Tervetuloa mukaan Pikkiksen ERJ:n alaisiin tarinakilpailuihin!

Kilpailupäivä: 01.01.2016
Viimeinen ilmoittautumispäivä: 31.12.2015
Järjestyspaikka: Pikkulinnun talli (PIKK6753)
Vastuuhenkilö: Milja (VRL-00692)
Arvontatapa: tulokset ratkaistaan laittamalla tekstit paremmuusjärjestykseen

Luokat ja osallistumisrajoitukset

1. Puomiluokka, tuom. Milja
Kirjoita opettavainen tarina tästä päivästä lyhyesti ja ytimekkäästi. Tarinan pituus saa olla maksimissaan 150 sanaa.

2. 60 cm, tuom. Milja
Kirjoita kuvaus kilpasuorituksestanne, sisällytä tarinaan sanat supersankari, uudenvuodentina, korkea-arvoinen, pörröinen ja silmä. Sanoja saa taivuttaa, mutta niiden tulee esiintyä tarinassa samassa järjestyksessä kuin ne on edellä lueteltu.

3. 70 cm, tuom. Milja
Viimeisillään oleva Pikkiksen suokkitamma Kuisku onnistuu pääsemään isoine mahoineen kentälle juuri sinun suorituksesi aikana. Mitä Kuisku tekee? Kerro miten se vaikuttaa hevoseesi tai suoritukseenne.

4. 80 cm, tuom. Milja
Vuosi on vaihtunut ja uudet haasteet odottavat, mutta muistellaanpa vielä vuotta 2015. Tapahtuiko viime vuonna ratsastuskilpailuissa jotain minkä haluaisit vain unohtaa?

5. 100 cm, tuom. Milja
Pääset radalle suorittamaan ja sinulle kerrotaan, että rata pitääkin ratsastaa päinvastaisessa järjestyksessä. Miten suorituksesi käy?

6. 110 cm, tuom. Milja
Sinua ennen on enää yksi ratsukko, kun jaaritteluun taipuvainen mummosi soittaa. Mitä teet?

7. 120 cm, tuom. Milja
Ratsusi kieltää kaksi kertaa suorituksenne aikana ja teidät hylätään. Millaisilla esteillä ratsusi kielsi ja kuinka reagoit?

8. 130 cm, tuom. Milja
Näit viime yönä unta, että voitit luokkasi, mutta kunniakierroksella putosit hevosesi selästä. Mikä oli syy putoamiseen?

Kilpailut ovat avoinna kaikille!
Luokkiin mahtuu kolmekymmentä (30) osallistujaa
Ratsastaja saa tuoda kolme (3) hevosta yhteen luokkaan
Hevonen saa osallistua kahteen (2) eri luokkaan
Hevonen saa osallistua kerran yhteen luokkaan
Ratsastajan VRL-tunnus on pakollinen!

Osallistuminen

Osallistuminen sähköpostiin kkilpailut@gmail.com otsikolla Estehyppelyt:
Luokka nro
Ratsastaja (VRL-00000) ‐ Ratsu VH00-000-0000
Tarina

Tulokset

1. Puomiluokka
peruttu, ei osallistujia

2. 60 cm
peruttu, ei osallistujia

3. 70 cm
1. Lashrael (VRL-12379) – Ceinfryn Eirian VH14-024-0292
Ravasimme poniorini Erkin kanssa radalla odottaen lähtömerkkiä. Ori oli rento ja reipas hassu itsensä. Kunnes kentälle juoksee joko äärimmäisen lihava tai vain tiinenä oleva suomenhevostamma! Mitä ihmettä! Tamma pysähtyi syömään viimeisen esteen koristekukkia ja toivoin, että Erkki ei välittäisi itseään isommista tammoista… Kolme ensimmäistä estettä ori suoritti hienosti, tajuamatta, että radalle oli karannut toinen hevonen. Mutta sitten se alkoi! Erkki vain hirnui tammalle ja yritti katsoa mitä se oikein puuhasi. En voinut kuin nauraa ja yrittää ratsastaa radan loppuun niin hyvin, kuin tällaisessa tilanteessa olisi mahdollista. Ponini kulki aivan kaula kiemuralla sen yrittäessä tiirailla uutta tyttöystäväänsä, mutta virheittä se hyppäsi viimeisetkin esteet. Vasta maalilinjan ylittäessäni tallin työntekijä tajuaa tulla ottamaan tamman kiinni. Kehuin poniani, joka tajusi kuitenkin jotenkin kuunnella ihmistä. Kun tamma hävisi Erkin näköpiiristä, alkoi järkyttävä huuto. Pyörittelin päätäni ja ratsastin takaisin verryttelyalueelle, jossa muut kilpailijat nauroivat huutonaurua kummalliselle väliepisodille.

