Elokuun puolivälin päivät olivat edelleen lämpöisiä kuin mikä ja ilmakin kuin morsian, joten mieleni teki hakea tuolin sijaan pyyhe ja heittäytyä nauttimaan lämmöstä kentän keskelle sen sijaan, että olisin huudellut ohjeita ratsukolle. Tyydyin kuitenkin istuskelemaan penkilläni ja seurailemaan tyytyväisyyttä hehkuen Pulmua ja Kiti-tammaa, joka oli käynyt jo tutuksi valmennurumban jatkuessa enkä voinut kuin ihailla, miten hyvää työtä sen kanssa oli tehty. Varsamahasta ei ollut jäljellä kuin pieni häivähdys ja lihaskunto oli oikean kouluratsun.

Tällä tasolla en enää vaivautunut ottamaan mitään ”ja sitten muista piruetissa lässyn lää” – oletin ratsukon osaavan nämä asiat jo, muutoin painostaisin Pulmua palaamaan tammansa kanssa sinne helppoon A:han. Keskittyisin valmennuksen mittaan hiomaan niitä pikkuseikkoja, jotka jäävät aina huomiotta ja joiden korjaannuttua jokin toinen asia repsahtaa. Mitäs me ratsastajat, aina jotain pielessä. Alkuverryttelyissä sain ihailla rentoa, eteen hyvin liikkuvaa Kitiä, joka tuntui päässeen jännitysongelmastaan yli ainakin näin, kun mitään uutta ja ihmeellistä ei tapahtunut. Mahtavaa päästä seuraamaan hevosen kehitystä pidemmällä aikavälillä.

Erityisesti halusin Pulmun tänään ratsastavan Kitin ravia kaikin puolin – niin koottuna kuin lisättynäkin, myös piaffet ja passaget oli tarkoitus käydä läpi. Tamma näytti olevan koko lailla hyvilla mielin liikkeellä, mikä ilahdutti valmentajaa suuresti. Kokoaminen lähti kulkemaan helposti ja Kiti kuunteli Pulmua tarkasti. Olin koonnut tehtäviä gp-radoilta ratsukon suoritettavaksi, mutta en enää erikseen puuttunut niiden suorittamiseen. Keskityin katsomaan asioita läpi kriittisin silmin ja kutsuin lopulta Pulmun kentän keskelle kuuntelemaan kitinääni. Tai siis rakentavat parannusehdotukseni työnteon suhteen.

Kiti lähti helposti hieman ylisuorittamaan liikkeitä, joten muistutin edellisissä valmennuksissa tutuksi käyneestä liiasta ratsastuksesta. Ongelma ei ollut suuri, mutta kun tamma kerran olisi suorittanut liikkeet oikein vähemmälläkin tekemisellä, turha sitä oli selässä liikaa puuhailla. Liike oli kuitenkin ilahduttavan rentoa, Kiti teki kaiken letkeällä otteella ja ratsastajaansa luottaen. Loppua kohden laitoin Pulmun vielä laukkaamaan tammalla kevyessä istunnassa hieman reippaammin, jotta holstein saisi hieman irroitellakin kaiken sen työnteon lisäksi.

En voinut kuin puistella päätäni katsellessani lämpöisenä heinäkuu iltana kentällä paarustavaa tammaa. Kiti oli varsonut kesäkuussa – olin päässyt ihastelemaan vieroitettua oripoikaa lähietäisyydeltä – ja se näkyi holsteinin vielä suuremmanpuoleisessa mahassa. Kuntoa oli tammalle selvästi rakennettu jo takaisin, mutta varsamaha nyt tietysti näkyisi aikansa aina varsomisen jälkeen. Alkuverryttelyiden aikana vinoilinkin Pulmulle, että käsittääkseni varsa oli jo pullahtanut pois, mutta Kitin maha kertoi toista. Onneksi naisella oli täysi työ saada hieman toispuoleinen tamma taipumaan myös vaikeampaan suuntaan, joten aikaa ei jäänyt vastaanväittämiselle.

