II-palkinnon kantakirjaori

Rosenhof Waldo

ruunikko 170 cm korkea trakehnerori
syntynyt Saksassa 10.1.2016 (12-vuotias)

koulutustaso Grand Prix
rekisterinumero VH16-021-0056

kasvattanut Rosenhof
omistaa Milja VRL-00692

Rosenhofin omistaja, hyvä ystäväni Kati kysyi eräänä päivänä haluaisinko trakehnerin. Rehellisesti vastasin, että oikeastaan en tekisi sellaisella mitään, mutta voisin kyllä katsoa tarjonnan sitten, kun uudet varsat ovat syntyneet. Päässäni kuitenkin pyöri ajatus, jota en Katille paljastanut: en voisi mitenkään kieltäytyä Wandan varsasta. Tamman, joka on kaunis kuin mikä ja luonteeltaankin ainakin suurimmilta osin miellyttävä. Ratsuna hitaasti syttyvä ja toisinaan työläs, mutta onpahan ratsastajalla tekemistä. Tässä vaiheessa Wandalla oli jo kaksi jälkeläistä, jotka kumpikin olivat kilpailleet hyvällä menestyksellä. Rosenhof Wilma, esikoinen, oli jopa saavuttanut Intermediate II -tason, vaikka vanhemmat olivat kumpikin PSG-tason hevosia. Siitä, minkä luonteisia nämä tammat olivat, ei minulla ollut tietoa, mutta en antanut asian vaikuttaa, kun viimein koitti se aika jolloin näin varsat. Kuinka ollakaan, Kati esitteli juuri ensimmäisenä Wandan varsan.

Ruunikko orivarsa katseli uteliaana emänsä vieressä suurilla nappisilmillään. En varmaan kuullut puoliakaan, mitä Kati selitti varsasta ja sen suvusta. Mutta olin tietysti valmiiksi perillä jo muutenkin, sillä olihan Rosenhof ja sen hevoset minulle tuttuja. Aivoni rekisteröivät kuitenkin tiedon, että sen isä oli tallin oma ori Bardulf. Kyseinen ori on luonteeltaan ja ratsastettavuudeltaan pääpiirteittäin samanlainen kuin Wanda. Koulutukseltaan kuitenkin korkeamalla, sillä se kilpaili nuoruusvuosinaan GP-tasolla. Niinpä tästä varsastakin voisi olettaa GP-tason tai vähintäänkin Int-tason ratsua, kuulin Katin sanovan. Hänen esitellessä loput varsat pysyin koko ajan viileän rauhallisena, vaikka sisimmässäni en olisi malttanut pysyä aloillani, vaan rynnätä ensimmäisen varsan luo ja sanoa: "tää on mun". Kun kierros oli ohi, olimme jälleen Wandan karsinan luona. "Pitäiskö mun ottaa tää?" "Kyllä", oli Katin lyhyt vastaus. Ja niin teimme kaupat.

Lempeä katse. Ylväs olemus. Miellyttävä luonne. Kaikki täydellisesti yhdessä paketissa. On hämmästyttävää, miten helposti käsiteltävissä Waldo on, vaikka se onkin ori. Jopa tamman nähdessään se on itse rauhallisuus, mutta hiljainen se ei enää siinä vaiheessa ole, joten sukupuolesta ei voi ainakaan siinä vaiheessa erehtyä. Se on kyllä muutenkin kova juttelemaan. Meillä on usein kahdenkeskeisiä juttuhetkiä, jolloin Waldo vastailee höristen, pöristen ja matalalla äänellä hirnahdellen. Tämän hevosen kanssa on mukava viettää aikaa ja puuhastella kaikenlaisia pieniä perusjuttuja, mutta työnteko sen sijaan ei ole aina ruusuilla tanssimista.

Kuten vähän etukäteen osasin vanhempien perusteella aavistella, selvisi lopulta aikanaan, että myös Waldo on hitaasti syttyvä ratsu, jonka kanssa saa toden teolla tehdä töitä. Mutta mikä parasta, ahkeruus palkitaan. Joskus se vie enemmän, joskus vähemmän, mutta kun Waldo liikkuu eteenpäinpyrkivästi, notkeasti ja pehmeästi kuunnellen ratsastajaansa tunnollisesti ja luottavaisesti, tiedät tehneesi jotain oikein. Tällöin allasi on hevonen, joka suorittaa vaivatta vaikeankin kouluradan. Tie tähtiin ei toden totta ole ollut helppo. Alkuaikoina etenkin koordinaation ja tasapainon kanssa oli välillä suuriakin ongelmia, mutta orin kasvamisen ja kehittymisen, sekä oikeanlaisen valmentautumisen myötävaikutuksena ne ongelmat ovat poistuneet. Waldon kannalta on tärkeää pitää motivaatiota yllä monipuolisilla harjoituksilla. Liikaa samoja tai samankaltaisia tehtäviä ratsastaessa voi ori taantua siten, että se on suorastaan hirveä ratsastaa seuraavat pari päivää. Vuosien varrella sitä on onneksi itse oppinut tuntemaan orin hyvin, että osaa lukea milloin on parasta siirtyä tekemään jotakin muuta.