4. 80 cm
peruttu, ei osallistujia

5. 100 cm
peruttu, ei osallistujia

6. 110 cm
1. Minja.E (VRL-14226) – Rondigo RE VH15-066-0199
”Enää yksi ratsukko ennen meitä ja sitten me päästään näyttämään niille närhen munat” sanoin itsevarmana ratsulleni ja taputin tämän kaulaa. Olimme juuri hetki sitten siirtyneet kävelyyn, sillä viimeinen ratsukko ennen meitä aloitteli juuri rataa ja sitten tapahtuikin pahin painajaiseni. Puhelimeni pirahti soimaan (himskatti, unohdin laittaa sen äänettömälle) ja pian verryttelyalueella kaikui Antti Tuiskun peto on irti- kappale. Vastasin katsomatta soittajaa ja kuullessani soittajan äänen, olin enimmikseen peloissani.
”Hei Minja, täällä on Elvi-mummo. Mitä sinulle kuuluu?”
Mietin hetken seuraavaa siirtoani, mutta kohteliaana lapsenlapsena vastasin tälle.
”Hei Elvi. Nyt on hieman huono hetki puhua, olen juuri kilpailuissa ja vuoroni on seuraav…”
En saanut lausettani loppuun, kun vanha nainen oli jo ehtinyt aloittaa omien kuulumisien, vaarini kuulumisien ja jopa heidän naapurissa asuvan Leilan kuulumisien jaarittelun. Katsoin, kuinka radalla oleva ratsukko lopetteli suoritustaan ja hätäännyin pahemman kerran. Vain hetki ja meidät kuulutettaisiin radalle! Elvi tuppasi loukkaantumaan herkästi, joten en uskaltanut hänelle luuriakaan lyödä korvaan. Vaihtoehdot alkoi olla harvinaisen vähissä, joten päätin toteuttaa niistä älyvapaimman. Ratsastin pikaisesti verryttelyalueen valvojan luo ja ojensin tälle puhelimen.
”Mumise puhelimeen sen aikaa, että olen suorittanut radan”
Nainen katsoi perääni ihmeissään, mutta teki työtä käskettyä.

Rata sujui kuten piti ja kun viimein pääsimme pois sieltä, riensin hakemaan puhelintani. Nainen näytti hieman kyllästyneeltä kuunnellesaan seitsemänkymppisen mummoni turinoita ja ojensi luuria minua kohti heti, kun näki minut. Kiitin naista ja nostin puhelimen omalle korvalleni. Elvin taukoamaton selostus naapurin Veikon polvivaivoista ja Irma-Liisan uudesta superhienosta kattilasta olivat yhä käynnissä, joten fiksuna tyttönä ajattelin, ettei tämä ollut edes huomannut hetkellistä poissaoloani.
”Mitenkäs sinulla itselläsi menee?” huikkasin keskeyttääkseni naisen joutavan päiväiset höpinät ja siirrettyäni ne mummiini. Vaikka tilanne hoituikin hienosti tällä kertaa, en tosiaan toivo sen tapahtuvan uudelleen!

