, kun Kuisku paukkasi paikalle. Pikkutamma oli ilmeisesti seurannut toimintaa tarhasta ja päättänyt, että nyt on mun vuoro mennä kehään. Ensitöikseen se asettui nätisti puomin kohdalle, mutta ei ehtinyt olla paikalla kuin muutaman sekunnin, kun jo ryntäsi kohti ensimmäistä kolmion törppöä. Askellaji vaan oli vähän väärä, sillä tarkoitus ei ollut esitellä pukkilaukkaa.
Toisellekin kierrokselle piti päästä, mutta se mentiinkin liitoravissa, eikä enää riittänyt kolmio, vaan nyt käytössä oli koko kenttä. ”Katsokaa kuinka nätti mä oon!” Lopulta Kuisku saatiin kiinni Sisun avulla, joka asettui varsan tien tukkeeksi. Poistuessamme kentältä tamma sai raikuvat aplodit, ehkäpä paremmat kuin mitä kuulimme BIS-kehän jälkeen.
Sukulaisia käymässä
Sain viime viikolla soiton serkultani Kaisalta, joka kyseli löytyisikö meiltä sopivaa ratsua hänen tyttärelleen Sinille. Sinillä olisi nimittäin syntymäpäivä tulevalla viikolla ja hän oli kovasti toivonut pääsevänsä kokeilemaan ratsastusta. Ja olihan meillä, nimittäin Sisu. Sovimmekin samantien ratsastuksen aivan Sinin syntymäpäivälle.
Tänään he sitten saapuivat Pikkikseen kuuden aikoihin. 10-vuotias pomppasi innoissaan ulos autosta ja minä riensin onnittelemaan synttärisankaria. ”No niin, mennänkö heti hakemaa Sisu?”, kysyin ja niin sitä mentiin. Sinikin sai taluttaa, koska Sisu on sellainen löntystelijä, joka ei varmasti keksi mitään taluttajan pään menoksi.
Laitoimme yhdessä Sisun kuntoon ja suuntasimme sitten kentälle. Sini nousi ruunan kyytiin pienellä avustuksella ja kun jalustimet saatiin säädettyä oikean pituisiksi, lähdimme kiertämään kenttää käynnissä. Sini olisi jo tässä vaiheessa halunnu kokeilla mennä ilman taluttajaa, mutta siitä huolimatta, että Sisu on luotettava ratsu, sai Sini tyytyä muiden aloittelijoiden tapaan talutusratsastukseen näin ensimmäisellä kerralla. Ravia tyttö sai toki kokeilla.
Tämä päivä oli mukavaa vaihtelua niin Sisulle, Sinille, kuin minullekin. Toivotin Sinin ja Kaisan tervetulleeksi toisenkin kerran ratsastelemaan ja puuhailemaan hevosten kanssa. Kenties seuraavalla kerralla Kaisakin uskaltautuisi hevosen selkään.
Joulukuusten haku
Mutta arvatkaapas missä. No Walesissa asti! En tiedä sainko jonkun aivotärähdyksen parin päivän takaisissa pariponiravikisoissa, kun lähdin sinne asti ”retkeilemään” joulukuusen haun merkeissä. Joka tapauksessa, lähdimme Anfarwolin väen avuksi hakemaan kuusia joulutoria varten ja metsässä pidimme pienen piknikin kuumaa kaakaota juoden ja pullaa syöden. Kotiinviemisiksi kaikki mukana olleet saivat riimun, kaviokoukun ja pussillisen heppanameja. Riimu ei ehkä ole Kassun värinen, mutta eiköhän se jollekin käyttöön tule. Vaikka Kuiskulle sitten kun neiti kasvaa. Alla vielä vähän fiiliksiä runon muodossa.
Aamulla itseni Walesista löysin.
Oliko mut sidottu naruin ja köysin?
Ei, omasta halusta matkaan lähdin, 
vaik koneeseen hädin tuskin juosta ehdin.
Kassu kun ei taaskaan kyytiin halunnut,
enhän mä sitä taas ajoissa tajunnut.
Taistella sai taas monta tuntia
ja kaahata läpi kymmeniä kuntia.
