Kati
Aihearkisto: Kati
…ja lisääntyy!
No johan meillä taas tapahtuu! Vasta muutama päivä sitten hyvästelimme niin Chipin kuin Rubynkin ja toissapäivänä sitten toivotimme tervetulleeksi minun uuden projektihevoseni, Melitan. Melita on kaunis pieni holsteininhevostamma jonka aion ratsuttaa itse ja toivonmukaan kilpaillakin ennen kuin myyn tamman. Ei siis pidä kiintyä liikaa pikkutammaan, mutta rakkautta sille täytyy silti antaa.
Kiti siemennettiin eilen u-p-e-a-l-l-a holsteininhevosorilla, Amarn Casililla. Casil asuu Saksassa ja on kilpaillut kouluratsastuksessa GP-tasolla. Ori on porrastetuissa kilpailuissa jo tasolla 11, eli eläkkeellä niistä hommista. Varsan laskettuaika tulee olemaan joulun tienoilla.
Julkistin tänään kutsut meidän parin viikon päästä pidettävään ilman satulaa esteratsastuskilpailuihin ja itsenäisyyspäivänä olevaan suomenhevosten näyttelyyn.
Pulmu
En ymmärtänyt mitä tallin pihaan hevostrailerin ajanut ukko selitti, miten niin uusi hevoseni on pieni ja surkea? Tajusin asian vasta kun trailerin ovi avattiin ja talutin pienikokoisen holsteintamman ulos trailerista. Tämäkö on Melita? Olihan se myyjän kotisivuilla olleessa videossa ollut pienen näköinen mutta olin pistänyt sen Melitaa juoksuttaneen miehen pituuden piikkiin. Tamma toden totta oli pieni, juuri ja juuri yli 160cm säkäkorkeudeltaan. Surkeaksi sen teki surullisen näköinen ilme, miten hevosella voikin olla niin surumielinen katse.
Talutin pikkutamman talliin ja laitoin sen Kitin viereiseen karsinaan, karsina numero 11 saisi olla Melitan koti sen aikaa kun se meillä asuisi. Ostin tamman uudeksi projektikseni jonka saisin itse ratsuttaa alusta loppuun ja pyörähtää kilpakentillä hakemassa rutiinia ennenkuin myisin tamman.
Melita pyöri hetken aikaa karsinaansa ympäri, moikkasi lujalla äänellä kaikkia tallin hevosia ja hörisi Kitille joka yritti tehdä läheisempää tuttavuutta uuden tulokkaan kanssa. Pian Melita rauhoittui syömään heiniä ja jätin sen rauhassa kotiutumaan.
Väki vähenee
Sekalaiset tunteet ovat päivän sanat… Aamu alkoi onnistuneilla vikellysharjoituksilla Enzon kanssa, mutta ilta päättyi ilon ja surun sekaisiin kyyneliin. Tänään oli se päivä kun Chipin uusi omistaja, Otterley, kävi hakemassa orin itselleen. Olemme erittäin iloisia siitä kuinka hyviin käsiin Chip päätyi, mutta samalla surullisia sillä Chip ei ole enään Pikkiksessä meidän riemunamme.
Tänään lähti myös toinen hevonen luotamme, new forestinponitammamme Ruby. Ruby saapui meille samaan aikaan puoliveljensä Chinookin kanssa, mutta meillä ei ikinä oikein lähtenyt homma toimimaan Rubyn kanssa. Toki saimme tamman ratsutettua ja kilpailimmekin menestyksekkäästi vähän – mutta hyvät tulokset eivät merkkaa mitään jos yhteiselo ei muuten suju. Niinpä Ruby palasi kasvattajansa luokse.
Talli tuntuu tyhjältä taas hetken aikaa, mutta saas nähdä kuinka kauan. Edelleenkin haaveissa olisi arabialainen täysiverinen ja muutama muukin hevonen, emme vain ole vielä löytäneet sopivia yksilöitä. Selkäni ainakin kiittää kun ei tarvitse puhdistaa huomen aamulla niin montaa karsinaa, laitoin nääs Miljan tyhjentämään ne heti kun Ruby ja Chip olivat lähteneet.