2. Lashrael (VRL-12379) – Bayna BRA VH15-001-0050
”Ai hei mummo! Tuota nyt on vähän huono hetki, voinko soittaa sinulle tunnin päästä?” vastaan mummoni puheluun. Mutta turhaan. Mummo alkaa selittää kuinka naapurin Emma-rouvan kissa oli karannut ja koko naapurusto oli kutsuttu etsimään kattia… ”Joo, se kissa on ihana, muistan kyllä. Nyt on oikeasti kiire, minun pitäisi mennä radalle ihan juuri… Olen kilpailuissa, muistatko? Puhuimme siitä eilen kun olin kylässä…” yritin muistutella mummoa, mutta turhaan. Mummoni alkaa olla jo vanha, eikä sen aivot pelaa enää niin kuin ennen. En kuitenkaan viitsi sulkea vain puhelinta. Verkkakentän laidalla valmentajani katsoo huolissaan ja selvästikin kiroaa, kun kuulee, että minut kutsutaan radalle ja höpötän vieläkin puhelimeen. ”Mummo-rakas, tässä on valmentajani Mirva, juttele hetki hänen kanssaan, minun täytyy käydä tekemässä yksi tärkeä asia. Palataan pian!” sanon mummolleni ja heitän kännykän valmentajalleni. Hänen ilmeensä oli vähintäänkin hämmentynyt, mutta sinne hän jäi juttelemaan hupsun mummoni naapurin kissasta. Minä puolestani karautin radalle ja kohti ensimmäistä estettä ennen kuin aika menisi umpeen…

7. 120 cm
1. Lashrael (VRL-12379) – Arnirmere VH15-015-0026
Kun hyppään rakkaalla Aarnellani, ei koskaan tarvitse pelätä. Se vain menee ja hyppää upeasti, kunhan ratsastaja osaa hommansa. Verryttelyhypyt sujuivat tänään erityisen hyvin. Aarne oli kuulolla ja lyhensi lähes automaattisesti askelta, kun tulimme liian isosti esteelle. Lähdin itsevarmasti radalle, kun kuulin olevani seuraavana. Laukkasin rauhallisessa temmossa radalla, kun yhtäkkiä ennen lähtölinjaa orini sinkoaa aivan eri suuntaan kuin olin ajatellut! Pysyin onneksi kyydissä ja tästä tempauksesta pääni selvitettyä huomasin kellon tikittävän ja ratsastin oria kiireellä kohti ensimmäistä estettä. Kun este tuli näköpiiriin, tunsin kuinka Aarne jännittyi ja askel muuttui lyhyeksi ja pompahtelevaksi. Yritin rentoutua itse ja vain rauhassa ratsastaa orin esteelle. Mutta ei, niin ei. Vain yhden askeleen päästä esteestä, Aarne sinkosi taas aivan toiseen suuntaan. Yritin pysyä kyydissä ja rauhoitella oria… Ratsastin ison ympyrän ja lähestyin ensimmäistä estettä, tavallista sinivalkoista pystyä kohti, kun Aarne alkoi taas pönttöillä. Aloin menettää jo hermoni yleensä niin kilttiin ja pelottomaan oriini ja ärähdin herralle ja reiluin avuin käskin Aarnea esteelle. Yllätyin, kun Aarne rentoutui ja lähestyi estettä mukavasti… vain pysähtyäkseen sen eteen, josta se laukkasi takaisin kavereiden luo verkkaporttia kohti… Huokaisin ja mietin, että mitä ihmettä pienen orin päässä oikein liikkui… Vai liikkuiko mitään…

2. Minja.E (VRL-14226) – Rondigo RE VH15-066-0199
Harjoittelumme oli selvästi mennyt perille ja kolme ensimmäistä estettä oli suoritettu puhtaasti, vaikka tavallisen pystyesteen lisäksi yksi niistä olikin ollut muuri ja yksi okseri. Erikoisimmat esteet oli suoritettu, lukuunottamatta viimeisenä odottavaa vesimattoa, joten ratsastin päättäväisin mielin Ronia kohti seuraavaa estettä. Homma ei kuitenkaan sujunut toivotulla tavalla, sillä ori päätti kieltää. Olin hämilläni ja kirosin mielessäni, kuinka tavallinen pystyeste oli niin pelottava, ennen kuin yritimme uudelleen. Edes toinen yrittämä ei tuottanut tulosta, sillä Roni kielsi jälleen. En ollut varautunut saman toistuvan, joten lensin kauniissa kaaressa esteen yli. Sisälläni kiehui. Meidät oli hylätty ja ainoastaan pystyesteen takia. Nousin jaloilleni ja nappasin vähän matkan päässä seisovan ratsuni ohjat käteen. Sitten poistuimme paikalta kiukun ja nolouden sekaisissa tunnelmissa.