Maastoilu on sekä ratsastajan, että ratsun kannalta suorastaan helpottavan mukavaa puuhaa. Siellä voi nollata aivot täysin, eikä vaarana ole edes ratsun villiintyminen siten, että joudut henkesi kaupalla pelkäämään matkan seuraavaa käännettä. Maastoilusta onkin muodostunut meidän tapamme rentoutua. Lähdemme usein retkille metsään kaksistaan rauhallisin mielin kuuntelemaan lintujen liverrystä. Silloin tällöin syksyisin saatamme repäistä ja käydä viilettämässä sänkipellolla.

Waldo on tottunut matkustaja, onhan sen kanssa reissattu pitkin maita ja mantuja. Se on matkustanut aina yksin, joten en tiedä miten se reagoisi, jos sillä olisi yhtäkkiä matkaseuraa. Traileri on sille kuin toinen koti, sen verran luonnollisesti herra kyytiin astelee. Oudossa ympäristössä, outojen ihmisten ja hevosten ympäröimänä Waldo ei ole moksiskaan. Myös kilpailuissa ori vaatii huolelliset alkulämmittelyt taatakseen loistokkaan suorituksen. Kisojen jännittävä ilmapiiri saa Waldossa aikaan positiivisen lisäsäväyksen, jolloin suoritus voi olla normaaliakin näyttävämpi.

Pitkän kisapäivän jälkeen Waldo on erityisen huomionkipeä, vaikka onkin saanut paistatella huomion keskellä koko päivän. Kotitallille päästessämme pidänkin vielä ennen kotiinlähtöä perusteellisen rapsutteluhetken, jonka päätteeksi herra huokaisee tyytyväisenä ja ryhtyy nukkumaan. Waldo muuten nukkuu aina makuultaan, niin tarhassa kuin karsinassaankin, mutta lepäilee seisaaltaan.

kuva kuva kuva kuva kuva kuva

Saavutukset

Kantakirjaus 15.02.2016
KTK-II · 17 p. + 17 p. + 19 p. + 17 p. = 70 p. · Hevoskantakirja

Champion-arvonimi 23.07.2016
X nuorten kouluhevosten laatuarvostelu 20.02.2016
KV-II · Rakenne 10 p., Käynti 2 p., Ravi 3 p., Laukka 3 p., Lisäpisteet 2 p., Suku 3 p., = 23 p. · Kouluvarsojen ja -nuorten laatuarvostelu

Joulukuun laatuarvostelu 20.12.2016
KRJ-I · Rakenne 8 p., Kilpailumenestys 42 p., Vanhempien kilpailumenestys 25 p., Jälkeläisten kilpailumenestys 11 p., Lisäpisteet 15 p., = 101 p. · Kouluratsastusjaoksen laatuarvostelu

Sukututkimus

i. Bardulf

trak, rn, 171 cm

KTK-II, KRJ-I
ii. Evert

trak, prn, 171 cm

iii. Ivar

trak, prn, 174 cm

iie. Emma

168 cm prt trak

ie. Bettina

trak, m, 168 cm

iei. Ain't No Sunshine xx

xx, trn, 168 cm

iee. Berdina

trak, m, 167 cm

e. Wanda

trak, rn, 167 cm

KTK-I, KRJ-I
ei. Impression

trak, rn, 169 cm

eii. Logan

trak, rn, 166 cm

eie. Ivanka

trak, rn, 168 cm

ee. Wenona

trak, rn, 170 cm

eei. Olympero

xx, trn, 172 cm

eee. Wiebke

trak, rn, 160 cm

ii. Evert tunnetaan menestyneenä kouluratsuna. Punaruunikolta orilta löytyy suuret ja näyttävät liikkeet, joita se esittelikin upein tuloksin kilparadoilla. Evert kilpaili kouluratsastuksessa Grand Prix tasolla asti. Ori sai useita sijoituksia ja isoja rahapalkintoja arvokilpailuista. Evert on lempeä ja sitä pystyy käsittelemään ongelmitta erilaisissa tilanteissa. Hyvän luonteen ja kapasiteetin takia oria käytettiin runsaasti trakehnerien jalostuksessa. Nykyään Evert viettää eläkepäiviään Englannissa, ja saa viettää suurimmat osat päivistänsä suurilla laitumilla. Ori ei ole enään jalostuskäytössä, mutta herralta löytyykin jo kiitettävämäärä jälkeläisiä jotka ovat perineet Evertin liikkeet ja luonteen.

iii. Ivar oli punaruunikko, 174cm korkea trakehner ori, joka kilpaili suurimman osan elämästään kouluratsastuksessa. Liikkeiden perusteella Ivar olisi pystynyt suoriutumaan myös Grand Prix tason kilpailusta, mutta orin omistaja kilpailutti hevostaan ainoastaan intermediairen luokissa. Luonteeltaan kuuliainen ja ihmisystävällinen, höystettynä pienellä machoilulla. Ivar kilpaili monta vuotta kouluratsastuksessa ja saikin suuren määrän sijoituksia. Vihreämmille laitumille Ivar jouduttiin päästämään vanhuuden vaivojen takia, kunnioitettavassa 29-vuoden iässä.

