Ensimmäisen kerran satula asetettiin Mahtiksen selkään kolmivuotissyksyllä. Orin kanssa on edetty hitaasti, mutta varmasti. Kykyjä sillä kyllä on, mutta en halua hätiköidä sen kanssa, etenkään kun se ei ole mikään helpoin tapaus käsitellä ja ratsastaa. Nyt ori on jo nelivuotias, mutta ihan vielä se ei ole valmis kilparadoille. Tavoitteena kuitenkin olisi päästä starttaamaan ensimmäisen kerran ennen kuin se kääntyy viisivuotiaaksi. Töitä tehdään sen asian suhteen ahkerasti ja säännöllisesti. Mahtiksen kanssa ei parane kovin pitkiä treenitaukoja pitää, se on tässä ainakin huomattu. Täytyy varmasti käydä myös jonkun vieraan valvovan silmän alla ennen kisauran aloitusta ja tietenkin myös sen edetessä, sillä kaikki apu tulee todella tarpeeseen.

Hirttivaara järjesti 8-vuotissyntymäpäiviensä kunniaksi arvonnan ja näyttelyt väriluokilla. Arpaonni ei tällä kertaa meikäläistä suosinut, mutta näyttely päättyi onnellisesti luokan voittoon! Mahti olisi kuulemma säkäkorkeutensa puolesta kuulunut poniluokkaan, mutta me emme tätä tienneet, joten herra sai jäädä hevosluokkaan. Luokassa oli kolme muutakin suomenhevosta, mutta ne olivat ihan hevosen mitoissa, yksi tosin nippa nappa. Mahti kuitenkin meni ja kiilasi kaikkien edelle, huonosta käytöksestä viis. Mutta sitä ei taidetukaan tällä kertaa huomioida ollenkaan. Hyvä vaan, heh. Toiseksi sijoittui kimo suokkitamma ja kolmanneksi irlannin cob -tamma, joten palkintoja jaettaessa meinasi tulla kuumat paikat. Lopulta olimme Mahtiksen kanssa sen verran kaukana tammakaksikosta, että väliin olisi mahtunut ainakin kolme hevosta normaaline hajurakoineen. Siinä alkoi Hirttivaaran kenttä käydä pieneksi.

Tuomarina toimi tallin omistaja Tinúvel, joka kommentoi Mahtia seuraavaanlaisesti: ”Aivan ihastuttava voikko ja muutenkin komea ori! Jouhien harmaampi sävy on melkein kauniimpi, kuin voikolle tyypillisemmät vaaleammat jouhet. Hevosen turvassa olevat piskuiset pilkut ovat myös erittäin suloiset. Onko hevosessa myös aavistus nokikuviota?”

Olen ahkerasti yrittänyt tehdä jotain Mahtiksen käytöksen eteen, mutta kovin näkyviä tuloksia en ole vielä saanut aikaan… Päätin kuitenkin siitä huolimatta kantakirjauttaa orin nyt heti kun se tuli mahdolliseksi. Se kääntyi kolmivuotiaaksi viime kuun lopulla, joten kesäkuun tilaisuus oli seuraava, johon Mahti voisi osallistua.

Tänään se suuri päivä sitten koitti. Päivä alkoi luvattoman aikaisin, mutta erityisesti ilahdutti se, että Mahti oli yllättävän yhteistyöhaluisella tuulella. Matkaan pääsimme lähtemään täysin aikataulussa. Yhden kerran jouduimme tosin välillä pysähtymään, sillä ori alkoi tuntemattomasta syystä riehua siihen malliin, että pelkäsimme jopa trailerin kaatumista. Pysähdyttyämme tarkistamaan tilanne kaikki näytti kuitenkin kopissa olevan hyvin ja matka jatkui ilman häiriöitä perille asti.

Tapahtumapaikalla kävi sellainen vilinä ja vilske, että päätin pitää orin trailerissa mahdollisimman pitkään, jotta ylimääräiseltä häsläämiseltä voitaisiin välttyä. Etenkin siinä vaiheessa kun yksi ori pääsi karkuteille, kiitin itseäni tästä fiksusta päätöksestä. Mielessäni vain toivoin, ettei itselleni kävisi Mahtiksen kanssa samaa… Ei auttanut kuin pitää pää kylmänä ja lopulta alkaa valmistautua meidän vuoroomme.