8. 130 cm
peruttu, ei osallistujia

Tervetuloa mukaan Pikkiksen KRJ:n alaisiin Joulukoulu-tarinakilpailuihin!

Kilpailupäivä: 26.12.2015
Viimeinen ilmoittautumispäivä: 25.12.2015
Järjestyspaikka: Pikkulinnun talli (PIKK6753)
Vastuuhenkilö: Milja (VRL-00692)
Arvontatapa: tulokset ratkaistaan laittamalla tekstit paremmuusjärjestykseen

Luokat ja osallistumisrajoitukset

1. 40 cm, tuom. Milja
2. 70 cm, tuom. Milja
3. 100 cm, tuom. Milja

Tapaninpäivä on myös hevosten ja hevosmiesten päivä. Kirjoita tarinan tai runon muodossa kuvaus kilpailupäivästä tai suorituksesta hevosesi näkökulmasta. Tekstin pituus vapaavalintainen.

Kilpailut ovat avoinna kaikille!
Luokkiin mahtuu kolmekymmentä (30) osallistujaa
Ratsastaja saa tuoda kolme (3) hevosta yhteen luokkaan
Hevonen saa osallistua kahteen (2) eri luokkaan
Hevonen saa osallistua kerran yhteen luokkaan
Ratsastajan VRL-tunnus on pakollinen!

Osallistuminen

Osallistuminen sähköpostiin kkilpailut@gmail.com otsikolla Estetapani:
Luokka nro
Ratsastaja (VRL-00000) ‐ Ratsu VH00-000-0000
Tarina tai runo

Tulokset

1. 40 cm
1. Disa (VRL-03335) – Sjöbackas Eryr Aur VH14-022-0011
Yritän keskittyä täydelliseen esteloikkaan,
mutta muutama muukin on eksynyt samaan paikkaan.
Kaikkiin suuntiin saa olla kokoajan katsomassa,
ettei päälle rynni joku oman elämänsä Felipe Massa.
Irvistellen koitan oman tilani pitää,
mutta ratsastaja selässä siitä kilarit vetää.

Hetken päästä menemme aidan toiselle puolen,
jossa saan ampaista radalle lailla nuolen.
Liian helpoilta tuntuu esteet – silkkaa ajanhukkaa,
vaan pilkka on osua omaan nilkkaan,
kun en tajua kaarteessa vaihtaa laukkaa.
Seuraava este lähestyy uhkaavan nopeasti,
mutta pompulla ennenaikaisella leiskautan yli näppärästi.
Ratsastaja selässäni ei olekaan kovin hereillä,
ja hypyn jälkeen mokoma alkaa kaulallani köllötellä.
Siirryn raviin ja olen hieman hämillään,
onneksi pian ratsastaja on taas entisellään.

Tämän tapauksen jälkeen mennäänkin sitten hissutellen,
vaikka lujempaa tahtoisin mennä paikoitellen.
Kun kaikki esteet on hypätty, voimme areenalta pois kaartaa,
taputuksia saan kovasti ja mietin onko tässäkään mitään ideaa.

2. Disa (VRL-03335) – Anfarwol Aurchwrlyn VH13-022-0062
Kellertävä turkkini hohti kotitallin oveen laitetun kultaisen joulukellon kanssa kilpaa ja veikkaan, että jos lunta olisi ollut maassa, korkeat sukkani hohtaisivat sitäkin valkeampana. Pieni hoitajatyttöni asteli pari askelta taaksepäin ihailemaan puunauksensa lopputulosta ja näytti silminnähden tyytyväiseltä. Silkkinen harjani oli kaikeksi onneksi jätetty vapaaksi, vihasin niitä nipisteleviä myttyjä, joita tyttö oli joskus koittanut väkerrellä.

Kun kuulin hevosauton pärähtävän pihalla käyntiin, osasin jo aavistella mitä tuleman piti. Kerrankos sitä mummoponi johonkin pääsee ja tyttökin oli niin tohkeissaan, etten viitsinyt sen kummemmin pullikoida, vaikka mieli olisi tehnyt jäädä kavereiden kanssa syömään havunoksia kotiin. Matkaseura tosin näytti olevan mitä oli – oma riiviöpoikani.