Väistöt ja taivutukset sujuivat hyvin ravissa ja käynnissä, vaikka mahakas tamma vastustelikin edelleen vasenta puoltaan. Laitoin Pulmun verryttelemään vasempaan kerrokseen vielä hieman. Laukassa tamman vasen puolikin alkoi jo vertyä. Ilta ei onneksi ollut yhtä kuuma kuin päivä oli ollut, mutta siitä huolimatta Kiti oli koko lailla läpimärkä hiestä jo välikäyntien aikana. Tarkoitus oli kokeilla holsteinin kanssa laukanvaihtoja askeleessa ja olinkin innokas näkemään, miten paljon tamman kanssa oli edetty sinä aikana, kun en sitä ollut valmentanut.

En onneksi joutunut pettymään. Vaikka Kiti ei aivan kisakuntoinen vielä ollutkaan, se teki nöyrästi ja parhaansa mukaan kaiken, mitä Pulmu siltä pyysi. Kehuin myös naisen ratsastustyyliä, joka oli parantunut tänä aikana huomattavasti vaikka se ei tietenkään alussakaan ollut ollut mitenkään huono. Kitin kanssa oli kuitenkin löydetty se kuuluisa yhteinen sävel ja yhteistyö pelasi erittäin hyvin. Laukanvaihtoja tehtiin lävistäjällä, pyrkimyksenä saada vähintään viisi vaihtoa peräkkäin.

Kitin laukka oli tasapainoista ja hyvää laadultaan, vaikka etenkin hankalammalle puolelle Pulmu sai antaa ihan kunnon avut ja tukea tammaa kunnolla. Holstein teki jatkuvasti parhaansa, vaikka pari tahtirikkoakin saatiin aikaan, kun kintut tekivät yhtä asiaa ja muu hevonen ratsastajineen toista asiaa. Kun Kiti alkoi väsyä, sen kanssa haettiin vielä yksi onnistuminen ja tamma rutisti todella hienosti, vaikka selkeästi olisi jo halunnut tarhaan. Vaidot kuitenkin onnistuivat puhtaasti ja tarkasti, joten päästin Pulmun tekemään loppuverryttelyjä tammamaman kanssa.

Viime kuussa näkemäni Kiti-tamma oli tänään kireä kuin viulun kieli, teutaroi kentällä pää pystyssä ja selkä notkolla. Holstein olisi kovasti halunnut kääntää takamuksen tuulta vasten, enkä ihmetellyt yhtään. Navakka tuuli ja mukava maaliskuinen sade, joka ei tiennyt ollako lunta, vettä vai jotain siltä väliltä ei motivoinut valmentajaa, ratsastajaa eikä hevosta. Lisäksi Kiti jännitti kovasti pahan kelin ja sen lieveilmiöiden vuoksi. Halusin nähdä ratsukolta puolipiruetteja, mutta ensin piti keskittyä rentouttamaan kimo. Rauhalliset siirtymiset, volttailut ja kiemurtelut uralla kera rauhallisen puheen saivatkin tamman hiljalleen rennommaksi, vaikka se aika ajoin vielä säpsyikin tuulenpuuskia ja jännitti selkeästi.

Vaikka kehotin Pulmua edelleen jatkamaan Kitin rentoutusharjoitusten parissa halusin samalla, että nainen alkaisi hiljalleen koota liikettä, jotta pääsisimme joskus puusta pitkään puolipiruettien parissa. Toivoin kovasti, että tamma rentoutuisi tarpeeksi niitä varten, en viitsinyt lähteä teettämään mitään niin vaativaa jännittyneellä hevosella kun siinä sai enemmän aikaan huonoa kuin hyvää. Pulmu jatkoi jutusteluaan tammalle ratsastaessaan sitä samalla pehmeällä, mutta määrätietoisella otteella, eikä holstein onneksi ainakaan enempää jännittänyt.

Etenkin alkuun Kiti hätiköi laukannostoissa ja ne muistuttivat enemmänkin kauriin pakoonlähtöloikkia kuin laukka-askelia. Pulmu rauhoitteli tammaa puhumalla sille ja silittämällä kimoa kaulaa sisäkädellään ja Kitikin uskalsi rentoutua hieman myös laukannostoihin. Pääsimme siis kokeilemaan peräti puolipiruetteja, kun tamma alkoi vähitellen toimia ja koota liikettä paremmin. Korvat kääntyilivät ahkerasti ja keskittyminen ei vieläkään ollut täysin Pulmussa, kun Kitin oli pakko pitää korvat hörössä ja tarkkana kaiken muunkin varalta.

