Ruunaus sujui hyvin, vaikka muutama viikko meni aristellessa paikkoja. Nykyään Papu nauttii menostaan täysin rinnoin kuten ennenkin, vaikkakin ruunapoikana! Kesäänsä hevonen viettää tallin orien kanssa laitumella - tietysti! Ruunauksen jälkeen Papu on ollut ihan yhtä "kollikissa" kuin orinakin, joten oli hyvä päästää se muiden orien joukkoon telmimään.
Kyllä laitumelta ehti ensimmäisiin kisoihinkin. Eilen kävimme Heijastuksessa estekilpailuissa luokassa 60cm ja kyllä meni hyvin! Kolmen ratsukon luokassa olimme toisia. Ruunalle kisatilanne oli ihan uusi ja se sai Pavun pään pyörälle. Uusia hajuja, hevosia ja ääniä! Kauhistuipa ruuna lähtömerkin antavaa kelloakin!
Pavun kanssa siirrytään 24. elokuuta reaaliaikaiseen ikääntymiseen.
Huomioin orin tänään aristelevan vasenta takastaan. Kavio ei kuitenkaan ollut kuuma. Ruhjeita tai halkeamiakaan ei löytynyt tutkimisen jälkeen. Pavun mieliala oli onneksi entisellään, sillä jos hevosen olemus olisi ollut apea, olisin soittnut eläinlääkärin tekemään diagnoosinsa heti. Tulin tulokseen, että seurailen hevosta parin päivän ajan ja jos ontuminen ei ota parantuakseen, kutsun eläinlääkärin.
Ontumisesta huolimatta minun oli pakko viedä Papu haukkaamaan raitista iltaa, jottei ori vain nyhjäisi sisällä ja tylsistyisi. Tarhalle siirtyessään Papu sai määrätä vauhdin ja rauhallisestihan sitä edettiinkin. Hevosen ollessa aitojen sisällä jäin hetkeksi tarkkailemaan sitä. Normaalisti Papu haistelisi tarhan kauttaaltaan maasta aidan kulmiin, mutta nyt se vain seisoi paikoillaan varoen varaamasta painoa takaselleen. Papu-parka.
Iltaan mennessä kävely näytti jo paremmalta. Iltatallia tehdessäni tarkistin kavion ja koko jalan - josko nyt olisin löytänyt ontumiselle syyn. Tuloksetta.
sunnuntai 30.12.
En nukkunut viime yönä hyvin. Kylläpä hevosen omistajan huoli on suuri, kun rakkaimmalla on "pipi".
Lepo oli tehnyt hyvää! Viedessäni orin ulkoilemaan aamuruokinnan jälkeen askeltaminen näytti jo himpun verran paremmalta. Huoleni helpotti hieman.
Tarhaillessa ori pystyi jo käyttämään jalkaansa tavalliseen malliin, mutta pelkäsin kuitenkin, että rasitus toisi jalan taas kipeäksi. Arvailut osuivat oikeaan hakiessani orin illaksi ja yöksi sisälle. Kavio tuntui lämpöiseltä ja näytti hieman turvonneelta. Aamulla soittaisin eläinlääkärille.
maanantai 31.12.
Samperin vuodenvaihde! Eläinlääkärit ovat nyt lomalla, odota keskiviikkoon... Olisi pitänyt soittaa ell. jo lauantaina. Toisaalta ehkä olisin saanut puhelimesta vain vastauksen, että tarkkaile tilannetta muutaman päivän ajan.
Puhelimessa tänään sain kuitenkin ohjeet "lepoa ja vain muutamaksi tunniksi jaloittelemaan". Aloin jo iltaan mennessä stressaantua siitä, että Papu oppisi karsinassa tylsistyneenä huonoille tallitavoille, joten aloin miettimään hevoselle viihdykettä karsinaan. Huomiselle minulle olisikin sitten niksit valmiina.