Mikäs siinä oli kisapaikalla patsastellessa ykköset yllä, kun poikasenikaan ei aiheuttanut sen suurempaa hämminkiä, eikä sen puolesta tarvinnut hävetä silmiään päästä. Hyppäsimme tytön kanssa pari hyppyä vetreytyäksemme ennen radalle suuntaamista. Tyttö keikkui selässä ihan mukavasti nyt kun esteet näyttivät olevan maahankaivetun kokoisia. En viitsinyt kuitenkaan hirveästi kiirehtiä, jos se tippuisi taas niin kuin kävi pari viikkoa sitten. Toisen esteen jälkeen sain vaativaan sävyyn käskyn laittaa koipea toisen eteen. Käänsin toisen korvani kysyvästi taakse, mutta tottelin mukisematta tuntiessani uuden painalluksen kyljissäni.

Este esteen jälkeen tyttö kävi yhä uhkarohkeammaksi, vaatien kovempaa vauhtia ja yhä tiukempia käännöksiä. Viiletin parhaani mukaan sinne minne pitikin, kuitenkin välillä vähän ohjeita oikoen. Lyön vaikka iltakauroista vetoa, että tyttö oli loppujen lopuksi vain kiitollinen, kun menin vähän keskemmälle estettä sen sijaan, että tolppa olisi hipaissut kylkiäni.

Maalilinjan yli laukkasin rivakasti, vaikka tytön räpiköinnistä päätellen minun olisi pitänyt suunnilleen nelistää pitkin pientä kenttää. Koko loppupäivän tyttö hali ja papatti taukoamatta. Kyllä viisas poni tietää mistä naruista vedellä, sillä kateellisten karsinanaapureiden riesaksi tyttö mättäsi kotiin päästyämme nenäni eteen kunnon keon havuja.

2. 70 cm
– peruttu, ei osallistujia

3. 100 cm
1. Anniina N. (VRL-09182) – Koidutko Kohtalokseni VH15-018-0265
Kinkkua täynnä on ratsastajan maha,
onhan kolmatta päivää jouluruokaa jo syöty.
Ratsunkaan nälkätilanne ei oo lainkaan paha,
joten onko ratsukkomme jo ennen suoritusta lyöty?
Metrin esteet vielä valloittaa pitäis,
vaik’ tulitikkuaskin ylitys sydämenlyöntejä lisäis.
”Ehei, et nyt luovuta!”, ajattelee estehirmu Kinttu,
joten ratsastaja yrittää kyydissä pysyä.
Okseri, sarja, pystytkin ylittyy,
maalissa ratsastajakin on jo pelkkää hymyä.

Tervetuloa mukaan Pikkiksen ERJ:n alaisiin tarinakilpailuihin!

Kilpailupäivä: 13.12.2015
Viimeinen ilmoittautumispäivä: 12.12.2015
Järjestyspaikka: Pikkulinnun talli (PIKK6753)
Vastuuhenkilö: Milja (VRL-00692)
Arvontatapa: tulokset ratkaistaan laittamalla tekstit paremmuusjärjestykseen

Luokat ja osallistumisrajoitukset

1. 60 cm, tuom. Kati
2. 90 cm, tuom. Kati
3. 120 cm, tuom. Kati

Kirjoita tarinan tai runon muodossa kuvaus kilpailupäivästä tai suorituksesta omasta näkökulmastasi. Tekstin pituus max 300 sanaa.

Kilpailut ovat avoinna kaikille!
Luokkiin mahtuu kolmekymmentä (30) osallistujaa
Ratsastaja saa tuoda kolme (3) hevosta yhteen luokkaan
Hevonen saa osallistua kahteen (2) eri luokkaan
Hevonen saa osallistua kerran yhteen luokkaan
Ratsastajan VRL-tunnus on pakollinen!