Vaikka olisin halunnut nähdä tamman piruetinalutkin, jätimme ne suosiolla asiasta keskusteluamme välistä. Kitiä jännitti huono keli sen verran paljon, että sen kanssa oli turhaa lähteä vääntämään turhan kinkkisiä asioita. Vaikka tammasta ei aivan priimaa saatukaan irti tänään, se rentoutui kuitenkin aika ajoin oikein hyvin ja esitteli kuitenkin koottua laukkaa sekä muita hyviä askellajeja.

Pilkkihaalari, talvisaappaat ja liikaa kerrospukeutumista ovat talvivalmentajan vakiovarusteet. Seisoin kentän keskellä kirkkaana talvipäivänä seurailemassa Pulmun ja hänen holsteintammansa Kitin verryttelyä. Kirkas talvipäivä oli toki kaunis, mutta myös kylmä ja ratsastajakin oli verhoutunut päästä varpaisiin paksuun vaatekerrokseen. Kitin hengitys huurusi tamman ravatessa kentällä rentona ja rauhallisena. Alkuun uuden ihmisen läsnäolo oli hieman hermostuttanut tammaa, mutta olin kehottanut Pulmua vaikka lauleskelemaan hevoselle ja hiljalleen Kiti oli rentoutunut etenemään tätä letkeää ravia, jota se nytkin esitteli uralla.

Kädellä viitaten kutsuin Pulmun kentän keskelle kuuntelemaan ohjeitani tehtäviä varten. Keskustellessamme tammasta ja sen kaipaamasta valmennuksesta olin kuullut, että Kiti oli loukannut jalkansa muutama kuukausi sitten. Ratsastaminen onnistui kyllä, eihän valmennusta muuten olisi edes pidetty, mutta olin silti koettanut suunnitella tehtävät niin, ettei tammalle aiheutuisi turhaa rasitusta kinttunsa kanssa. Tehtävät tehtäisiin pääasiassa käynnissä, osin myös ravissa.

Lisättyjen askellajien ratsastaminen ei ollut Kitille ja Pulmulle ongelma, pääsin ihailemaan hyvää venytystä ja liikettä takaosalta ja selältä. Vaikka tamma meinasikin jännittyä aika ajoin, kun Pulmu yritti ratsastaa sitä liikaa, asia korjaantui kun huomautin, että eiköhän se hevonen kävele ihan omin jaloinkin. Koottujen askellajien – ravin ja käynnin – kanssa ongelmia ilmeni enemmän. Tamma vastusteli kokoamista ja ongelma oli jälleen sama. Pulmu meinasi alkaa ratsastaa tammaa liikaa etenkin jalalaan, mikä taas ahdisti Kitiä, eikä se tietenkään halunnut koota, lisätä tai mitään muutakaan siinä mielentilassa. Kehotin Pulmua antamaan avun, laskemaan vaikkapa kolmeen mielessään ja toistamaan avun tarvittaessa.

Tällä reseptillä Kiti pääsi rentoutumaan ja sen korvat kääntyivät takakenoon kuuntelemaan ratsastajan ohjeita. Kimon liike oli miellyttävää katsella ja ratsukon yhteistyö pelasi hyvin. Kotitreeneissä kehotin kiinnittämään huomiota siihen, ettei Kitiä jäisi vahingossa ratsastamaan liikaa, jotta herkkä tamma ei ahdistuisi.