Yöllä muutamien naapureiden kanssa kokoonnuimme juomaan lasilliset kuohuvaa uudenvuoden kunniaksi. Seurustelu sai minut rentoutumaan hetkeksi.
tiistai 01.01.
Vuoden ensimmäinen päivä. Ja lepokuri.
Kaivoin vintiltä käyttämättömän kattoon ripustettavan nuolukiven roikkuvan pallon kanssa, hain jakkaran ja muutamat työkalut. Lelu oli hetkessä paikoillaan. Aluksi Papu vierasti koko kapinetta, muttei aikaakaan, kun kieli jo lipoi kiveä. Yrittipä hevonen myös hampaillaan tarttua herkkupalaan. Pallo oli selvästi tylsempi, mutta kyllä sekin sai kovan kohtelun orin tökkiessä sitä turvallaan edestakaisin.
keskiviikko 02.01.
Kävelyä haittasi yhä ontuminen, joten oli eläinlääkärin aika tehdä poppaskonstinsa. Papu vierasti naista hirmuisesti! En olisi uskonut orin olevan niin varautunut kuin se oli, mutta käsittelyn jatkuessa pidempään Papu rentoutui.
Ell. tutki ja tuumaili. Hevonen oli muuten terve, paitsi että jalalla oli jotain vikaa. Nakersin kynteni lyhyiksi peläten murtumia tai koko elinikäisiä vaurioita. Itse asiassa kaviossa se syypää oli. Eläinlääkäri Perho suositteli minun tilaavan kengittäjän hetimiten irrottamaan kengät jaloista.
Samantien soitin tutulle kengittäjälle ja mies lupasi ajella meillepäin kello seitsemään mennessä. Tutun kengittäjän kanssa Papu oli helppoa kauraa, sillä Toivo on vieraillut meillä useaan kertaa hoitamassa hevosieni kenkähuolia ja rapsutellut Papua korvan takaa todeten tämän olevan hieno hevonen.
Kengittäjän karautellessa kotia kohtia puuhastelin Pavun kanssa. Se oli madaltunut muutamalla sentillä. Ori nuoli tyytyväisenä nuolukiveään minun harmitellessa sitä, että lunten tullessa saa olla extravarovainen, ettei liukastu, kun ei ole kenkiä tai saatika hokkeja, joilla sipsutella.
"Luomukavio", naurahdin ääneen ihastellen Pavun hienoja kavioita.
torstai 03.01.
Tattista! Eläinlääkäri oli ollut oikeassa! Kenkien poisto kannatti. Pavun kävely oli entisensä, joskin hevonen haki vielä uutta tuntumaa kengättömömien kavioiden kanssa.
Pidin tämän päivän vielä lepoa orilla, mutta huomenna saattaisin hieman juoksuttaa sitä.
Huoleni oli kokonaan poissa, vaikka minua hieman harmittikin, että lumen ja jään tullessa olisi pakko laittaa pieneen horrokseen koulutus ratsuksi. Onneksi on kuitenkin monia askareita, joita voi harjoitella maastakäsin.
perjantai 04.01.
Juoksutuksesta ei ollut tulla yhtikäs mitään pohtiessani seuraavaa siirtoa kuvitteellisella shakkipelilaudalla.
Illansuussa tartuin samalla viikolla toisen kerran luuriin ja kilautin eläinlääkärille. Tämän kanssa sovimme Pavun ruunaamisesta. Ruunauksen ajankohta olisi tammikuun lopulla.
Iltatallia tehdessäni tuijottelimme Pavun kanssa toisiamme ja pyysin siltä jo etukäteen anteeksi, että pian olisi taas kipeä olo. "Ole vielä kuukauden päivät tallin paras ori", lohduttelin lähinnä itseäni ja pyyhin mielestäni kuvat Papu Junioreista.
Hengityksemme höyrysi sankkana pilvenä yllemme ja Pavun selkä lämmitti pepun alla mukavasti viltin läpi. Olimme pelkällä käyntilenkillä, mutta pian laukkailemme yhdessä pitkin maita ja mantuja!