Osallistuminen

Osallistuminen sähköpostiin kkilpailut@gmail.com otsikolla ERJ tarina:
Luokka nro
Ratsastaja (VRL-00000) ‐ Ratsu VH00-000-0000
Tarina tai runo

Osallistujat

1. 60 cm
1. Liia (VRL-11284) – Newport Bryste
Tunsin vatsassa vain pienen ”viuh” ja ”päng”, kun putosin keskelle puuterilumen peittämää ratsastuskenttää. ”Ahaa okei”, tokaisin pudistellessani vaatteitani ja katsellessani Ryysyä vetämässä hurjaa pukkilaukkaa pitkin lämmittelykenttää. En ollut mahdollisesti milloinkaan hävennyt niin paljoa, kuin juuri tänä kyseisenä hetkenä kun tarvoin kohti minua tapittamaan pysähtynyttä oria. Poni antoi onneksi ottaa itsensä helposti kiinni ja aivan kuin asiat eivät olisi voineet vielä tästä pahentua, kajahti nimemme kovaäänisistä sillä samalla hetkellä kun olin taas takaisin satulassa. Hiljaa kiroillen ohjasin puhisevan ja pöhisevän orin kohti kenttää ja muutaman laukkakierroksen jälkeen ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin astua suoraan leijonanluolaan. Ohjasin Ryysyn ensimmäiselle esteelle. Olin pudota toistamiseen ponin selästä siitä silkasta järkytyksestä, että mitään kummallista ei ollut tapahtunut! Ryysy jatkoi laukkaa ja ohjasin sitä seuraavalle esteelle – eikä vieläkään! Mitään kamalaa ei tapahtunut vieläkään! Aloin jo hiukan luottaa uudestaan omiin ja ponini taitoihin, kunnes edessämme avautui varsin lohduton näkymä (siis Ryysyn mielestä); sarja. Sarjat eivät vielä olleet täysin nuoren ponin hallinnassa, eikä suoritus tälläkään kertaa ollut täysin virheetön. Jatkoimme kuitenkin uutterasti radan loppuun saakka, enkä lopulta kuitenkaan voinut olla kuin ylpeä suloisesta ratsustani. Ainakin siihen saakka, kun se jälleen yritti heittää minut selästään keskelle tuijottavia silmäpareja.

2. 90 cm
1. Disa (VRL-03335) – Flaming Girl VH13-044-0210
En voinut olla hymyilemättä kuullessani parin pikkutytön ihastelevan katsomossa Liekin häntään sidottua ”ihanan söpöä joulunpunaista” rusettia. Onneksi asioista voi ajatella myös positiivisesti. ”Eikös niin?” mutisin tammalleni, joka suorastaan hehkui positiivisuutta vetäessään happaman sitruunaisen ilmeen kanssakilpailijan hölkätessä meistä ohi muutamien metrien etäisyydeltä. Eivät tytöt sentään ylistäneet lähinnä loskaa väriltään muistuttavaa tammaani lumenvalkeaksi.

Viime hetken hyvän mielin buusti antoi lisäpotkua edessä siintävälle esteradalle. Vaan matka oli päättyä jo ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan. Liekki otti ilon irti heti ensimmäisellä esteellä heittäen takapuolen säpäkästi ilmaan alastulon jälkeen. Tiesin kyllä, ettei ratsuni ole aina turhan vakavamielinen työskennellessään, mutten ollut varautunut noin mojovaan koikkaloikkaan. Tarrasin hammasta purren Liekin kaulaan, harjaan, mihin ikinä sainkin otteen ja sain pidettyä itseni selässä. Parin sekunin ajan olimme kumpikin pihalla kuin lumiukot, mutta havahduin nopeasti kokoamaan itseni ja ottamaan jolkottelemaan lähteneen Liekin taas linjoille. Matka jatkui niin kuin äsken ei olisi tapahtunut yhtään mitään.