Talutin tanssahtelevan pikkuherran tuomareiden eteen ja yritin parhaani mukaan asetella sitä oikeaan asentoon. Se ei ollut helppo homma, mutta lopulta ori seisoi paikallaan edes jotenkuten. Tuomarit tutkiskelivat hevosta tuimin ilmein, joiden perusteella ei osannut yhtään aavistaa mitä tuleman pitää. Sitten pyydettiin esittämään käynti ja ravi. Käynti oli hiukan kiireistä ja ravipätkät menivät penkin alle pukittelun ja muutaman laukka-askeleen takia, mutta saimme luvan mennä kierroksen uudelleen. Liikkeiden näyttämisen jälkeen Mahti yhtäkkiä seisoikin oikein nätisti, kun toin sen takaisin tuomariston eteen. Kun oli aika kuulla pisteet ja palkinto, ori ryhdistäytyi entisestään ja tönötti siinä korvat hörössä kuin mikäkin patsas. Katselin sitä hämmästyneenä ja tuumin, että sainko äsken iskun päähäni vai mitä ihmettä tapahtuu. Pisteitä lueteltiin: ”19, 18, 21, 19, yhteensä 77 pistettä. Ori hyväksytään kantakirjaan P-suunnalle II-palkinnolla.” Wau! Sen enempää en ehtinyt ajatella, sillä tässä vaiheessa yleisöstä kuuluvat raikuvat aplodit saivat hienon patsaani pois omista maailmoistaan ja oli keskityttävä taas sen pitelemiseen.

Olin oikeastaan vähän odottanutkin orille II-palkintoa, mutta tuollaista käytöstä en kyllä ollut osannut odottaa. Voi kun se osaisi aina seistä noin nätisti! No, ehkä tämä oli yksi askel parempaan suuntaan.

Tätä ei kyllä Erkkikään usko todeksi: Mahti sai suomenhevosvarsojen arvioinnin käytöskokeesta 15/20 pistettä. Miten se voi olla mahdollista? En tosiaankaan tiedä, mutta näin nyt vain pääsi käymään. Ori oli 2-vuotiaiden viimeinen arvosteltava ja olin kai jotenkin saanut sen väsytettyä seuratessamme yhdeksäntoista muun varsan arvostelua. Ainakin itse olin jo siinä vaiheessa niin poikki, etten muista meidän suorituksesta juuri mitään. Täytyy sanoa, että luojan kiitos näillä parivuotiailla arvostellaan vain rakenne ja käytös, sillä Mahtiksen kanssa tämäkin oli jo kamalan rankka kokemus. ”Innolla” odotan tulevia isompia häppeninkejä. Kantakirjaus taitaa olla seuraava virstanpylväs, mutta onneksi siihen on vielä vähintään vuosi aikaa. No, ehkä se siihen mennessä jo osaisi käyttäytyä? Aina voi ainakin toivoa…

Luciana järjesti hieman normaalista poikkeavat näyttelyt näin helmikuun loppuun. Hän itse toimi tuomarina kaikissa kolmessa luokassa, jotka olivat pilkulliset ponit, tukkajumalat ja pitkäsukkaiset hevoset. Mahtis osallistui luonnollisesti tukkajumalien luokkaan, sillä onhan herralle tuota jouhta kertynyt. Kilpakumppaneiksi se sai kaksi irlannin cobia, minishetlanninponin, rotutoveri suomenhevosen, sekä vähän harvinaisemman australianhevosen.

Mahti käyttäytyi nyt ehkä himpun verran paremmin kuin edellisissä näyttelyissä, mutta töitä sain silti tehdä. Onneksi päivä sujui nopealla temmolla osallistujamäärän ollessa pieni, joten en joutunut kovin pitkään taistelemaan orin kanssa. Kateellisena katselin luokan muita oreja, jotka käyttäytyivät niiiin kiltisti ja rauhallisesti. Ainoa tammakin oli aivan ihastuttava minikokoinen otus! Niinpä en ollut aluksi uskoa korviani, kun Mahtiksen kerrrottiin voittaneen luokan. ”Kukaan ei ole varmaan ikinä sanonut sinulle, kuinka nätti on voikko ori hamppuharjalla? Pahoittelen toistoa, mutta tämä herra on aivan hurmaava! Pamahtava ansaitsi upeine jouhineen ehdottomasti ykköspalkinnon”, kuulutti Luciana. No, täytyy sanoa, että kyllä se minunkin silmääni miellyttää. Saatiin kuin saatiinkin siis ihan onnellinen loppu tälle päivälle, mutta käyttäytymisessä on edelleen paljon parantamisen varaa.