iie. Emma oli huippusukuinen tamma, joka ei niinkään loistanut kilpailuissa, mutta sai näyttelyistä useammankin palkinnon. Tempperamenttisella tammalla oli selvät mielipiteet asioista ja niiden kääntämiseen saattoi mennä tovi, minkä takia kilparadoilla ei saatukkaan hirveästi menestystä. Punarautias väritys aiheutti paljon ihailua, jonka takia moni tarjoutuikin ostamaan tamman, vaikkeivät tienneet tämän todellista luonnetta. Emmalla kilpailtiin vain Vaativa A:n luokissa, välillä hyvin tuloksin ja välillä heikommin. Emma sai kymmenen jälkeläistä, kaikki kauniin punaisen sävyisiä ja hyvärakenteisia hevosia. Luonteissa on joillain sanomista, mutta hyvillä orivalinnoilla tämäkin tamma tuotti muutaman kelvollisen luonteisen hevosen maailmalle.

ie. Bettina on tunnettu trakehnerpiireissä. Musta, 168cm korkea koulutamma kilpaili parhaimpina vuosinaan jopa Grand Prix tason radoilla. Vaikkei ruusukkeita tuotu aina mukana, sai ratsastaja olla tyytyväinen tasaisiin suorituksiin. Bettina suoritti radat hienosti läpi, kunhan oli alkuun kokeillut, onko töitä pakko tehdä. Ratsastajan näytettyä kaapin paikan, toimi tamma moitteitta ja kuunteli pienimpiäkin apuja. Kilpaura pidettiin lyhyenä ja menestyksekkäänä, joten varsoja ehdittiin teettää useampi. Bettina sai kilpauransa jälkeen viisi hienoa varsaa, joista jokainen on kiertänyt tai kiertää edelleen maailmalla. Nykyään tamma elelee rodun kasvattajalla ja nauttii eläkepäivistään leppoisten maastolenkkien kautta. Silloin tällöin Bettina toimii talutusratsuna, eikä enää kokeile ratsastajiaankaan yhtä antoisasti kuin nuoruusvuosina.

iei. Ain't No Sunshine xx toimi kenttäratsuna. Ori kilpaili CIC3 tasolla aktiivisesti ja lisäksi myös satunnaisesti vain koulu- tai estekilpailuissa. Samu menestyi parhaiten omassa lajissaan eli kenttäratsastuksessa, josta saikin itselleen useamman arvokilpailuvoiton. Samu oli väriltään tummanruunikko ja säkäkorkeutta herralta löytyi 168cm. Ori oli luonteeltaan melko kuriton, mutta osasi käyttäytyä, jos oikeasti sitä vaadittiin. Ratsastaessa vauhtia oli yleensä paljon, minkä ansiosta esteradoilta saatiin hyviä aikoja. Oria käytettiin jalostuksessa niin kenttä-, este- kuin kouluratsujen luomiseen. Jälkeläisiä ei kuitenkaan syntynyt muutamaa kymmentä enempää, sillä jalkavaivojen takia ori jouduttiin päästämään vihreille laitumille jo 20-vuoden iässä.

iee. Berdina oli kuvankaunis, musta trakehner. Tamma oli maailman kiltein luonteeltaan, vaikka joskus toki Berdinallakin oli tammamaisia päiviä. Berdina toimi kisahevosena ja kisasi kouluratsastuksessa Intermediairen sekä Grand Prix tason luokkia. Kilpaura oli menestykäs, mutta arvokilpailuihin asti tammaa ei kuitenkaan viety. Karsinan oveen saatiin kuitenkin hieno värisuora erivärisiä ja kokoisia ruusukkeita ympäri maailmaa. Kilpailuita Berdina ei kuitenkaan kiertänyt viittä vuotta kauempaa, vaan siirtyi omistajaperheensä lapsille ratsuksi. Tamma koulutti perheen molemmista tyttäristä tasokkaat kouluratsastajat ja starttasi vielä näiden kanssa helpommilla kouluradoilla. Varsoja ei Berdinalla kuitenkaan ole kuin kaksi, vaikka suvussa vilisikin toinen toistaan laadukkaampia kouluhevosia. Koko elämänsä tamma eli omistajiensa luona, pienellä tilalla Saksassa. Siellä Berdina eli 32-vuotiaaksi, jonka jälkeen tamma päästettiin laukkaamaan taivaslaitumille.

ei. Impression on raamikas ja suurikokoinen ruunikko, joka muistetaan kouluradoilta tanssivine askeleineen ja komeine sukkajalkoineen. Impression on näyttävä hevonen, joka on asunut koko elämänsä kasvattajansa hyvässä huomassa ja kilpailee tällä hetkellä kouluratsastuksen vaativissa luokissa. Se debytoi GP-radoilla vasta vuoden vaihteessa, mutta on osoittanut kuuluvansa kouluhevosten ehdottomaan eliittiin. Impressionin statistiikat ja voittoprosentit puhunevat puolestaan, ja se onkin kilpaillut todella hyvällä menestyksellä viime kaudet. Ori on jalostuskäytössä vielä melko säästeliäästi, mutta muutamat sen jälkeläisistä ovat jo osoittaneet seuraavansa isänsä jalanjälkiä ja väläytelleet upeita kykyjään vaativissa koululuokissa.

