| etusivu | esittely | orit | tammat | toiminta |

|
|
Täyttänyt kolme vuotta 20.2.2008!
|
Artulla on jokin ongelma paikallaan pysymisen kanssa, ja sen takia käytävällä hoito on ehkä paras vaihtoehto. Täydellä käytävällä sitä ei kuitenkaan voi hoitaa, se saattaa näykkäistä tai potkaista ympärillä kävelijöitä. Pari ihmistä kävelemässä ympärillään, silloin se ei vielä ryhdy tekemään mitään kohtausta. Kavioiden puhdistus menee yllättävän hyvin, mitä ei ehkä Artulta odottaisi. Satulan laitto ei kuulu millään tasolla Artun mielipuuhiin, se pyrkii estämään sen monilla eri toimenpiteillä. Se esimerkiksi ryhtyy steppailemaan, jostain syystä se ajattelee että ihmisillä on niin huono sihti, ettei satula jostain syystä päätyisi selkään kun iso möykky liikkuu kaksi senttiä oikealle, sitten vasemmalle. Satulavyön kiristyksessä se yrittää näykkiä, joten se pitää sitoa tiukasti. Myös takana olemista pitää varoa, ja sitä ettei se tallaa jalkojesi päälle. Suitsien laitossa pää heiluu kuin mikäkin heiluri, ja hampaat liimaantuvat yhteen. Sitten siinä saakin pyrkiä irrottamaan niitä toisistansa.
Arttu on välillä liiankin reipas, ja sitä on välillä hieman vaikea hallita. Monet ajattelevat niin pienen ponin olevan aika helposti hallittava, mutta todellisuudessa asia on aivan eri. Arttu ei pidä esimerkiksi hidastuksesta, eikä oikeastaan käskytyksestä. Joskus Arttua saa kiskoa oikein kunnolla, että se edes hidastaa askellajista hitaampaan. Pukkejakin tulee sinne tänne, ja sillä on myös tapana luistua keskelle kenttää, ja jämähtää sinne. Jos sen kuitenkin saa jotenkin hallintaansa, kyllä se silloin tekee asioita ihan hienostikkin. Artulla ei ole kovinkaan kehuttava hyppytyyli, se on ehkä hieman tönkkö, ja kieltelee useasti. Se on myös vaikea hallittava esteillä, joten esteratsastus ei ehkä kuulu Artulla ratsastamisen mielipuuhiin. Koulussa se osaa kyllä loistaa, kunhan sen saa uskomaan ratsastajaa.
Ajaessa Arttu ei myöskään kauheasti näytä mielenkiintoa, kunnes sitten pääsee vauhtiin, ja siinä sujuukin yhteistyö vain paremmin ja paremmin. Joskus Artulla menee vauhti kuitenkin holtittomaksi, ja unohtaa että se on tällä kertaa valjakkoajossa.
Luonteen © weeram
| i. Flash's Cadence | ii. Celebrin Gaur | iii. Clunk C | iiii. Swee-Hai |
| iiie. Liekkitammen First Amidala | iie. Winterhill's Little Fang | iiei. Morfang |
| iiee. Winterhill's Little Bell | ie. CW Nettle | iei. Caesar | ieii. NN Little Popcorn |
| ieie. É.P Chirys | iee. CW Flea Powder | ieei. Cw Gampbell |
| ieee. Whistlehill's Natureborn Rockstar |
e. Dixie Dei |
ei. CW Y'Aint Uptownm | eii. Bronfurst Sponji | eiii. Bronfurst Classic |
| eiie. Bronfurst Brenda | eie. CW Y'all Cashmere | eiei. Rivulet's Winnie the Pooh |
| eiee. Nektarin Mokkapala | ee. Lacrisia Ulrika | eei. CW Balmyard | eeii. CW Sugar Ray |
| eeie. CW Glory Box | eee. CW Almond Joy | eeei. Faithful Ghost |
| eeee. Viljamäen Ärla |
Artun jälkeläiset
01. o. Vilpertti Ny, synt 09.07.2008 (e. BB Wickedness)
NJ-näyttelyt
VVJ-valjakkoajo
11.07.2008 - Vaapukka (17), Vaikea yhdistetty: 04/24
KRJ-kouluratsastus
20.03.2008 - Aquanimals, KN Special: 05/30
25.04.2008 - KaRa, Helppo C: 02/75
18.04.2008 - Fiktio, Helppo C: 01/25
29.06.2008 - KaKaRa, Helppo C: 06/163
05.07.2008 - Kouluratsastajat, Helppo C: 02/60
06.07.2008 - Evergrey, Helppo C: 01/68
19.07.2008 - Virtuaalitalli Dei, Helppo C: 02/50
19.07.2008 - Virtuaalitalli Dei, Helppo C: 06/50
31.07.2008 - Hiljaisuus, Helppo C: 06/50
07.08.2008 - Pohjatuuli, Helppo B: 02/90
27.10.2008 - Yankee Stables, Helppo B: 06/60