Silloin mä mietin: miksi reissuun läksin,
saahan niitä kuusia meiltä päinkin.
Mut kun seura ja eväät on mitä parhaat, 
oon minäkin iloinen, ehkä sen jo arvaat.
Vapaapäivä
Kassulla on ollut tänään vapaapäivä. Ja ihan ansaittu. Kaikenlaista on takana ja monenlaista on vielä edessäpäin. Viimeisimmät kisat olivat Walesissa asti. Siellä osallistuimme jo tutuksi tulleeseen tapaan kansalliseen CIC1-luokkaan. Ikävä kyllä tutuksi on tulleet myös häntäpään sijat. Mutta me emme lannistu. Suoritukset ovat mielestäni olleet aina vähintään kohtuullisia, kilpakumppanit vaan ovat aina olleet piirun verran parempia.
Seuraavan kerran kisailemme näyttelyiden merkeissä täällä kotona, sillä Pulmu keksi järjestää itsenäisyyspäivälle suomenhevosnäyttelyn. Sinne olen ilmoittanut Kassun lisäksi myös Sisun ja harkinnan alla on, että laittaisiko Kassun tyttärenkin mukaan, vaikka ihan pikkuvarsahan se vielä on. Mutta kotitallillahan sitä tässä vaan ollaan, joten…
Rauhallinen hetki
Viime päivinä on ollut niin paljon menoa ja melskettä, että rennompi päivä olisi jo poikaa. Mutta tänäänkin on vielä illalla luvassa kisat Kassun kanssa. Näin aamutuimaan ennen töihin lähtöä päätin kuitenki napata matkaani Sisun.
Annoin ruunan ensin syödä rauhassa aamiaisen ennen kuin harjasin sen puhtaaksi. Sitten laitoin vain Sisulle suitset, sillä nyt mieleni teki ratsastaa ilman satulaa. Ulkona nousin jakkaran kautta Sisun kyytiin ja lähdimme köpöttelemään metsää kohti.
Pakkasta oli kolmisen astetta, ihan sopivasti siis, ettei ainakaan tarvitse jäätyä. Taitoimme matkaa hiljaisuudessa rennosti käynnissä minun haaveillessa lumisateesta. Kiersimme vajaan tunnin lenkin metsässä ja pääsimme kommelluksitta takaisin tallille. Sitten alkoikin olla jo kiire lähteä töihin, mutta onneksi sain edes hetken tehdä muuta kuin kiirehtiä paikasta toiseen.
Juoksua, puunausta, juoksua, puunausta…
Tämän päivän ohjelmassa oli match show Maatila Pemberleyssä. Meidän oli tarkoitus mennä sinne Pulmun kanssa yhdessä, mutta hänelle tulikin yllättäviä työkiireitä. Lupasin kuitenkin viedä koko porukan näytille, kun ne oli kerta sinne mukaan ilmoitettu. Onneksi kaikki kolme, Kassu, Kiti ja Chino, menivät kiltisti kyytiin, ettei tarvinnut senkään takia jäädä kotiin.
Näyttelypaikalla saikin sitten olla koko ajan juoksemassa. Osallistujia oli nimittäin sen verran vähän, että ehdin juuri ja juuri viimeistellä seuraavan hevosen, kun oli jo taas aika rientää kehään. Päivä alkoi lämminveristen luokalla, jossa oli viisi osallistujaa. Neljä näistä oli puoliverisiä, mutta ensimmäisessä parissa oli eksoottisempi tapaus, american paint horse. Kiti, joka oli alkuun tapansa mukaan vähän epävarma, sai parikseen FWB-orin. Eikä orin seura hirveästi edesauttanut rentoutumista. Kuten olettaa saattaa, tamma sai tietysti kommenttia pyöristyneestä vatsanseudustaan, mutta onneksi sille on ihan ymmärrettävä syy (tuomarikin uteli heti millä orilla Kiti on laitettu). Mutta Kiti sai kuin saikin kaikesta huolimatta punaisen ruusukkeen!