eii. Logan on jo edesmennyt ori, joka lopetti kisauransa valitettavan aikaisin jännevamman seurauksena. Koska kisameriitit jäivät melko puutteellisiksi eikä ori päässyt koskaan loistamaan omalla tasollaan, se ruunautettiin jo 10-vuotiaana eikä se täten ehtinyt jätää montaakaan jälkeläistä. Logan suoritti kuitenkin kolmivuotiaana oritestit erinomaisin tuloksin ja se hyväksyttiin trakehnerien kantakirjaan suoriltaan: nuorempana se olikin hetkellisesti varsin suosittu jalostusorina, mutta omistajansa päätettyä keskittyä hevosen kanssa vain kilpailemiseen, siitosprosentti jäi varsin pieneksi. Logan ehti jättää kuitenkin muutamia potentiaalisia hevosia, jotka ovat nyttemmin menestyneet kohtalaisen hyvin. Ori lopetettiin 17-vuotiaana jalkojen mennessä niin huonoon kuntoon, ettei se enää kestänyt käyttöä.

eie. Kuvankaunis Ivanka toimi koko elämänsä ajan siitostammana pienellä tilalla, jossa kasvattaja keskittyi ennemminkin laatuun kuin varsojen määrään. Ivanka polveutuu venäläisistä trakehner-juurista ja se tuotiin Saksaan kolmivuotiaana. Vuoden päästä tästä tamma hyväksyttiin kantakirjaan ja se ansaitsi näyttelyissä State Premium-tittelin. Kilpakäytössä Ivanka ei koskaan ollut, vaikka liikkeiltään se olikin todella laadukas ja sai näyttelytuomareilta usein loistavat pisteet erityisesti ravistaan. Ivanka on kuitenkin kipakkaluonteinen tamma, joka myös periytti hankalaa temperamenttiaan useille jälkeläisistään. Se varsoi yhteensä seitsemän varsaa, joista neljä on tammoja ja kolme oreja. Ivankan jälkikasvu on pärjännyt hyvin kouluradoilla ja suurin osa niistä on myös rakenteellisesti korrekteja trakehnreita, jotka ovat menestyneet näyttelyissäkin.

ee. Wenona on – uskokaa tai älkää – ratsastuskoulun luottohevonen, joka rauhallisen ja kiltin luonteensa ansiosta on ansainnut paikkansa koulun kestosuosikkina. Wenona polveutuu laadukkaista trakehner-linjoista ja tulee hyvältä kasvattajalta, mutta sen omistaja ei koskaan ollut kiinnostunut kilpailemisesta tai meriiteistä. Hän kuitenkin päätti kokeilla ja varsottaa tamman laadukkaalla orilla nähdäkseen, millaisia geenejä tamma periyttääkään. Wenona varsoikin terveen ja kauniin tammavarsan Wandan, joka myytiin varsin nopeasti uudelle omistajalleen ja joka on nyt huippuluokan kouluratsu. Tästä innostuneena Wenonan omistaja päätti varsottaa tammaa vielä toistamiseen ja se on nyt kantavana hienosta koulu-oriista Cashmir xx.

eei. Olympero tunnetaan ennemminkin estehevosten kuin kouluhevosten periyttäjänä. Tummanruunikko ja estehevoseksi melko pienikokoinen ori aloitti kisauransa jo nuorena lupaavan ratsastajan kanssa, joka veikin hevosen aina 150-tasolle asti. Olympero muistetaan upeasta, voimakkaasta ja kissamaisesta hyppytyylistään, joka näytti aina kovin vaivattomalta ja kevyeltä. Orilla onkin erinomainen hyppytyyli ja erityisen laadukas laukka, jota se on periyttänyt useille jälkeläisilleen. Olympero vetäytyi esteradoilta muutama vuosi sitten ja viettää leppoisia eläkepäiviään suuren siittolan jalostusorina. Se on yhä varsin suosittu valinta siitoksessa ja onkin jättänyt lähes sata hienoa jälkeläistä, joille kaikille on yhteistä laadukkaat askellajit ja raamikas olemus.

eee. Wiebke kilpaili elämänsä aikana lähinnä aluetason kilpailuissa, joskin haastaen vaikeimmatkin vastustajansa ja voittaen erittäin hyvin prosenttituloksin. Pienikokoinen ja pippurinen ruunikko oli kova vastus kisakentillä, mutta kotioloissa varsinainen lellikki ja nallekarhu. Wiebke kilpaili elämänsä aikana lupaavalla juniorilla ja sen jälkeen vielä harrastemielessä ”tätiratsuna” helpon A:n luokissa. Sen kisaura loppui tamman varsottua ensimmäisen – ja valitettavasti ainoan – varsansa Wenonan, jonka jälkeen se toimi lähinnä harrastehevosena ja vietti leppoisia eläkepäiviään pienellä maalaistallilla. Wiebke lopetettiin 20-vuotiaana vanhuuden vaivoihin.