Liekki oli loppuradan ajan oikein muikeana antaessani sen paahtaa hieman reippaamassa tempossa, kiitos alussa hukkaan valuneiden sekuntien. Itseasiassa se ei ollut yhtään hullumpi ratsastaa – eipähän ehtinyt miettiä kolttosia. Kerran tamma kolautti okserilla takakinttunsa puomiin, joka onneksi jäi niille sijoilleen heilahtelusta huolimatta. Sen verran hyvin kolahdus kuului myös selkään, että vasta radan jälkeen uskalsin katsoa miten oli käynyt. Okserin jälkeisiin hyppyihin Liekki jätti jo ihan omasta tahdostaan vähän enemmän ilmavaraa. Kaikesta häslingistä huolimatta ratsastaja oli maalilinjan ylittämisen jälkeen niin hyvällä tuulella, että ehkäpä Liekki saa kahviosta piparin pikkujoululahjaksi.

2. Liia (VRL-11284) – Brynmor Idris
”Jaahas, tää on taas niin tätä”, mutisin kiristyneiden huulieni välistä kun koitin kammeta itseni ympäriinsä säntäilevän Iiron selkään. Joku oli joskus sanonut, että on rikkaus pysyä sielultaan nuorena, mutta tällä hetkellä kyseenalaistin täysin koko lausahduksen – Iiro on yksi pisimpään omistamistani poneista, kiertänyt lukemattomissa kilpailuissa ja tuottanut maailmaan ihan selväpäisiä jälkeläisiäkin, joten miten ihmeessä se onnistui jälleen pystyttämään kisapaikalla tällaisen fiaskon? Ohikulkevat ihmiset katsoivat huvittuneina kun ohjasin ponin lämmittelemään, eikä ollut mikään maailman helpoin teko olla hyppäämättä ponin selästä tallirakennuksen pimeimpään nurkkaan pillittämään. Lämmittelyjen aikana Iiro onneksi jo vähän vakavoitui; se ei jaksanut enää nillittää jokaista apua vastaan eikä ollut säikkyvinään kentän laidoilta putoilevia lumikönttejä. Aloin itsekin hiukan rentoutua ja muistin jälleen tärkeän asian – tällaistahan orin kanssa oli aina ollut! Aluksi heitetään kuperkeikkaa kun kisapaikka jännittää ja tammat kiinnostaa, mutta kun päästään työntouhuun niin voi taas jälleen olla kiitollinen tämänkin ponin rahtaamisesta Suomen kamaralle. Kun meidän vuoro tuli, onnistuin rekisteröimään radan ulkoisista asioista vain joululaulun, joka kajahti soimaan juuri kun lähdimme kohti ensimmäistä estettä. Jännitys karisi matkoihinsa jo ennen ensimmäisen esteen ylitystä ja Iirokin tuntui varsin päättäväiseltä antamaan kampoihin epäileville katseille. Esteet ylittyivät helposti toinen toisensa jälkeen. Sarjankaan kanssa ei ollut minkäänlaista ongelmaa, joskin radan viimeinen este sai Iirolta selkeästi pasmat sekaisin. Ori hätkähti viimeisen pystyn äkisti lepattavia, kirkkaan jouluisia viirejä, mutta muisti ihailtavan nopeasti nähneensä moisia mörköjä ennenkin. Huokaisin helpotuksesta ja taputin tyytyväisenä Iiroa, joka laukkasi häntä korkealla ja innokkaasti puhisten. Enää oli jännitettävänä vain tuomarien pisteet ja muiden ratsukoiden sijoittuminen – sen jälkeen pääsisin höyryävän glögimukin kanssa tarjoilemaan Iirolle sylin täydeltä herkkuja upeasta suorituksesta!