Minua harmitti kovasti, ettei lunta ollut senttiäkään maassa. Musta joulu. Ja maa kivikova. Ainakaan ei tarvitse laskeutua selästä puhdistamaan kavioita lumipaakuista. Mutta kyllä harmitti! En oikeastaan edes päässyt jouluntunnelmaan, mutta ihastuttavan vihastuttava hevoseni sai minut pohtimaan kivempia asioita.
Emme törmänneet hirviin ja edes jäniksiä ei suhahdellut pusikoista, mutta jokin kamalasti Papua pelotti - myönnän myös, että jännitys tarttui myös minuun - tien vieressä olevassa metikössä. Viltti oli useaan kertaan luiskahtamassa orin selästä alas. Minäkin melkein luiskahdin viltin mukana. Otsalamppuni valo ei riittänyt saavuttamaan "mörköä", mutta vakuuttelin itselleni sen olevan vain joku metsänelikko. Vaikkapa supikoira.
Hölmöiltyämme hetken ajan tiellä päätimme ottaa "jalat allemme" ja jättää asian selvittämättä. Tallille palasimme takaisin samassa rauhallisessa tahdissa kuin menomatkalla. Minua lämmitti ajatus, että kohta pääsemme valloittamaan jokaisen metsän sopukan ja tulemme tietämään, missä asuu jokainen tietty jänis tai orava. Oih, maltanko enää edes odottaa!?
Tallilla syötin orin ja tutkin sen jalat. Laitoin myös aamupöperöt valmiiksi ja suunnittelin uudenvuoden juhlimista. Vähän kuplivaa ja korkeintaan tähtisädetikkuja. Ei kiitos ilotulitteita! Jotkut hevosistamme ovat kauhuissaan jo hiljaisista paukahduksista kylällä, joten en ota riskejä hulluttaakseni herkemmät hevoset.
Jotenka Papu tullaan ruunaamaan nelivuotiaana.
Hyppytyyli kaipaa kyllä vielä hiomista, mutta kouluhevostahan minä Pavusta olenkin aina kaavaillut. =) Mutta ei, lajiin kuin lajiin käypä suomenhevosratsu-ruuna tästä pojusta tulee!
Saa muuten nähdä, jääkö orimaisuus ruunauksen jälkeen kuinka paljon esille Papuun. Toivon todellakin, ettei se menetä elämäniloaan ja tule lällyksi pallukaksi, jolla ei ole omaa tahtoa. Ruunaus on kuitenkin ajankohtainen vasta yhden...kahden varsan jälkeen.
Pitäisiköhän minun alkaa jo miettimään astutusyhdistelmiä?! Ehdottomasti tamma tulee kuitenkin olemaan Hillavan omaa tammakantaa, mutta ken olisi onnekas?
Meillä Hillavan alueella maasto on kumpuilevaa, joten päätin käyttää ylä- ja alamäkiä hyväkseni. Odottakaapa vain, Pavulla on pian komeat muskelit! Heh ja sainpa minäkin ylämäkitreenissä pohje- ja reisilihakselleni töitä.
Suitsia Papu ei noteerannut enään ihmeellisimmin, mutta paine molemmissa kuolainrenkaissa sai sen ihmettelemään - tämä ei ollutkaan tuttua juoksutusta. Tämä oli ihan uusi juttu!
En vaatinut orilta vielä ihmeempiä ja annoin anteeksi väärinymmärryksiä. Pian kuitenkin alkaisi todellinen ratsastukseen valmistava treeni. Lumen tuiskutus kieltämättä vei ajoittain keskittymiskyvyn pois varsinaisesta tehtävästä, mutta mielestäni tämä oli todella hyvä alku!
Tallissa kuivasin hevosen ja jätinpä omat päällysvaatteenikin kuivamaan lämmityshuoneeseen. Kello seitsemältä illalla lunta tuli taivaalta enää vain kevyesti ja pienenpieninä hiutaleina, joten laskin orin tutkimaan tarhaansa tähän mennessä loppuvuoden paksuinta lumikerrosta.