Jalostusinfo ja jälkeläiset

Waldo tulee jalostuskäyttöön seuraavan kerran laatuarvostelun jälkeen. Se astuu puoli- ja täysiveritammoja, sekä ratsuponijalostukseen hyväksyttyjä ponitammoja. Lisätietoja tulossa aikanaan.

sf-o. Verdot du Roch (s. 26.05.2016) emä Lunelie du Roch
trak-t. Oldfinion Ageleie (s. 11.07.2016) emä Athena D. HRW

Kilpailu- ja näyttelytulokset

Kouluratsastus 44 sijoitusta, joista 2 Cup/Champions-sijoituksia
7/74 · KRJ Champions Helppo A · 23.09.2016 Fiktio
2/40 · KRJ Grand Prix · 20.07.2016 Delicate
6/40 · KRJ Grand Prix · 14.07.2016 Delicate
5/40 · KRJ Grand Prix · 10.07.2016 Hukkapuro
5/30 · KRJ Grand Prix · 09.07.2016 Valenwood
3/40 · KRJ Grand Prix · 09.07.2016 Hukkapuro
4/40 · KRJ Grand Prix · 08.07.2016 Wolf Sporthorses
1/30 · KRJ Grand Prix · 07.07.2016 Valenwood
5/40 · KRJ Grand Prix · 05.07.2016 Hukkapuro
5/30 · KRJ Grand Prix · 04.07.2016 Valenwood
3/40 · KRJ Grand Prix · 03.07.2016 Hukkapuro
3/40 · KRJ Grand Prix · 02.07.2016 Hukkapuro
2/30 · KRJ Grand Prix · 23.06.2016 Teufel Warmbloods
5/30 · KRJ Grand Prix · 21.06.2016 Teufel Warmbloods
3/30 · KRJ Grand Prix · 18.06.2016 Teufel Warmbloods
1/11 · KRJ Intermediate I · 18.06.2016 Metsovaara
2/11 · KRJ Intermediate I · 16.06.2016 Metsovaara
2/11 · KRJ Intermediate I · 12.06.2016 Metsovaara
3/11 · KRJ Intermediate I · 12.06.2016 Metsovaara
3/11 · KRJ Intermediate I · 11.06.2016 Metsovaara
2/14 · KRJ Intermediate I · 08.06.2016 Metsovaara
2/14 · KRJ Intermediate I · 07.06.2016 Metsovaara
1/14 · KRJ Intermediate I · 04.06.2016 Metsovaara
3/12 · KRJ Intermediate II · 01.06.2016 Metsovaara
1/30 · KRJ Vaativa B · 18.05.2016 Mörkövaara
2/40 · KRJ Vaativa B · 16.05.2016 Mörkövaara
3/40 · KRJ Vaativa B · 16.05.2016 Mörkövaara
5/30 · KRJ Vaativa B · 15.05.2016 Mörkövaara
4/30 · KRJ Vaativa B · 11.05.2016 Mörkövaara
6/40 · KRJ Helppo A · 10.05.2016 Metsovaara
2/20 · KRJ Vaativa A · 04.05.2016 Vanima
2/20 · KRJ Vaativa A · 02.05.2016 Vanima
2/40 · KRJ Helppo A · 01.05.2016 Metsovaara
4/100 · KRJ-Cup Vaativa A · 30.04.2016 Oldfinion Dressage
3/30 · KRJ Vaativa A · 30.04.2016 Kilpailukeskus Ginger
1/30 · KRJ Vaativa B · 30.04.2016 Kilpailukeskus Ginger
4/30 · KRJ Vaativa B · 27.04.2016 Kilpailukeskus Ginger
4/30 · KRJ Vaativa A · 25.04.2016 Kilpailukeskus Ginger
3/30 · KRJ Vaativa B · 25.04.2016 Kilpailukeskus Ginger
2/30 · KRJ Vaativa A · 24.04.2016 Kilpailukeskus Ginger
2/30 · KRJ Vaativa B · 21.04.2016 Kilpailukeskus Ginger
1/58 · KRJ Vaativa B · 11.04.2016 Fiktio
4/58 · KRJ Vaativa B · 09.04.2016 Fiktio
6/40 · KRJ Helppo A · 24.03.2016 Fiktio
4/40 · KRJ Helppo A · 21.03.2016 Fiktio
Tarinakilpailut tekstit päiväkirjassa
14/28 · KRJ Grand Prix · 12.08.2016 Viisikko

Näyttelyt
3/12, irtoSERT · NJ · 26.07.2016 Adina (tuom. Jannica)
7/11, (4-4½-5-2½-3½-4-4-4-3½-4=39p) · VSN · 20.05.2016 Hervannan Oriasema (tuom. dookie)
1/15, irtoSERT · NJ · 08.05.2016 Colder Creatures (tuom. Siiri K.)
RCH (4+4+4+3+3+4+3½+3½+3+3½=35,5p) · VSN · 20.04.2016 Kettula (tuom. taffel)
RCH (4-4½-5-2½-3½-4-4-4-3½-4=39p) · VSN · 23.03.2016 Gestüt Westfeld (tuom. dookie)
3/12, irtoSERT · NJ · 27.02.2016 Marvellous Herrings (tuom. Siiri K.)

Kuulumisia ja valmennuksia

24.9.2016 · Tähän aikaan vuodesta järjestetään Kouluratsastusjaoksen toimesta nelipäiväinen KRJ Champions -ratsastustapahtuma, johon myös Waldo pääsi ensimmäistä kertaa ottamaan osaa. Ilmoitin orin mukaan pääsarjaan, eli tavoittelemaan KRJ Champion -titteliä. Kilpailu starttasi siis torstaina ja ensimmäisenä oli vuorossa Helppo B:3 2009. Siitä on jo kauan aikaa kun olemme tuon radan Waldon kanssa menneet, tosin kilpailutilanteessa ei koskaan. Suoritus olisi voinut mennä paremminkin, mutta pääsimme jatkamaan seuraavalle päivälle. Perjantaina oli vuorossa Helppo A:4 2009 ja se onkin meille paljon tutumpi ohjelma. Sen huomasi myös suorituksesta, sillä sijoituimme lopulta seitsemänneksi. Kolmantena päivänä onnistuin itse mokaamaan sen verran lahjakkaasti Vaativa B:0 2009 -ohjelman kanssa, että vaikka hyväksytty suoritus tulikin, se ei auttanut meitä pääsemään finaaliin. Niinpä meidän leikit loppui lauantaihin.

