etusivu esittely orit tammat toiminta

Tervetuloa Nybergs Gårdiin, ystävä!

Nybergs Gård on vuoden 2008 alussa perustettu virtuaalinen talli. Talli sijaitsee Ruotsissa varsin idyllisten maisemien keskellä rauhaisassa metsässä, missä nelijalkaisten asukkaiden hyvinvointi laitetaan ehdottomasti etusijalle. Poneille on varattu runsaasti tilaa liikkua ja oleskella - tallialueeseen kuuluu nimittäin monenmonta hehtaaria laidunmaata jossa kelpaa kirmailla. Päivittäiseen ulkoiluun on sitten taas varattu hyvänkokoiset tarhat ja näinollen asukkaamme eivät vietä juurikaan aikaa sisätiloissa.

Toiminnamme pääpainotus kohdistuu ponien kasvatukseen. Talliin ostetaan silloin tällöin nuoria yksilöitä, joilla sitten kilpaillaan aktiivisesti ja tavoitellaan meriittejä, jolloin ne saavat enemmän arvoa jalostuseläiminä. Kun ura kisaponina on takana, siirtyy hevonen jalostuskäyttöön. Tammat varsovat tarkkaan harkituista oreista jotka ovat joko tallin omia tai sitten ihan jostain muualta hankittuja. Nybergs Gårdissa kasvatettu varsa saa nimeensä alkuliitteen Nybergs, eli toisin sanoen jokainen täällä syntynyt varsa. Tallin orit puolestaan astuvat omien tammojen lisäksi myös muiden tammoja.

Kilpailutoiminta on tallin pystyssä olemisen aikana hiipunut huomattavasti. Nykyään järjestämme oikeastaan pelkästään poneille osoitettuja, Näyttelyjaoksen alaisia näyttelyitä. Joskus erittäin harvoin saattaa jokin koulu-, este- tai valjakkokisa mahtua mukaan.

pallura Vierailethan upeissa yhteistyötalleissamme
Böknäsissä, Tallissa, Tallissa ja Tallissa?
pallura Viimeisin päivitys 05.01.2009, lue lisää!
pallura Tallin sähköposti kingdomshetlands @ gmail.com
pallura Tammikuun orivalinta (tj): Kelmin Horror
Ratsuponi 75% ottaa vastaan 2 tammaa
47 erj-sijoitusta, 2 krj-sijoitusta
Yhteydenotot sähköpostitse!

© Nybergs Gård - jokaista tekstinpätkää ja koristekuvaa myöten, ellei toisin mainita!
KOPIONTI EHDOTTOMASTI KIELLETTY!