Synttäreiden kunniaksi heppani sai hieronnan. Tallille tilaamani hevoshieroja tuli ajoissa paikalle ja infosi minulle ensin hieronnan merkityksestä. Käsittelyn alettua en voinut kuin ihailla rouvan työtä. Papu nuokkui alahuuli pitkällä, korvat velttoina sojoittaen ja silmit kiinni koko käsittelyn ajan.
Painoin mieleeni erilaisia hierontaliikkeitä, joita minäkin voisin vastaisuudessa hyödyntää. Mitä vain rakkaimmalle! Hieronnan jälkeen lompakko jäi melko tyhjilleen, mutta huokaisin siihen malliin, että eivät nämä summat ole vielä mitään verrattuna mahdollisiin eläinlääkärireissuihin.
Noh! En minä tuosta niin vain lannistu! Seuraava odotukseni on satulan saaminen selkään, mutta sitä ennen pitäisi opiskella paljon muuta! Voih ja oih, kuvitelmissani laukkaan jo rautiaalla orillani paksussa lumihangessa!
Papu täyttää kaksi vuotta 12.11!
"Ei kai sinulla nälkä ole?" kysyin retorisen kysymyksen laskiessani heinät maahan. "Loput tulee tuotapikaa", huikkasin sekä noudin kaurasekoitukset. "Ole hyvä", annoin poitsulle luvan, vaikka se ensin yrittikin olla röyhkeä.
"Ulkoilemaan?" puhelin Pavun kanssa monologia. Ori otti melko vastahakoisesti riimun päähänsä, mutta kylläkin lähti vauhdilla karsinasta pihalle. Hevosen nauttiessa raikkaasta ja kirpeästä syysilmasta ähkin ja puhkin karsinan siivoamisen kanssa.
Ennen kuin ilta laskeutui yllemme, hiippailin tarhoille tarkkailemaan pääasiassa Pavun temmellystä. Ihastelin myös muita Nokikylän hevosia, ja soin kyllä hetket hoitohevosenikin, Marikin, katselemiseen. Kyllä oli onni, että saivat äiti ja poika asua samalla tallilla, vaikkeivat ne enää välitäkään toisistaan äiti ja poika-suhteessa.
Papu nyhti lyhyttä nurmea suuhunsa minkä kerkesi ja välillä loi katseita kaukaisuuteen. Pian kuitenkin lampsin portille ja vislasin, jolloin osa hevosista ja poneista käänsi päätänsä, mutta se yksi pieni höpönassu osasi tulla vastaan!
Pujotin riimun sen päähän ja napsautin narun kiinni metallirinkulaan. Hetken ajan odottelin tarhan sisäpuolella, jottei Papu pelästyisi muita hevosia hakemaan tulevaa Rimmaa, joka kulki varjoissa kohti meitä, mutta kun ori oli tiedostanut jonkun tulevan, talutin sen ulos tarhauksesta aitauksen vierelle.
"Moi... loppuja heppoja hakemassa", Rimma sanoi hymyillen ja houkutteli huudoilla hevosia häntä vastaan. Jäin hyvää hyvyyttäni odottelemaan hetkeksi ja talutimme peräjälkeen Pavun ja Luffen sisälle talliin. Papu kulki toki perässä, sillä muuten se ei olisi suostunut etenemään.
Karsinaan päästyämme puhdistin orin kaviot ja nyppäsin muutaman korren pois sen hännästä. "Murkinaa?" kysyin pian tämän jälkeen ja lappasin kaurat kippoon sekä hain iltaheinät odottamaan syömistään. Haukoittelin hieman ja totesin, että hämärät illat alkavat väsyttämään.
"Olehan kiltisti - ei kepposia", muistutin nuorta oriani sulkiessani karsinan oven kiinni ja annoin sille lentopusun. Huoh! =)
"Remmit vielä kiinni ja suit-sait-sukkelaa kentälle", sanoin ja pistin päähäni varoiksi kypärän, sillä eihän sitä koskaan tiedä, mitä nuori ori keksii. Pujotin hanskat vielä käsiini ja otin tukevan otteen narusta.