12.8.2016 · Osallistuimme Waldon kanssa Viisikon 10-vuotisjuhlien kunniaksi järjestettyihin tarinakilpailuihin. Luokan tehtävänanto kuului seuraavasti: Kilpailupäivä avataan Irehtin puheella Viisikosta. Puheesta puuttuu kuitenkin vielä adjektiivit. Kirjoita 10 adjektiivia, hauskin lopputulos voittaa. Meidän adjektiivimme olivat: rehellinen, outo, pystysuuntainen, ylväs, kirpeä, yltäkylläinen, öinen, valloittava, nenätön, täpärä. Alla puhe edellä mainituilla sanoilla täytettynä.

Hei, ja kiitos vielä minunkin puolestani, että olette saapuneet Viisikkoon kilpailemaan ja juhlimaan täyttä kymppiä. Toivottavasti tämä päivä on teille kaikille rehellinen, aivan niinkuin Viisikko on ollut minulle näiden vuosien ajan. Tuomarina meillä on tänään outo Örp joka on tunnetusti pystysuuntainen tuomari joten mielenkiintoisia hetkiä on luvassa kaikille kilpailijoille. Ennenkuin aloitamme kilpailut, haluaisin vielä muistella ylvästä Viisikkoa muutamalla sanalla.

Kaikki alkoi vuonna 2006 kun olin niin kirpeä, että perustin pienen tallini. Alkuun hevosia oli vain viisi ja siinä olikin riittävästi työtä, olivathan ne kaikki melkoisen yltäkylläisiä ja muutenkin noh, persoonallisia. Vuosien varrella on sattunut ja tapahtunut ja välillä itsekin ihmettelen miten olen yhä edelleen näin täysijärkinen ja öinen. Ilman kattavia tukijoukkoja tämä kaikki ei olisi mahdollista, joten vielä kerran valloittava kiitos teille kaikille. Toivottavasti seuraavat kymmenen vuotta sujuvat yhtä hyvin ja tallissa on jatkossakin nenättömiä asukkaita ja saan nauttia tästä työstä.

Nyt pidemmittä puheitta, hyvää kilpailupäivää, muistakaa käydä nauttimassa täpärän buffetin antimia. Radalla tehkää kaikkenne ja nauttikaa. Toivotan menestystä kaikille tasapuolisesti!

26.7.2016 · Laatuarvostelun täysiin kisapisteisiin vaadittava neljäkymmentä sijoitusta on nyt täynnä! Waldo jatkaa kuitenkin edelleen kilpailemista satunnaisesti, vähintäänkin kuukausittain järjestettävissä KRJ-Cupeissa, onhan se ori parhaassa iässä. Ura NJ:n näyttelyissäkin taitaa olla nyt tässä, kun sille myönnettiin Champion-arvonimi. Luulen nimittäin, että se ei tule hevillä saamaan muotovaliosertejä. Näyttelyitä harrastetaan jatkossa siis vain VSN:n puolella ja sielläkin varmasti hyvin satunnaisesti.

20.6.2016 · GP-radat on nyt Intermediaten kautta valloitettu! Ensimmäinen Grand Prix -tason sijoitus tuli nimittäin Teufel Warmbloodsin järjestämistä kilpaluista juuri pari päivää sitten. Sitä ennen Waldo ehti sijoittua yhdeksän kertaa Int-luokissa. Laatuarvosteluun vaadittava neljänkymmenen sijoituksen rajapyykki alkaa "uhkaavasti" lähestyä, joten pian olemme jo hirmuisen lähellä tuota suurta tavoitetta, joka vielä hetki sitten tuntui vain kaukaiselta haaveelta. Myös jälkeläisnäyttöjen suhteen ollaan jo päästy hyvään alkuun, sillä tämän herran ranskalaissyntyinen poika Verdot du Roch on aloittanut lupaavasti kilpailu-uraansa. Waldo on myös astunut yhdet poni- ja trakehnertammat, joten lisää jälkikasvua on odotettavissa, mikäli kaikki menee hyvin. Seuraavan kerran ori tulee jalostuskäyttöön laatuarvostelussa käynnin jälkeen. Siihen saakka oria ei häiritä enempää naisasioilla.