Toinen luokka oli avoin kylmäverisille, jossa olikin hieman laajempi rotukirjo. Kassun lisäksi mukana oli toinen suomenhevonen, boulognenhevonen, pohjoisruotsinhevonen (Kassun pari) ja vuonohevonen. Kassun pari oli kyllä oriksi tosi rauhallinen kaveri, vähän samanlainen kun meidän ruuna Sisu. Kassu sen sijaan oli heti nenä pitkällä tutkimassa koristeena olleita kuivakukkia ja pettyi kovin, kun ne eivät olleetkaan syötäviä. Kukkien maistelu oli varmasti syy siihen, että Kassu sai sinisen ruusukkeen…
Luulin jo, että saan pitää Kassun luokan jälkeen vähän pidemmän hengähdystauon, mutta täysiveristen luokassa olikin vain kaksi osanottajaa. Molemmat olivat arabeja, todella hienoa sellaisia. Harmi, ettei meille ole vielä löytynyt sopivaa lännenarabia. Arabikuume sen kun kasvaa kasvamistaan… Mutta arabien ihailut piti jättää sikseen, sillä seuraavana oli Chinon vuoro. Seitsemän ponin luokassa oli neljä shettistä, Chinon rotutoveri, sekä vielä paintiakin eksoottisempi welara. Chino olisi mielellään tehnyt lähempää tuttavuutta sen parina olleeseen oikein suloiseen shetlanninponitammaan. Läheltä piti, ettei se päässytkin sen tekemään, sillä ravia esittäessä meinasin lentää rähmälleni, kun kompastuin omiin jalkoihini. Ori otti muutaman sivuloikan ja sain vain juuri ja juuri pidettyä otteeni ohjissa. Päästiin kuitenkin kunnialla kierros loppuun ja kävimme pokkaamassa tuomarilta punaisen ruusukkeen.
Tässä vaiheessa tajusin, että minullahan on nyt kaksi hevosta esitettävänä punaisten kehässä. Niinpä oli äkkiä saatava joku esittämään toinen niistä. Eräs ihana pelastava enkeli, joka oli menossa esittämään vasta sinisten kehässä, suostui ottamaan Kitin handlattavakseen ja minä esitin sitten Chinon. Kehässä meitä oli vastassa mm. omat suosikkini FWB-tamma Ivory Colibri, arabitamma T.H. Perfect Choice, shettistamma Glowmoor Contessa ja aasitamma Flippan. Hurmaava Flippan valittiinkin punaisten parhaaksi Kitin tullessa kolmanneksi. Sinisten kehässä Kassun kanssa mittelöivät mm. Kassun rotutoveri EP Viljari (joka näistä kahdesta lopulta veti pidemmän korren ollen kolmas), komea shettisori Wyat Casper Ghost ja toinen arabitamma Caifa Givre. Parhaaksi valittiin Kitin parina ollut FWB-ori Clockwork Orange Vegas.
Enää olikin jäljellä BIS-kehä, mutta sitä en enää jäänyty katsomaan, vaan laitoin hevosia valmiiksi matkaa varten, jotta päästäisiin mahdollisimman pian lähtemään, sillä päivä oli ollut pitkä. Mutta tietenkään Kassu ei suostunut heti menemään kyytiin, vaikka kotona oli niin hienosti mennyt. Ehdin siis vielä hyvin kuulla BIS-kehän tulokset ja olin todella iloinen kuullessani, että Flippan valittiin päivän parhaaksi. Tamma oli kyllä niin mahtava persoona, mikä pisti miettimään, että sellainenhan olisi kiva Pikkisessäkin. Mitähän Pulmu tykkäisi ajatuksesta…
Olin aivan poikki kun sain Kassun viimein kyytiin. Kyllä taas uni maittaisi näin raskaan ja vauhdikkaan päivän jälkeen. Lähdin ajelemaan kotia kohti musiikit täysillä, jotta en nukahtaisi matkalla. Pulmu oli onneksi tallilla meitä vastassa, joten yhdessä saimme hevoset ja kamat nopeasti purettua, jonka jälkeen ajattelin vielä auttaa Pulmua iltatallissa. Jostain syystä minut kuitenkin passitettiin kotiin nukkumaan… No, ei varmaan mikään ihme, jos meinaa nukahtaa seisaaltaan kauralaarin ääreen.