Kyllä oli hevosessa voimaa, ei kyllä voi muuta sanoa. Tarvitsisi kunnon remonttireiskan pitelemään narun päästä kiinni, mikäli Papu saisi päähänsä tehdä jotain odottamatonta ja ei-toivottua, mutta otin tämän riskin, sillä eihän energistä hevosta voi karsinassa koristeena säilyttää.
Kenttä oli vetinen eilisen sateen myötä, mutta se ei meidän suunnitelmia haitannut. Suljin kentän portin kiinni ja tartuin juoksutusraippaan, joka lepäsi osittain hiekkavesiliejussa. Kylläpä poikaa ihmetytti! Papu tutkiskeli innostuneena sen kavioiden alta kuuluvaa litsumista, kun vettä jäi kavion ja hiekan väliin. Pian saivat tutkimusretket kuitenkin riittää ja laitoin Papuun liikettä kannustamalla sen raviin.
Nätisti ori ravasi, ei siitä voi moittia, mutta sillä oli kamalasti patoutunutta energiaa. "Juoksupyörään sut pitäisi laittaa niin kuin hamsterit konsanaan!" huusin iloisesti Pavulle, joka innostui entisestään. "Ei satulaa orin selkään vielä voi laittaa, se on vissi juttu", tuumiskelin ja minulle tuli sellainen tunne, etten millään jaksaisi odottaa, että pääsen ratsastamaan hevosellani - elämäni hevosellani.
Hämärä oli alkanut laskeutua ja pellollakin usva oli peittänyt maan, kun lopettelimme. Papu palasi tyytyväisenä karsinaansa, jossa huolsin ja hoivasin sitä. "Hieno poika", silitin orin lapaa ja loin sille hymyn.
Karsinasta ori lähti mielellään ulkoilemaan ja taluttelin sen ratsastuskentälle. Ensin teimme talutusharjoituksia ja testasin, että Papu tottelee käskyjäni kuten "pysähdy", "peruuta" ja "väisty". Hyvin olivat asiat tuoreessa muistissa!
Sitten tökkäsin jalkapallon maahan ja annoin orin tutustua siihen. Kovin uteliaana se haisteli "lötöä" palloa ja kerran tuuppaisikin sitä kuonollaan. Fiksu poika!
Laskin Pavun irti riimunnarusta ja avitin sitä hieman potkaisemalla palloa. Heh, jopas ori hätkähti liikkuvaa palloa ja hyppäsi sivuun sekä jatkoi menoaan eloisasti laukaten.
Pian poitsu alkoi itsekin osallistumaan pallon potkimiseen ja nappasi jopa pallon suuhun sekä retuutti sitä kuin koirat konsanaan. Hahah! Leikin hippaa Pavun kanssa siten, että jahtasin sitä aina kun se kantoi mukanaan palloa.
Ori oli aivan innoissaan leikkimisen jälkeenkin, että sain oikein rauhoitella sitä, joten päätin venytellä sen kanssa. Kaivoin taskustani leivänpalan ja -kannikan sekä aloin venytyttämään Pavun kylkiä, niskaa ja kaulaa. Tuskin ori edes tajusi mikä oli tarkoituksena vaan yritti saada rouskuteltavaa keinolla millä hyvänsä. Hassu poika!
Papu. <3
Ori on tottunut todella hyvin käsittelyyn ja se on tosi utelias! Paljon Papu haistelee kaikkea mahdollista ja kallistaa päätään, kun joku asia ei mene sen ymmärrykseen.
Äitinsä perään poika ei enää itke ja Marikkikin on alkanut tottua ajatukseen, että mamman pikkupoika asuu erossa siitä.