17.5.2016 · Nyt Waldo on haalinut jo kaksikymmentä ruusuketta, joista yksi on KRJ-Cupista! Huhtikuun viimeisenä päivänä matkasimme pitkästä aikaa Oldfinion Dressageen, jossa Cup tällä kertaa järjestettiin. Olin ilmoittanut meidät kahteen luokkaan: Vaativaan A:han ja Prix St. Georgesiin. Jälkimmäinen vähän hirvitti, kun emme olleet tätä ennen sitä kilpailuissa ratsastaneet, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Vaativia luokkia olemme kahlanneet jo pitkään, joten sijoitusta osasi ehkä hiukan odottaakin. Osallistujia luokassa oli meidät mukaan luettuna tasan sata, mutta taso oli kova, joten haastetta kyllä riitti! Pyhässä Yrjössä oli sitten vastustajia "vain" 58. Rata meni yllättävän hyvin ottaen huomioon sen, että kyseessä oli tosiaan ensimmäinen kerta kilpailutilanteessa. Eihän sillä suorituksella tietenkään sijoituksille yltänyt, mutta sijoituimme peräti puoleen väliin. Tämän jälkeen voi kuitenkin hyvillä mielin jatkaa seuraaviin PSG-luokkiin.

15.5.2016 · Osallistuimme Waldon kanssa Andreas Hollménin kouluklinikkaan Hukkapuron kevätkarkeloilla. Ryhmään kaksi, eli keskitason (Vaativa B - Vaativa A) ratsukoihin kuului meidän lisäksemme brandenburginhevosori Rumour Prime ratsastajanaan Crimis ja suomenhevosori Koistilan Vikke, selässään Melina. Kiitos Andreas Hollménille, Otterleylle ja muulle Hukkiksen porukalle mukavasta päivästä! Alla kuvaus valmennuksen kulusta ja meidän suoriutumisestamme valmentajan sanoin:

Valmennuksen kulku: "Ryhmä saa tehdä alkuverryttelyt itsenäisesti. Muistakaa pitää katse ylhäällä ja varoa muita. Varsinaisella työskentelyosuudella keskitymme kokoaviin sivuttaisliikkeisiin, joiden tavoitteena on aktivoida takajalkoja ja keventää etuosaa. Ensimmäisessä harjoituksessa tullaan pitkää sivua avotaivutuksessa, josta siirrytään puolenvälin jälkeen vastataivutukseen. Vastataivutuksessa ratsastetaan sivu loppuun. Välillä pitkän sivun voi ratsastaa eteen ja antaen hevosen venyttää kaulaa kokoavien tehtävien välillä. Toisena teemme harjoituksen pituushalkaisijalla, joka aloitetaan sulkutaivutuksella, suoristetaan hevonen puolessa välissä ja vaihdetaan sitten sulkutaivutus toiseen suuntaan. Tärkeää on pitää hevonen samalla linjalla ja vain takaosan paikka vaihtelee! Viimeisenä menemme pitkää sivua avotaivutuksessa ja pitkän sivun päästä käännämme ikään kuin täyskaartoon, josta kaarteen jälkeen ratsastetaan pohkeenväistöä takaisin uralle. Kaikkia tehtäviä tehdään käynnissä ja ravissa. Lopuksi ratsukot voivat tehdä itsenäiset loppuverryttelyt joko maneesissa tai Hukkapuron tallialueen kiertävällä maastolenkillä."

"Waldo oli todella komea ilmestys, joka sai yleisön supattelemaan katsomossa innostuneesti, kun ratsukko saapui maneesiin. Miljan verrytellessä Waldoa, vaikutti siltä, että ori oli hieman kankea ja hitaanlainen, mutta tämän ratsastaja tiesi selvästi, mistä naruista vedellä ja pian orista löytyikin liikettä ja lennokkuutta enemmän. Päivän harjoituksissa ratsukon suurin haaste oli säilyttää eteenpäinpyrkivyys kokoamisista huolimatta, sillä Waldo jäi helposti hitaaksi ja tahmeaksi, kun sen piti keskittyä taipumiseen. Tähän auttoi, kun Milja keskittyi tekemään kokoamiset tarkemmin istunnalla ja pitämään kevyemmän tuntuman, jolloin hän ei "vetänyt" ohjilla vauhtia pois. Tehtäviä toistettiin sen verran monta kertaa, että välillä Waldon keskittyminen alkoi selvästi rakoilla. Milja kuitenkin luki hyvin hevostaan ja osasi antaa tälle pieniä huilitaukoja silloin, kun se oli tarpeen."

21.4.2016 · Kilpailu-ura on lähtenyt ihan lupaavasti käyntiin. Hiljaksiin on edetty, mutta tällä hetkellä sijoituksia on kertynyt Waldolle jo viisi kappaletta, joista tuorein on niinkin uusi kuin tältä päivältä. Kilpailukeskus Gingerin järjestämissä kilpailuissa starttasimme sekä Vaativa B, että Vaativa A -luokissa ja näistä ensinnä mainitusta nappasimme ensimmäisen sinisen ruusukkeen. Lisäksi meillä on kaksi punaista, yksi vihreä ja yksi sinivalkoinenkin ruusuke. Se tuli kymmenen päivää sitten Fiktiossa järjestetyistä kilpailuista, niin ikään Vaativa B -luokasta. Tällä hetkellä Waldo kilpailee siis vaativissa luokissa, mutta tavoitteena on päästä starttaamaan PSG-luokissa viimeistään orin kääntyessä 8-vuotiaaksi. GP-tasolle on vielä matkaa, mutta kyllä me sen vielä saavutamme. Saattepa nähdä.