Kiireinen päivä
Tämä päivä on ollut toimintaa täynnä. Aamu alkoi heti varsan metsästyksellä, kun Kuisku oli päässyt livahtamaan karsinasta huolimattoman iltatallin tekijän (en minä ainakaan…) takia. Kirjoittelin kommelluksesta Kuiskun omaan päiväkirjaan, jos kiinnostaa tietää mistä tamma löytyi, kannattaa käydä lukaisemassa.
Seuraava ”ohjelmanumero” oli match show Maatila Pemberleyssä. Meidän oli tarkoitus mennä sinne Pulmun kanssa yhdessä, mutta hänelle tulikin yllättäviä työkiireitä. Lupasin kuitenkin viedä koko porukan näytille, kun ne oli kerta sinne mukaan ilmoitettu. Onneksi kaikki kolme, Kassu, Kiti ja Chino, menivät kiltisti kyytiin, ettei tarvinnut senkään takia jäädä kotiin.
Näyttelypaikalla saikin sitten olla koko ajan juoksemassa. Osallistujia oli nimittäin sen verran vähän, että ehdin juuri ja juuri viimeistellä seuraavan hevosen, kun oli jo taas aika rientää kehään. Päivä alkoi lämminveristen luokalla, jossa oli viisi osallistujaa. Neljä näistä oli puoliverisiä, mutta ensimmäisessä parissa oli eksoottisempi tapaus, american paint horse. Kiti, joka oli alkuun tapansa mukaan vähän epävarma, sai parikseen FWB-orin. Eikä orin seura hirveästi edesauttanut rentoutumista. Kuten olettaa saattaa, tamma sai tietysti kommenttia pyöristyneestä vatsanseudustaan, mutta onneksi sille on ihan ymmärrettävä syy (tuomarikin uteli heti millä orilla Kiti on laitettu). Mutta Kiti sai kuin saikin kaikesta huolimatta punaisen ruusukkeen!
Toinen luokka oli avoin kylmäverisille, jossa olikin hieman laajempi rotukirjo. Kassun lisäksi mukana oli toinen suomenhevonen, boulognenhevonen, pohjoisruotsinhevonen (Kassun pari) ja vuonohevonen. Kassun pari oli kyllä oriksi tosi rauhallinen kaveri, vähän samanlainen kun meidän ruuna Sisu. Kassu sen sijaan oli heti nenä pitkällä tutkimassa koristeena olleita kuivakukkia ja pettyi kovin, kun ne eivät olleetkaan syötäviä. Kukkien maistelu oli varmasti syy siihen, että Kassu sai sinisen ruusukkeen…
Luulin jo, että saan pitää Kassun luokan jälkeen vähän pidemmän hengähdystauon, mutta täysiveristen luokassa olikin vain kaksi osanottajaa. Molemmat olivat arabeja, todella hienoa sellaisia. Harmi, ettei meille ole vielä löytynyt sopivaa lännenarabia. Arabikuume sen kun kasvaa kasvamistaan… Mutta arabien ihailut piti jättää sikseen, sillä seuraavana oli Chinon vuoro. Seitsemän ponin luokassa oli neljä shettistä, Chinon rotutoveri, sekä vielä paintiakin eksoottisempi welara. Chino olisi mielellään tehnyt lähempää tuttavuutta sen parina olleeseen oikein suloiseen shetlanninponitammaan. Läheltä piti, ettei se päässytkin sen tekemään, sillä ravia esittäessä meinasin lentää rähmälleni, kun kompastuin omiin jalkoihini. Ori otti muutaman sivuloikan ja sain vain juuri ja juuri pidettyä otteeni ohjissa. Päästiin kuitenkin kunnialla kierros loppuun ja kävimme pokkaamassa tuomarilta punaisen ruusukkeen.