Siitä oli jo melkein kuukausi, kun olin viimeksi nähnyt Pulmun Kiti-tamman selässä. En tiedä, olisiko minun pitänyt olla iloinen heidän puolestaan vai kateellinen, mutta ratsukko oli selvästi entisestään kouliintuneet ja minun ei auttanut muu kuin alkaa suunnittelemaan heille viime kerrasta vaativampaa treeniä. Tällä kertaa olin kuitenkin iloinen siitä, että pakkasta ei ollut läheskään niin paljon, mutta toki pieni lumipyry toi omat pienet hankaluutensa asioihin. Kiti vaikutti varsin rauhattomalta ja Pulmu joutui tuon tuosta tyynnyttelemään sitä taputuksilla ja rauhoittavilla sanoilla. Tamma tuntui aina hetkellisesti rauhoittuvan, mutta vaikutti olevan kuitenkin koko ajan varpaillaan. Takaosankäännökset sekä avo- ja sulkutaivutukset menivät hieman pipariksi Kitin hötkyillessä ja sen ratsastaja joutui tuon tuosta keskittymään enemmänkin hevosen tyynnyttelyyn kuin varsinaiseen tehtävään. Kävelin heidän luokseen huppu korvissa ja pystyin vain toivomaan, että minun läsnäoloni saisi aikaan edes jonkinmoista positiivista vaikutusta. Onnekseni olin oikeassa, Kiti tuntui aavistuksen rennommalta, mutta tarvitsi edelleen myös hiukan minun tukeani vääntyessään aavistusta hankalampiin liikkeisiin. Lopulta palaset alkoivat loksahtelemaan paikoilleen ja pystyin taas huomaamaan, kuinka nopeasti oppivan hevosen kanssa olinkaan tällä hetkellä tekemisissä. Pulmukin huokaisi helpotuksesta ja alkoi hänkin rentoutumaan ihan urakalla. Vastalaukan osalta ei tälläkään kertaa ollut minulla mitään pahaa sanottavaa, eikä laukanvaihto käynninkään kautta saanut edelleenkään Kitiä huonoon valoon. Halusin ratsukon vielä valmennuksen loppuun vielä kertaalleen palaavan avo- ja sulkutaivutusten pariin, koska eihän nyt kertausta ikinä voinut olla liikaa. Jälleen Kiti oli hieman turhan epävarma, mutta Pulmun kannustavalla ratsastustyylillä se kuitenkin teki tehtävät loppuun asti. Kyllä vain, tälläkään kertaa Kiti ei tuottanut minulle pettymystä!

Tammikuinen kirpakka pakkanen sai minut kipristelemään varpaitani, vaikka minulla oli paksu kerros vaatetta päällä. Olin hetki sitten saapunut pitämään valmennusta Pulmulle ja tämän hosteinintammalleen, Kitille. Tamman hengitys höyrysi sen edetessä hyvin pidetyllä ulkokentällä ilmavasti ja ravatessa keskitahdissa minun ohjeitteni mukaan ja sen selässä istuvan naisen pyynnöstä. Hypin hiukan paikallani pitääkseni itseni lämpimänä ja ratsukkoa siirtymään suoraan ravista pysähdykseen, siitä pariin peruutusaskeleeseen ja nostamaan taas ravin. Oli mukava katsella, kuinka pari pelitti hyvin yksiin ja ihan oikeasti onnistui siinä, mitä teki. Olin nähnyt paljon ratsukoita, joiden kanssa ihan oikeasti joutui tekemään töitä ja se myös näytti siltä, mutta Kitin ja Pulmun yhteistyö vaikutti niin vaivattomalta. Vaikka varmasti liikkeet eivät syntyneetkään ihan itsestään, Pulmu antoi niin ymmärtää lähes huomaamattomilla avuillaan. Ratsukko siirtyi käskystäni käyntiin ja alkoi perehtymään kunnolla pohkeenväistön saloihin. Tamma vaikutti hiukan epävarmalta askeltensa suhteen, mutta Pulmu käytti oikeaoppisesti pidätteitä ja pohkeitaan, eikä minun tarvinnut kuin antaa pieniä ohjeita. Toisella pitkällä sivulla väistöt menivät jo paljon sulavammin ja mielestäni olikin jo aika siirtyä laukkatehtävien pariin. Kiti oli selvästi samaa mieltä ja nostikin reippaan laukan heti, kun se tunsi Pulmun pohjeavut. Keskilaukka löytyi luontevaan tapaan sekin ja ei se minkäänlaisena yllätyksenä tullut, että vastalaukka kiemuraurallakin onnistui ilman, että minun tarvitsi asiaan liiemmin puuttua. Vaikka pakkanen oli arvioni mukaan kivunnut jo lähemmäs kahtakymmentä, Kitillä oli jo hiki pinnassa ja se kertoi ahkerasta työskentelystä. Pulmu vaikutti jo hiukan kylmäiseltä, joten katsoin parhaakseni antaa heille luvan omatoimisiin loppuverryttelyihin. En kuitenkaan kylmästä huolimatta poistunut vielä kentältä, vaan jäin hiljaa seisomaan paikoilleni ja ihastelemaan tuota huurteen valkaisemaa, jo entuudestaan vaalea, tammaa.