23.3.2016 · Waldo kävi viime kuussa nappaamassa Marvellous Herringsin järjestämistä NJ-näyttelyistä irtoSERTin ja tänään palasimme Gestüt Westfeldin VSN-näyttelyistä Reserve Champion -mainintaa rikkaampana. Tuskin orista mitään suurta näyttelytähteä tulee, mutta olisihan se kiva saada edes Champion-arvonimet molemmista laitoksista. Yksi palkinto Waldolle on kuitenkin tullut lisää jo viime kuun puolella, sillä kuten oli puhetta, kävimme muutama päivä kantakirjauksen jälkeen nuorten kouluhevosten laatuarvostelussa. Paikalle oli saapunut lähes sata nuorta kouluratsun alkua, joten vilinää riitti. Kolmivuotiaiden ikäryhmä, johon Waldokin kuului, oli kaikista suurin 42 arvosteltavan määrällään. Tämän ikäryhmän arvostelu pitää sisällään rakenne- ja askellajiarvostelun kaikista askellajeista, minkä lisäksi saa pisteitä sukulaisten kilpailu- tai laatuarvostelumenestyksestä. Yllätyksekseni Waldo sai rakenteesta pyöreän kympin! Askellajipisteissä olisi voinut olla parantamisen varaa, mutta tällä kertaa kävi näin. Käynnistä ori tuli vain kakkonen, ravista ja laukasta kuitenkin kolmoset. Kun kaikki loputkin pisteet oli laskettu, tuli lopputulokseksi 23 pistettä, joka oikeutti KV-II-palkintoon. Oikeastaan parempaa palkintoa ei Waldon kanssa olisi voinut saadakaan, sillä suku vaikuttaa varsin paljon. Onhan sillä toki hieno suku, mutta sukulaisten Saksassa saavuttamaa menestystä ei huomioida tässä laatuarvostelussa.

15.2.2016 · Niin oudolta kuin se ehkä kuulostaakin, kantakirjaustilaisuudet järjestetään nykyään Etelä-Ranskassa ihka oikean linnan mailla. Otimme siis Waldon kanssa suunnaksi jo hyvissä ajoin Le Château de Raconteur -nimisen hevossiittolan. Aiemminhan tilaisuuksia on järjestetty Rosenhofissa, jolloin Waldolla olisi ollut pientä kotikenttäetua, mutta nyt paikka olikin aivan uppo-outo. Onneksi se ei tälle oripojalle ollut kuitenkaan ongelma. Itseasiassa luulen, että se oli jopa eduksi, sillä pieni jännitys saa oriin mukavan lisäsäväyksen. Ilmoittaessani Waldoa tilaisuuteen juttelimme nimittäin Katin kanssa ja hän oli sitä mieltä, että ori jäisi varmaankin kolmannelle palkinnolle. Mutta lopulta kävi niin, että pisteet riittivätkin toiseen palkintoon! Tuomareina toimineet Peppi S., dookie, Vibaja ja Siiri K. olivat muuten samassa linjassa seitsemällätoista pisteellään, mutta yksi heistä antoi juuri sopivasti yhdeksäntoista pistettä, mikä riitti nostamaan palkintoluokan kolmosesta kakkoseen. Se oli kyllä mitä mainioin päätös tälle reissulle. Nyt lähdemme kotia kohti ja muutaman päivän päästä on edessä nuorten kouluhevosten laatuarvostelu Oldfinion Dressagessa.

17.1.2016 · Kuten olimme Katin kanssa sopineet, kävin eilen katsomassa Rosenhofin uudet varsat, jotka oli tulossa pian julkiseen myyntiin. Eihän sieltä tyhjin käsin kotiin päässyt. Kauppakirjat on nyt tehty komeasta ruunikosta orivarsasta, joka sitten vieroituksen jälkeen muuttaa luokseni. Tallipaikka on vielä hankittava, mutta onneksi on aikaa etsiä. Koska tuleva jalostusori tarvitsee aikanaan myös kotisivut, ryhdyin heti tuumasta toimeen. Kun ensi kertaa näin tämän hevosen, tiesin heti millaiset niiden tuli olla. Sivun yläosaan tulisi kuva, jossa ori katselee kaukaisuuteen suurilla silmillään ja taustalla olisi hieno kuva esimerkiksi luonnosta. Koko sivun taustakuvia on kyllä tullut katseltua tallien sivuilla aina kyllästymiseen asti, mutta olin sitä mieltä, että Waldon sivuille ei sopisi mikään muu. Onneksi tässä vuosien aikana on kertynyt tallin ja hevosten pidon oheistuotteeena kokemusta kotisivujen tekemisestä, joten ulkoasun rakentaminen käynnistyi vielä samana iltana. Sopivaa taustakuvaa ei kuitenkaan vielä löytynyt, joten homma jatkui tänään. Intensiivisen selailun jälkeen lopulta löytyi juuri täydellinen otos, josta sai ulkoasuun myös todella kivat värit. Kymmenen jälkeen illalla saatoin sanoa: valmista tuli!

Ikääntyminen

3-vuotias 10.2.2016 · 5-vuotias 10.3.2016 · 7-vuotias 10.4.2016 · 8-vuotias 10.5.2016 · 9-vuotias 10.6.2016 · 10-vuotias 10.7.2016 · 11-vuotias 10.8.2016 · 12-vuotias 10.9.2016 · 13-vuotias 10.11.2016 · 14-vuotias 10.1.2017