Pulmu
Vikellyksen humua
On kaunis aamu, taivaalla ei näy pilviä ja aurinko yrittää kovasti lämmittää pakkasilmaa. Idyllin rikkoo vain naamaani kiinni jäätyvät räkävanat kun kävelen happea haukkoen kohti Enzon tarhaa. En ole koskaan tykännyt pakkasesta eikä Enzokaan. Se tulee samantien tarhan portille ja sinkoaa tarhasta ulos ennenkuin olen edes ehtinyt kiinnittämään riimunnarua sen riimuun. Kiroilen rumasti ja pyydän heti anteeksi kielenkäyttöäni Enzolta. Enzo tuuppaa minua voimalla käsivarteen ja päästän uudestaan ilmoille rumia sanoja. Tällä kertaa en pyydä anteeksi.
Tallin käytävällä riisun Enzolta sen toppaloimen ja harjaan orin muutamassa minuutissa ratsastuskuntoon. Heitän Enzon selkään satulan sijasta vikellysvyön ja talutan ympärilleen kummasti pälyilevän orin kentälle. Enzossa on tänään taas ylimääräistä virtaa pakkasen takia ja juoksutankin siltä enimmät energiat pois ennenkuin päätän itse kiivetä sen selkään.
En saanut ketään avukseni kentälle joten joudun ottamaan riskin ja antamaan Enzon hölkötellä vapaana samalla kun itse harjoittelen uusia vikellysmuuveja sen selässä. Muksahdan alas selästä vain kolme kertaa tunnin kestäneiden harjoitustemme aikana ja olen tähän oikeastaan aika tyytyväinen. Viime kerralla tulin avustajasta huolimatta seitsemän kertaa alas. Ehkäpä ensi kerralla selviän yhdellä tipahtamisella?
Iloisia uutisia ensi viikolle
Voi tätä onnenpäivää! Hirmuisen kilpailukuumeen kourissa tartuin tänään puhelimeeni ja soitin tiehuollosta vastanneelle toimikunnalle (kyllä… Meidän kylällämme toimii tällainen). Sieltä minulle luvattiin kautta kiven ja kannon, että tiemme kyllä kestää taas kovaakin kulutusta.
Tämän myötä voinen julkistaa, että meillä kilpaillaan ensi viikon keskiviikkona kouluratsastuksen parissa! Nyt kaikki kipin kapin osallistumaan kisaan! Itse aion ainakin osallistua näihin kilpailuihin. Löydät kilpailuun linkin Tapahtumat-välilehdeltä.
Pulmu
Chinookista tulee laukkaponi!
Marraskuun ensimmäinen arkipäivä… Sateinen ja kylmä aamupäivä. Lämmitin ratsastuksesta kylmettyneitä käsiäni kahvikuppia vasten ja mietin mitä kummaa sitä keksisi näiden päivien piristykseksi. Selasin maanlaajuista juorulehteämme, Hevostallia, kun silmiini osui sana ”ponilaukat”. Ponilaukat, siis joku oikeasti kilpailee suomessa poninsa kanssa laukkakilpailuissa. Tästä on pakko ottaa lisää selvää. Uppouduin lehden artikkeliin ja join kahvini loppuun.
Chinook ei arvostanut sitä kun päätin tehdä sen kanssa vielä toisenkin ratsastuslenkin tänään. Mutta tällä kertaa emme menisikään hallitusti koulukiemuroita maneesissa, lähtisimme revittämään täysiä maastoon. Miten kummassa en ollut tullut ajatelleeksi, että Chinookin kanssa voisi hyödyntää sen räjähdysherkkyyden ja taipumuksen ratsastajan holtittomaan kuskaamiseen kiitolaukassa. No, tänään ottaisimme selvää mitä Chinook sanoo kun sille antaa luvan moiseen perseilyyn.