Tässä vaiheessa tajusin, että minullahan on nyt kaksi hevosta esitettävänä punaisten kehässä. Niinpä oli äkkiä saatava joku esittämään toinen niistä. Eräs ihana pelastava enkeli, joka oli menossa esittämään vasta sinisten kehässä, suostui ottamaan Kitin handlattavakseen ja minä esitin sitten Chinon. Kehässä meitä oli vastassa mm. omat suosikkini FWB-tamma Ivory Colibri, arabitamma T.H. Perfect Choice, shettistamma Glowmoor Contessa ja aasitamma Flippan. Hurmaava Flippan valittiinkin punaisten parhaaksi Kitin tullessa kolmanneksi. Sinisten kehässä Kassun kanssa mittelöivät mm. Kassun rotutoveri EP Viljari (joka näistä kahdesta lopulta veti pidemmän korren ollen kolmas), komea shettisori Wyat Casper Ghost ja toinen arabitamma Caifa Givre. Parhaaksi valittiin Kitin parina ollut FWB-ori Clockwork Orange Vegas.
Enää olikin jäljellä BIS-kehä, mutta sitä en enää jäänyty katsomaan, vaan laitoin hevosia valmiiksi matkaa varten, jotta päästäisiin mahdollisimman pian lähtemään, sillä päivä oli ollut pitkä. Mutta tietenkään Kassu ei suostunut heti menemään kyytiin, vaikka kotona oli niin hienosti mennyt. Ehdin siis vielä hyvin kuulla BIS-kehän tulokset ja olin todella iloinen kuullessani, että Flippan valittiin päivän parhaaksi. Tamma oli kyllä niin mahtava persoona, mikä pisti miettimään, että sellainenhan olisi kiva Pikkisessäkin. Mitähän Pulmu tykkäisi ajatuksesta…
Olin aivan poikki kun sain Kassun viimein kyytiin. Kyllä taas uni maittaisi näin raskaan ja vauhdikkaan päivän jälkeen. Lähdin ajelemaan kotia kohti musiikit täysillä, jotta en nukahtaisi matkalla. Pulmu oli onneksi tallilla meitä vastassa, joten yhdessä saimme hevoset ja kamat nopeasti purettua, jonka jälkeen ajattelin vielä auttaa Pulmua iltatallissa. Jostain syystä minut kuitenkin passitettiin kotiin nukkumaan… No, ei varmaan mikään ihme, jos meinaa nukahtaa seisaaltaan kauralaarin ääreen.
Milja
Karkuri
Sain melkein sydänkohtauksen kun menin aamulla talliin ruokkimaan hevoset. Kuiskun ja Elli-emän karsinan ovi oli selällään, äiskä kökötti siellä kyllä edelleen tyytyväisenä, mutta pikkuvarsaa ei näkynyt missään! Kirosin mielessäni iltatallin tehneen henkilön (toim. huom. valitettavasti se olin minä), joka oli unohtanut sulkea oven kunnolla. Sydän syrjällään lähdin katsomaan ensin kaikki karsinat läpi, mutta kuten arvelinkin, kaikkien ovet olivat visusti kiinni kuten kuuluu. Ryntäsin pesukarsinan kautta satulahuoneeseen, jossa kurkkasin myös kuivaushuoneen, mutta missään ei ollut jälkeäkään Kuiskusta. Myös toimisto ja rehuvarasto (yllättävää kyllä) olivat siinä kunnossa kun ne oli edellisiltana jäänyt.
Viimeinen oljenkorteni oli oleskeluhuone, koska ei tamma olisi mitenkään voinut päästä tallista pihalle. Päästessäni ovelle huomasin, että se olikin hiukkasen raollaan. Ja voi kuinka suloinen näky siellä minua odottikaan. Kuisku oli löytänyt nukkumapaikan sohvalta ja siellä se nyt onnellisena tuhisi. Jännä miten se olikaan sinne löytänyt tiensä. Ilmeestä päätellen tamma olisi mielellään jatkanut uniaan, mutta ilkeä täti se vaan tuli herättämään. Mutta taisi Kuiskulla olla jo vähän nälkäkin, sillä emän luo päästessään se suunnisti oitis maitobaariin.
Tämä kaikki kesti ehkä kokonaisuudessaan viisi minuuttia, mutta minusta se tuntui ikuisuudelta… Onneksi neiti löytyi, eikä mitään ollut sattunut.
