Hurjat estekorkeudet, en voinut tässä vaiheessa muuta sanoa! Onneksi Chinook ei osannut vielä unelmoidakaan isommista, joten näistä riitti iloa ihan samalla tavalla kuin isommistakin. Jatkoimme edelleenkin alkuun puomiharjoitusten ja miniesteiden parissa, mutta kun edellisen kerran opit alkoivat muistumaan taas Chinookinkin mieleen, oli aika ottaa yksi askel eteenpäin. Eihän 40cm esteet vielä olleet juuri mitään, moni ei niitä edes esteiksi luokitellut, mutta kyllä niistä haastetta riitti jo tälle ponille. Ori tuntui haluavan joka väliin vain kaahottaa, eikä Pulmun auttanut muu, kun muistutella sitä jatkuvasti hitaammasta tahdista. Tälläkään kertaa ongelmana ei ollut kuitenkaan puomien tiputtaminen, vaan ilmavaraa kyllä löytyi. Ponnistus lähti usein kuitenkin ihan liian kaukaa ja Pulmulla oli tuon tuosta vaikeuksia, kun hän ei kerennyt hyppyyn mukaan. Asetin eteen eteen maahan puomin auttamaan hieman asiaa ja nyt alkoi sekin ongelma löytää jo ratkaisunsa. Tätä hieroimmekin suurimman osan valmennuksesta ja annoin koko ajan Pulmulle neuvoja, miten hän voisi parantaa suoritusta. Nyt kun hän pysyi paremmin hypyissäkin mukana, pystyi hänkin keskittymään paremmin kaikkeen muuhun ja esteen jälkeenkin sai pidettyä innokkaan Chinookin hallinnassaan. Arvelinkin laittaa heille vielä toisen esteen, saman kokoisen kuin edellinenkin, jotta toiselle esteelle ohjaaminenkin pääsisi harjoittelun alle. Tässä syntyikin ne suurimmat vaikeudet, Chinook kun nosti hurjan laukan aina ensimmäisen esteen jälkeen ja lähestyi seuraavaa estettä täysin päättömästi. Pulmu joutui ihan tosissaan käyttämään kaikkia taitojaan hyväkseen, eikä siltikään syntynyt mieluisaa lopputulosta. Valmennus alkoi olemaan taas lopuillaan, mutta olin kuitenkin tyytyväinen, että olin saanut heille ainakin neuvottua perusteet. Pulmun olisi huomattavasti helpompi jatkaa siitä itsenäisestikin, kun tiesi jo hieman, minkälaiset kikat veisivät taitoja eteenpäin.

Vaikka se saattoikin tuntua varsin hassulta, olin päättänyt aloittaa Chinookin estevalmennukset ihan alkeellisista estekorkeuksista. Pulmu oli kertonut, etteivät he olleet hypänneet kovinkaan paljon, eikä näin ollen täydellinen hyppytekniikkakaan ollut päässyt täysin kehittymään. Näin ollen laitoinkin ratsukon heti alkuun, alkulämmittelyiden jälkeen, menemään erilaisia puomiharjoituksia ihan maapuomejen ja pienen pienien pystyjen parissa. Oli mukavaa katsottavaa, sillä Chinook vaikutti olevan vasta nyt elementissään, vaikkei kouluradallakaan ollut mikään huono oppilas. Kirkkain silmin se lähestyi kaikkia mahdollisia esteitä ja ylitti ne samalla intohimolla, millä vanhat kilpakonkarit ylittivät yli metrin esteitä. Pulmu joutui olemaan koko ajan tarkkana, sillä tuon tuosta reppana yritti loikkia maapuomienkin yli ja saimmekin nähdä melkoisesti vaivaa ennen kuin ori tajusi, että niiden ylittämiseksi riitti ihan pelkkä askelluskin. Pikkuisella esteellä Chinook hyppäsi sitäkin kiivaammin ja oli selvääkin selvempää, että kapasiteettia toden totta löytyi. Ilmavarat eivät olleet mitään pikkuisia, vaikka eihän se tietysti vielä mitään kertonut tällaisilla esteillä. Niin tai näin, tekniikka oli yllättävän kehittynyt, vaikkakin lähestymisten ja ponnistuskohtien kanssa Pulmu sai olla erityisen tarkkana. Chinook vaikutti siltä, ettei jättäisi yhtäkään estettä hyppäämättä, vaikka lähestyminen olisi ollut miten vino tahansa tai muulla tavoin huono. Minimaalinen ristikko auttoi hieman hypyn oikeassa kohdistamisessa ja jokaisen hypyn jälkeen suoritus näytti entistä paremmalta. Ensi kerralla olisi varmaa, että pääsisimme jo oikeasti kokeilemaan ihan virallisesti esteitä.