3. Nicky (VRL-14087) – Breezy Karyn VH14-035-0022
Olin ilmoittautunut Sachan ja Karan kanssa esteratsastuskilpailuihin, Suomeen. Max oli tuijottanut minua suu auki kysyen:
”Are ypu crazy? To Finland?”
Rick oli lähtenyt mukaani kisoihin ja olimme lentäneet pitkän lennon Australiasta Suomeen. Onneksi olimme viimein perille ja tänään oli itse suuri päivä, eli kilpailupäivä! Ensin oli vuorossa Karan luokka. Rick oli laittanut tamman valmiiksi, kun saavuin tallille. Pääsin heti lämmittelemään tammaa ja se kulki hyvin ohjalla.
”Seuraavana vuorossa Raija Ratsastaja ja Hermanni Heponen. Valmistautumaan Nicky Crampton ja Breezy Karyn”, kaikui kaiuttimista.
Ymmärsin vain nimeni, mutta tiesin, että minun pitäisi mennä kentän luokse. Katsoin, kuinka edellinen ratsukko ratsasti radan hyvin ja yritin huomata radasta vielä kohtia, joihin minun kannattaisi kiinnittää huomiota. Tuli meidän vuoromme ja menimme kentälle. Saatuamme lähtömerkin ohjasin Karan kohti ensimmäistä estettä ja hyppäsimme puhtaasti sen yli. Toinenkin este sujui, mutta sen jälkeen tajusin olevani hetken eksyksissä ja etsin katseellani kolmatta estettä. Onnekseni huomasin sen ja annoin Karalle lisää pohkeita. Rata sujui hyvin, mutta viidennen esteen jälkeen tuli tiukka mutka ja se hieman levisi meillä. Kannustin Karan hieman kovempaan vauhtiin, mutta pidätin sitä ennen estettä. Loppurata sujui kivasti ja olin iloinen suorituksesta. Halasin Karaa pitkään maaliviivan jälkeen.
Tamma tuntui käyvän vielä kuumana esteiden ylityksen jälkeen. Se keksikin ottaa ohjat omiin käsiin ja hypätä yhden esteen yli vielä. Olin vähällä tippua tamman selästä ja jouduinkin roikkumaan kiinni sen harjassa. Tultuamme takaisin maan kamaralle luiskahdin satulasta ja huomasin istuvani Karan vieressä maassa takapuoli kipeänä. Nousin maasta nolona ja pudistelin itseäni hiekasta. Talutin tamman äkkiä radan luota pois.

3. 120 cm
1. Nicky (VRL-14087) – Tremills Rio Sacha VH15-115-0005
Lastaussilta alas ja hevonen ulos,
nainen kysyi minulta: ”Onko tuo suomenhevonen?”
Katsoessani Sachaa se juoksi jo kukkapenkkiin karaten.
Sanoin naiselle: ”Australialainen se on,
vaikkakin hieman sellainen vallaton.”

Sacha seisoi varusteet päällä,
ja ratsastaja sen selässä ylhäällä.
Tuli meidän vuoro luokassa,
mutta olimme hieman hukassa.
Kentälle kovaa vauhtia kiisimme,
siinä eivät olleet kaikki kriisimme.

Ratsastajan ja hevosen yhteistyö ei oikein pelaa,
ja sen sanottiinkin olevan yhtä sotaa.
Ratsukko muistutti hieman kenguruita,
eikä luokassa ollut samankaltaisia muita.
Vaikka kengurut jäivät kotiin,
kyllä niitä aina matkia sopii.

Esteen yli tai ali,
oli maa valkoinen kuin naali.
Kavio puomiin osuen,
menee ratsukko radalla hieman hosuen.
Mielessä onkin kulta,
Ei taida voitto kotiin tulla.

Ratsukko kiitää yli maaliviivan.
Tiputtaa joku maahan nenäliinan.
Kiskaisee nenäliinan mukaansa tuuli,
Sacha sitä möröksi luuli.
Ulos kentältä mentiin yli aidan,
juostiin aina tallin toisen laidan.

Tamma rauhoittuen,
ratsastaja sitä taputtaen.
Radan mentyä huonosti,
mikään ei voinut olla enää kehnosti.

2. Minja.E (VRL-14226) -Rondigo RE VH15-066-0199
Kilpailupäivämme Ronin kanssa oli erittäin onnistunut, huolimatta siitä, että nämä olivat orin elämän ensimmäiset kilpailut. Ori käyttäytyi järkevästi, vaikka paikalla olikin kasapäin kauniimman sukupuolen edustajia, eikä se ollut haastamassa riitaa muiden miesten kanssa. Jopa itse radalla Roni yllätti minut aivan ennen näkemättömällä tavalla – se ylitti kaikki esteet mukisematta, eikä meidän aikakaan voinut järin huono olla. Vaikka radalla oli muutama erikoisempi este joukossa, ei nekään hetkauttanut uljasta oriani. Olen erittäin tyytyväinen suorituksestamme ja koko kisapäivästä ylipäänsä!