Puolisen tuntia myöhemmin palasin ratkiriemukkaalta maastolenkiltä puuskuttavan Chinookin kanssa. Olimme varmasti komea näky kun viiletimme pitkin maita ja mantuja yltäpäältä kurassa. Chinook ei ollut uskoa todeksi kun sen ryöstäessä painoin pohkeet tiukemmin kylkiin, ohjat lähelle korvia ja kannustin sitä laukkaamaan vielä lujempaa. Aina aiemmin se oli saanut tukkapöllyä moisesta viilettämisestä.
Hoidettuani Chinookin kävelin toimistoomme kertomaan ilouutisia Miljalle.
”Mitä sä oot tehnyt, käynyt mutakylvyssä ponien laitumella?” kysyi Milja. Vastasin hänelle riemusta nauraen ”Ehei, meidän Chinookista tulee laukkaponi! Vedettiin just semmonen lenkki maastossa että meinas mummuilta sydän pysähtyä kun viiletettiin niiden ohi.”
Ja niin alkoi meidän treenaaminen tuleviin koitoksiin.
Tie ei vie Pikkikseen
Viimeisimmässä merkinnässä mainitut viikkokilpailut jouduttiin lopettamaan ainakin joksikin aikaa. Meidän Pikkikseen kulkeva tie ei kestänyt sitä rasitusta mikä kilpailuista aiheutui! Jouduimme kuukauden päivät jättämään automme tien varteen ja kulkemaan polkupyörillä tallin ja auton väliä. Tie sortui kokonaan yhden rankkasateen myötä, mutta nyt se on jo kunnostettu. Emme kuitenkaan vielä ole jatkaneet kilpailuiden pitoa. Täytyy miettiä miten jatkamme kisojen kanssa myöhemmin, ihanaahan se oli kun kaksi kertaa viikossa tallille saapui monia uusia ihmisiä hevosineen ja ystävineen.
Ensilumi oli ja kävi, en kylläkään tiedä kehtaisiko semmoista edes ensilumeksi kutsua..? Jotakin valkoista oli maan peittona parin tunnin ajan. Hevosetkaan eivät riehaantuneet siitä, normaalisti ne ovat saaneet riehuhepulit kun maassa on ollut lunta.
Chip alkaa olla jo iso mies, siitä on jätetty ostotarjous ja olemme tänään hyväksyneet sen. Vielä on viilailtava myyntiehtoja, mutta saas nähdä muuttaako rakas Chipimme jo pian uuteen kotiin. Kamala ikävähän sitä hullunkurista otusta tulee jäämään, mutta emme myisi sitä kuin parhaaseen mahdolliseen paikkaan.
Pulmu
Ei aivan kuin äitinsä…
Chip on osoittanut totisesti olevansa kaikkea muuta kuin äitinsä kaltainen kultakimpale. Keskenkasvuinen pojankloppi on röyhkeä ja vilkas kuin mikä. Olemme joutuneet soittamaan muutaman kerran Chipin isän omistajalle ja pyytämään vertaistukea Chipin tapakoulutukseen. Scilla vierailikin luonamme muutaman päivän ja totesi Chipin olevan kuin isänsä mutta potenssiin kaksi…
Kaikkien onneksi Chip on myös osoittanut olevansa erittäin potentiaalinen ratsu kilparatoja ajatellen. Se ei säiky yhtikäs mitään, mitä erikoisempi juttu niin sitä suuremmalla mielenkiinnolla sitä mennään tutkimaan. Chip on erittäin vilkas ja sitä harvoin näkee tarhassa vain seisoskelemassa rauhallisena. Chipillä on aina jotakin mielessä eikä mikään päivä ole samankaltainen.
Vaikka Chip ei ole käytöstavoiltaan kympin oppilas niin sentään ratsun alkeet on sujuneet vallan mainiosti. Oria on ohjasajettu ja juoksutettu paljon ja sen selässä on ollut jo hieman painoa satulan lisäksi. Käymme usein maastossa kävelyllä niin, että Chip kulkee narun päässä mukana kun itse olemme ratsailla.