Hömelö pikkuponi tuntui edistyneen Pulmun kanssa lyhyessä ajassa melkoisesti. Toki kapasiteettia löytyi, eikä se sinänsä mikään ihme ollut, että liikkeet kehittyivät, mutta minusta oli yllättävää, minkälaisella tahdilla omistaja oli saanut Chinookista niin paljon leivottua hyviä puolia esiin. Valmennusten välillä oli ollut vain pari viikkoa, mutta jo nyt pysähdykset tuntuivat olevan selvästikin hanskassa, eikä poni enää niin pahasti painanut kuolaimelle. Vaikka asiat olivatkin edenneet näin hyvin, päätin silti pitää kaksikolle vielä helpon kouluvalmennuksen, sillä eihän Chinookilla ollut vielä mikään kiire ikänsä puolesta. Parempi vain, kun oppi ensiksi perusasiat juurta jaksaen, niin todennäköisemmin hankalammatkin liikkeet sujuisivat huomattavasti mutkattomammin vakaan perustan ansioista. Oikeiden tempojen löytäminen tuotti edelleen hankaluuksia askellajeissa, mutta muistuttamalla Pulmua aina välillä puolipidätteistä ja aktiivisista pohjeavuista, ei ongelma ollut mitenkään ylitsepääsemätön. Sitä jäi yksin helposti yksi tietty vaihde päälle ja unohtui kiinnittämään huomiota vain muutamiin tiettyihin asioihin, joten minun läsnäoloni ei selvästikään ollut mikään huono juttu. Kun oikea tahti alkoi vähitellen löytymään ja Pulmun oikealla ratsastuksella poni kulki oikealla tavallakin, päätin heittää valmennuksen päätteeksi vielä pohkeenväistöharjoitukset kehiin. Hyvin alkeellisethan ne olivat ja Chinook ei tahtonut millään kulkea suorana, mutta kyllä sieltä ihan muutama hallittu sivuaskelkin löytyi. Pulmu oli loppuverryttelyissä selvästi huojentuneen oloinen ja kiitteli minua vuolaasti siitä, että sain valettua häneen uskoa, että kyllä tästäkin raakileesta saataisin vielä varsin oiva tapaus aikaan!

Nuori ori ei ollut vielä tajunnut ihan sitä, että aina ei se vauhti ollut se tärkein asia. Chinook mennä viuhtoi, minkä pienistä kintuistaan pääsi ja Pulmu koitti löytää epätoivoisesti oikean rytmin askellajeissa. Olikin aika selvä juttu, että tänään oli turha tehdä mitään haasteellisempia liikkeitä, perusasioissa kun olisi varmasti jo tarpeeksi Chinookin kohdalla. Pulmukin oli samaa mieltä ja toivoi, että voisimme varsinkin keskittyä vauhdin säätelyyn ja erilaisiin pysähtymisharjoituksiin. Nyökkäilin ja pyysin ratsukkoa alkuun etsimään keskikäynnin. Orille se tuntui olevan täysin vieras käsite, mutta minun ja Pulmun yhteistyöllä oikean tahdin löytäminen ei ollut mikään mahdottomuus. Kun se sitten lopulta löytyi, annoin heille tehtäväksi tehdä tasaisin välimatkoin pysähdyksen ja neljän askeleen peruutuksen. Chinookin ilme kertoi sen, ettei taaksepäin meneminen ollut läheskään yhtä kiva juttu kuin eteenpäin kaahottaminen, mutta Pulmun pienien houkuttelutuokioiden jälkeen ori alkoi pääsemään hommasta jyvälle ja suostui ottamaan ne vaaditut askeleet, ihan vielä oikeaan suuntaankin! Jonkin aikaa näitä asioita vatkattuamme ratsukon oli aika nostaa harjoitusravi ja kokeilla temponlisäyksiä. Kyllä vain, vauhtia löytyi, mutta säätely olikin eri juttu. Taitava poni kuitenkin kuunteli melko hyvin ratsastajaansa, ensiksi kokeiluaan hetken rajojaan, ja nyt enää laukkatehtävät odottivat vuoroaan. Laukka nousi ongelmitta kumpaankin suuntaan, eikä yllättävää kyllä ollut mitään liiallista kaahailua. Perusasiat tuntuivat loppuen lopuksi kuitenkin olevan melkoista peruskauraa tälle parivaljakolle, vaikka tottahan se oli, ettei ikinä niitä voinut jankata tarpeeksi.