Kylläpä Papu saa heti elämänsä alusta kokea syksyn kylmän tuiverruksen ja pian pakkasen pureutumisen syvälle sisuksiin. Noh, saa ori huomata sitten ensikesänä, että on olemassa myös lämmin ajanjakso. Kesällä pitääkin poitsu viedä muutamaksi viikoksi laitumelle muiden orien sekaan, jotta oppisi hieman tapoja ja saisi turhia luuloja pois! Kesään on kuitenkin vielä pitkä matka..
Oi ihanaa, kohta on pikkupoika paksun talvikarvan peitossa! =)
Maan rajassa maailman kaunein olento lepäilee patjansa päällä vatsa nousten a laskien hengityksen tahtiin silmiään kiinni pitäen. Siirrän katseeni ehkä maailman onnellisimpaan äitiin, Marikkiin, joka näyttää jo nyt uupuneelta.
"Eikö olekin upea ori?" varsan emän omistaja kysyy ja jatkaa: "Nokikylän Pikkupapu.." Silmät lasittuneina tuijotan onnesta soikeana pikkuherraa, joka on ristitty Pikkupavuksi. Eikä minun tarvitse edes vastata Kaarnikalle, vaan eiköhän hän tiedä mielipiteeni Pavusta, sillä se on sanoin kuvaamaton, kuulostaa se sitten kuinka kliseiseltä tahansa.
"Voi pientä.." saan sanotuksi ja huomioin, että olen ainut läsnäolija karsinan luona hevosia lukuun ottamatta. Oih, varsassa on pieniä liikkeitä. Se liikauttaa toista etujalkaansa ja aukaisee silmänsä sekä heijaa itsensä jaloilleen emänsä vierelle. Pikkuvarsa suoriutuu jaloillenoususta leikiten, vaikka on vasta muutaman päivän ikäinen.
Papu vetristää jalkojaan sen verran, että astuu muutamalla askeleella lähemmäs Marikin nisiä. Ja sitten alkaa orin ruokahetki. Heh, ajoittain ylpeän äidin silmistä näkyy pieni reagointi varsan ahnaisiin pöytätapoihin.
Minun on pakko käydä haukkaamatta happea, jotten aivan pyörry. Päästessäni ulkosalla nipistän itseäni kädestä, jotta tiedän tämän kaiken todella olevan totta.
Palattuani takaisin Kaarnikka on minua vastassa ja kehottaa minua käydä sanomassa hei varsalle ja tuoreelle äidille. Niinpä avaan verkkaisesti karsinan oven ja puhelen niitä näitä, jottei varsa aivan yllättyisi. Pikkuruinen turpa ja eloisat, ruskeat silmät ottavat minut kuitenkin vastaan uteliaina. Varon menemästä kaksikon väliin ja tervehdin ensimmäisenä Marikkia, joka ei oikein näytä tietävän, kuinka suhtautua minuun.
"Voi tammakulta", sanon laskiessani käden sen lavalle. Annan varsan nuuhkia minut varpaista aina olkapäähän asti, josta se ei korkeammalle yletä, vaikka kuinka kaulaansa venyttää.
Sitten Mirrille riittää. Äidilliset vaistot kaiketi heräävät henkiin ja näen parhaimmakseni poistua karsinasta ja vähän vikkelään. Tämä tutustuminen riittää tältä erää mainiosti, mutta jään vielä hetkeksi tarkkailemaan äidin ja pojan tohinaa, kunnes siirryn satulahuoneeseen puhdistamaan tamman varusteita, sillä mikäli nyt lähtisin liikenteeseen, olisin ensimmäisessä ojassa, oli kulkupeli mikä tahansa. Näin onnellinen olen!
Varusteet puhdistan hetkessä ja saatan kaiketi jättää joitakin osia vahingossa kokonaan putsaamatta, sillä päässäni vallitsee hurja ajatustulva. Papu… tämä potra poika on ainoa mielessäni oleva asia.
Lopuksi käyn heittämässä heit Marikille ja orille sekä painan Pavun ulkonäön tarkkaan mieleeni. Oih. =)