Iloisia uutisia
Saimme vähän aikaa sitten iloisia uutisia Enzon jälkikasvun suhteen! Jo pitkän aikaa myynnissä ollut Oldfinion Vitrias (Enzon ensimmäinen jälkeläinen, komea oldenburgilainen ori) on löytänyt itselleen kodin! Vitrias myytiin Cannabialle hänen uudelle tallilleen Peahen Sporthorsesiin.
Vitrias ehti kilpailla kasvattajansa kanssa kouluratsastuksessa tasolle 6 asti ja jatkaa nyt kilpailemista uuden omistajansa kanssa kuulema GP-radoille saakka. Ja kuten jo Vitriasin ollessa vasta maitovarsa ennustin siitä kasvavan ison niin sehän on nyt aikuisena peräti 174cm korkea. Huhhuh, siihen selkään ei kannata korkeanpaikankammoisten kiivetä.
29.8.2014 syntyi hurmaava orivarsa Enzosta ja oldenburgtammastamme, Alydia de Oldfinionista, toiselle tallillemme Suprantiin. Varsan nimeksi annettiin Suprant Ace ja toivottavasti se ottaa mallia sekä isänsä, äitinsä että sisarustensa kilpaurista. Tarkoituksenamme olisi päästä vielä joku päivä GP-radoille asti. Ainakin suvun perusteella siihen pitäisi olla loistavat mahdollisuudet.
Acen emä, Alydia, on muuten edellämainitun Vitriasin emän jälkeläinen. Eli Vitrias ja Ace ovat hyvinkin samansukuisia.
2.10.2014 (Pulmun syntymäpäivänä) Enzo sai taas kerran orijälkeläisen, tällä kertaa Oldsfellin Kartanoon. Orivarsa on punarautias ja mielestäni kuvien perusteella aavistuksen siromman näköinen kuin isoveljensä Vitrias. Paradoxiksi nimetyn varsan emällä on upea sukutaulu ja varsalle itselleen on kaavailtu uraa kilparadoilla aina GP-tasolle saakka.
4.10.2014 syntyi vihdoinkin se kauan odotettu tammavarsa, tämäkin Oldsfellin Kartanoon ja jääkin sinne asumaan Paradoxin tavoin. Tammavarsa on nimetty Béatriceksi, tutummin Beaksi. Myös Bean kanssa on tavoitteena kilpailla kouluratsastuksessa.
Toivotan oikein paljon onnea ja menestystä tulevaan Enzon jälkeläisille. Kuulemme mielellämme kuulumisia miten varsoilla menee.
Paljon onnea Chip 1v!
Tänään Chip täyttää jo vuoden! En voi kuin kiittää hevosten ylijumalaa siitä, että Chip on selvinnyt hengissä ensimmäisen vuoden. Ei sillä että Chip olisi mitenkään sairas, se on vain hullunkurisin ja rohkein hevonen jonka olen tavannut.
Viime viikolla se mönki laitumen lankojen alta ja päätti pistää ranttaliksi vapaana ollessaan. Sain puhelinsoiton että onko meiltä karannut hevonen, kun naapurin täti näki kuinka hänen pyykkinarultaan oli viety oranssi paita ja varkaalla oli ollut kovin pitkä nenä ja hörökorvat… Ajoin kiireenvilkkaa kaupungilta tallille ja löysinkin Chipin heti kun saavuin tallin pihaan. Siellä se makasi traktorin nokassa olevassa kauhassa. Oranssi paita suussaan. Ja kun se näki minut se ponkaisi isolla loikalla ylös ja rupesi kunnolla perseilemään ja hyppimään ympärilläni. Hauskaltahan se nyt kuulostaa, mutta silloin meinasin lähettää Chipin vähintäänkin Timbuktuun. Onneksi sen aina kurniva vatsa kuitenkin johdatti Chipin luokseni kun pidin kaurasankoa kädessä. Chip saikin viettää loppupäivän sisällä karsinassa kun me kävimme Miljan kanssa siirtämässä laitumen lankoja Chipin kestäviksi.
